Huh, nyt ollaan jo kolmosella alkavissa numeroissa oikeasti. Nelosella alkaviin en vielä koskaan ole päässyt, jännää nähdä pääsenkö tälläkään kertaa. Tämän raskausviikon aikana se lähestyvä vauvan syntymä konkretisoitui jotenkin ihan valtavasti lisää, kun päästiin tapaamaan meidän kummipoikaa. Pidin häntä paljon sylissä ja halin ja nuuhkutin pieniä varpaita.

Hulluinta oli se, mitä mun kropassa tapahtui kun pidin vauvaa sylissä ja hän itki hetken pientä vastasyntyneen itkua. Tunsin nimittäin täysillä sen tunteen, mikä tulee aina imettäessä alkuun, kun hetken aikaa on ihan jäätävä suru ja ahdistus päällä (tunne kestää ehkä 20sek) ja sitten kun se tunne loppuu, tuntuu kuinka maito heruu! Mulla ei vielä ole noussut maito, vaikka se ihan siltä herumiselta tuntuikin, mutta ihan hullua miten jonkun toisen vauva voi saada sen saman tunteen aikaiseksi näin raskausaikana. Ja tämä tapahtui joka kerta, kun vauva hetkenkään äänteli tai vaikutti nälkäiseltä ollessaan mun sylissä. Hormonit on kyllä ihan kreisejä! Ja tämän tunteen nimihän on siis D-MER, eli:

”D-MER tulee sanoista Dysphoric Milk Ejection Reflex. Se tarkoittaa juuri ennen maidon herumista tai sen aikana tulevia negatiivisia tunteita, jotka kestävät muutamasta kymmenestä sekunnista muutamaan minuuttiin.” (lähde: imetyksen tuki ry)

Mulla on sitä yleensä ensimmäisinä viikkoina vauvan kanssa, ja mulla se nimenomaan kestää muutaman kymmentä sekuntia. Se on niin outoa, kun on ihan hyväntuulinen ja hyvä fiilis, eikä mitään ongelmaa missään ja sitten yhtäkkiä ohikiitävän hetken ajan on vaan tosi alakuloinen fiilis. Tämä on juuri niitä juttuja, joista kukaan ei puhunut mitään, eikä mulla ollut siitä mitään tietoa ennen kuin onnistuin imetyksessä meidän tokan lapsen kanssa.

Mutta on siis ihan normaalia, että imetyksen alussa tuntuu hetken aikaa todella kurjalta henkisesti, ja sitten hetken päästä on taas kuin ei mitään olisi koskaan ollutkaan. Jännää oli se, että tämä tunne oikeasti tuli nyt, vaikka meidän vauva on vasta mun mahassa! Tunne tuntui vielä voimakkaammalta niillä kerroilla, kun meidän oma vauva liikuskeli mahassa samaan aikaan kun kummipoika itkeskeli.

Vointi on ollut edelleen mitä mainioin ja juhannuksenakin jaksoin askarrella, grillata, leipoa ja pelata mölkkyä siinä missä kaikki muutkin. Supistukset eivät ole vaivanneet sen enempää kuin tähänkään asti, eikä mikään muukaan. Yöt olen edelleen nukkunut pääsääntöisesti 0-1 herätyksellä, mikä sekin on mahtavaa. Ajattelin tällä viikolla jaksaa käydä Lintsillä ja kenties käydä Oton kanssa rannalla kuvaamassa hieman raskauskuvia. Loppuviikosta ajellaan vielä Turkuun kummipojan ristiäisiin. Nappaan taas tukisukat jalkaan matkojen ajaksi ja pysähdytään kerran kumpaankin suuntaan, niin ei tule istuskeltua liian pitkään. Ainakin Oulun reissulla nämä keinot tepsivät, eikä tullut turvotuksia tai muuta vaivaa pitkistä ajomatkoista.

