Lasten huonejako – miksi nuorin sai oman huoneen?

13.04.2020

Viime viikkoina yksi eniten kysytty kysymys meidän uuteen kotiin liittyen on ollut se, että miksi jaoimme lastenhuoneet juuri niinkuin jaoimme. Eli kahdelle vanhimmalle yhteinen huone ja nuorimmalle oma. Näin äkkiseltään kun sen sanoo ääneen, niin onhan se todella ei-perinteinen ratkaisu. Kuulostaa jopa epäreilulta. Yleensähän se menee niin, että vanhimmalla lapsella on oma huone ja nuoremmilla yhteinen, jos huoneita ei ole riittävästi kaikille omia. Miten me sitten päädyttiin tällaiseen ratkaisuun?

Lähdetään ihan ekaksi liikkeelle siitä, että kysyttiin lapsilta, miten he itse haluaisivat jakaa huoneet. Pohdittuaan huonejakoja eri näkökulmista, he tulivat siihen tulokseen, että jaetaan huoneet näin. Uskon, että se kumpuaa eniten meidän lasten ikäeroista. Meidän kahdella vanhimmalla on keskenään ikäeroa 1,5 vuotta. Meidän keskimmäisellä ja kuopuksella on ikäeroa toistensa kanssa paria kuukautta vaille neljä vuotta. Siinäpä se.

Siinä missä keskimmäinen täyttää huomenna seitsemän ja näin etäkoulun aikaan hänen ja 8,5-vuotiaan esikoisen elämänrytmit ja kiinnostuksen kohteet liippaavat jo hyvin läheltä toisiaan, 3-vuotias pikkusisko on elämässään ihan eri vaiheessa. Suurimman osan päivästä hän levittää leluja ympäriinsä, leikkii, järjestelee niitä riveihin, rakentaa, rikkoo rakennelmansa, sotkee. Iltaisin hän yksin ollessaan rauhoittuu heti nukkumaan, mutta siskojen kanssa nukkuessaan höpöttelee ja kikattelee niin, että nukahtaminen voi venyä jopa tunnilla. Hän myös menee nukkumaan hieman aiemmin kuin isosiskot. Vaikka kaikki kolme nukkuvat mielellään yhdessä ja yökyläily toisten huoneessa on meidän perheessä tosi rakas juttu erityisesti viikonloppuisin, etenkin öiden kannalta tämä meidän huonejako on aivan loistava.

Kaikki lapset menevät iltaisin yhtäaikaa omiin huoneisiin. Kun 3-vuotias alkaa nukkumaan, isosiskoilla on vielä 30min-1h aikaa lukea rauhassa kirjoja omassa huoneessa. Kumpikin osaa lukea sujuvasti ja nauttii siitä, kun saa lukea omassa rauhassa. Tämä ei onnistuisi, jos keskimmäinen ja 3v olisivat yhteisessä huoneessa, koska 3-vuotias ei todellakaan alkaisi nukkumaan jos keskimmäisellä palaisi lukuvalo ja sivun kääntämisestä kuuluisi ääni. Meidän isommat ovat nauttineet ihan älyttömän paljon tästä, että saavat lukea iltaisin rauhassa.

Myös lasten kiinnostuksen kohteet vaikuttivat huonejakoon: vaikka meillä vanhimmatkin tykkäävät vielä leikkiä, keskenään ollessaan he yleensä tekevät jotain muuta. He tarvitsevat huoneessaan tilaa enemmän askartelulle, maalaamiselle, lukemiselle, pelaamiselle ja piirtämiselle, sekä koulutehtävien tekemiselle ja rauhassa hengailulle.  Pikkusiskon kanssa he kyllä leikkivät kaikkea mahdollista. Siksi on loogista, että juuri pikkusiskon huoneessa on tilaa levittää leluja rauhassa joka puolelle. Hänen huoneensa on nyt koko porukan yhteinen leikkihuone myös. Hän ei vielä kaipaa omaa tilaa samalla tavalla kuin isommat, joten hänelle on enemmän kuin fine, että kaikki tulevat leikkimään sinne.

Näin pystyttiin pitämään isompien huoneesta kaikki lelut pikkulegoja lukuun ottamatta pois, jolloin sotkutkin keskittyvät vain yhteen huoneeseen. Aiemmin meillä oli leluja molemmissa lastenhuoneissa, jolloin sotkua oli paljon hankalampi hallita. Nyt vanhempien lasten huone ei oikeastaan edes sotkeudu, mitä he arvostavat kovasti. Heillä on siellä tilaa kaikelle mitä he tykkäävät tehdä itsekseen ja toisessa lastenhuoneessa on hyvin tilaa leikkiä useampaakin leikkiä vaikka yhtäaikaa. Ja toki jos vanhimmat haluaisivat leikkiä vaikkapa keskenään LOLeilla, niin voisivathan he viedä korin omaankin huoneeseen leikin ajaksi halutessaan.

