Sängynpääty seinään maalattuna + vauvanurkkaus esittelyssä

19.07.2021

Mainos: Wauvakauppa 

Vihdoin meidän makuuhuone on valmis! Makuuhuoneen ilme muuttui, kun viimeisteltiin vauvanurkkaus ja maalattiin meille seinään sängynpääty. Vauvanurkkauksesta löytyy myös yhteistyökumppanini Wauvakaupan tuotteita ja niistä lisää asiaa alempana, mutta ensin kerron tuosta sängynpäädyn maalaamisesta.

Sängynpääty seinään maalattuna

Meidän makuuhuone on ollut keskeneräinen ehkä kodin huoneista kaikkein pisimpään. Maalattiin sieltä kyllä seinät, mutta siihen se sitten jäikin pitkäksi aikaa. Oton työpiste on myös meidän makuuhuoneessa ja jotenkin se on tuntunut sellaiselta, että äh ei jaksa edes yrittää saada makuuhuoneesta kivaa, kun siellä on kuitenkin kaksi valtavaa näyttöä ja iso tietokone lattialla. Samalla kuitenkin on myös ollut sellainen fiilis, että olisi niin ihanaa kun makuuhuoneessa olisi jotain muutakin kivempaa katsottavaa kuin ne näytöt ja muut härpäkkeet. Suunnitelma vain on puuttunut.

Meillä oli ennen Ikean iso sängynpääty, josta luovuttiin kuitenkin tänne kotiin muutettaessa, koska se lisäsi sängyn pituutta niin paljon. Ollaan mietitty jo pitkään, että mikä olisi hyvä sängynpääty sen tilalle, joka ei veisi lainkaan tilaa, mutta olisi kuitenkin näyttävä. Olen jo pidempään leikitellyt ajatuksella seinään maalatusta ”sängynpäädystä”, koska se olisi tosi edullinen ja helppo toteuttaa, eikä veisi ollenkaan tilaa, mutta olisi näyttävä. Otto innostui ideasta muutaman inspiraatiokuvan jälkeen ja niin me tässä vähän aikaa sitten käytiin ostamassa maalia ja Otto maalasi meidän sängyn taakse ihanan vanhan roosan värisen sängynpäädyn. Rakastuin siihen heti! Siitä tuli juuri sellainen kuin toivoinkin.

Sängynpääty kannusti laittamaan huoneen muutenkin valmiiksi. Sieltä puuttui valaistus (katon ledejä lukuunottamatta), kaikki somisteet seiniltä sekä tietysti vauvanurkkaus oli kesken. Valaistus toteutettiin ostamalla Ikeasta perinteinen paperivarjostin, joka tuntui sopivan pehmeältä valolta. Lisäksi ostettiin siihen sellainen edullinen himmennettävä älylamppu, jonka mukana tuli oma pieni valokatkaisija. Näin valokatkaisijan sai siirrettyä kätevästi sängyn viereen, niin ei tarvitse nousta sammuttamaan tai himmentämään valoja erikseen.

Petasin sänkyyn meidän isot tyynyt pellavatyynyliinoilla ja löysin H&M Home alesta ihanan ohuen ja kevyen puuvillaisen päiväpeiton, joka riittää kyllä peittämään myös koko sängyn, mutta ollaan taiteltu se sängyn päätyyn. Lisäksi me ostettiin viimeinkin sänkyyn sijauspatja! Sänky on ollut meillä siis melkein kuusi vuotta ilman sijauspatjaa, kun silloin ostettaessa myyjä sanoi, että sitä ei välttämättä tarvitse näiden patjojen kanssa. Mutta nyt viime aikoina on tullut sellainen fiilis, että ihanan muhkea ja pehmeä sijauspatja olisi kiva. Oltiin ostamassa Ikeasta sitä valaisinta makuuhuoneeseen, sekä hyllyä vauvanurkkaukseen, kun bongattiin löytönurkasta ihan täydellinen supermuhkea sijauspatja, joka oli asiakaspalautus ja siksi puoleen hintaan. Se oli juuri sellainen kuin oltiin katseltu ja nyt kun siinä on nukuttu, niin onhan se myös ihan älyttömän mukava ja hyvä!

