Ilmeet lasten kasvoilla, herkut pöydässä.

Lämpimät halit, punaiset posket ja naurunremakka.

Prinsessapiirrokset, naperoiden spontaani lauluesitys kahvilassa ja kerrankin pedattu sänky jolla kelpasi vähän hyppiäkin.

Ihanat ystävät joiden kanssa juttua voisi jatkaa loputtomiin.

Sopivan kuumana nautittu vahva kahvi, märät pusut ja Oton kutitus.

Yllättävän pitkät yöunet, höpötyksentäyteiset metromatkat ja miljoonaan vaatekerrokseen kääriytyminen.

Hurjan kylmä ja kova tuuli, kotoisan lämmin cafe Kuppi & Muffini.

Herkullinen jauhelihakastike, omenankuoret pitkin pöytää 2-vuotiaan itse sormilla kuorimana, ja rauhallinen iltasatuhetki.

Niistä oli meidän torstai tehty.

Aika kiva päivä, sanoisin.

Ihanaa iltaa kaikille<3

Mun äiti tuli meille viime viikolla juuri ennen kuin lähdettiin Lontooseen, ja jäi vielä meidän reissun jälkeen pariksi päiväksi tänne näkemään omia ystäviään. Mekään ei olla oltu lasten kanssa melkein ollenkaan kotona, kun ollaan ravattu niissä kuvauksissa, mutta tänään sitten saatiin viettää yhteinen sunnuntai mun äidin kanssa ennen hänen huomista Ouluun paluutaan. Juhlistettiin samalla vähän äidin synttäreitä (ja Zeldan 2,5-vuotisuutta), kun äiti oli silloin omassa kodissaan kun hänellä oli oikea synttäripäivä. Leivoin meille omenapiirakkaa ihanista kotimaisista syysomenoista, ja äiti osti vielä jätskit siihen kaveriksi. Ai että mitkä herkkuöverit, mutta oli kyllä aika ihanaa!

Omenapiirakassa maailman helpoin ohje, Pirkan piirakkapohja, 9 pientä omppua ja kanelia päälle. Nam!

Eilen oltiin tosiaan Bayerin mainosvideon kuvauksissa joihin meitä pyydettiin. Meillä oli sellainen muovinen lainavauva ja esitettiin onnellista perhettä joille on juuri syntynyt baby numero kolme, ks. kuva Instagramissa. Tytöt silittivät hienosti ”pikkusiskoaan” ja meitä nauratti. Vanhempi neiti jaksoi keskittyä ihan uskomattoman hyvin vaikka kohtausta kuvattiin monen monta kertaa. Kuopuksella alkoi kärsivällisyys loppumaan parin oton jälkeen, mutta onneksi vielä lopuksi hän jaksoi tulla mukaan ja saatiin ilmeisesti ihan nappi kohtaus purkkiin. Meidän osuus ei kestänyt kuin parikymmentä sekuntia mutta olihan siinä aina valmistelua ja odottelua ottojen välissä. Hienosti jaksoivat molemmat ikäänsä nähden, täällä on aika ylpeä äiti. Ja oli kyllä hassua leikkiä että on kolme lasta, tyttöjä ei näyttänyt vaivaavan ainakaan mustasukkaisuus ollenkaan, hahhah.

Ihanaa että ollaan saatu kuitenkin viettää äidin kanssa vähän edes aikaa tämän kiireisen viikon keskellä, kun sitten ei nähdäkään ennen joulua. Ja Armaksen kanssa tietysti myös! Siitä on tullut ihan mun kaveri, nytkin se nukkua nököttää mun kainalossa, puoliksi näppiksen päällä. Että jos jossain on kirjoitusvirhe niin syyttäkää vain koiraherraa, ei oo mun vika.

Zelda tosiaan täytti jo 2,5 vuotta keskiviikkona, ei voi kyllä käsittää! On jo kolme vuotta siitä, kun me vasta jännitettiin että meneekö kaikki hyvin ja odotettiin 12:sta viikon ultraa. Voi miten aika menee nopeasti! Zeldasta on tullut niin iso ja reipas höpöttäjä jolla on selkeä oma tahto ja niin mahtavat jutut. Niin outoa että kuopuskin on jo vuoden vanhempi, mitä esikoinen oli silloin kun kuopus syntyi.

