Imetykseen soveltuva hääasu ja tunnelmia ystävien häistä

07.08.2017

Päästiin viikonloppuna juhlimaan meidän ystävien häitä ensin mielettömän kauniissa ja majesteetillisessa Johanneksen kirkossa, ja sen jälkeen Suomenlinnan upeassa Tenalji Von Fersenissä, jonne siirryttiin juhlaporukalle varatulla lautalla. Nämä olivatkin jo toiset häät joita tuolla Suomenlinnassa juhlittiin, ja se on kyllä aivan ihana juhlatila, ei voi muuta sanoa. Häät olivat kauniit, tunnelmalliset ja rakkaudentäyteiset, oikein ihana päivä saatiin viettää hienossa seurassa. Häissä oli paljon tuttuja ystäviä, hauskoja puheita, ihanaa ruokaa ja kivaa ohjelmaa. Ihan täydelliset häät!

Kuten aiemmin kirjoitinkin, me mentiin juhliin kolmestaan Oton ja Novan kanssa. Isommat tytöt pääsivät siksi aikaa yökyläilemään isoisälleen, ja olivat päässeet kotieläintilalle, kylpemään ja leikkimään tätinsä isolla barbiekokoelmalla. Heillä oli ollut siellä oikein kivaa, ja meillä oli sitten mukavaa häissä kun sai keskittyä itse tunnelmaan, kun Nova välillä nukkui pidempiä päiväunia. Tämä oli tosi hyvä ratkaisu, eikä tyttöjä yhtään harmittanut että he eivät olleet mukana, varsinkaan kun tiesivät että heti seuraavana päivänä lähdetään laivalle yhdessä koko porukka.

Juhla-asun ostin jo reilu kuukausi sitten, kun halusin välttää viimehetken paniikkiostoksia, jotka ovat ainakin mulla yleensä huteja, tai vähän sinne päin. Löysin kivan mekon Gina Tricotista, joka oli kietaisumallinen kaula-aukostaan, ja nepparilla kiinni. Eli ihan täydellinen imetykseen!

Vaikka imetyskelpoisen mekon etsintä oli hieman hankalaa, ja rajoitti monen monta ihanaa mekkovaihtoehtoa pois, olen niin tyytyväinen että valitsin sellaisen mekon jossa imetys onnistuu. Nova oli varsinkin loppuillasta jo sen verran väsynyt että ei oikein viihtynyt enää muualla kuin tissillä, ja tuossa mekossa oli helppoa vaan imettää samalla kun keskittyi nauttimaan juhlista. Jos olisi pitänyt poistua toiseen huoneeseen imettämään hankalan mekon takia, olisi mulla mennyt puolet juhlista ohi.

Mekko Gina Tricot / Kengät ZARA / Laukku Rebecca Minkoff / Kello Daniel Wellington (saatu) / Rannekoru Daniel Wellington (saatu) / Korvakorut Marc Jacobs /

Burgundyn värinen mekko oli ihanan ilmava, niin hyvässä kuin pahassa. Hiki ei tullut missään vaiheessa, mutta ei riitä kahden käden sormet laskemaan, montako kertaa mulle meinasi käydä Marilyn Monroet liehuhelman kanssa. Mutta onneksi huomasin joka kerta kun helma alkoi lepattaa, ja ei käynyt mitään pahempia vilahduksia. Mekon materiaali oli sellainen että se ei rypisty ollenkaan, mikä oli tosi hyvä. Helposti rypistyvät kankaat on pienen vauvan kanssa ihan surkeita, koska heti kun vauvan ottaa syliin on mekko jo rypyssä. Nyt ei onneksi käynyt niin.

Suomenlinnaan ehdoton juttu on kyllä vaihtokengät, ekasta kerrasta oppineena mullakin oli ballerinat mukana huikean korkeiden korkojen lisäksi. Niillä mukulakivikävely sujui sitten täysin ongelmitta, eivätkä korkokengät menneet pilalle.

