Kun talven pimeys ja harmaus on hiipinyt pikkuhiljaa jokapuolelle, on ainakin mulle tullut oikein tavaksi sellainen että jos yhtään jämähdän kotiin ilman sen tähdellisempää tekemistä, on lopputuloksena tylsistyneet muksut ja ennenkaikkea tekemättömistä asioista ja saamattomuudesta ahdistunut minä. Siksi mä oonkin nyt yrittänyt normaalien kotiaktiviteettien ja pihalla leikkimisten lisäksi keksiä mahdollisimman paljon kaikkea mukavaa tekemistä kodin ulkopuolella meille.
Totuus on nimittäin se, että vaikka hääjutuissa, blogijutuissa ja muissa puuhissa olisi tekemistä joka sormelle vaikka vuorokauden jokaiselle tunnille, on meidän neidit tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa että päiväunia ei juuri nukuta yhtäaikaa, ja jos nukutaan niin mun aivot on niin seis että ainoa mihin kykenen on pikainen instagramin selaus tai nokoset sohvalla muka ohjelmaa katsellen. Siksi olenkin päättänyt luovuttaa suosiolla, ja alkanut tekemään kaikki pakolliset hoidettavat asiat vasta illalla tyttöjen mentyä oikeasti nukkumaan.
Tämä tarkoittaa arkivapaa-ajan viimeistenkin rippeiden häviämistä, mutta tekee päivistä huomattavasti mielekkäämpiä, kun mä en edes yritä tehdä mitään tarkkaa keskittymistä vaativia juttuja, vaan sen sijaan suuntaan esimerkiksi kirjastoon lainaamaan ihania joulusatukirjoja kuten eilen tai keskustaan Gina Tricotin kevätuutuuksia katselemaan ja kahville ystävän ja meidän tyttöjen kanssa, kuten tänään. Meillä oli aivan ihana päivä Kaislan ja tytsyjen kanssa, joka starttasi Polhemin PR-toimistolla herkkuaamiaisen ja ihanien vaatteiden merkeissä.
Zelda nukahti kerrankin osuvasti, hississä matkalla PR-toimistolle ja saatiinkin sitten viettää rauhallinen aamuhetki vain isompien tyttöjen kesken. Tiara oli elementissään kun sai pyöriä pitkin toimistoa mini aamiaismuffinssia napostellen ja kaikille hurmaavia hymyjä väläytellen. Tiara osaa käyttäytyä mun mielestä todella hyvin, ja siksi en koskaan epäröi ottaa Tiaraa mukaan tapahtumiin, koska tiedän että Tipa on pientä ujostelua lukuunottamatta kuin kala vedessä paikassa kuin paikassa.
Polhemin tiloissa oli niin keväinen tunnelma jo että melkein tuli jo kevätfiilis, vaikka me täällä vasta odotellaankin ensilumen tuloa. Gina Tricotilta on tulossa aivan super ihania vaatteita keväällä, mä bongasin omiksi suosikeikseni esimerkiksi ihania harmaita neuleita, paljon vaaleanpunaista ja yhden ihanan tikatun mustan hameen joka on ihan pakko saada! Hamptons -meininki tuntuu yllättäen olevan taas ensi keväänä pop, kuten joka kevät yleensä, mutta nyt se kolahti muhunkin kun tähän asti en ole sille pahemmin lämmennyt. Löysin kyllä monta suosikkia jotka voisin kuvitella omaankin kaappiini. Mä ihastuin Ginaan uudelleen sen hetkeksi unohdettuani kun löysin sen ihanan mustan mekon Indiedays Blog Awardseihin sieltä!
Polhemilta jatkettiin matkaa ja päätettiin käydä katsastamassa kaupungin uusin nähtävyys, Starbuck’s joka viimein avasi kahvilan Helsingin keskustaan pari viikkoa sitten. Jonot ovat viimeinkin lyhentyneet maltillisiksi ja bongattiin me jopa muutama istumapaikkakin vapaana, vaikka itse otettiinkin kahvimme mukaan ja lähdettiin shoppailemaan. Me otettiin caramel macchiatot ja ne maistuivat tosi hyvältä. Shoppailun lomassa piipahdettiin Forumin uudistuneen kolmoskerroksen erittäin hyväksi havaitussa lastenhoitohuoneessa, jossa vietettiin varmaan tunti ihan rauhassa ja mä sain tytöt syötettyä ja Tipa vietettyä mukavan hetken muumien parissa säkkituolilla loikoillen.
Osa kuvista lainattu Kaislukalta♥
Mä kaivoin aamulla tuon mun raskausajaksi ostetun megapaksun jättiparkan esille kun totesin ilman olevan ihan liian viileä sille armeijanvihreälle parkalle, jota olen käyttänyt koko syksyn. Pakko kyllä alkaa nyt ihan tosissaan etsimään sitä takkia, vaikka tänäänkään en kyllä löytänyt mitään joka olisi vastannut tismalleen mun toiveita, vaativa kun olen. Varmaa on se että ainakaan ei ole kovin hankalaa löytää takkia joka näyttäisi tätä paremmalta, mutta toisaalta en haluaisi mitään hätävararatkaisuakaan vaan tyylikkään, laadukkaan takin joka kestää monta talvea eteenpäin.
Tämän päivän huikeaksi ostossaaliiksi jäi kolme cupcaken muotoista joulukoristetta ja kolme pakettia kirjekuoria, eli ei mitkään järin massiiviset ostokset olleet, mutta pian täytyy alkaa miettimään myös joululahjoja ja jouluvaatteita, eli ostoksia on kyllä luvassa blogin puolella esiteltäväksikin. Tää päivä on ollut tosi pitkä, heräsin nimittäin kolme tuntia tavallista aiemmin jotta kerkesin saada itseni ja tytöt ajoissa valmiiksi Polhemin tilaisuutta varten. Nyt suuntaan siis nukkumaan, mutta palailen piakkoin sillä tältä papupadalta ei kyllä asia lopu kesken varmaan ikinä!
Hyvää yötä ihanat♥