Onnea 4-vuotias kuopus

06.02.2021

Miten on mahdollista, että meidän nuorimmainenkin täytti jo neljä vuotta? Tämä on ensimmäinen kerta tässä tilanteessa, että meidän perheen nuorin lapsi on neljä. Silloin kun meidän keskimmäinen täytti neljä, oli kuopus vasta parin kuukauden ikäinen vauveli. Esikoisen täyttäessä neljä meidän keskimmäinen oli 2,5-vuotias vauhdikas taapero. Ja nyt se meidän kaikkein nuorimmainen on yhtäkkiä neljä. Yhtäkkiä meillä onkin aika isot lapset jo: 4-, 7- ja 9-vuotiaat. Ei olla vauvaperhe, ei taaperoperhekään. Ihan vaan lapsiperhe, jossa on lapset, jotka osaavat jo paljon itse. Pieniähän he toki ovat kaikki vielä ja äidin pieniä ikuisesti, mutta kyllä tämä nyt on aivan erilainen elämäntilanne kuin silloin kun meidän perheessä viimeksi oli 4-vuotias.

Meidän kuopus on maailman ihanin tyyppi (kuten kaikki meidän lapset) ja on etuoikeus saada seurata hänen kasvuaan. Miten valtavan paljon hän on kasvanut näiden vuosien aikana ja miten ihanaa on saada kuulla hänen ajatuksiaan ja vastata hänen kysymyksiinsä. 4-vuotiaat ovat niin mahtavassa iässä. He ymmärtävät jo niin paljon, mutta sitten kuitenkin ovat vielä niin ihanan pikkuisia hömppine juttuineen ja mielikuvituksineen. Ihan paras ikä!

On ollut ihanaa seurata miten kuopus on ottanut oman paikkansa perheestä. On vaikeaa edes kuvitella millaista elämä oli ennen häntä, niin tärkeä ja rakas osa meidän perhettä hän on.

Muistan kuin eilisen, miten malttamattomana olin helmikuussa 2017. Olin koko raskauden ajan ollut aivan varma, että vauva syntyy tammikuun puolella, koska aiemmat synnytykseni olivat  olleet viikoilla 35+6 ja 37+0. Tuntui ihan mahdottomalta, että muka raskaus voisi edetä viikolle 39 asti. Mutta mitä vielä, kuopuksella ei ollut mikään kiire. Minulla ei ollut mitään tuntemuksia, että synnytys olisi käynnistymässä ja se turhautti. Vain pientä hetkeä ennen kuin lapsivedet menivät, sain kunnon meltdownin keittiössä lasagnea tehdessä. ”Ei se synny ikinä, en jaksa enää odottaa” ajattelin, kun viikkoja oli kasassa 38+4. Ja sitten mentiin sohvalle katsomaan Pikku Kakkosta ja yhtäkkiä mahasta kuului kovaääninen ”NAPS”.

Ilmoitin nousevani nyt ja kipitin äkkiä meidän uuden maton poikki vessan oven eteen, johon lapsivedet sitten valahtivat. Se oli niin hassua! Kaksi aiempaa synnytystä olivat käynnistyneet supistuksilla ja vedet menneet vasta lopuksi, joten en osannut edes kuvitella etukäteen, että synnytys voisi käynnistyä vesien menolla. Vain kolme tuntia myöhemmin ponnistin kuopuksen maailman 51 minuutin ponnistusvaiheen päätteeksi ja sain hänet rinnalle. Mikä ihana pieni ihminen! Miten nopeasti kaikki taas kävi ja miten yhtäkkiä ikuisuudelta tuntunut odotus oli päättynyt ja vauva sylissä. Siitä alkoi meidän yhteinen matka.

Nyt sitä matkaa on takana jo neljä vuotta ja olen jokaisesta päivästä ihan valtavan kiitollinen. Ollaan koettu yhdessä paljon mahtavia seikkailuja ja uskon, että niitä on edessä myös paljon lisää. Rakastan niitä hetkiä, kun 4v käpertyy sohvalla kainaloon ja paijaa äitiä. Ja rakastan niitä hetkiä, kun hän rohkeasti kokeilee uutta ja juoksee edellä niin innoissaan. Rakastan hänen mahtavia perusteluitaan, oivaltavia huomioitaan ja pisteliäitä kysymyksiään. Rakastan sitä, miten tiivis kolmikko meillä on. Usein kun vaan katselen meidän ihania tyttöjä, mulla nousee kyynel silmäkulmaan, kun olen vaan heistä niin uskomattoman kiitollinen.

Sinä olet empaattinen, hauska, mahtava, super, räjähtävä, innokas, suloinen, kiltti, kujeileva, nokkela ja miljoona muuta asiaa. Olet maailman ihanin 4-vuotias, josta olemme ihan super ylpeitä. Kiitos kun saamme olla sinun vanhempiasi ja kiitos kun juuri sinä olet meidän <3 Maialman eniten onnea meidän ihanalle 4-vuotiaalle!