Kiitos vielä mielettömän upeasta juhlapäivästä hääparille ja onnittelut <3


Ostoshimotuksia Tukholman reissulle

31.07.2017

Meidän Ruotsin reissu lähestyy kovaa vauhtia, ja ensi viikon tiistaina on tarkoitus suunnata Mall Of Skandinaviaan. Ajattelin tehdä pitkästä aikaa tällaista ostoslistaa syksyä varten, kun ei ole tullut tehtyä.  Nämä aina selkeyttävät ajatuksia, ja tuleepahan jätettyä turhia heräteostoksia tekemättä, kun on tarkka lista jota seurata. Pyrin siis olemaan ostamatta mitään ylimääräistä, mitä ei tällä listalla ole. Ja olen jo henkisesti varautunut siihenkin, että nyt kun mulla on lista, en löydä juuri mitään mitä siinä listalla on. Usein käy juuri sillä tavalla. Sitten en osta mitään (paitsi lapsille, t. superdroppiviikosta_jo_valmiiksi_liian_innoissaan91). Se on aika tuttu kuvio, että lähden ostamaan itselleni tarpeellisia juttuja ja palaan kotiin kolmen lastenvaatekassin kanssa, itselleni ehkä uudet sukat mukana.

Asukuvat ja ostosjutut ovat olleet koko vuoden aika vähällä, kun raskaus ja imetys ovat sekä hankaloittaneet pukemista, että myös vähentäneet pukeutumisintoa. Nyt kun imetyksessä voi pitää jo pari-kolme tuntia väliä, voi joku yksittäinen reissu onnistua hyvinkin paidassa, jossa ei voi imettää. Pääosin suosin kuitenkin edelleen vaatteita joissa imetys on helppoa ja ruuan saa nopeasti esiin vauvalle. Ja näin tulee varmasti olemaan niin kauan kuin säännöllinen päivällä tapahtuva imetys kuuluu meidän arkeen. Se on vaan helpompaa meille molemmille, ja onneksi imetysitsevarmuus on kasvanut tässä kuukausien aikana ihan kohinalla. Siinä missä ekoina viikkoina imetyspaita tai -toppi oli ihan must-juttu, nyt en ole käyttänyt rintsikoita lukuunottamatta mitään varsinaisia imetysvaatteita aikapäiviin.

Tuotekuvat: River Island & Zara, kollaasi tehty Canvalla.

Kaipaan kovasti uutta takkia. Bomberit ovat olleet niin pitkään pinnalla, ja myös osa mun vaatekaapin sisältöä, että nyt kaipaan jo jotain muutakin. On iskenyt sellainen bomber-ähky ja kaipaan jotain ryhdikkäämpää ja tyylikkäämpää. Myös musta nahkatakki on ollut mulla viime vuosina ihan super kovassa käytössä, ja pehmeä vaaleanharmaa mokka kiinnostaa. Vaikka kaipaan ryhtiä, kaipaan myös pehmeitä materiaaleja. Varsinkin vauvaa sylissä pitäessä (teko)mokka on huomattavasti mukavampi materiaali kuin nihkeännahkea keinonahka.

Selkäkuvioinnit on edelleen tosi makeita mun mielestä, ja olen etsinyt sellaista farkkutakkia jossa olisi joku upea kirjailu selässä. Ehkä sellainen voisi löytyä reissun aikana, kuka tietää. Se olisi kivan rento takki joka sopisi alkusyksyn keleihin ihan loistavasti. Kaipaan myös siistiä skarppia bleiseriä, joka ryhdistäisi muuten rennompaa asua.

Tuotekuvat: Zara & River Island, Kollaasi tehty Canvalla

Olen etsinyt sopivan mittaisia mustia culottes-housuja, jos joku pitkäjalkainen tietää hyvät niin kerro heti! Mulla on yhdet, mutta ne kutistuivat heti ekassa pesussa polvihousuiksi mulle, enkä voi mitenkään niitä enää käyttää. Culottesit ovat yksi niistä trendeistä johon mun silmillä kesti kauan tottua. Olen kuitenkin huomannut niiden hienouden vihdoin: ne istuvat hyvin, ja millainen tahansa vartalo näyttää niissä hyvältä. Ne ovat armolliset myös mun kropalle.