Vauvanurkkaus

Vauva tulee mitä todennäköisimmin nukkumaan meidän kanssa perhepedissä ainakin ensimmäiset viikot ja voi olla, että paljon pidempäänkin. Haluttiin kuitenkin helppo ja turvallinen nukkumapaikka sivuvaunuksi hänelle myös meidän sängyn viereen, jossa voi sitten esim. harjoitella sitä, että nukkuu ensimmäisen unipätkän itsekseen. Kysyin neuvoa yhteistyökumppaniltani Wauvakaupalta, ja sieltä mulle suositeltiin Joie Roomie Glide Bedside Crib -ensisänkyä, joka on ihan nerokas. Sängyssä on laskettava laita, jonka ansiosta vauva on helppo nostaa viereen ja takaisin ilman, että tarvitsee itse nousta sängystä.

Joie Roomie Glide sänky on säädettävissä jopa 11 eri korkeudelle, jolloin sen saa juuri oikealle korkeudelle oman sängyn viereen. Sängyssä on lukittava keinumisominaisuus ja sängyn päätyosan pystyy nostamaan korkeammalle esimerkiksi vauvan ollessa nuhainen tai jos olisi vaikka refluksioireita. 

Pehmeät seinämät ovat turvalliset ja hengittävät, sillä pitkät sivuseinämät on verkkoa. Sängyn mukana tulee kiinnityshihnat, joilla sen saa sidottua napakasti kiinni omaan sänkyyn. Meillä vauvan sänky on tosin kiinnityksen lisäksi kiilattu vieläpä seinän ja meidän sängyn väliin, josta se ei mahdu liikkumaan suuntaan jos toiseenkaan, eikä vauva varmasti pääse putoamaan sänkyjen väliin. Meidän oman sängyn runko ylettyy lattiaan saakka, mutta Roomie Gliden jalakset saa onneksi käännettyä sisäänpäin pois tieltä, jolloin sängyn saa tiiviisti oman sängyn viereen. Sängyn jaloissa on myös lukittavat pyörät, mitkä helpottavat sen siirtelyä tarvittaessa. Sänky on tukeva ja vaikuttaa super toimivalta!

Sänkyyn pedataan kotimainen Anne & Mikael- vauvan peitto  (ja myöhemmin myös tyyny), jotka löytyvät Wauvan valikoimasta. Lisäksi sieltä löytyi meille kauniita Done by Deerin pussilakanasettejä niin vauvakoossa kuin junior-koossakin. Pikkuvauva ei varmasti tyynyä vielä käytäkään, mutta sitten myöhemmin on kiva, kun on hänellekin oma tyyny. Lapset ovat myös tuoneet sänkyyn vauvalle odottamaan omia pehmoleluja, ihanat.

Meiltä löytyi jo valmiina sänkykatos, jollainen aiemmin joskus vuosia sitten jo oli suunnitteilla laittaa isoille tytöille, mutta eivät vaan koskaan päässeet käyttöön asti. Nyt muistin sänkykatoksen, ja siitä tuli ihanaa pesämäistä tunnelmaa tuohon nurkkaukseen. Voi tosin olla, että sitten kun vauva oikeasti nukkuu siellä, niin otetaan se  katos pois. Verhon saa kyllä kätevästi solmittua isosti auki niin, että se varmasti pysyy sängyn ulkopuolella ja happi kulkee sängyssä hyvin. Silti hieman epäilyttää kaikki ylimääräiset härpäkkeet vauvan sängyn ympärillä (tai varsinkin sängyssä), joten siksi voi olla, että otetaan se verho sitten mun mielenrauhan vuoksi pois kokonaan. Mutta toistaiseksi saa olla tuossa, kun näyttää niin kauniilta ja kun vauva ei vielä siellä nuku.

