Raskausviikko 26 (25+0-25+6) + 3D/4D-ultra kokemus

25.05.2021

Tänään sopivasti taas vaihtui viikot ja sen kunniaksi meillä oli myös 3D/4D-ultra varattuna. Kuten kerroinkin aiemmin, niin tässä raskaudessa oltiin varmoja, että halutaan käydä kurkkaamassa vauvaa myös kolmiulotteisena, koska kerran siihen oli mahdollisuus. Varasin ultran Perhe-Artesta ja sieltä suositeltiin, että tässä ultrassa käydään viikolla 24-28, koska silloin vauvan kasvot pitäisi näkyä parhaiten, kun on vielä hyvin kohdussa tilaa. Otettiin sopivasti aika tästä suosituksen puolivälistä 26+0.  Olisi hyvin voinut olla, että kasvoja ei näy, jos vauva olisi haudannut ne täysin jonnekin piiloon, mutta onneksi meidän vauva nyt oli sillä tuulella, että hän halusi esitellä kasvojaan meille. Ihanaa!

Ultrassa oli ihana, rauhallinen meininki ja saatiin ihastella meidän vauvaa kaikessa rauhassa monesta eri kulmasta. Ensin hän painoi kasvojaan kiinni istukkaan, mutta sitten hän käänsi päätä ja alkoi lähettää meille lentosuukkoja! Niin ihana pieni rakas. Tämä oli ihan mieletön kokemus! Jotenkin niin havainnollistava.

Nyt ekaa kertaa ihan todella jotenkin käsitin edes vähän sitä, että millaista se meininki siellä kohdun sisällä on. Ainahan sitä esim puhutaan siitä, että vauvat rakastaa kuunnella kohinaääniä raskauden jälkeen yms ja tuntevat turvalliseksi sen, kun joku vaikka silittää kasvoja, mutta nyt sain nähdä sen omin silmin. Meidän vauva painoi korvaa vasten istukkaa ja kuunteli sen kohinaa onnellisena, ja hänellä oli napanuora naamalla puolet ajasta. Ei siis mikään ihme, jos kohinaäänet tuntuvat rauhoittavalta myös mahan ulkopuolella. Se oli niin suloista! Ja ihan varmasti tullaan hyödyntämään white noicea rauhoittamisessa sitten kun hän on syntynyt. Vaikka oli ihan mieletöntä nähdä hänen kasvot, niin koin melkein yhtä arvokkaana tämän, kun sai oikeasti kurkistaa sinne kohdun sisään ja katsella hänen puuhiaan kolmiulotteisena. Se oli ihan hurjan arvokasta!

Vauva oli kasvanut älyttömästi sitten rakenneultran ja painoarvio oli jo 864 grammaa (rakenneultrassa 360g). Hän kasvaa hienosti keskikäyrällä, mutta se reisiluu, jonka mitta on joka ultrassa ollut hieman suurempi, oli edelleen melkein kaksi viikkoa suurempi kuin näillä viikoilla keskimäärin. Hänestä siis todella on tulossa ilmeisesti pitkäjalkainen tyyppi. Muut mitat ovat vaihdellen olleet keskikäyrällä tai hieman sen alapuolella, mutta reisiluu aina pidempi. Hauskaa!

Tämä oli nyt meidän kuudes ultrakäynti tässä raskaudessa (tai seitsemäs jos neuvolalääkärin pikainen ultraus lasketaan mukaan myös). Tuntuu, että ollaan saatu vieläkin syvempi yhteys meidän vauvaan, kun ollaan saatu nähdä hänet niin monesti. Toki yksi noista ultrista oli sellainen, jota en olisi halunnut joutua edes käymään (se ultra, jossa selvitettiin mistä hurja verenvuoto johtui alkuraskaudessa ja pelkäsin, että ultrassa ei näkyisi enää sykettä). Mutta kuitenkin. On ollut ihanaa nähdä hänet ja seurata tarkasti hänen vointia ja kasvua. Tämä on ollut tosi arvokasta ja tuntuu, että vauva on meille jotenkin ihanan tuttu jo. Voihan se olla, että hänen persoonansa onkin sitten ihan erilainen, kuin nämä raskausaikana luodut mielikuvat, mutta silti tämä on auttanut jotenkin siinä suhteen luomisessa jo nyt.

Vauva liikkui ultrassa kovasti ja paukutti menemään nyrkeillä ja jaloilla joka suuntaan. Hän oli niin ihana! En mä kestä. Olisin voinut tuijotella vauvaa vaikka loppuraskauden ajan vaan siinä. Mutta ei ole enää kauaa, niin päästään ihan oikeasti tapaamaan, muutama kuukausi enää.

Nyt on tosiaan 26. raskausviikko takana ja vointi on edelleen hyvä. Harjoitussupistukset ovat ehkä aavistuksen lisääntyneet, mutta niitä tulee edelleen todella maltillisesti, ehkä 5-10 on tullut koko viikon aikana. Raudanpuutosoireita ei ole tullut ja levottomat jalat ovat helpottaneet kokonaan, eli selkeästi se lisärauta tepsii, kun olen ihan pirteä edelleen. Raudasta ei ole myöskään tullut mitään sivuvaikutuksia onneksi. Mulla aina alkuraskaudessa näppylät lisääntyy kasvoilla ja yläkropassa, mutta nyt tuntuu, että kasvoilla on oikeasti sellainen kunnon raskaus-glow. Loppuraskaudessa mun iho voi yleensä tosi hyvin ja niin tälläkin kertaa. Tosi ihana fiilis sekä tästä raskaudesta että vauvasta. Ihanaa, että saan vielä kesän ajan kantaa vauvaa ja tuntea hänet kasvamassa mun mahassa. Ja ihanaa, että on enää vain tämä kesä, ja pian me jo tavataan hänet!

Checklist raskausviikko 26:

Vauvan koko hedelmänä: Papaija (ja edelleen)

Cravings: Ananas! Teki ihan älyttömästi mieli ananasta viime viikolla ja tehtiinkin ananas-mangosalsaa ja fish tacoja! 

Oireet: Ei juurikaan oireita, ainoastaan välillä jotain perus pissahätää, liitoskipua, pari supistusta tai vauva painanut hankalasti virtsarakkoa tms. Päiviä, jolloin ei tunnu mitään näistä ja päiviä, jolloin kaikki nämä vaivaavat vuorotellen. Pääosin siis erittäin hyvä fiilis.