Sitten on vielä huoneiden koko. Täällä lapset saivat kaksi suurinta makuuhuonetta, jotka ovat kaksi kertaa meidän vanhojen lastenhuoneiden kokoisia. Meidän esikoisella on nyt uudessa yhteisessä huoneessa ihan saman verran tai jopa enemmän omaa tilaa, kuin vanhan kodin ikiomassa huoneessa.

Nyt hänellä on kaksi omaa vaatekaappia (aiemmassa hänellä oli puolikas vaatekaappi). Hänellä tulee olemaan oma työpöytä, omat kirjahyllyt. Hänellä on oma sänky, jossa on paljon säilytystilaa. Hänen sänkynsä edessä on paljon tyhjää lattiatilaa. Toisella puolella huonetta keskimmäisellä on nyt nämä ihan samat omat jutut ja oma tila ja kaksi omaa vaatekaappia. Vanhassa kodissa hänellä oli kerrossängyn yläsänky, puolikas vaatekaappi ja yhteinen pieni huone 3-vuotiaan pikkusiskon kanssa. Nyt sekä keskimmäisellä että esikoisella on ikäänkuin oma huone yhteisen huoneen sisällä. He saavat vielä sänkykatokset, joilla omaa tilaa voi rajata entisestään halutessaan.

Meidän lapset ovat aina olleet tosi läheisiä keskenään. Uskoisin, että he ovat nukkuneet suurimman osan elämästään kaikki kolme yhdessä, vaikka meillä on ollutkin monta erilaista huonejakoa käytössä. Silloinkin kun esikoisella oli oma huone, hän usein halusi yökyläillä pikkusiskojen huoneessa tai otti jomman kumman tai molemmat pikkusiskot yökylään omaan huoneeseen. Me ajateltiin muuttuvia tilanteita myös nyt. Keskimmäisen sängyn alla on ulos vedettävä toinen sänky laatikossa, jossa pikkusisko voi halutessaan yökyläillä. Siellä voivat nukkua myös yökyläilevät lasten kaverit. Silloin kun meillä on aikuinen yövieras (esim. mun äiti), hän voi nukkua kuopuksen huoneessa ja meidän lapset voivat  kaikki kolme nukkua toisessa huoneessa.

Tilanteet voivat toki muuttua paljon, meillä on vasta lasten teini-ikä edessäpäin. Voi olla, että se päivä tulee eteen, kun kaikki ovat sitä mieltä, että oma huone olisi kiva. Mutta nyt ei ole vielä sen aika.

Mä itse asuin elämäni ensimmäiset kymmenen vuotta mun yksinhuoltajaäidin kanssa pienessä kerrostalokaksiossa. Sitten asuttiin muutama vuosi kolmiossa. Äidin sairastumisen jälkeen muutettiin joka vuosi pienempään ja halvempaan kolmioon ja kun mä olin 17 ja äidin sairastumisen aiheuttamien talousvaikeuksien vuoksi menetettiin meidän vika kolmio Oulussa, muutettiin jälleen kaksioon. Me mahduttiin ihan riittävän hyvin, enkä koskaan kaivannut enempää. Siksi mun on jotenkin todella vaikea nähdä, että tämä meille valtavalta tuntuva paritalon puolikas ei riittäisi meidän perheelle, eikä jokaiselle löytyisi omaa nurkkaa, jossa olla rauhassa halutessaan. Voi olla, että jos on asunut koko elämänsä vaikka omakotitalossa, jossa on ylimääräisiäkin huoneita, tämä meidän järjestely tuntuu ahtaalta, mutta jokainen tulkitsee asioita omasta perspektiivistään.

Oma tila tarkoittaa kaikille eri asioita. Meidän perheessä se tarkoittaa sitä, että silloin kun haluaa, saa olla rauhassa. On oma tila, jonka sisustuksesta ja järjestyksestä saa itse päättää halutessaan. Tällä hetkellä se ainakin toteutuu oikein hyvin. Mikään ei ole kiveen hakattua ja tilanteet voivat muuttua ja mielipiteet voivat muuttua. Voi olla, että joskus tämä alkaa tuntumaan meistä viidestä ahtaalta ja sitten muutetaan. Tai voi olla, että meille tulee joskus tänne vielä neljäskin lapsi ja mahdutaan silti ihan hyvin olemaan täällä. Ikinähän ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Just nyt on kuitenkin todella hyvä olla juuri näin ihan kaikin puolin.<3

PS: Lastenhuoneet valmistuvat hyvää vauhtia, mutta kumpikaan ei vielä ole täysin valmis! Lastenhuone-esittelyitä luvassa sitten kun saadaan kaikki valmiiksi.


