Otto lopetti räjähtävän nopeasti suosioon nousseen Akkavalta-bloginsa kuukausi sitten. Syyt siihen olivat samat, jotka itseänikin ovat blogatessa joskus mietityttäneet: bloggaamisen sivutuotteena tuleva julkisuus ja inhottavat kommentit ja perättömät juorut, sekä tietenkin ajanpuute. Ne ainoat huonot puolet bloggaamisessa. Otto ehti blogata vain vuoden, mutta hän aloitti suoraan huipulta. Se on mielestäni se ratkaiseva ero mun ja Oton blogiurissa, se syy, miksi mä ainakin toistaiseksi pystyn tähän ja haluan tehdä tätä, ja miksi Otto ei pystynytkään.

Siinä missä mulla kaikki on kasvanut tasaiseen tahtiin, ja aloitin oikeasti ihan nollasta, oli Otto jo ensimmäisenä päivänään keskustelupalstojen riepoteltavana, ja otti stressiä päivitystahdista. Siinä missä mä kirjoittelin bloggerissa omaksi ilokseni puolitoista vuotta ennen portaaliin siirtymistä, Otto siirtyi jo kolmen kuukauden kuluttua ensimmäiseen portaaliin ja siitä kolmen kuukauden kuluttua lehtitalon alle. Hänellä oli jo ensimmäisenä päivänään tuhansia kävijöitä, siinä missä itselläni oli 16 lukijaa.

Hän ei koskaan ehtinyt tottua hiljalleen kaikkeen siihen mitä blogi mukanaan tuo. Suosion, kannustuksen, tunnustuksen ja mahtavien tyyppien lisäksi paineita ja ilkeitä ihmisiä. Mulle blogin mukanaan tuomat negatiiviset asiat ovat aina olleet pienemmässä roolissa kuin positiiviset jutut. Olen kohdannut urani aikana ties minkälaisia kohuja, ja joutunut kerran tekemään jopa rikosilmoituksen kun eräs mies ahdisteli mua pelottavilla kommenteilla kuukausien ajan joka ikinen lauantaiyö. Silti olen aina kokenut blogin mukanaan tuomat hyvät asiat miljoona kertaa suurempina, kuin huonot.

Vaikka ymmärrän täysin miksi Otto lopetti, en voi väittää ettenkö kaipaisi hänen tekstejään. Hitto vie, mulla on ihan kauhea ikävä niitä postauksia. Oli niin parasta lukea Oton ajatuksia isyydestä tai parisuhteesta, ja ihan niitä pelkkiä läppäpostauksiakin. Vaikka me jutellaan paljon ja tiedän suunnilleen mitä tyyppi milloinkin ajattelee, ja hän ei myöskään peittele tunteitaan, oli ihana lukea hänen ajatuksiaan kirjoitettuna. Koska kirjoittaa Otto osaa, se on yksi hänen parhaimpia taitojaan. Akkavallan poistuminen jätti ammottavan aukon blogimaailmaan.

Mä olen houkutellut Ottoa että hän kirjoittaisi edes joskus jotain, omaksi ilokseen  tai muiden, koska hänellä on kirjoittamisen lahja joka ei saa mennä hukkaan! Mutta painostaa en aio, kirjoittaa jos kirjoittaa. Toisaalta näen miten helpottunut ja vähemmän stressaava hän on nyt, kuukausi blogin lopettamisen jälkeen. Se tekee mut onnelliseksi, onnellisemmaksi kuin yhdenkään tekstin lukeminen.

Siitä mä olen Otolle tosi kiitollinen, että vaikka hän ei haluakaan enää blogata, hän tukee täysillä mun blogiuraa ja auttaa mua edelleen parhaansa mukaan. Ehkä vielä joskus saadaan lukea jotain Oton kirjoittamaa mun blogista, tai jostain muualta, ainakin toivon niin! Tänään muuten ilmestyi Kaksplussan nettisivuille Otosta joulukuun Kaksplussassa julkaistu haastattelu, jos ette ole vielä lukeneet. Siinä Otto valottaa ajatuksiaan isyydestä, perheestä ja vähän kaikesta muustakin.

Jäittekö te kaipaamaan Akkavaltaa?

Postaus on osa Indiedaysin ja McDonald’sin kampanjaa.

Nyt on sellainen sisustuselementti, joka varmasti jakaa mielipiteitä mutta johon me ollaan Oton kanssa aivan ihastuneita: Big Mac -kuosiset lakanat, jotka saimme McDonald’sin Bic Mac Shopista. Eikä vähiten ihastuneita siksi että Big Mac on suoranainen tribuutti sille mistä meidän kahden tarina on alkanut.