En ole ihan varma vauvan asennosta, mutta sen tiedän, että juhannuksena hän oli ainakin hetken aikaa aivan poikittain. Mun maha meni tosi hassun muotoiseksi ja tunsin vauvan selkeästi menevän koko mahan poikki tuossa navan kohdalla ja alkapuolella. En kuitenkaan tiedä, että kääntyikö hän siitä sitten pää alaspäin vai jalat alaspäin, mutta se selvinnee vielä joku kerta. Toisaalta, tunsin kyllä hänen hikan eilen taas tuossa aivan alavatsalla, eli siitä voisi ehkä päätellä, että hän on nyt taas pää alaspäin, sillä hikka ei tuntunut ylävatsalla ollenkaan. Toivotaan, että hän pikkuhiljaa asettuisi pysyvästi pää alaspäin, niin ei tarvitsisi jännittää sitten sitä asentoa synnytyksen kannalta. Mutta on tässä vielä onneksi aikaa korjata asento, vaikka kääntyisi myös väärinpäinkin, ja onneksi mulla on yksi onnistunut perätilasynnytys taustalla, niin ei sekään sinänsä pelota ajatuksena.

Loppuun otetaan vielä Checklist! Ja ensi viikolla luvassa viimeinkin niitä neuvolakuulumisia, kun mulla on 31+0 kunniaksi kahden kuukauden tauon jälkeen taas neuvolakäynti.

Checklist raskausviikko 31.: 

Vauvan koko hedelmänä: Talvikurpitsa (ja vielä vaan).

Cravings: Mansikat ja jäätelö. Kaikkea raikasta ja kylmää tekee mieli, mutta taitaa johtua enemmän helteestä kuin raskaudesta.

Oireet: Ei muita oireita, paitsi satunnaiset harjoitussupistukset, ja sitten silloin vauvaa sylitellessä tuo D-MER joka vieläkin hämmentää ja naurattaa! 

Eilen kun seisoin eteisessä ja meikkasin peilin edessä, mua alkoi vaan naurattaa kun tajusin, että mulla oikeasti menee aivan nurinkurisesti tämä raskaus verrattuna aiempiin. Musta tuntuu, että mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä parempi ja helpompi olo mulla on ja sitä enemmän jaksan ja pystyn tekemään. Ehkä kyse on mulla myös siitä, että kun raskaus on pidemmällä, uskaltaa ottaa jo rennommin, eikä säikähdä enää niin paljon esim. supistusten mahdollisuutta. Muistelin jotain raskausviikkoa 13, jolloin mulla verinen vuoto oli loppunut vasta pari viikkoa aiemmin, oltiin juuri saatu kurkata ultrassa vauvaa ja olo oli jo paljon parempi kuin silloin alkuun. Silti kävelin super hitaasti, pelkäsin supistuksia aina kun liikuin ja oli sellainen paineen tunne kohdussa aina liikkeellä ollessa.

En olisi silloin ikinä uskonut, että tulen siitä muutaman kuukauden kuluttua jaksamaan helposti olla pystyssä koko päivän, siivoilemaan ja laittamaan ruokaa ja kyykkimään ja tekemään ties mitä, ilman supistuksen supistusta. Silloin viikolla 14-15 kun mulla tuli ekat harjoitussupistukset, olin jotenkin niin varautunut siihen, että nyt ne taas alkavat ja niitä tulee sitten koko ajan ja kaikesta. Edelleen saa melkein nipistellä itseä, että voi uskoa sen, että mulla tulee niitä supistuksia vain muutama viikossa ja nekin kivuttomina. Kaikki on vaan niin paljon helpompaa kun ei tarvitse pelätä niitä ja olen niin kiitollinen, että ne ovat jo entisestäänkin rauhallisesta rauhoittuneet vielä lisää.