Vaikka olo on vähän haikea, niin kyllä on ollut ihanaakin nauttia siitä ettei kotona ole enää pitkään aikaan ollut vaippaikäisiä vaan arki sujuu helposti ja tyypit osaavat tehdä jo niin monet asiat ihan omatoimisesti. Pienempi tietenkin ottaa isommasta mallia, ja omapäisenä toteuttaa välillä sellaisiakin asioita mihin ei ihan vielä taito riitä. Mutta harjoittelemallahan sitä oppii eikö vain. Tänään hän kiipesi lastenhuoneen kirjahyllyn päälle ”Tuu äiti kahtomaan mittä minä oon!”, ja äidillä meinasi samaan aikaan pettää pokka ja hypätä sydän kurkkuun. Onneksi hylly on sentään seinään kiinnitetty eikä pudotus olisi ollut kovin korkea.

Ensi viikostakin tulee aika touhukas, mutta oikeastaan sitä on tottunut siihen että syksyt ja keväät nyt vaan ovat aikalailla touhukkaita ja se on parasta. Ollaan menossa lasten kanssa teatteriin, ja huomenna mun täti ja serkku tulevat Oulusta meille pariksi yöksi viettämään syyslomaa, joka siellä alkoi juuri. Tytöt ovat siitäkin ihan intona, mun serkku kun on sellainen cool vanhempi tyttö heidän mielestään jota ihaillaan kaikessa. Vähän niinkuin mun täti oli mulle kun mä olin pieni, ja on toki vieläkin, haha!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja hyvää yötä <3

Noniin ja matkakertomus jatkuu! Viimeinen päivä Lontoossa me aloitettiin ihan rennosti. Nukuttiin ja hengailtiin hotellihuoneessa, mietittiin mitä halutaan tehdä. Sitten lähdettiin kävelemään kohti Knightsbridgeä, ja mentiin Pret A Mangerissa syödyn aamiaisen jälkeen kiertämään koko Harrod’s jossa ei oltu vielä käyty yhdessä, vaikka ohi oltiinkin kävelty.

Harrod’s oli kyllä ihan uskomaton kokemus. Siellä on ihan kaikkea, ja vielä vähän enemmän. Mitään me ei sieltä juotavaa lukuunottamatta ostettu, mutta se oli ihana vaan kävellä läpi. Upeat vaatteet, ja teknologiaosasto joka arvatenkin oli Oton mieleen, olivat meidän suosikkeja. Harrod’silla on myös jo avattu ihana joulumaailma, mutta sieltäkään mä en ostanut mitään. Sanokaa vaan pihiksi, mutta mun mielestä 10 puntaa on liikaa yhdestä pienestä kuusenkoristepallosta.

Me pyörittiin vielä vähän aikaa muissa kaupoissa, ja käveltiin Harrod’silta takaisin Oxford Streetille tekemään viimeiset ostokset, sillä meillä alkoi jo tulla kiire sinne Fall Out Boyn keikalle. Käytiin nopeasti hakemassa iltapalatarvikkeet Sainsbury’sista hotellille, koska keikka kesti aika myöhään ja haluttiin että meillä on jotain syötävää siellä kun tullaan takaisin. Kauppareissun jälkeisellä kävelyllä hotellille kävi sitten tämä aiemmin mainitsemani onnettomuus jossa oltiin silminnäkijöinä, ja sen takia me ei sitten ehdittykään mennä kunnolla syömään ennen keikkaa vaan haukattiin melkein seisaaltaan vaan Burger Kingistä hampparit naamaan. Oli sekin kyllä ihan hyvää, vaikka ruokahalu oli kateissa kun säikähdin niin kovasti.

Matka Wembleyn The SSE Arenalle taittui kätevästi metrolla Jubilee-linjalla, ja areenalle oli helppo kävellä kun seurasi vain kaikkia ruutupaitaisia ja/tai Fall Out Boy- hupparisia teinejä. Päästiin nopeasti sisälle, ja meillä oli hyvät paikat siellä. En saanut ostaessani enää seisomapaikkoja kun tajusin liput niin myöhään, mutta saatiin istumapaikat takaa ihan keskeltä, suoraan vastapäätä lavaa. Keikalle sai tuoda oman vesipullon, mutta siitä otettiin ovella korkki pois. Kameraa en saanut tuoda, koska siinä on vaihdettavat objektiivit eli se luetaan ammattilaiskameraksi. Otettiin sitten puhelimella muutama kuva ja video.