Meidän seurustelun ensimmäisinä kuukausina Otto oli töissä Mäkissä, ja näistä ihan mahtavista hamppareista tulee aina hymy huulille kun mietin mistä ollaan lähdetty ja mihin ollaan tultu. Otolla oli Mäkissä huippu työporukka, ja me käytiin pari kertaa mun raskaushimojen aikaan Oton työpaikka-Mäkissä syömässä silloin vuonna 2011. Tilasin Big Macin ja kyselin paniikissa kassalta, onko juusto tehty pastoröidusta maidosta. Ai että, miten nuoria me silloin oltiin, oi niitä muistoja.

Siis onhan nää lakanat aivan älyttömät, mutta juuri siksi niin hauskat! Ja yllättävää kyllä, mun mielestä myös aika raikkaat vaikka hamppareita niissä onkin. Valkoinen pohja on loisto näinkin räikeälle kuosille. Lakanat ovat 100% puuvillaa ja oikein pehmeät ja mukavat.

McDonald’s on tosiaan avannut uuden Big Mac Shopin josta löytyy klassikkohampparin kuosissa lakanoiden lisäksi päheitä sadetakkeja ja kumppareita, koiran takki, uimahousut, aluskerrastot sekä ihan ehdottomat festarikamppeet: Big Mac makuupussit ja teltta. Siis jos mä olisin lähdössä festareille ensi kesänä, niin mun olisi pakko hommata toi teltta, koska se on juuri sopivan kreisi festariteltaksi! Rohkeimmille kaupasta löytyy jopa Big Mac -tapettia, huh!

Ikonista Big Macia on myyty vuodesta 1968 asti, ja sille on avattu jopa oma museo, joten ei ihme että sille avattiin myös oma kauppa. Klassikkohampurilaista on aikojen alussa yritetty myydä myös nimillä ”Aristocrat” ja ”Blue Ribbon Burger”, mutta vasta kolmas nimi, Big Mac, oli se joka nosti purilaisen suosioon. Se on Mäkkärin suosituin hampurilainen kautta aikojen, ja Big Macin avulla jopa mitataan maiden hintatasoa. Leikkimielinen Big Mac -indeksi on arvostetun The Economist -lehden indeksi, jolla voi mitata eri maiden hintatasoa, koska standardoidun Big Macin hintaan sisältyy sekä työvoiman että raaka-aineiden hinta.

Mun mielestä hampparilakanoissa saa hyvät unet, en tosin ole nähnyt kyllä hampurilaisista unta, mutta kuitenkin! Kurkatkaa ihmeessä näitä hassuja tuotteita Big Mac Shopista, mitkä on teidän lempparit?

Mahtia päivää kaikille <3

Ollaan vietetty pitkää viikonloppuvapaata yhdessä koko perhe, ennenkuin ensi viikolla alkaa taas oikea arki ja seuraavan kerran lomaillaankin sitten vasta pääsiäisenä. On ollut ihanaa vaan nukkua aamulla pitkään, hengata yökkäreissä puoleen päivään ja lähteä pulkkamäkeen silloin kun siltä tuntuu. Ollaan syöty aamupalaa pitkän kaavan mukaan ja Otto on innostunut kokkaamaan  perheelleen vaikka mitä herkkuja. Hauskaa oli myös lähteä keskellä päivää kahville, ja saada hyvä spotti Stockmannin Espressohousesta, eikä jouduttu edes jonottamaan yhtään. Arkivapaiden loistavia etuja viikonloppuihin nähden!

Otto on tehnyt niin maailman herkullisinta tomaattikeittoa kuin kananmunaleipiä ja pannukakkuakin. Ja on muuten ollut hyvää kaikki! Keskiviikkoiltana oltiin lasten tanssitunnilla ja odoteltiin kahdestaan heitä Oton kanssa siellä sen 45 minuuttia mitä tanssitunti kesti. Istuttiin siinä kainalokkain ja katsottiin kokkausvideoita Oton puhelimella ja kuola valui molemmilla ja suunniteltiin mitä kaikkea kokataan seuraavaksi. Sillä hetkellä tuntui että onni oli juuri siinä hetkessä, ja oikeastaan siltä on tuntunut näinä kaikkina päivinä mitä ollaan yhdessä vietetty. Kuinka onnekas sitä onkaan että kaikki on hyvin, ja on oma kulta jonka kanssa katsella vaikka niitä kokkausvideoita. Otto on mun paras ystävä siinä missä aviomieskin.