Viikon arkikuva 12/52

06.04.2020

Tällä kertaa arkikuva on yhden kuvan sijaan kuvasarja – ihan vaan, koska yksi kuva ei olisi kertonut tarpeeksi. Tai ainakaan en halunnut jättää yhtään kuvaa pois. Jokainen kuva kertoi omaa tärkeä osaansa tässä pienessä tarinassa. Kaikki kuvat on otettu n. kahden minuutin sisällä toisistaan, samassa tilanteessa, samassa spotissa. Viikon arkikuvat on otettu viime viikolla, päivää ennen muuttoa tänne uuteen kotiin. Otto pohjamaalasi ruokailutilan seinää, josta oli irronnut maalia samalla kun irrotimme tapettia. Meidän kuopus oli kovin kiinnostunut maalauspuuhista ja tuli katselemaan isänsä työskentelyä. Hetken siinä katseltuaan (ja isin olkapäähän nojailtuaan) hän kysyi, saisiko itsekin tarttua telan varteen.

Ja saihan hän. Voi kuinka onnelliseksi tuo pieni ihminen tulikaan, kun hänkin sai kokeilla maalata kuten isi! Hän oli niin onnellinen. Hän vetäisi pari kertaa telalla juuri oikeaan kohtaan (ja yhden kerran ihan viereen, mikä ei haitannut mitään) ja ilmoitti sitten, että nyt mä en jaksa enää. Maalaus oli ilmeisen rankkaa, tai sitten vaan ei niin hohdokasta, että sitä olisi jaksanut muutamaa vetoa pidempään. Mutta se ilme hänen kasvoillaan kun hän sai kokeilla ihan itse! Hän oli niin innoissaan ja iloinen ja ylpeä siitä, että hän maalasi seinää. Niin pieni ja niin iso asia samaan aikaan. Sitä iloa oli ihana katsoa. Se oli yksi niistä monista kerroista viime aikoina kun mulle on noussut onnen kyyneleet silmiin.

Ihan yhtä suurella innolla lapset ovat repineet tapetteja, irrottaneet pahveja lattiasta, etsineet sukille pareja ja valinneet maaleja uusien huoneiden seiniin. Ja myös keksineet leikkejä tämän kaiken keskelle ja unohtaneet olevansa edes mukana missään muutossa. He ovat jo löytäneet uuden kodin parhaat piilopaikat, järjestelleet pikkulegot laatikoihin ja kikatelleet iltaisin kolmestaan, vaikka olisi jo pitänyt nukkua. He ovat täällä jo ihan kotonaan.

Ei voi kuin olla kiitollinen meidän lapsille siitä, että tämä kaikki onnistui ja pysyttiin kaikki järjissämme. Vaikka muutto oli varmasti heillekin normaalia rankempi kokemus nyt, kun he olivat koko prosessissa alusta loppuun asti mukana, he jaksoivat  hienosti. Meidän kuopus muutti elämänsä ensimmäistä kertaa ja tämä muutos oli hänelle iso juttu. Mutta hienosti hänkin on sopeutunut. Vaikka kaikki on vähän outoa nyt, kun on poikkeustila, niin lapsille on varmasti ollut muuton kannalta aika kivakin se, että ollaan oltu niin paljon yhdessä. Yhdessäolo on tuonut turvaa ja pysyvyyttä ison muutoksen äärellä. Iltaisin ollaan käperrytty kainalokkain sohvalle ja vaan halittu. Se on ollut maailman ihaninta.

Oli kyllä niin oikea päätös tulla tänne juuri nyt.

Ruokailutila ei muuten ole vielä valmis, koska meiltä puuttuu tuolit. Me ei vielä olla päätetty millaiset tuolit me halutaan, joten mietitään rauhassa. Tällä hetkellä mennään vanhoilla Ikea-jakkaroilla, tripp trappilla, esikoisen työtuolilla ja yhdellä vaaleanpunaisella pinnatuolilla! Ihan hyvin ollaan pärjätty niilläkin. Ei haluttu raahata enempää pinnatuoleja tänne, kun ollaan myymässä ne kuitenkin. Haluaisitteko, että esittelen ruokailutilan seinäprojektin erikseen ensin, vai koko tilan vasta sitten, kun kaikki on 100% valmista siellä? Kertokaa ihmeessä, niin tiedän!

Haluan toivottaa kaikille vielä ihanaa alkanutta viikkoa ja ison halauksen sinne ruutujen taakse <3