Seinälle asennettiin Ikean Flisat-hylly väärinpäin, jolloin saatiin pieni hylly ja sen alle vaatetanko lempparivaatteille. Siihen on ihana ripustaa ne kaikista lemppareimmat vauvan vaatteet esille. Hyllyn päälle tulee sitten myös valokuva vauvasta, kun hän on syntynyt.

Tämän Joien sängyn tilalle tulee vauvalle myöhemmin Stokken ihana Sleepi-sänky sitten kun vauva ei enää mahdu turvallisesti nukkumaan tässä pikkusängyssä. Myös Stokken Sleepi-sängyt löytyvät Wauvan valikoimasta.

Nyt meidän makuuhuone näyttää tuhat kertaa kodikkaammalta kuin aiemmin ja ihan meidän näköiseltä. En malta odottaa, että päästään esittelemään vauvanurkkaus myös sen omistajalle!


Vauva omaan huoneeseen nukkumaan

05.01.2018

Meidän mini täyttää huomenna 11 kuukautta, ja on alkanut nukkua aavistuksen rauhallisemmin ja pidempiä pätkiä öisin, kuin ennen. Tosin hän nukkuu niitä pidempiä pätkiä ennen kuin me tullaan nukkumaan. Sitten kun me tullaan nukkumaan samaan huoneeseen, hän alkaa heräilemään useammin. Eli se eka unipätkä omassa sängyssä saattaa kestää melkein viisikin tuntia jos hän on nukkumassa yksin, mutta sitten kun me tullaan samaan huoneeseen, alkaa säännöllisen epäsäännöllinen heräily, joka välillä on todella tiheääkin. Tämä on tuttua isommilta tytöiltä, myös heillä oli tämä sama vaihe suunnilleen samassa iässä.

Siksi ollaankin päätetty, että on aika siirtää vauvis omaan huoneeseen opettelemaan vähän eheämpien öiden nukkumista. Sitten kun yöt ovat kokonaisia, keskimmäinen muuttaa hänen kanssaan samaan huoneeseen, ja esikoinen saa oman koululaisen huoneen. Keskimmäinen odottaa tätä muutosta kaikkein eniten, ja hän on vauvan syntymästä asti kysellyt koska saa siirtyä yläsänkyyn  nukkumaan, ja muuttaa vauvan kanssa samaan huoneeseen. Ollaan kuitenkin sitä mieltä, että ei haluta vauvan katkonaisten öiden missään nimessä herättelevän muita kuin meitä vanhempia, ja siksi minityyppi saa ensin oppia nukkumaan kunnolla omassa rauhassa, ennen kuin yhteinen huone tulee kysymykseen.

Siihen asti isommat tytöt nukkuvat samassa huoneessa, jonka he halusivat viime syksynä, vaikka molemmilla olisi voinut olla ihan ikioma huone. Mehän kokeiltiin sitä ratkaisua silloin kun tänne muutettiin, että kummallakin oli oma huone. Lopputuloksena oli kuitenkin se, että he yökyläilivät ihan joka yö, eli halusivat nukkua aina yhteisessä huoneessa siitä huolimatta, ja sotkut levittäytyivät sitten aina kahteen huoneeseen. Päädyttiin sitten siihen ratkaisuun, että heille tuli erikseen yhteinen nukkumahuone ja yhteinen leikkihuone. Nyt siis leikkihuone muuttuu vauvan huoneeksi, ja nukkumahuoneeseen järjestetään myös tilaa leikeille.

Tänään onkin ollut kunnon kodinmuutos-päivä, ja ollaan siirretty nyt pinnasänky vauvan uuteen huoneeseen, jota rakennetaan valmiiksi kokonaisuudeksi seuraavien viikkojen aikana. Ihanaa saada kokea tämä ”vauvan oma huone” -vaihe hetken aikaa, kun meillä ei ole ollut sellaista sitten esikoisen vauva-ajan. Isommat tytöt on aina olleet samassa huoneessa sen jälkeen, kun keskimmäinen lakkasi nukkumasta perhepedissä, joten sellaista varsinaista vauvan huonetta meillä ei ole ollut vuosikausiin.