Kun kohtu on kasvanut ja noussut ylemmäs, se ei myöskään paina alaspäin samalla tavalla. Tällä hetkellä pystyn liikkeellä ollessa melko helposti unohtamaan koko mahan vielä. Portaiden kävely ylöspäin aiheuttaa supistuksen kyllä (huom yhden :D), mutta ihan perus kävely ei tee mitään, eikä tunnu miltään. Se on mulle niin luksusta. Maha ei tunnu vielä lainkaan painavalta tai hankalalta, eikä ole tiellä. Varmasti se sitten lopussa alkaa painaa enemmän, etenkin jos vauva laskeutuu ja kiinnittyy.  Toistaiseksi nautin siitä, että hän viihtyy vielä pääosin ylempänä.

Onpas muuten hassut mustelmat mulla jalassa rivissä, siis ei ole yhtään kipeät onneksi, mutta kolautin viikonloppuna mun säären kun siivosin, ja jäi tollanen tosi tyylikäs mustelmarivi.

Tämän raskausviikon jälkeen voi taas hieman huokaista lisää. ”Jos 27 raskausviikkoa ehtii täyttyä ennen lapsen syntymää, ennenaikaisuus ei enää johda kuolemaan, vaan käytännössä kaikki sen jälkeen syntyvät keskoset selviävät, ellei muita sairauksia ole.” sanoo vau.fi. Tärkeä merkkipaalu, kun vauvalla on yhtä hyvät selviytymismahdollisuudet kuin täysiaikaisella vauvalla. 

Olen saanut nukuttua oikein hyvin tällä viikolla, enkä ole heräillyt yöllä. Ihan parasta, kun on hyvin levännyt olo. Vauva on edelleen tosi aktiivinen, eikä tarvitse laskea tai tarkkailla liikkeitä, kun niitä tulee muutenkin niin runsaasti. Hän vetää vieläkin ihan kunnolla ympäri mahassa, joten välillä potkut ja nyrkit tuntuvat alaspäin ja välillä ylöspäin. Hän on nyt ollut aika aktiivinen aina kun olen mennyt nukkumaan illalla. Onneksi hän välillä rauhoittuu, jos Otto laittaa käden ja tunnustelee liikkeitä. Siksi ollaan sitten nukkumaanmennessä tehty niin, jos riehulivauva on riehuloinut oikein olan takaa.

Kun vointi on ollut hyvä, olen uskaltanut tehdä jonkin verran kesäsuunnitelmia nyt kesäkuulle vielä ainakin rohkeasti. Loppukesällä varmaan rauhoitutaan enemmän kotiympyröihin. Kesäkuussa olisi tarkoitus tehdä vielä pikkureissu kotimaassa nyt kun rajoituksia on purettu ja koronatilanne vaikuttaa paremmalta.

Checklist viikko 27:

Vauvan koko hedelmänä: Talvikurpitsa (wau, kuulostaa tosi isolta!)

Cravings: Nyt ei ole ollut oikein mitään himoja, paitsi perus jäätelönhimo joka iskee aina kun mittari näyttää +15 astetta, hah. 

Oireet: Ei juurikaan oireita, muita kuin satunnaisesti niitä samoja, mistä on mainittu: yksittäisiä supistuksia, hetkellisiä liitoskipuja. 

Tänään sopivasti taas vaihtui viikot ja sen kunniaksi meillä oli myös 3D/4D-ultra varattuna. Kuten kerroinkin aiemmin, niin tässä raskaudessa oltiin varmoja, että halutaan käydä kurkkaamassa vauvaa myös kolmiulotteisena, koska kerran siihen oli mahdollisuus. Varasin ultran Perhe-Artesta ja sieltä suositeltiin, että tässä ultrassa käydään viikolla 24-28, koska silloin vauvan kasvot pitäisi näkyä parhaiten, kun on vielä hyvin kohdussa tilaa. Otettiin sopivasti aika tästä suosituksen puolivälistä 26+0.  Olisi hyvin voinut olla, että kasvoja ei näy, jos vauva olisi haudannut ne täysin jonnekin piiloon, mutta onneksi meidän vauva nyt oli sillä tuulella, että hän halusi esitellä kasvojaan meille. Ihanaa!

