Onnea 4-vuotias kuopus

06.02.2021

Miten on mahdollista, että meidän nuorimmainenkin täytti jo neljä vuotta? Tämä on ensimmäinen kerta tässä tilanteessa, että meidän perheen nuorin lapsi on neljä. Silloin kun meidän keskimmäinen täytti neljä, oli kuopus vasta parin kuukauden ikäinen vauveli. Esikoisen täyttäessä neljä meidän keskimmäinen oli 2,5-vuotias vauhdikas taapero. Ja nyt se meidän kaikkein nuorimmainen on yhtäkkiä neljä. Yhtäkkiä meillä onkin aika isot lapset jo: 4-, 7- ja 9-vuotiaat. Ei olla vauvaperhe, ei taaperoperhekään. Ihan vaan lapsiperhe, jossa on lapset, jotka osaavat jo paljon itse. Pieniähän he toki ovat kaikki vielä ja äidin pieniä ikuisesti, mutta kyllä tämä nyt on aivan erilainen elämäntilanne kuin silloin kun meidän perheessä viimeksi oli 4-vuotias.

Meidän kuopus on maailman ihanin tyyppi (kuten kaikki meidän lapset) ja on etuoikeus saada seurata hänen kasvuaan. Miten valtavan paljon hän on kasvanut näiden vuosien aikana ja miten ihanaa on saada kuulla hänen ajatuksiaan ja vastata hänen kysymyksiinsä. 4-vuotiaat ovat niin mahtavassa iässä. He ymmärtävät jo niin paljon, mutta sitten kuitenkin ovat vielä niin ihanan pikkuisia hömppine juttuineen ja mielikuvituksineen. Ihan paras ikä!

On ollut ihanaa seurata miten kuopus on ottanut oman paikkansa perheestä. On vaikeaa edes kuvitella millaista elämä oli ennen häntä, niin tärkeä ja rakas osa meidän perhettä hän on.

Muistan kuin eilisen, miten malttamattomana olin helmikuussa 2017. Olin koko raskauden ajan ollut aivan varma, että vauva syntyy tammikuun puolella, koska aiemmat synnytykseni olivat  olleet viikoilla 35+6 ja 37+0. Tuntui ihan mahdottomalta, että muka raskaus voisi edetä viikolle 39 asti. Mutta mitä vielä, kuopuksella ei ollut mikään kiire. Minulla ei ollut mitään tuntemuksia, että synnytys olisi käynnistymässä ja se turhautti. Vain pientä hetkeä ennen kuin lapsivedet menivät, sain kunnon meltdownin keittiössä lasagnea tehdessä. ”Ei se synny ikinä, en jaksa enää odottaa” ajattelin, kun viikkoja oli kasassa 38+4. Ja sitten mentiin sohvalle katsomaan Pikku Kakkosta ja yhtäkkiä mahasta kuului kovaääninen ”NAPS”.

Ilmoitin nousevani nyt ja kipitin äkkiä meidän uuden maton poikki vessan oven eteen, johon lapsivedet sitten valahtivat. Se oli niin hassua! Kaksi aiempaa synnytystä olivat käynnistyneet supistuksilla ja vedet menneet vasta lopuksi, joten en osannut edes kuvitella etukäteen, että synnytys voisi käynnistyä vesien menolla. Vain kolme tuntia myöhemmin ponnistin kuopuksen maailman 51 minuutin ponnistusvaiheen päätteeksi ja sain hänet rinnalle. Mikä ihana pieni ihminen! Miten nopeasti kaikki taas kävi ja miten yhtäkkiä ikuisuudelta tuntunut odotus oli päättynyt ja vauva sylissä. Siitä alkoi meidän yhteinen matka.

Nyt sitä matkaa on takana jo neljä vuotta ja olen jokaisesta päivästä ihan valtavan kiitollinen. Ollaan koettu yhdessä paljon mahtavia seikkailuja ja uskon, että niitä on edessä myös paljon lisää. Rakastan niitä hetkiä, kun 4v käpertyy sohvalla kainaloon ja paijaa äitiä. Ja rakastan niitä hetkiä, kun hän rohkeasti kokeilee uutta ja juoksee edellä niin innoissaan. Rakastan hänen mahtavia perusteluitaan, oivaltavia huomioitaan ja pisteliäitä kysymyksiään. Rakastan sitä, miten tiivis kolmikko meillä on. Usein kun vaan katselen meidän ihania tyttöjä, mulla nousee kyynel silmäkulmaan, kun olen vaan heistä niin uskomattoman kiitollinen.

Sinä olet empaattinen, hauska, mahtava, super, räjähtävä, innokas, suloinen, kiltti, kujeileva, nokkela ja miljoona muuta asiaa. Olet maailman ihanin 4-vuotias, josta olemme ihan super ylpeitä. Kiitos kun saamme olla sinun vanhempiasi ja kiitos kun juuri sinä olet meidän <3 Maialman eniten onnea meidän ihanalle 4-vuotiaalle!