 

Kuvissa näkyvissä huoneen lähtötilanne, ja valmiin huoneen esittelen sitten heti kun se tosiaan on valmis. 

Tehdään vauvan huoneesta sellainen, että se muuntuu sitten helposti myös hänen ja keskimmäisen yhteiseksi huoneeksi, eli mitään pysyviä ”liian vauvamaisia” muutoksia ei tehdä. Pidetään huone sellaisena että järjestystä on helppo sitten muuttaa tarpeen mukaan. Seinäkiinnitykset tehdään niin, että mikään ei ole sitten kerrossängyn tiellä kun se siirtyy huoneeseen. Mutta muutaman kuukauden ajaksi nyt ainakin saadaan rakentaa sellainen oikea ”nursery” jollaisia olen Pinterestissä ihastellut, ja katsotaan tilanne sitten uudelleen. Takaraja huoneiden muuttamiselle on elokuussa, kun esikoinen aloittaa koulun.

Meille sopii hyvin tällainen ratkaisu, kun rakastetaan muutenkin pyöritellä huonekaluja aina eri päin ja vaihdella järjestystä kerta toisensa jälkeen. Meidän koti ei ikinä tule olemaan valmis, koska se olisi meidän mielestä tylsää. Me rakastetaan tehdä muutoksia täällä, ja lapsetkin tykkäävät vaihtelusta kuulemma. Eihän sitä tiedä miltä yläkerran huonejärjestys näyttää vaikka vuoden päästä, kun lapset keksivät usein itsekin uusia ideoita huoneiden suhteen. Taitavat vähän tulla vanhempiinsa tässä asiassa.

Saa nähdä millainen vaikutus ratkaisulla sitten on yöuniin, ainakin isommilla tytöillä yöt ovat alkaneet muuttua vähemmän katkonaisiksi omaan huoneeseen muuton jälkeen. Tai no esikoinen nyt nukkui muutenkin kokonaisia öitä jo ennen puolen vuoden ikää (ja alkoi uudelleen heräilemään siinä 10kk iässä meidän vanhempien pyörimiseen yms), mutta keskimmäisellä vaikutus oli huomattava. Kuopus kyllä edelleen käy rinnalla öisinkin, mutta tosiaan vasta sitten kun me ollaan tultu samaan huoneeseen nukkumaan. Ja kyllä saa tulla jatkossakin sitten meidän viereen nukkumaan, jos (kun) heräilee omassa huoneessaan eikä saa uudelleen unen päästä kiinni ilman tissiä. Mutta katsotaan miten käy, voihan se olla että tällä ei ole uniin mitään vaikutusta, tai sitten onkin. Mitään unikoulua en ainakaan vielä ole pitämässä, katsotaan ensin onko tällä vaikutusta nukkumiseen, ja jos ei ole niin voi miettiä sitten 1v-synttäreiden jälkeen jotain muuta ratkaisua.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


DIY: Pilvimobile vauvalle

15.01.2017

Samaan aikaan kun raskauteni saavutti seesteisen puolivälin, muhun iski aivan järjetön askarteluvimma. Puolivälin jälkeen on tullut aloitettua projektia jos toistakin, ja itseasiassa myös saatettua niitä loppuun, wau! Ihan ensimmäinen askarteluprojekti jonka aloitin ja sain kaikeksi yllätyksekseni myös valmiiksi, oli huovasta, siimasta, langasta, helmistä ja puutikuista tehty pilvimobile vauvan sänkyyn.