Ultrassa oli ihana, rauhallinen meininki ja saatiin ihastella meidän vauvaa kaikessa rauhassa monesta eri kulmasta. Ensin hän painoi kasvojaan kiinni istukkaan, mutta sitten hän käänsi päätä ja alkoi lähettää meille lentosuukkoja! Niin ihana pieni rakas. Tämä oli ihan mieletön kokemus! Jotenkin niin havainnollistava.

Nyt ekaa kertaa ihan todella jotenkin käsitin edes vähän sitä, että millaista se meininki siellä kohdun sisällä on. Ainahan sitä esim puhutaan siitä, että vauvat rakastaa kuunnella kohinaääniä raskauden jälkeen yms ja tuntevat turvalliseksi sen, kun joku vaikka silittää kasvoja, mutta nyt sain nähdä sen omin silmin. Meidän vauva painoi korvaa vasten istukkaa ja kuunteli sen kohinaa onnellisena, ja hänellä oli napanuora naamalla puolet ajasta. Ei siis mikään ihme, jos kohinaäänet tuntuvat rauhoittavalta myös mahan ulkopuolella. Se oli niin suloista! Ja ihan varmasti tullaan hyödyntämään white noicea rauhoittamisessa sitten kun hän on syntynyt. Vaikka oli ihan mieletöntä nähdä hänen kasvot, niin koin melkein yhtä arvokkaana tämän, kun sai oikeasti kurkistaa sinne kohdun sisään ja katsella hänen puuhiaan kolmiulotteisena. Se oli ihan hurjan arvokasta!

Vauva oli kasvanut älyttömästi sitten rakenneultran ja painoarvio oli jo 864 grammaa (rakenneultrassa 360g). Hän kasvaa hienosti keskikäyrällä, mutta se reisiluu, jonka mitta on joka ultrassa ollut hieman suurempi, oli edelleen melkein kaksi viikkoa suurempi kuin näillä viikoilla keskimäärin. Hänestä siis todella on tulossa ilmeisesti pitkäjalkainen tyyppi. Muut mitat ovat vaihdellen olleet keskikäyrällä tai hieman sen alapuolella, mutta reisiluu aina pidempi. Hauskaa!

Tämä oli nyt meidän kuudes ultrakäynti tässä raskaudessa (tai seitsemäs jos neuvolalääkärin pikainen ultraus lasketaan mukaan myös). Tuntuu, että ollaan saatu vieläkin syvempi yhteys meidän vauvaan, kun ollaan saatu nähdä hänet niin monesti. Toki yksi noista ultrista oli sellainen, jota en olisi halunnut joutua edes käymään (se ultra, jossa selvitettiin mistä hurja verenvuoto johtui alkuraskaudessa ja pelkäsin, että ultrassa ei näkyisi enää sykettä). Mutta kuitenkin. On ollut ihanaa nähdä hänet ja seurata tarkasti hänen vointia ja kasvua. Tämä on ollut tosi arvokasta ja tuntuu, että vauva on meille jotenkin ihanan tuttu jo. Voihan se olla, että hänen persoonansa onkin sitten ihan erilainen, kuin nämä raskausaikana luodut mielikuvat, mutta silti tämä on auttanut jotenkin siinä suhteen luomisessa jo nyt.

Vauva liikkui ultrassa kovasti ja paukutti menemään nyrkeillä ja jaloilla joka suuntaan. Hän oli niin ihana! En mä kestä. Olisin voinut tuijotella vauvaa vaikka loppuraskauden ajan vaan siinä. Mutta ei ole enää kauaa, niin päästään ihan oikeasti tapaamaan, muutama kuukausi enää.