Farkkuhame on klassikko jota mun kaapissa ei yläasteen jälkeen ole ollutkaan. Nyt se kuitenkin tuntuu raikkaalta ja kivalta, sellaiselta johon olisi helppo yhdistellä esimerkiksi neuleita ja melkein mitä vaan. Lämpimät ja paksut neuleet kiinnostavat, ja kaipaan jotain ihanilla yksityiskohdilla koristeltua vaaleanpunaista tai vaaleanharmaata neuletta. Sisäjakuista myös joku jännällä kuviolla varustettu kimono voisi olla siisti. Ja tupsut – tupsut tupsut tupsut! Olen jo kauan tykännyt, ja nyt mun tupsuinto vaan eskaloituu. Ehkä mä hommaan tupsukengät, tupsukorvikset nyt ainakin. Laukkutupsu mulla on jo ja se on ihana!

Koska on tulossa syksy, myös ”jotain viininpunaista” löytyy mun listalta. Se on syksyn klassikko, ja sitten kun se joku viininpunainen löytyy, mä tiedän kyllä. Tämä on hyvä ohjenuora, ja suurin osa listan jutuista sopii kivasti ristiin toistensa kanssa yhdistellen. Haaveilen edelleen helposta vaatekaapista, jonka edessä ei tarvitse seistä liian kauan aamuisin.

Mitä teillä on ostoslistalla syksyä varten? Mikä on tän hetken lempparitrendi?


Pinkki hame & Oulu yläilmoista

30.07.2017

Me päästiin Oton kanssa kokemaan eilen jotain ihan uutta, kun saatiin käydä Hongiston nosturin kyydistä ihailemassa Oulua 48m korkeudessa. Mun sukulainen on Hongistolla töissä, niin hän päästi meidät kurkkimaan maisemia mielettömästä paikasta. Eilen sattui kyllä ihan jäätävä tuuli ja sade, joten ei ollut ehkä ihan maailman paras keli tälle kokemukselle, mutta hauskaa oli kelistä huolimatta. Saatiin kyllä onneksi tuulen ja veden pitävät takit päälle niin se vähän auttoi piiskaavaan sateeseen. Valjaat pujotin hienosti midimittaisen hameen päälle, ja näytin kyllä niin mahtavalta niissä ja takissa, tukka vettä valuen.

Ennen nosturikyytiä me yritettiin mennä Oulun Amarilloon syömään porukalla, vaan eipä siellä ollut meidän kokoiselle köörille enää pöytää vapaana. Päädyttiin sitten viereiseen Burger Kingiin, ihan hyvät ruuat oli sielläkin. Nosturikyydin jälkeen tuuli ja sade sopivasti laantui, ja me mentiin Toivoniemen rantaan lasten kanssa kuuntelemaan Antti Tuiskua. Rannasta näkyi hyvin lavan viereinen screeni ja kaikki erikoistehosteet, ja musatkin kuuluivat veden yli ihan kuin olisi ollut itse festariyleisössä. Lapset tanssivat innoissaan musiikin tahtiin, ja Nova veteli sikeitä.

Tultiin takaisin tänne mun tädin luo, ja illalla mentiin pariksi tunniksi samaan rantaan istumaan ihan aikuisporukalla. Nova jäi siksi aikaa muiden lasten kanssa mun äidin huomaan, tänne mun tädille, ja hyvin oli mennyt. Nova nukkui päiväunet, ja sitten oli herkutellut päärynällä, ja leikkinyt hetken mun äidin ja siskojensa kanssa. Tiara soitti sitten omalla puhelimella, että nyt Novalla on äitiä ikävä, kun Novalle alkoi tulla väsy, ja me ajettiin tänne takaisin. En vaan vielä ole valmis jättämään Novaa kunnolla hoitoon, ja tämä vauvavuosi on oikeasti tosi lyhyt eikä mulla ole mikään kiire. Katsellaan sitten parin kuukauden päästä uudelleen, kun Nova on taas vähän vanhempi, että miltä tuntuu meistä molemmista. Nyt on hyvä just näin.

Takki SheiIn* / Body H&M / Hame Gina Tricot* / Kengät Flattered* / Laukku Rebecca Minkoff / Kello Daniel Wellington* / Aurinkolasit Dior / *tuotteet saatu blogin kautta.