Lasten huonejako – miksi nuorin sai oman huoneen?

13.04.2020

Viime viikkoina yksi eniten kysytty kysymys meidän uuteen kotiin liittyen on ollut se, että miksi jaoimme lastenhuoneet juuri niinkuin jaoimme. Eli kahdelle vanhimmalle yhteinen huone ja nuorimmalle oma. Näin äkkiseltään kun sen sanoo ääneen, niin onhan se todella ei-perinteinen ratkaisu. Kuulostaa jopa epäreilulta. Yleensähän se menee niin, että vanhimmalla lapsella on oma huone ja nuoremmilla yhteinen, jos huoneita ei ole riittävästi kaikille omia. Miten me sitten päädyttiin tällaiseen ratkaisuun?

Lähdetään ihan ekaksi liikkeelle siitä, että kysyttiin lapsilta, miten he itse haluaisivat jakaa huoneet. Pohdittuaan huonejakoja eri näkökulmista, he tulivat siihen tulokseen, että jaetaan huoneet näin. Uskon, että se kumpuaa eniten meidän lasten ikäeroista. Meidän kahdella vanhimmalla on keskenään ikäeroa 1,5 vuotta. Meidän keskimmäisellä ja kuopuksella on ikäeroa toistensa kanssa paria kuukautta vaille neljä vuotta. Siinäpä se.

Siinä missä keskimmäinen täyttää huomenna seitsemän ja näin etäkoulun aikaan hänen ja 8,5-vuotiaan esikoisen elämänrytmit ja kiinnostuksen kohteet liippaavat jo hyvin läheltä toisiaan, 3-vuotias pikkusisko on elämässään ihan eri vaiheessa. Suurimman osan päivästä hän levittää leluja ympäriinsä, leikkii, järjestelee niitä riveihin, rakentaa, rikkoo rakennelmansa, sotkee. Iltaisin hän yksin ollessaan rauhoittuu heti nukkumaan, mutta siskojen kanssa nukkuessaan höpöttelee ja kikattelee niin, että nukahtaminen voi venyä jopa tunnilla. Hän myös menee nukkumaan hieman aiemmin kuin isosiskot. Vaikka kaikki kolme nukkuvat mielellään yhdessä ja yökyläily toisten huoneessa on meidän perheessä tosi rakas juttu erityisesti viikonloppuisin, etenkin öiden kannalta tämä meidän huonejako on aivan loistava.

Kaikki lapset menevät iltaisin yhtäaikaa omiin huoneisiin. Kun 3-vuotias alkaa nukkumaan, isosiskoilla on vielä 30min-1h aikaa lukea rauhassa kirjoja omassa huoneessa. Kumpikin osaa lukea sujuvasti ja nauttii siitä, kun saa lukea omassa rauhassa. Tämä ei onnistuisi, jos keskimmäinen ja 3v olisivat yhteisessä huoneessa, koska 3-vuotias ei todellakaan alkaisi nukkumaan jos keskimmäisellä palaisi lukuvalo ja sivun kääntämisestä kuuluisi ääni. Meidän isommat ovat nauttineet ihan älyttömän paljon tästä, että saavat lukea iltaisin rauhassa.

Myös lasten kiinnostuksen kohteet vaikuttivat huonejakoon: vaikka meillä vanhimmatkin tykkäävät vielä leikkiä, keskenään ollessaan he yleensä tekevät jotain muuta. He tarvitsevat huoneessaan tilaa enemmän askartelulle, maalaamiselle, lukemiselle, pelaamiselle ja piirtämiselle, sekä koulutehtävien tekemiselle ja rauhassa hengailulle.  Pikkusiskon kanssa he kyllä leikkivät kaikkea mahdollista. Siksi on loogista, että juuri pikkusiskon huoneessa on tilaa levittää leluja rauhassa joka puolelle. Hänen huoneensa on nyt koko porukan yhteinen leikkihuone myös. Hän ei vielä kaipaa omaa tilaa samalla tavalla kuin isommat, joten hänelle on enemmän kuin fine, että kaikki tulevat leikkimään sinne.

Näin pystyttiin pitämään isompien huoneesta kaikki lelut pikkulegoja lukuun ottamatta pois, jolloin sotkutkin keskittyvät vain yhteen huoneeseen. Aiemmin meillä oli leluja molemmissa lastenhuoneissa, jolloin sotkua oli paljon hankalampi hallita. Nyt vanhempien lasten huone ei oikeastaan edes sotkeudu, mitä he arvostavat kovasti. Heillä on siellä tilaa kaikelle mitä he tykkäävät tehdä itsekseen ja toisessa lastenhuoneessa on hyvin tilaa leikkiä useampaakin leikkiä vaikka yhtäaikaa. Ja toki jos vanhimmat haluaisivat leikkiä vaikkapa keskenään LOLeilla, niin voisivathan he viedä korin omaankin huoneeseen leikin ajaksi halutessaan.