Niinkuin keskiviikkona postasin Instagramiinkin, nuo kolme ovat vaan niin hurjan rakkaita että tuntuu kuin sydän halkeaisi, mutta ei onneksi. Ei ole maailmassa mitään parempaa kuin olla yhdessä koko perhe ja tehdä kaikkea pönttöä mitä me nyt yleensä tehdään. Luetaan kirjoja, riehutaan pulkkamäessä, kokataan, shoppaillaan, rakennetaan legoilla, tehdään temppuratoja kotiin, tanssitaan, hasutellaan ja katsotaan leffoja.

Ei ole myöskään parempaa kuin hihitellä Oton kanssa lasten leikeille,esimerkiksi sille kun he leikkivät Frozenia melkein joka päivä. Toinen menee aina lastenhuoneeseen Elsa-mekko päällä, ja toinen on sitten lettipäinen Anna. ”Elsa” laittaa lastenoven kiinni, ja ”Anna” koputtaa oveen, sitten he leikkivät sitä ”Lumiukko tehtäisiinkös?” -kohtausta Frozenista aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. niin höpöjä en kestä! Molemmat osaavat laulun kaikki sanat ulkoa, ja vuorosanat myös. Frozen-elokuva on katsottu myös tämän viikonlopun aikana, kuinkas muutenkaan! Mä osaan jo kaikki laulut kolmella kielellä, siitä voitte päätellä moneenko kertaan elokuvaa on tullut katsottua, hah!

Esikoinen muuten laukaisi hienosti kahvilareissulla, että ”Villakoirat on tehty lampaista, koska lampaista tulee villaa”. Että niin kerta! Joo-o, huomenna on sitten lasten kaverin synttärit ja naamiaiset joihin suunnataan iltapäivällä. Tulee varmasti mukava sunnuntai, hieno päätös tälle muutenkin mukavalle viikolle.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3

Paljon on tullut kyselyitä siitä miten kahden pienen lapsen kanssa voi ajaa kahdesti viikon sisään 600km menettämättä järkeään, joten ajattelin kirjoittaa ihan yksinkertaisesti 8 vinkkiä automatkalle lasten kanssa. Meillä molemmat matkat sujuivat 2- ja 4-vuotiaan kanssa ilman yhtääkään itkua, kitinää tai kyselyä siitä koska ollaan perillä ja olivat oikein miellyttäviä reissuja molemmat. Suurin syy siihen on varmaankin se, että pitkällä matkalla pitää myös muistaa olla lapsille armollinen ja erottaa se erityistilanne tavallisesta arjesta, toisinsanoen löysätä vähän niiden sääntöjen kanssa ja ottaa rennosti.

1. Mukavat vaatteet ja peitot

Ihan numero uno on se että lapsilla on hyvä ja mukava olla. Me ajettiin -27c° pakkasella joten oli äärimmäisen tärkeää että molemmilla oli lämpimät vaatteet. Collarit, pehmeät hupparit ja villasukat sekä neulepeitot olivat meidän valintoja ja niillä molemmat pysyivät lämpimänä, eikä esikoinen saanut yhtäkään suonenvetoa joita hänelle helposti tulee jos varpaat menevät kylmäksi.

2. Juotavaa ja syötävää

Pitkällä automatkalla meidän autossa saa todellakin syödä, ja saa syödä sotkuistakin ruokaa jos se tekee onnelliseksi. Meillä oli evääksi rusinoita, pähkinöitä, kuivattuja marjoja, karjalanpiirakoita, viinirypäleitä ja vettä sekä yhdet pillimehut kummallekin. Vaikka pähkinöitä levisi lattialle ja karjalanpiirakat murustelivat niin näillä tulivat hyvin mahat täyteen ja ne maistuivat kummallekin oikein hyvin.

3. Yhden pysähdyksen taktiikka (+vessapaussi jos tarpeen)

Me pysähdyttiin kumpaankin suuntaan vain yhden kerran kunnolla syömässä ja jaloittelemassa, ja yhden kerran 5min vessassa. Näin matka taittui huomattavasti nopeammin kuin jos olisimme pysähtyneet useammin.

4. Mukavaa tekemistä lapsille pysähdyksen ajaksi

Menomatkalla pysähdyttiin ABC:lla, lapset saivat hamppariateriat ja pääsivät ABC:n leikkipaikkaan purkamaan energiaa. Se on sopivasti kuin sisäleikkipuisto, vähän pienempi vaan, ja lapset olivat innoissaan. Pysähdys kesti noin tunnin, josta vartin he söivät ja 45min leikkivät. Se oli oikein sopiva tauko meille kaikille, ja leikkitauon jälkeen uni maistui molemmille autossa. Paluumatkalla pysähdyttiin Tiaran kummitädin luona Jyväskylässä päivällisellä, ja tytöt saivat purkaa sielläkin energiaa ja touhuta ja höpöttää. Myös tämä paussi kesti tunnin verran.