Mobile oli tosi helppo tehdä, mutta hermoja ja aikaa se kyllä vaati. Mä en omista ompelukonetta, joten ompelin kaiken käsin – siksi se vaati siis niitä hermoja ja aikaa. Ompelukoneella mobilen valmistus sujuu aivan käden käänteessä, mutta käsin ommellen siinä meni muutama ilta telkkarin äärellä ommellen pilviä, tähtiä ja kuuta. Ei muutamakaan ilta paha siis ole tietenkään, ja jos on vaikka juuri jäänyt äitiysvapaalle ja rakentanut jo pesää ja pakannut sairaalakassin valmiiksi niin tämän saa kyllä valmiiksi vaikka yhdessä päivässä käsinkin ommeltuna, voi vaan olla sormet vähän krampissa sen jälkeen.

TARVIKKEET:

A4-kokoinen pala keltaista huopakangasta

2x A4-kokoinen pala vaaleanharmaata huopakangasta

2x A4-kokoinen pala valkoista huopakangasta

Pieni tilkku mustaa huopakangasta

1 50cm pitkä n. 1,5cm halkaisijaltaan oleva puutikku tai 2kpl n. 25cm puutikkuja

valkoista villalankaa

muutama metri siimaa

ompelulankaa ja neula

liimaa

helmiä

täytevanua

1. Aloita leikkaamalla kaikki tarvittavat osat huovasta. Itse leikkasin aina yhden malliksi, ja sitten loput sitä mallia apuna käyttäen. Tarvitset 6x isoa valkoista pilveä, 6x keskikokoista harmaata pilveä, 6x pientä harmaata pilveä, 2x keltaista kuunsirppiä ja 6x keltaista pientä tähteä.

2. Ompele osa kerrallaan melkein loppuun asti, käännä kankaat oikeinpäin, täytä vanulla ja ompele kiinni.

3. Kun kaikki osat ovat valmiita, leikkaa mustasta huovasta kuulle kiinni olevat silmät ripsineen, sekä suu. Liimaa askarteluliimalla kuun molemmin puolin.

4. Sahaa puutikku kahtia, paitsi jos sinulla on jo kaksi sopivan mittaista. Liitä ne keskeltä ristikkäin yhteen, itse käytin tässä apuna siimaa.

5. Päällystä yhteen liitetyt puutikut villalangalla valkoiseksi. Itse vaan solmin langan keskikohtaan, ja kierittelin siitä jokaiseen tikkuun lankaa päälle niin että kävin aina päädyssä ja palasin keskikohtaan.

6. Nyt on aika liittää pilvet ja kuut ja muut yhteen. Ota siimaa ja neula, aloita isosta pilvestä. Jätä n. 20cm ylimääräistä siimaa ja pujota sitten siima pilven läpi ylhäältä keskeltä ja ulos alhaalta keskeltä, tee tupla- tai triplasolmu pilven alapuolelle, mutta älä katkaise siimaa. Jätä sopivan kokoinen väli (n. 5-7cm) ja pujota siimaan halutessasi helmiä. Sitten kiinnitä keskikokoinen pilvi samalla tavalla, jätä taas väliä, kiinnitä helmiä ja lopuksi kaikkein pienin pilvi.

7. Tee sama kuulle ja tähdille ja kaikille pilville, niin että sinulla on neljä hieman eri mittaista nauhaa. Tämän jälkeen solmi ne kiinni puutikkuristikon päihin ylimääräisestä 20cm siimapätkästä.

8. Solmi valkoista villalankaa jokaiseen ristikon päähän n. 30cm pätkä. Kerää nämä neljä pätkää yhteen ylhäältä, ristikon keskikohdan yläpuolelta, ja solmi yhteen. Nyt sinulla on ripustuskohta mobilelle. Tämän jälkeen solmi mobile haluamaasi paikkaan, ja valmista tuli!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun mielestä mobilesta tuli söpö, vaikka sen huomaakin että en mikään maailman paras askarteluvirtuoosi olekaan. Pilvet olisivat voineet olla paremman muotoisia ja ommeltu siistimmin. Mutta ainakin se on rakkaudella tehty! Kovin pitkään tätä ei voi näin alhaalla pitää, tai sängyssä ollenkaan enää sitten kun vauva oppii nousemaan istumaan ja yltää tarttumaan kiinni mobileen, mutta näin ekoina viikkoina ja kuukausina tämä on varmasti hänelle kivaa katseltavaa.