Postaukseen pääsi pitkästä aikaa myös vähän asukuvia, kun napattiin muutama ennen kuin sade yltyi ihan hurjaksi ja kaikki kastui ja lässähti, haha. Tämä pinkki Gina Tricotin pliseerattu hame on kyllä yksi mun suurimpia kesälemppareita, se on niin ihanan herkullisen värinen ja pirteä että se piristää vaikka harmaana sadepäivänä. Voisin ottaa itselleni ohjenuoraksi loppuelämän vaatekaappiin, että sieltä pitää aina löytyä yksi pinkki hame, jonka voi pukea päälle silloin kun mikään muu ei tunnu hyvältä!

Tänään mennään mun isovanhemmille kahvittelemaan, kun mummu on päässyt hoitokodista kotilomalle, ja ehkä mennään taas uimaan jos on tarpeeksi lämmintä. Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3


Kesän käytetyin asu

25.06.2017

Mä suosin vaatteissa yleensä kovin yksinkertaisia ratkaisuja arjessa. Sellaisia vaatteita ja asusteita joissa on helppo liikkua, helppo imettää ja joita on helppo kerrostaa tämän ah-niin-ailahtelevan sään mukaan. Siksipä mun lempi-kesävaatteisiin on jo monen monta vuotta kuuluneet monikäyttöiset farkkushortsit. Tänä kesänä mä ajattelin jo että koko kesä menee ilman farkkushortseja kun vanhat lempparit puristi niin paljon, mutta satuin sitten löytämään Cubuksesta aivan ihanat shortsit jotka tuntuivat vieläpä hyvältä jalassa ja istuivatkin ihan kiitettävän hyvin.

Mä olen monta vuotta jo tykännyt collegepaidoista, ja vaikka hupparit onkin se tän kevään juttu enemmän, on collegepaidat vaan mun ikuisia arkilemppareita. Niitä on niin helppo yhdistellä ja ne toimivat asussa kuin asussa. Mun kaikista lempparein college-väri on perus vaaleanharmaa, ja sitä multa löytyy niin yksivärisenä röyhelöisenä, printtikuvioisena kuin vajaamittaisenakin. Farkkushortsien kaverina tämä vajaamittainen college on kiva, niin sortsien lahkeita jää kunnolla näkyviin eikä näytä siltä että päällä olisi vain college, eikä sortseja ollenkaan.

Koska mulla tulee helposti migreeni, olen joutunut ottamaan aurinkolasien lisäksi vakiovarusteeksi myös lippalakin aina aurinkoisella säällä. Näitä kuvatessa oli tietenkin ihan pilvistä, mutta silloin kun aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta on mulla melkein aina lippalakki päässä, ja jos ei ole niin sitten toivon että olisi. Tämä hauska ”nukkuva” vaaleanpunainen lippis on mun suosikki, kun se on niin hassu ja söpö. Aina välillä vaihdellaan lasten kanssa lippiksiä. Kotona mulla on toki muitakin hattuja joita voin sitten käyttää, esimerkiksi lierihattu voisi olla aika kiva monessakin asussa, ja sekin suojaa hyvin auringolta mun herkkiksiä silmiä.

Tämä asuhan on tosi perus, joku saattaa miettiä miksi edes esittelen näin tavallista asua. Mutta tämä asu on ihan Iina kesällä, se kuvastaa mua ja mun tyyliä paremmin kuin yksikään tarkkaan harkittu ja näyttävä viritelmä. Jos mun pitää kiskaista minuutissa jotkut vaatteet päälle kaapista, mä kiskaisen juuri nämä, alle vaan joku perustoppi ja imetysrintsikat ja avot! Mun mielestä on hyvä että mulla on tällaisia luottoasuja jotka ei petä koskaan ja joita ei tarvitse sen kummemmin ihmetellä. Asua saa muokattua myös kivasti sään mukaan, viileämmällä lisää vain lyhytvartiset sukat ja nahkatakin, kuumalla alle bikinit ja college pois.