5. Omat iPadit tai tabletit (tai vanhempien puhelimet) kuulokkeineen molemmille

Tämä oli suuri pelastus, ja tässä me ei kitsasteltu ollenkaan. Eli lapset saivat katsoa ohjelmia ihan tasan niin kauan kuin matkalla halusivat. Molemmilla oli omat padit ja kuulokkeet, joten ei myöskään tullut tappelua siitä mitä katsotaan vai pelataanko ja kuka saa pitää padia. Molemmat katsoivat nätisti omia ohjelmiaan/pelasivat opetuspelejä ja nauroivat itsekseen videoille. Toinen katsoi Frozen-elokuvan Netflixistä ja toinen katseli videoita youtubesta ja pelasi ABC-raketen -sovelluksella.

Normaaliarjessa meillä on padin käyttö rajattu aika tarkkaan eikä sitä katsota läheskään joka päivä tai edes joka toinen, mutta automatkalla pitää antaa armoa sekä itselleen että lapselle. Matka menee paljon nopeammin kun välillä uppoutuu täysillä leffaan. Ja uskokaa tai älkää, vaikka me ei kiellettykään padin käyttöä missään vaiheessa, he halusivat silti tehdä muutakin matkan aikana. Ja uskokaa myös se, että vaikka matkoilla he saivat katsoa niin paljon kuin halusivat, niin ei Oulussa, eikä täällä kotona nyt matkan jälkeen ole kumpikaan edes pyytänyt padia kertaakaan matkojen jälkeen.

6. Koko perheen matkaleikit

Me leikittiin mm. ”Olisitko mieluummin…?” -leikkiä, eli kyseltiin vuorotellen toisiltamme vaikkapa että ”Olisitko mieluummin leijona vai hamsteri?”. Lapsista tämä oli hurjan hauskaa, ja he perustelivat innoissaan miksi olisivat mitäkin. Muita kivoja leikkejä ovat mm. autonväribongaus joka tosin toimii vain valoisaan aikaan, sekä Laiva on lastattu, joka meillä onnistuu vasta esikoiselta kun kuopus ei osaa eikä tunnista vielä kaikkia alkukirjaimia. Myös Aliasta voi hyvin pelata autossa kun pelaa ilman pelilautaa pelkillä korteilla.

7. Äänikirjat & Musiikki

Mulla itsellä tuli pienenä paha olo autossa jos luin kirjaa, ja se taitaa olla ihan yleinen juttu muutenkin. Äänikirjojen avulla ajan saa varmasti hyvin kulumaan. Meillä ei ollut yhtään äänikirjaa, eikä me oikeastaan niitä edes nyt matkalla tarvittu, mutta musiikkia kuunneltiin ja hoilotettiin kaikki yhdessä.

8. Stressittömyys

Autossa on iisiä, siellä ei häiritse ketään muuta kuin oman perheen jäseniä ja kaiken voi tehdä ihan omaan tahtiin. Siksi auto on meidän valinta. Siellä saa myös sotkea ja levittää tavaroita ja nukkua ilman muiden häiritseviä ääniä. Autossa vallitsee oma rauha ja stressittömyys, se on vähän niinkuin oma koti mutta se vaan liikkuu. Siellä voi rentoutua ihan samalla tavalla, ja olla pingottamatta. Automatkalle kannattaa lähteä hyvällä mielellä, eikä miettiä että pitkä matka on kaamea koettelemus ja auto kuin vankila. Myös ennakointi on tärkeää, kannattaa ehdottaa lapsille uutta leikkiä tai höpötellä ihan itse, ennenkuin se hermostus ehtii edes alkaa tulemaan.

Jatkossakin taitetaan nuo Oulu-Helsinkivälit varmasti autolla, ihan vaan koska se on niin helppoa. Ei tarvitse pakata tehokkaasti, sen kun sulloo kaiken vain takakonttiin. Myöskin meidän nelihenkisen perheen on huomattavasti helpompaa liikkua Oulussa, kun ei olla riippuvaisia toisten menopeleistä vaan voidaan lähteä käymään missä halutaan milloin halutaan. Eikä myöskään ole ongelmaa että miten ylimääräiset neljä henkeä sullotaan jonkun toisen autoon. Vaikka lentokoneella pääsisi nopeammin, ja junassa olisi enemmän tilaa, on auto vaan meille se paras.

