Joulukalenterin kolmannesta luukusta löytyy joululahjavinkkejä vauvoille! Nämä vinkit ovat yhdistelmä kokeiltua ja hyväksi havaittua, sekä sellaisia toiveita, joita meillä itsellä on vauvalle tänä jouluna.
Meidän vauva täyttää jo neljä kuukautta ja hän on alkanut olla hereillä, liikkua ja leikkiä yhä enemmän ja enemmän. Samalla ollaan huomattu, että meillä on melko vähän vauvaleluja tallessa! Taaperoleluja on kyllä runsaasti, mutta sellaisia tämän ikäistä vauvaa viihdyttäviä leluja on melko vähän ja ajattelinkin, että laitan vauvalle jonkun ihanan lelun pakettiin. Postauksessa on myös lahjavinkkejä sellaisista jutuista, joista me ollaan tykätty vauvan kanssa. Vauvankin kanssa kokemukset ja elämykset on ihan parhaita juttuja.
1. Lahjakortti vauvauintiin
Esim. Helsingissä Folkhälsanin vauvauinnit maksetaan aina yksittäisestä kerrasta 22€, eli ei tarvitse sitoutua maksamalla isoja kausimaksuja. Jos siis lähellä on vauvaperhe, niin voi antaa vaikka itsetehdyn lahjakortin, jolla lupaa tarjota ekan vauvauintikerran perheelle. Me rakastetaan vauvauintia, vaikka nyt koklattiin ihan ekaa kertaa neljännen vauvan kanssa. Harmi kun ei olla aiemmin tajuttu käydä, jo eka kerta oli niin upea elämys meille. Vauvauinnissahan voi käydä hyvin vaikka toinen vanhempi esim. kummin kanssa, jos ne on hankalaan aikaan niin että koko perhe pääsisi. Se on varmasti ihanaa puuhaa yhdessä kenen tahansa kanssa siellä sitten käykin.
2. Sophie La Girafe kirahvi
Meillä ollut joka vauvalla tämä ja aina olen kokenut hyödylliseksi ja hyväksi leluksi. Siihen on vauvan helppo tarttua ja se viihdyttää. Sohvi-kirahvit eivät ole ikuisia, sillä niissä on se reikä ja olen lukenut kyllä niitä kaiken maailman juttuja, kuinka niiden sisälle on kasvanut hometta, jos reiästä pääsee sisään kosteutta ja ties mitä, jos on käytetty samaa lelua tosi kauan. Mutta meillä ne ovat kestäneet hyvin ainakin yhden vauvan verran ja olleet lähes poikkeuksetta just niitä lemppareita tässä iässä. Mitään homeongelmaakaan ei ole ollut, eikä olla kylpyleluna kirahvia käytettykään.
3. Kohina-lelu unikaveriksi
Mä ajattelin ostaa meidän vauvalle joulupakettiin Fisher-Pricen lohduttavan saukon eli Soothe ’n Snuggle Otterin, joka aktivoituu vauvan itkusta ja suhisee ja tuhisee vauvan uneen. Vauva nukkuu edelleen perhepedissä, mutta ollaan ajateltu pian kokeilla sitä, että hän alkaisi nukkumaan yön ekan unipätkän omassa sängyssä. Esimerkiksi tällainen ihana saukko voisi olla apuna siihen ja rauhoittaa vauvaa jos hän havahtuu. Näitähän on monia erilaisia ja eri merkkisiä, itse ollaan ainakin aiempien lasten kanssa pidetty Fisher-Pricen leluista, joten uskon, että tykättäisiin myös tästä.
4. Purulelu
Nyt kun vauva osaa tarttua, hän rakastaa puruleluja. Meillä on niitä vasta yksi tai kaksi, joten tällainen kaunis ja hauska purulelu voisi olla melko hitti. On kätevää jos on useampi pieni purulelu aina saatavilla, kun meillä ainakin käy niin, että se yksi lelu on aina juuri väärässä paikassa kun sitä kaipaisi.
5. Luettavaa vauvalle
Esimerkiksi tämä Oppi & Ilo minun päiväni -kirja voisi olla hauska luettava vauvan kanssa. Nyt kun vauva kasvaa ja jaksaa olla pidempään hereilläkin, niin yhdessä lukeminen ja loruttelu on yksi ihanimpia puuhia! Meidän perhe rakastaa kirjoja, joten ollaan aina iloisia kirjalahjasta kenelle tahansa.
6. Lahjakortti vauvan hoitoon esim. vaunulenkin ajaksi
Olen tosi huono irtautumaan vauvasta vielä hänen ollessa näin pieni, enkä osaisi laittaa vauvaa vielä esim. yöksi hoitoon tai lähteä moneksi tunniksi itse pois, edes vaikka Otto olisi vauvan kanssa. Samaan aikaan sitä parisuhdeaikaakin alkaa jo kaivata, koska se on ollut tosi kortilla viime aikoina. Vaunulenkki on kuitenkin sellainen sopivan mittainen aika (ja meillä vauva nukkuu aina vaunulenkillä jos vain on syönyt ennen sitä). Niin ai että olisi ihana lahja, että joku tärkeä ihminen tulee hakemaan vauvan vaunulenkille vaikka tunniksi tai puoleksitoista. Se on tällaisessa hulina-elämänvaiheessa jo ruhtinaallisesti aikaa parisuhteelle! Ja siinä pääsee helpolla sekä hoitaja, vauva että vanhemmat, kun ei tarvitse pitkäksi aikaa irtautua ja vauva viihtyy taatusti. Kaikki perheet on toki erilaisia ja vauvat myös, toisille sopii hyvin pidempikin hoitoaika ja toiset ei viihdy vaunulenkillä ollenkaan, joten tällaisesta lahjasta kannattaa sopia vanhempien kanssa etukäteen, ellei tunne perheen ja vauvan tapoja tosi hyvin.
7. Itse tehdyt villavaatteet / virkatut pehmot / vaunulelut
Ihan suosikkilahjoja on itsetehdyt neulelahjat ainakin meillä. Saatiin vauvalle kastelahjaksi nimikoitu itsetehty neuletakki joka on ihan super kaunis ja tärkeä. Jos on käsistä kätevä, niin mikä olisikaan ihanampi lahja läheiselle vauvalle kuin rakkaudella itse tehty lahja. Nykyään on tosi paljon ohjeita kauniista virkatuista pehmoista ja vaunuleluista, tai miksei vaikka vaunupeitoksi ihana tilkkutäkki tai sitten se nimikoitu neuletakki tai nallekorvapipo. Ideoita on miljoona!
8. Vauvan omat astiat ja ruokailualustat
Me ei itse niitä tarvita lisää, sillä meillä on tallessa vielä kaikki kolmannen vauvan mahtavat silikoniset pöytään kiinnittyvät Ezpz-ruokailualustat. Mutta suosittelen kovasti niitä jos kiinteiden syöminen alkaa olla pian vauvalle ajankohtaista! Tämä vinkki kokemuksen syvällä rintaäänellä ja ne todella kestää, koska ainakin meidän ruokailualustat on ihan priimakunnossa, vaikka ovat jo yli neljä vuotta vanhoja ja olivat parin vuoden ajan jatkuvassa käytössä. Näitä löytää usein myös käytettynä, oon nähnyt paljon lastentarvikekirppiksillä.