Sitten on vielä huoneiden koko. Täällä lapset saivat kaksi suurinta makuuhuonetta, jotka ovat kaksi kertaa meidän vanhojen lastenhuoneiden kokoisia. Meidän esikoisella on nyt uudessa yhteisessä huoneessa ihan saman verran tai jopa enemmän omaa tilaa, kuin vanhan kodin ikiomassa huoneessa.

Nyt hänellä on kaksi omaa vaatekaappia (aiemmassa hänellä oli puolikas vaatekaappi). Hänellä tulee olemaan oma työpöytä, omat kirjahyllyt. Hänellä on oma sänky, jossa on paljon säilytystilaa. Hänen sänkynsä edessä on paljon tyhjää lattiatilaa. Toisella puolella huonetta keskimmäisellä on nyt nämä ihan samat omat jutut ja oma tila ja kaksi omaa vaatekaappia. Vanhassa kodissa hänellä oli kerrossängyn yläsänky, puolikas vaatekaappi ja yhteinen pieni huone 3-vuotiaan pikkusiskon kanssa. Nyt sekä keskimmäisellä että esikoisella on ikäänkuin oma huone yhteisen huoneen sisällä. He saavat vielä sänkykatokset, joilla omaa tilaa voi rajata entisestään halutessaan.

Meidän lapset ovat aina olleet tosi läheisiä keskenään. Uskoisin, että he ovat nukkuneet suurimman osan elämästään kaikki kolme yhdessä, vaikka meillä on ollutkin monta erilaista huonejakoa käytössä. Silloinkin kun esikoisella oli oma huone, hän usein halusi yökyläillä pikkusiskojen huoneessa tai otti jomman kumman tai molemmat pikkusiskot yökylään omaan huoneeseen. Me ajateltiin muuttuvia tilanteita myös nyt. Keskimmäisen sängyn alla on ulos vedettävä toinen sänky laatikossa, jossa pikkusisko voi halutessaan yökyläillä. Siellä voivat nukkua myös yökyläilevät lasten kaverit. Silloin kun meillä on aikuinen yövieras (esim. mun äiti), hän voi nukkua kuopuksen huoneessa ja meidän lapset voivat  kaikki kolme nukkua toisessa huoneessa.

Tilanteet voivat toki muuttua paljon, meillä on vasta lasten teini-ikä edessäpäin. Voi olla, että se päivä tulee eteen, kun kaikki ovat sitä mieltä, että oma huone olisi kiva. Mutta nyt ei ole vielä sen aika.

Mä itse asuin elämäni ensimmäiset kymmenen vuotta mun yksinhuoltajaäidin kanssa pienessä kerrostalokaksiossa. Sitten asuttiin muutama vuosi kolmiossa. Äidin sairastumisen jälkeen muutettiin joka vuosi pienempään ja halvempaan kolmioon ja kun mä olin 17 ja äidin sairastumisen aiheuttamien talousvaikeuksien vuoksi menetettiin meidän vika kolmio Oulussa, muutettiin jälleen kaksioon. Me mahduttiin ihan riittävän hyvin, enkä koskaan kaivannut enempää. Siksi mun on jotenkin todella vaikea nähdä, että tämä meille valtavalta tuntuva paritalon puolikas ei riittäisi meidän perheelle, eikä jokaiselle löytyisi omaa nurkkaa, jossa olla rauhassa halutessaan. Voi olla, että jos on asunut koko elämänsä vaikka omakotitalossa, jossa on ylimääräisiäkin huoneita, tämä meidän järjestely tuntuu ahtaalta, mutta jokainen tulkitsee asioita omasta perspektiivistään.

Oma tila tarkoittaa kaikille eri asioita. Meidän perheessä se tarkoittaa sitä, että silloin kun haluaa, saa olla rauhassa. On oma tila, jonka sisustuksesta ja järjestyksestä saa itse päättää halutessaan. Tällä hetkellä se ainakin toteutuu oikein hyvin. Mikään ei ole kiveen hakattua ja tilanteet voivat muuttua ja mielipiteet voivat muuttua. Voi olla, että joskus tämä alkaa tuntumaan meistä viidestä ahtaalta ja sitten muutetaan. Tai voi olla, että meille tulee joskus tänne vielä neljäskin lapsi ja mahdutaan silti ihan hyvin olemaan täällä. Ikinähän ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Just nyt on kuitenkin todella hyvä olla juuri näin ihan kaikin puolin.<3

PS: Lastenhuoneet valmistuvat hyvää vauhtia, mutta kumpikaan ei vielä ole täysin valmis! Lastenhuone-esittelyitä luvassa sitten kun saadaan kaikki valmiiksi.