Kun on itsekin tottunut (sekä Otto että minä) istumaan tuota samaa väliä kyydissä pikkunaperosta asti, se ei tunnu rasitteelta vaan mukavalta. Lapset olivat niin nätisti, ja me aikuiset saatiin uppoutua höpöttämään kahdenkesken sillä aikaa kun he katsoivat leffoja tai pelailivat. Meillä oli oikeastaan Oton kanssa tosi mukava ja romanttinen matka, kun saatiin huomioida toisiamme siinä etupenkillä ja oltiin hetkittäin melkein kuin kahdestaan kun takapenkki oli niin hiljainen.

Tämä tapa sopii meille, ja meidän lapsille mutta toki ymmärrän sen että lapset ovat yksilöitä ja kaikki eivät ehkä ole yhtä rauhallisia persoonia. Mutta jos automatka tuntuu omalta jutulta, tai jos ei perille ole mahdollisuutta mennä muuten kuin autolla, niin kannattaa kokeilla näitä vinkkejä.

Mitkä on teidän parhaat vinkit matkustukseen lasten kanssa?

Sanoi kaksivuotias käydessään nukkumaan pitkän ajomatkan jälkeen myöhään illalla. Hän katsoi mua suurilla silmillään ja paijasi mun poskea ja sanoi että äiti, sinä olet niin kaunis. Sanoin ”Voi kiitos kulta, niin sinäkin.” Johon hän vastasi: Kiitos, sinä olet niin ihana. Johon minä että ”Kiitos rakas, niin sinäkin olet ihana.” Me oltaisiin voitu jatkaa tätä ikuisesti siinä pötkötellessämme.

Jo esikoisen aloittaessa kerhossa parivuotiaana kehuivat ohjaajat kuinka hän kannustaa ja kehuu toisia aina. Ja siitä asti kun kuopus on oppinut puhumaan, on hän kehunut toisia. Kun mennään kylään jonnekin, lapset kehuvat sisustusta. Uusiin lapsiin tutustuessaan he saattavat kehaista kuinka jollakin on tosi hieno paita tai lelu. Ja aina kun joku kehuu heitä, heidän kasvonsa syttyvät loistamaan ja sieltä tulee niin vilpittömän kuuloinen kiitos ettei mitään rajaa.

Ollapa niin puhdas ja viaton ikuisesti kuin lapsi on. Lapsi kehuu vilpittömästi, näkee kauniita asioita kaikkialla ja on kiitollinen jokaisesta kauniista sanasta jonka saa osakseen. Lapsi haluaa kertoa toisille ihan puhtaasta ilahduttamisen halusta, miten ihania he ovat. Lapsella ei koskaan ole taka-ajatuksia. Hänen sanaansa ja kehuunsa voi luottaa, ja ne tuntuvat erityisen hyvältä. Pieni lapsi ei koskaan loukkaa tarkoituksella, hänen sanojensa ei koskaan ole tarkoitus satuttaa.

Kun pieni lapsi joskus kehuu tyytyväisenä, kuinka hän on nyt vaihtanut neniä äidin kanssa ja hänellä on äidin iso nokka, ei äiti ikimaailmassa loukkaannu, enemmänkin nauraa. Tai jos lapsi kysy kaupassa, miksi joku käyttää rollaattoria, ei hän naureskele rollaattorin käyttäjälle, on vaan puhtaasti ihmeissään.

Mä toivon että tämä vilpittömyys säilyisi lapsissa aikuisuuteen asti. Sitä voin yrittää tukea parhaani mukaan, mutta kaikelta ei tietenkään voi suojella. Pienten lasten äitinä saa kuitenkin nauttia niistä kauniista sanoista, ja joskus niin huvittavistakin huomioista, ja tietää että ne tulevat suoraan sydämestä.

Loppukevennyksenä vielä pakko jakaa esikoisen loistavan huvittava kommentti, kun kuopus ilmoitti haluavansa leikkiä isosiskonsa kanssa päiväkodissa. ”No sepäs oli yllätys!” *teatraalinen huokaisu*. Repesin kyllä niin pahasti nauramaan, ja nauratti neiti isosiskoakin oma kommenttinsa. Sarkastisesta kommentista huolimatta olivat leikkineet päiväkodissa kuin paita ja peppu, ja juosseet heti toistensa luokse antamaan halia kun heräsivät päiväunilta. Ihanat tytöt <3