Nyt on tosiaan 26. raskausviikko takana ja vointi on edelleen hyvä. Harjoitussupistukset ovat ehkä aavistuksen lisääntyneet, mutta niitä tulee edelleen todella maltillisesti, ehkä 5-10 on tullut koko viikon aikana. Raudanpuutosoireita ei ole tullut ja levottomat jalat ovat helpottaneet kokonaan, eli selkeästi se lisärauta tepsii, kun olen ihan pirteä edelleen. Raudasta ei ole myöskään tullut mitään sivuvaikutuksia onneksi. Mulla aina alkuraskaudessa näppylät lisääntyy kasvoilla ja yläkropassa, mutta nyt tuntuu, että kasvoilla on oikeasti sellainen kunnon raskaus-glow. Loppuraskaudessa mun iho voi yleensä tosi hyvin ja niin tälläkin kertaa. Tosi ihana fiilis sekä tästä raskaudesta että vauvasta. Ihanaa, että saan vielä kesän ajan kantaa vauvaa ja tuntea hänet kasvamassa mun mahassa. Ja ihanaa, että on enää vain tämä kesä, ja pian me jo tavataan hänet!

Checklist raskausviikko 26:

Vauvan koko hedelmänä: Papaija (ja edelleen)

Cravings: Ananas! Teki ihan älyttömästi mieli ananasta viime viikolla ja tehtiinkin ananas-mangosalsaa ja fish tacoja! 

Oireet: Ei juurikaan oireita, ainoastaan välillä jotain perus pissahätää, liitoskipua, pari supistusta tai vauva painanut hankalasti virtsarakkoa tms. Päiviä, jolloin ei tunnu mitään näistä ja päiviä, jolloin kaikki nämä vaivaavat vuorotellen. Pääosin siis erittäin hyvä fiilis. 

Tuntuu ihan kreisiltä, että pian on kesä ja kesän lopussa meillä on vauva. Ei sitä voi käsittää. Jokainen viikko tuntuu vaan vilistävän eteenpäin hurjaa vauhtia. Vasta jännättiin omaa viikon 17 ultraa. Nyt jännään jo muutaman viikon perässä tulevan ystävän ultraa. Ja vastahan me molemmat kerrottiin toisillemme vauvasuunnitelmista!  Tällä viikolla meillä on vihdoin oma kauan odotettu rakenneultra, joka tietysti jännittää myös. Toivotaan kovasti, että kaikki on siellä hyvin ja vauva kasvaa edelleen mallikkaasti, kuten tähänkin asti. Ainakin tuntuu siltä, että hän on ottanut taas kunnon kasvuspurttia, sillä varsinkin isoimmat käännökset ovat alkaneet tuntua jopa kivuliaalta välillä.

Vauva viihtyy edelleen vasemmalla puolella pääosin ja etenkin jos hän isosti kääntää itseään aivan eri päin, niin kyljessä ja vasemmalla vatsassa ja selässä tuntuu todella kova paine. Hassua, miten hän on ottanut vasemman puolen omakseen ja oikea puoli saa yleensä hengailla tyhjillään. Eilen juuri kun olin menossa nukkumaan, vauva päätti kääntyä ihan täysin ympäri ja poikittain mun mahassa. Hän potki tosi kovaa vasemmalle alas ja sitten nyrkkeili oikealle alas. Hän oli siis poikittain tosi alhaalla mahassa ja se oli kyllä aika epämukavan tuntuista, yhdistettynä paineeseen kääntymisestä. Onneksi hän sitten pikkuhiljaa rauhoittui, en tiedä onko hän edelleen poikittain, mutta ainakin nyt mun maha on taas tavallisen muotoinen.

Muutama päivä sitten Otto pöristi mun mahaa ja vauva potkaisi Ottoa suoraan naamaan. Meitä nauratti niin paljon. Mutta mitäs isi häiritsi toisen rauhallista chillailua pöristelyillään. Ihanaa kun Ottokin vihdoin kunnolla tuntee liikkeet, eikä vaan satunnaisesti. Ja yllättävän kärsivällisesti hän aina jaksaa tulla kun käsken tulla kokeilemaan miten vauva potkii. Toki en nyt ihan joka kerta huutele Ottoa kokeilemaan, kun vauva kuitenkin liikkuu läpi päivän jopa joka tunti useamman kerran. Mutta varsinkin iltaisin on ihanaa tunnustella yhdessä vauvan liikkeitä.