Lippis H&M / College H&M / Arskat Dior / Shortsit Cubus / Kengät Puma / Laukku Rebecca Minkoff / Kello Daniel Wellington (saatu) / Rannekoru Daniel Wellington (saatu)

Mikä on teidän kesäunivormu?


Kimppakuvaukset & Alevinkki

22.06.2017

Lyöttäydyttiin tuossa jokin aika sitten Oi Mutsi Mutsi -blogin Elsan kanssa yhteen ja käytiin kuvaamassa Melli Ecodesignin tämän kevään kauniita aikuisten ja lasten vaatteita. Elsa teki meille mielettömät glitterposket ja kun mä kuvausten jälkeen liihottelin glittereissäni ja vaaleanpunaisessa hupparissani Itiksessä, niin sain kyllä aika monta hymyä osakseni. Melkein pitäisi glitteröidä itsensä joka päivä!

Me haluttiin kuvata vaatteet yhdessä, jotta saatiin molempien postauksiin myös vähän erilaisia malleja. Mun blogissa ei koskaan tule esiteltyä poikien vaatteita kun ei mulla poikaa ole, ja Elsalla taas ei ole yleensä tyttömalleja, eli tilanne oli win-win. Hauskaa saada vähän erilaisia kuvia, nämä postauksen ihanat kuvat on ottanut Tämän kylän Homopoika -blogin Eino Nurmisto.

Meillä oli Elsan kanssa tismalleen samanlaiset Mellin vaaleanpunaiset pitkät hupparit päällä, ja se huppari on kyllä yksi mun viileämpien päivien ehdoton lempparivaate. Peittää pyllyn ja näyttää kivalta esim. kuviollisten tai mustien leggingsien kanssa. Vaaleanpunainen hupparihan on yksi tän kevään trendivaatteista, mahtavaa että suomalainen Melli on näin aallonharjalla! Kevään aikana vaaleanpunainen huppari pääsi jopa loppumaan ainakin XS-koossa kun se oli niin haluttu, mutta nyt sitä on taas saatavilla.

Lasten vaatteissa Mellillä oli tänä keväänä paljon keltaista ja petroolia, jotka näyttivät tosi raikkaalta yhdessä. Tyttöjen frillamekot ovat samanlaiset, eri kokoiset vaan, ja ne ovat olleet kovasa käytössä. Tiaralla on 110/116 ja Zeldalla 98/104. Tätä ihanaa frillamekkoa saa muuten myös haalean vaaleanpunaisena, sekä bodyna. Novalla on keltainen frillahelmabody, niin kaikki tytöt voivat mätsätä keltaisissaan.

Elsan pojalla Kaamoksella on päällään petroolin värisenä Mellin klassikkohuppari, meiltä löytyy tätä hupparia mustana ja se on yksi suosikkivaatteista kuvioleggareiden kanssa, kun se on niin ihanan yksinkertainen. Tähän sopivat hyvin niin petroolit pallot, kuin vaikka sitten nuo keltaiset hortensialeggarit jotka Tiaralla on.

Mellin 100% Suomessa valmistetut vaatteet ovat materiaaliltaan ihanan pehmeitä ja kestävät hyvin pesua. Meillä on ollut Mellejä jo monta kautta käytössä, ja olen ollut laatuun tosi tyytyväinen. Keltaisten kukkien ja petroolien pallojen jälkeen kevätmallistossa ilmestyivät myös ihanat simpukat mintunvihreällä ja korallisella pohjalla, kauniita pastellivärejä siis. Muhun iskee kyllä molemmat, sekä kirkkaat murretut värit että vaaleat pastelliset.

ALEKOODI: Koodilla summersale17 saatte nyt huikeat 30% alennusta Melli Ecodesignin valikoimasta, sieltä voi siis ostaa myös näitä postauksen suosikkeja mukavin alehinnoin! Käykää ihmeessä kurkkaamassa, petrooli ja murrettu keltainen sopivat täydellisesti syksyyn myös 😉 Alekoodi on voimassa 4.7. asti!

Kuvat: Eino Nurmisto / Tämän kylän homopoika

Vaatteet saatu Melli Ecodesignilta.