Ensimmäiseksi esiintyivät Matt & Kim, ihan huippuhauska duo joilla oli sellaista hyvän fiiliksen häröily- ja bilemusiikkia. Tämän jälkeen esiintyi Professor Green, jota odotinkin kovasti. Emeli Sandén ja Professor Greenin Read all about it oli joskus ihan mun lemppari, ja oli mieletöntä kuulla se livenä.

Oikeastaan oli kiva juurikin istua Oton kanssa, kolmen päivän kävely jätti jälkensä jalkoihin ja monen tunnin seisominen hikisessä ihmisjoukossa ei ehkä olisi ollut se kaikkein mukavin vaihtoehto. Istumapaikoilla oli fiilistä myös, jengi seisoi ja tanssi ja lauloi messissä jokaisella penkkirivillä koko areenalla. Fall Out Boy oli mieletön! Ensimmäisten 45 minuutin jälkeen tuli parin minuutin tauko, ja yhtäkkiä he olivatkin ihan lähellä meitä, seisoma-alueen takaosassa, ja vetivät kaksi biisiä akustisesti siinä. Sen jälkeen keikka jatkui vielä toiset 45 minuuttia lavalla. He soittivat kaikki biisit joita toivoinkin,  ja oli ihana kuulla sekä vanhaa että uutta, kun olen kuitenkin bändiä kuunnellut jo lähemmäs 10 vuotta.

Keikan jälkeen me ehdittiin juuri sopivasti metroon, joka tuli ihan täpötäyteen. Ajeltiin sillä Bond Streetille ja siitä vielä toisella, Central-linjalla, sitten Queenswayn asemalle joka oli ihan meidän hotellin lähellä. Meidän hotelli oli Central Park Hotel joka sijaitsi siis Bayswaterissa. Varattiin hotelli Ebookersin kautta, ja sivuilla oli kuvia siisteistä ja kivoista huoneista. Hotelli oli tosi siisti ja kiva muuten, mutta meidän huone ei ollut yhtään sitä mitä kuvissa luvattiin sen tason huoneesta. Siellä oli vain sänky ja pöytä, joiden välissä oli puoli metriä tilaa. Lisäksi ihan pieni telkkari. Huone oli katutasossa, ja ikkunoista ei nähnyt ulos ollenkaan kun edessä oli mun korkuinen pensasaita.

Lisäksi he mainostivat ebookersissa täysin ilmaista wi-fiä, joka osoittautuikin ilmaiseksi vain aulassa. Ilmainen wi-fi huoneessa oli suurin syy miksi päädyttiin juuri tähän hotelliin jäljellä olleista vaihtoehdoista, joten kieltämättä vähän harmittaa. Eli omasta wi-fistä olisi pitänyt maksaa 12 puntaa per laite per vuorokausi, mikä on aika jäätävä summa. Kolmelta päivältä ja kahdelta laitteelta 72 puntaa, ja tähän laskin vain puhelimet. Oman mobiilinetin käyttö roaming-hinnoillakin tulisi reippaasti halvemmaksi.

En siis suosittele hotellia, vaikka se ihan siisti olikin. Uskon että samaan hintaan voi saada myös paremman hotellihuoneen. Tosin kyse saattoi olla myös siitä, että hotelli oli tupaten täyteen buukattu ja meidät tungettiin sitten jonnekin jämähuoneeseen, kun ne kunnon huoneet olivat kaikki myös täynnä. Onneksi me ei kuitenkaan oltu hotellissa kuin nukkumassa, joten pienet tilat eivät sillä tavalla ahdistaneet. Ainoa harmittava juttu oli se wi-fi, koska aina kun halusi katsoa google mapsista reittejä tai vaikka laittaa kuvan instagramiin, piti mennä sinne aulaan. Siksi instagram & snapchat eivät päivittyneetkään ihan niin ahkeraan kuin toivoin.

Hotellihuone ei näytellyt isoa roolia meidän reissulla, joten siksi tuntuukin hassulta edes tällä tavalla ”valittaa” siitä. Tuli kuitenkin mieleen, että kannattaa olla tarkkana noissa, ja aina edes Tripadvisorista käyttäjäkokemusten lukeminenkaan ei valmista siihen mitä saattaakin olla vastassa. No joo, ei siitä sen enempää.