Olen jaksanut olla yllättävänkin aktiivinen ja aion kyllä jatkaa samaan malliin niin kauan kun supistukset antavat myöten. Ulkoilu ja kävelyllä käyminen tekee tosi hyvää niin mielelle kuin kropallekin ja pitää yllä toimintakykyä. Olen myös yrittänyt joogata 1-3 kertaa viikossa, jotta etenkin niska ja hartiat pysyy vetreänä. Viikonloppuna ekaa kertaa meidän suhteen aikana Otto ehdotti, ttä hän voi liittyä mun seuraan joogan ajaksi. Ja niin me tehtiin yhdessä YouTubesta raskausjooga-harjoitus, vitsit olin kuin puulla päähän lyöty. Enpä olisi tätä(kään) asiaa 10 vuotta sitten voinut aavistaa, että joskus me joogataan yhdessä vapaaehtoisesti lauantaiaamuna. Se oli ihanaa! Ja Otto oli sen jälkeen sitä mieltä, että tämän voisi ottaa ihan tavaksi. En pistä ollenkaan pahitteeksi, eikä varmaan Oton hartiatkaan.

Tällä viikolla olen himoinnut todella paljon vappumunkkeja! Vielä en ole saanut aikaiseksi niitä leipoa, mutta kovasti on tehnyt mieli. Muuten ei ole hirveästi tehnyt mitään herkkuja mieli, mutta jostain syystä vappumunkin kuvat kiiluu mun silmissä ja tekisi mieli rynnätä kaupan leivonnaisosastolle. Mutta en aio sitä tehdä, herkuttelen munkeilla sitten kun aika on. Niistä on paljon enemmän iloa vappuna, kun en syö niitä etukäteen. Tällä kerralla olen pystynyt melko hyvin vastustamaan (epäterveellisiä) raskaushimoja ja olen siitä tyytyväinen. Yritän pitää kiinni siitä, että en ahmi arjessa sokeria, en piilosokeria enkä rehellistäkään sokeria liikaa. Ja mitä vähemmän sokeria syö, sitä vähemmän sitä tekee mieli. Se helpottaa välttelyä, kun ei ole sokerikoukussa. Vaikka nytkin on tehnyt mieli vappumunkkia, on ollut helppo päättää, että syön niitä vasta sitten vappuna.

Fiilis on oikein hyvä ja energinen, eikä juurikaan mitään raskausoireita ole. Ihanaa nauttia tästä keskiraskaudesta. Vielä on muutama viikko siihen, että viimeinen kolmannes alkaa. Ja enää tasan viikko siihen, että raskaus on kestänyt tasan 22 viikkoa <3 Ainoa viime aikoina vaivannut ”oire” on mun siitepölyallergia, joka viikonlopun lämpiminä päivinä alkoi nostaa päätään. Onneksi HUSin sivuilla oli hyvin listattu raskausaikana sallitut nenäsumutteet ja silmätipat ja niistä on ollut apua. Toivottavasti pääsisin mahdollisimman helpolla allergian suhteen tänä keväänä, eikä tarvitse pitkään käyttää allergialääkkeitä. Yleensä mulla on mennyt pahimmat oireet ohi 1-2 viikossa, koska olen allerginen lähinnä näille kevään lepälle ja koivulle, enkä niinkään myöhemmin kukkiville pujolle ja heinälle. Sormet ristissä!

Ihanalla ja positiivisella mielellä kohti raskausviikkoa 22! 

Checklist raskausviikko 21:

Vauvan koko hedelmänä: Verkkomeloni.

Cravings: Vappumunkit! Voin maistaa sen ihanan sokerin ja kardemumman kun laitan silmät kiinni. 

Oireet: Ei juuri mitään oireita, paitsi edelleen satunnaiset supistukset ja hyvin satunnaiset liitoskivut.