Mitä tykkäätte mobilesta?


Vauvan varusteet: Stokke Home Collection

03.01.2017

Joululoman alkajaisiksi mä sain alkaa kunnon pesänrakennuspuuhiin, kun meille saapuivat kotiin viimeinkin loput isommat vauvan tarvikkeet eli sänky, kehto ja syöttötuoli joka myös sitterinä toimii. Nämä vauvan tarvikkeet me saimme bloginäkyvyyttä vastaan Stokkelta vauvalle, ja tulenkin vauvan synnyttyä kertomaan tarvikkeista vielä lisää käyttökokemuksia. Nyt fiilis on seesteinen ja rento, meillä on kaikki valmiina vauvaa varten, kunhan pari päivää sitten ostamani Stokken Flexi Bath -amme ja kylvetystuki vielä saapuvat postissa.

Stokken talomainen Home Bed* on ollut mun salainen haave pidemmän aikaa, oikeastaan siitä asti kun siihen ensimmäisen kerran Pinterestissä törmäsin vuonna 2015. Vasta viime vuonna kun aloin tosissani selailemaan lastentarvikkeita, mä tajusin että ihanan talomaisen sängyn lisäksi Stokkella on sen ympärille rakentuva kokonainen Stokke Home Collection. Se muuntuu Stokkelle ominaiseen tapaan helposti sopivaksi vastasyntyneestä pitkälle lapsuuteen ja jopa teini-ikään asti.

Mä sain tutustua Stokke Home Collectioniin A-T Lastenturvassa, mistä löytyy Stokken koko mieletön valikoima. AT-Lastenturvan personal shopper Laura esitteli mulle asiantuntevasti kuinka vuonna 2015 lanseerattu Home Collection toimii ja mitä kaikkea siihen kuuluu ihanan sängyn lisäksi. Koko setin idea on se, että se sisältää vastasyntyneelle turvallisen pienen pesän, Stokke Home Cradle* -kehdon, jonka paikkaa voi hyvin yksinkertaisesti vaihdella esimerkiksi makuuhuoneen ja olohuoneen välillä. Kehto on mahdollista laittaa sekä pinnasänkyyn, että omien jalasten päälle.

Meillä kehdolle on jalakset olohuoneessa, missä on vauvan ”daybed”. Yöksi kehto on helppoa nostaa pinnasänkyyn, ja näin vauvalla on siellä turvallinen pieni oma pesä joka keinuu hänen omien liikkeidensä tahdissa ja jossa on hyvä nukkua.  Tai jos tulee tunne että vauva on liian kaukana puolen metrin päässä pinnasängyssä, voi kevyet mutta tukevat jalakset nostaa yöksi sängyn ja pinniksen väliin ja kehdon ottaa siihen sivuvaunuksi, se mahtuu tuohonkin väliin juuri passelisti.

Mä rakastan kehdon ja pinnasängyn kaunista valkoista ulkonäköä, ne huokuvat laatua ja kaunista viimeistelyä. Kehdon kankaat ovat pellava-puuvillasekoitetta, ja ne ovat konepestävät. Kehdon mukana tulee patja ja sille sopiva muotoonommeltu lakana. Mahtavaa on myös se, että mikäli on hankkinut myös Stokken Home Collectioniin kuuluvan hoitotason, se muuntuu kehdon jalkojen kanssa nurinpäin käännettynä myöhemmin askartelupöydäksi lapselle. Kätevää! Meillä ei tosin kehdon jalkoihin, pinnasänkyyn ja Stokken omaan lipastoon yhdistettävää hoitotasoa ole koska me tullaan vaihtamaan vaippaa enimmäkseen alakerran pienessä kylppärissä, mutta mikäli meidän pohjapiirros olisi toisenlainen niin tuo olisi ehdottomasti ollut tosi kätevä ratkaisu myös meille.