Kaikenkaikkiaan reissusta jäi tosi hyvä fiilis, vaikka yhdynkin siihen Oton ”Jotain kummallista Lontoossa on” -fiilikseen. Hassua kyllä, en huomannut sitä edellisellä reissulla. Silloin tosin en ollut mistään vastuussa itse, koulun reissu kun oli, ja tiesin etukäteen että yövymme youth hosteleissa joissa ei aina edes ollut joka huoneessa omaa vessaa. Huomenna luvassa ekojen Lontoon ostosten esittelyä, sekä sitä ihan tavallista arkea mitä ollaan täällä vietetty paluun jälkeen! Kyllä Lontoojuttuja on edelleen tulossa, mutta pitää huomenna katsoa vähän nykyhetkeenkin eikä antaa blogin elää vain Lontoon aikoja.

Ihanaa torstai-iltaa teille huipputyypeille <3

Mä haluan kertoa meidän matkan kokonaisuudessaan, joten tein pienen matkakertomuksen jonka jaan kahteen osaan. Tässä on ensimmäinen osa joka kertoo meidän kahdesta ensimmäisestä päivästä, mitä tehtiin ja missä käytiin. Matkakertomuksen toinen osa ilmestyy huomenna illalla! Lisäksi on tulossa teidän toivomia ostospostauksia, sekä tietenkin Lontoon vinkkejä ja yksi päivänasukin Lontoosta. Uskon että saatte näistä enemmän irti, kun kerron meidän matkasta enkä pelkästään latele vinkkejä, eikö vain. Ja mä nyt olen tällainen papupata että voisin puhua tuosta reissusta vaikka kymmenen postauksen verran!

Arvatkaa mitä? Me ei käyty Lontoossa yhdessäkään sisänähtävyydessä. Ei museoissa, ei vahakabinetissa. Ei edes tsekkaamassa sitä Harry Potterin laituria. Se vaan jotenkin tapahtui, mehän suunniteltiin nimenomaan käyvämme ainakin yhdessä, mahdollisesti kahdessakin kohteessa. Ensimmäisenä päivänä me ei menty mihinkään, koska oltiin niin jäätävän väsyneitä kello 3.30 herätyksestä, että teki tiukkaa kaiken matkustuksen jälkeen kävellä edes hotellille. Me siis aamulla käveltiin Victorian asemalta Knightsbridgen ja Hyde Parkin kautta Bayswateriin jossa meidän hotelli oli, ja matka ei ollut ihan hirvittävän lyhyt, mutta se matka oli vain alkua.

Ensimmäisenä päivänä siis käveltiin koko päivä ja kierreltiin lähinnä Oxfordstreetin kauppoja. Väsymys ja wifittömyys saivat meidät pitäytymään helpoissa valinnoissa ja ei puhettakaan että oltaisiin jaksettu keskittyä nähtävyyksiin, kun shoppailusaldoksikin jäi yksi pieni pussi Primarkista vaikka kierrettiin kaupoissa tunteja. Hotellilla piipahdettiin vain viemässä tavarat, ja sen jälkeen syötiin Pret-A-Mangerissa aamupalalounas, ja alettiin shoppailemaan. Väsyneenä ei vaan kykene keskittymään, yhtään, joten tästä opimme ainakin sen että seuraavalle matkalle ei oteta lentoja kello kuudeksi aamulla, ellei reissu ole tarpeeksi pitkä jotta ekan päivän voi käyttää nukkumiseen. Illalla kun oltiin käyty Bayswaterin Gourmet Burger Kitchenissä syömässä ihanat hampurilaisateriat, me käveltiin pikkumatka takaisin hotellille ja alettiin koisimaan. Mä nukahdin siinä yhdeksän maissa kesken paikallisen Uutisvuodon, ja heräsin seuraavana aamuna kello seitsemän.

Tokana päivänä meillä oli ihanaa, oltiin ihan pirteitä jo heti aamusta ja fiilis oli ihan sellainen ”meillä on koko maailma auki, mitäs nyt tehdään?”.  Aamulla käveltiin Oxford Streetin lähelle, Great Marlborough Streetille Le Pain Quotidieniin aamiaiselle, ja sen jälkeen jatkettiin matkaa Piccadilly Circusille missä en ollut aiemmin käynytkään. Mua naurattaa se meidän Piccadillyreissu, koska kun me oltiin kävelty sinne, me ihmeteltiin varmaan pari minuuttia että missä se mainosvaloseinä on, ei sitä näy missään vaikka meidän pitäisi olla ihan oikeassa paikassa. No, sehän oli meidän selkien takana, siis kirjaimellisesti seistiin metrin päässä siitä. Oltiin vaan liian lähellä eikä ensin tajuttu, urpoja kun ollaan! Saatiin kyllä hyvät naurut.