Itse Stokke Home Bed* on kyllä meidän vauvanurkkauksen ehdoton katseenvangitsija. Rakastan talomaista kehikkoa, johon saa kätevästi ripustettua mobilen tai Stokken omat ihanat kankaat joilla sängystä saa pesämäisemmän. Isokokoinen sänky kestää todella hyvin aikaa, ja on vielä taaperollekin hyvä nukkumapaikka sillä toisen laidan saa irti. Pohja on mahdollista kiinnittää kahteen eri tasoon, ja sänkyyn on saatavilla taaperolle oma turvalaita.

Me saimme Stokkelta myös sänkyyn kuuluvan patjan*, sekä Stokke Home Collection Half Bumperin* eli puoli sänkyä peittävän pinnasuojuksen, ja vielä sänkyä suojaavan lakanan* joka siis hylkii nestettä. Sängyn yläpuolella olevan mobilen mä olen askarrellut itse, ja siitä tulee vielä oma postauksensa tänne blogin puolelle. Musta siitä tuli aika söpö vaikka itse sanonkin! Ihanan eläinviirinauhan taas on tehnyt Emilia, joka askarteli sen mun babyshowereille ihan vaan kartongista ja pyykkinarusta. Se oli niin uskomattoman söpö että oli pakko kiinnittää se tuohon!

En epäile hetkeäkään etteikö vauvalla olisi oikein hyvät oltavat nukkua näissä paikoissa. Sitten kun hän kasvaa liian isoksi kehtoon, on sängyssä paljon tilaa pyöriä ja hyöriä ja tehdä vaikka konttausharjoituksia keskellä yötä. Tykkään kovasti Home Collectionin muuntautumiskykyisyydestä, ja siitä että kokoelman tuotteiden avulla varmasti löytyy jokaiseen ikään sopiva nukkumaratkaisu. Uskon myös että kehdon liikkuvuus rauhoittaa vauvan hellästi uneen pikkuisena.

Saimme Stokkelta myös heidän ehkä kaikkein tunnetuimman tuotteensa, eli Tripp Trapp -syöttötuolin*, ja siihen Newborn setin* ja Baby Setin*. Valitsimme Tripp Trappin raikkaan valkoisessa värissä, ja Newborn setin kankaat* kauniin greigessä värissä, tähtikuviolla koristeltuna. Newborn setin idea on se että vauva pääsee muun perheen tasolle myös ruokailutilanteissa jo ihan vastasyntyneestä asti. Meillä newborn setiä on ollut testaamassa tyttöjen pikkupikkuserkku joka on siinä oikein kivasti viihtynyt nyt 4kk ikäisenä. Newborn setissä lapsi on muiden kanssa ruokapöydässä alusta asti, eikä joudu tihrustamaan lattianrajasta että mitä se muu perhe oikein puuhailee. Settiin kuuluu myös tanko johon voi kiinnittää lelun lapselle ihmeteltäväksi.

*:llä merkityt tuotteet saatu Stokkelta bloginäkyvyyttä vastaan. 

Tripp Trapp kulkee lapsen mukana syntymästä aikuisuuteen saakka, sillä puolivuotiaasta ylöspäin lapsi voi istua siinä baby setin avulla ja harjoitella syömistä, ja hänen kasvaessaan baby setin voi vaihtaa pelkkään turvakaareen ja myöhemmin käyttää tuolia sitten juniorituolina ja ihan normituolina. Tripp Trapp on klassikko joka ei mene koskaan pois muodista, ja niitä löytyy monelta meidän kaveriltakin.

Mä olen tosi tosi tyytyväinen meidän vauvatavaroihin nyt, ja uskon että näillä päästään paremmin kuin hyvin alkuun. Jos jollekin muulle tulee vielä tarvetta, niin sitten täydennetään sen mukaan. Aiemmin ilmestyneet vauvanvaruste -postaukset löydät TÄÄLTÄ.

LAHJAKORTTIKAMPPIS: Saan tarjota teille yhteistyössä A-T Lastenturvan kanssa koodin, jolla saatte yli 200€ normaalihintaisesta verkkokauppaostosta 30€ lahjakortin A-T Lastenturvaan kirjoittamalla ostoskorin vapaamuotoisen viestin kenttään ”SANDWICH”. Saman 30€ lahjakortin 200€ ostosta saa myös Lauralta myymälästä, sopimalla hänelle ilmaisen personal shopper ajan sähköpostitse laura.ruokolainen@lastenturva.fi Lahjakortti on voimassa 3kk ja käy verkkokaupassa ja Lauran kautta myös myymälässä. Kannattaa myös ehdottomasti pyytää tarjousta isommista ostoista Lauralta sähköpostitse, A-T Lastenturva nimittäin tekee kivoja pakettihintoja kaikkiin Stokke-tuotteisiin kun ostaa useamman jutun kerralla.

Miltä vauvanurkkaus ja vauvan tarvikkeet näyttävät teidän silmään? Onko teillä kokemusta Stokke Home Collectionista, miten on toiminut?


Luukku 18: Joululahjatoiveita vauvalle

18.12.2016

Ei hitsi, näitä luukkujahan on ihan supervähän enää! Mutta joo, tän päivän luukussa kurkataan läpi meidän vauvelin joululahjatoiveet. Tai no itse hän ei toivo tietenkään mitään, mutta tässä on mun omia toiveita vauvalle, sellaisia juttuja joita meiltä vielä puuttuu tai jotka olen nyt pistänyt jo hänelle pakettiin.

1. Tell Kiddon ihana Hello -syntymäjuliste, johon vauvan mitat ja syntymäpäivän ja kaikki oleelliset asiat saa ihan itse kirjoittaa. Niin söpö! Tämä tulee vauvanurkkaukseen ja se on vauvalle jo paketissa. (kuva: Tell Kiddo)

2. Sukkia ja sukkahousuja. Sukkia on jo jonkin verran, mutta ne on niin pieniä ja menee helposti hukkaan niin niitä pitää olla paljon. Ja sukkahousuja en ole muistanut ostaa vielä yhtään vaikka kaikki muut mahdolliset vaatekappaleet jo löytyykin, talvella on kuitenkin kylmä niin olisi hyvä olla edes parit että on erilaisia kerrosvaihtoehtoja eri ilmoille. Tai jos laittaa vaikka mekon päälle. (kuvat: Mini Rodini)

3. Oma huppupyyhe. Meillä on kyllä tyttöjen huppupyyhkeitä mutta vauva tarvitsee ehdottomasti ihan ikiomansa, ja myös tämä söpö Finlaysonin Muumit Rivieralla -pyyhe on menossa pukin konttiin. (kuva: Finlayson)

4. Villatumput. Reiman ihanan söpöt keltaharmaat lapaset ihastuttavat mua ja saattaa olla että hommaan nämä vielä vauvelille. Meillä on kyllä sellainen toppahaalari missä on hanskaosa valmiina, mutta villatumput olisi hyvät villahaalarin ja lämpöpussin kanssa. Ja tietty sellaisia pieniä trikootumppuja voisi ostaa myös ettei tyypi raavi itseään ekoina viikkoina kun kynsiä ei vielä saa leikata. (kuva: Reima)

5. Ihania koristetyynyjä pinnasängyn koristeeksi. En malta odottaa että pääsen petaamaan ihanan ja söpön sängyn hänelle! Nämä tyynyt – Ferm Living. (kuvat: Ferm Living)

Sellaisia hömpötyksiä, aika ihania nämä kaikki! Mun äitikin on tainnut ostaa vauvalle jotain ihania juttuja pukin konttiin, eli meidän tyttöjen huoli siitä että joulupukki unohtaisi vauvan ilman muistutuksia taisi olla ihan turha. Hyvin on muistettu pikkusiskoakin.

Ihanaa päivää kaikille <3 Me vietetään tänään blogiäitiporukalla lasten kanssa pikkujoulua!