Piccadillyltä jatkettiin matkaa kohti Big Beniä kävellen, ja siitä vielä käveltiin Trafalgar Squaren kautta takaisin Great Marlborough streetille, Wagamamaan syömään. Oli muuten ihan törkeän hyvää ruokaa, ei voi kuin suositella! Loppupäivä me pyhitettiin shoppailulle, kun ekapäivänä en kerran ollut löytänyt mitään.  Sitten alkoi jo löytyäkin kaikkea, kun jaksoi vähän keskittyä eikä vain haahuilla silmät seisoen ympäri kauppoja.

Wagamama -lounaan jälkeen piipahdettiin mm. läheisessä Victoria’s secretissä, mutta me ei ehditty olla siellä kovinkaan kauaa kun mulle tuli yhtäkkiä ihan järkyttävän paha olo, siis sellainen oikeasti tosi etova olo ja melkein juoksin ulos kaupasta. En tiedä söinkö mä liikaa vai olivatko VS-hajuvedet liian voimakkaita kaikki samassa paikassa tuoksuen, mutta jostain se huono olo vaan tuli. Onneksi se meni sitten ohi kun käveltiin hetki ulkona. En uskaltautunut VS:n enää takaisin sen jälkeen (muistatte varmaan että mulla on emetofobia), joten ne ostokset jäi nyt ostamatta. Onneksi Primarkista löytyi melkein yhtä hienoja neonvärisiä pikkareita, vaikka eihän ne tietenkään ihan sama asia ole.

Shoppailin mm. Bershkassa ja New Lookissa, ja kiersin kyllä kaikki muutkin kaupat, mutta niistä löysin kaikkea kivaa ja sieltä Primarkista myös. Ostospostauksen saatte heti, kun ehdin kuvaamaan ostokset. Tänään on ollut niin kiire päivä, että en ehtinyt edes olla kotona yhtenäkään päivän valoisana tuntina. Mutta joo, jatketaanpa Lontoosta! Shoppailun jälkeen käveltiin n. kolmen kilometrin matka takaisin hotellille ja keräiltiin hetki itseämme, lähinnä jalkoja joilla oli talsittu ainakin viikon edestä. Sitten suunnattiin Bayswaterin Nando’siin syömään. Nando’s ei ollut ihan mun suosikki, sain nimittäin uunissa paistettuja pakasteranskalaisia kanatortillojeni seuraksi, ja niistä osa oli raakoja. Me myös odotettiin ruokia n. 40 minuuttia, vaikka kyseessä on melkein pikaruokaketju jossa muut asiakkaat saivat ruokansa alle kymmenessä minuutissa. Saattaa kyllä olla että tämä oli ihan vaan tämän yhden ravintolan ongelma, koska Nando’s on iso ja menestynyt ketju ja ilmeisen suosittu.

Pyörittiin hetki vielä Bayswaterissa Whiteley’s-ostoskeskuksessa, ja sitten mentiin hotellille. Tarkoituksena oli katsoa vielä joku elokuva, mutta mä taas nukahdin jo kymmenen maissa kun oltiin vasta asettautumassa katsomaan elokuvaa. No, ainakin sain hyvät yöunet ja heräsin tosi pirteänä sitten myös seuraavaan päivään. Ottoa vähän huvitti kun mä olin niin poikki molempina iltoina, että oikeasti vaan nukahdin ihan vahingossa vaikka en ollut vielä edes ehtinyt käydä iltapesulla tai vaihtanut yökkäreitä. Hän sitten herätteli mua ja mä ihan pöllämystyneenä pesin meikit ja hampaat ja jatkoin unia.

Joo, eli tosiaan huomenna sitten kakkososa, jossa Fall Out Boyn keikka ja meidän viimeisen päivän touhuilut! Toivottavasti tykkäätte näistä, vaikka nämä mun kertomukset vähän rönsyileviä ovatkin. Ja tosiaan vinkkipostaus tulee sitten erikseen, kun näistä mun kertomuksista ei välttämättä ole niin helppo seurata vaikkapa ruokapaikkoja tai kauppoja. Hyvää yötä ihanat, nyt tämä rouva alkaa jälleen nukkumaan!

Moi, ihan superpitkästä aikaa! Mä en ole pitänyt näin pitkää taukoa naputtelusta pariin vuoteen, ja tuntuu ihan hassulta nyt yhtäkkiä taas kirjoittaa. Mutta siis – Lontoo – se oli uskomaton. Oli ihana reissu, mutta ihana olla myös takaisin kotona. Mulla on niin paljon kerrottavaa meidän matkasta että en edes tiedä mistä aloittaisin! Olen herännyt tänään viideltä Lontoossa, joten aivot eivät ehkä toimi ihan täydellä teholla, mutta yritetään.

Kolme päivää täynnä aktiviteettia, jalat on niin puhki kävelystä että mua sattuu pyllylihaksiin vaikka vaan istun. Mutta siitä tietää että on ollut hyvä reissu ja paljon nähtävää. Meidän matkaan mahtui mutkia ja yksi tosi dramaattinen tilannekin, kun eräs nainen kaatui eilen kadulla pahasti katulaattaan, rämähti naamalleen maahan ja me oltiin Oton kanssa ainoat silminnäkijät. Hänellä tuli todella paljon verta kasvoista ja hän oli ihan melkein shokissa, mutta saatiin sitten yhdessä paikalle hetki tapahtuneen jälkeen sattuneiden mukavien paikallisten kanssa hänelle apua järjestettyä. Oli tosi pelottavaa kyllä, meinasin itsekin kompastua samanlaisiin katulaattoihin pari kertaa, ne kun saattoivat ihan yhtäkkiä tökätä ylös maasta. Nainen kiitteli kovasti meitä vaikka oli varmasti tuskissaan, se oli kyllä jotenkin ihan tosi hurja kokemus vaikka ei itselle mitään sattunutkaan. Säikähdettiin vaan tosi pahasti.

Tuota kokemusta lukuunottamatta meillä oli siis ihan huippu reissu, vaikka sähellettiinkin välillä. Kävely oli kaikkein parasta, me käveltiin kolmen päivän aikana varmasti kymmeniä kilometrejä, koska talsittiin aamusta iltaan ja ristiin rastiin. Tottakai shoppailu, Fall Out Boyn keikka (!!!!) ja nähtävyydet, sekä tietenkin ruokakin olivat ihania.

Kävely oli kuitenkin parasta, koska oli aikaa jutella Oton kanssa kahdestaan kolme päivää putkeen. En muista milloin meillä olisi ollut näin paljon aikaa keskeytymättömälle  keskustelulle ja ihan random asioista jutustelulle. Niin rentouttavaa, on mulla kyllä maailman ihanin mies, ei voi muuta sanoa. Ja ihan paras matkaseuralainen, rento ja samanhenkinen kuin minä, tykkää kävellä ja haluaa kokea aitoa kaupungin tunnelmaa. Ja pyörii mukisematta kaupoissa, ja osallistuu vielä shoppailuunkin, voiko enempää edes toivoakaan?

Kiitos Otolle maailman ihanimmasta reissusta, koska vaikka mä annoinkin keikkaliput Otolle lahjaksi, niin kyllä tämän reissun onnistumiseen vaadittiin meitä molempia. En vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään! Mä kerron teille lisää heti kun mulla vähän ajatukset selkeytyy ja saan käytyä kaikki kuvat läpi, tässä on vaan muutama makupala reissusta, kuvia on jäätävä määrä lisää ja kaikkia en ehtinyt vielä edes katsomaan.

Oli huippua, kun meidän lento oli perillä tänään sellaiseen aikaan että ehdittiin juuri hakemaan tytöt päiväkodista. Voi sitä ilon määrää kun me avattiin päiväkodin portti ja tytöt huomasivat meidät! Pidin molempia kainalossa koko illan ja ai että, oli kyllä niin hullu ikävä. Heillä oli mennyt tosi hyvin täällä ja kaikki oli hienosti, mutta ihan parasta olla vaan heidän kanssa. Huomenna on ihan normi työpäivä ja mun pitää mennä aikaisin nukkumaan että saan virittäydyttyä työmoodille tämän pitkän viikonlopun jälkeen, mutta palaan huomenna ja kerron lisää!

Saa ehdottomasti toivoa jos haluaa kuulla jotain tiettyä! Nähtävyydet, Ostokset, Ruokapaikat? Fall Out Boyn keikka? Yleiset Lontoovinkit ja siellä liikkuminen? Hyvää yötä ihanat <3