Upea päivä

26.11.2013

Kun talven pimeys ja harmaus on hiipinyt pikkuhiljaa jokapuolelle, on ainakin mulle tullut oikein tavaksi sellainen että jos yhtään jämähdän kotiin ilman sen tähdellisempää tekemistä, on lopputuloksena tylsistyneet muksut ja ennenkaikkea tekemättömistä asioista ja saamattomuudesta ahdistunut minä. Siksi mä oonkin nyt yrittänyt normaalien kotiaktiviteettien ja pihalla leikkimisten lisäksi keksiä mahdollisimman paljon kaikkea mukavaa tekemistä kodin ulkopuolella meille.

Totuus on nimittäin se, että vaikka hääjutuissa, blogijutuissa ja muissa puuhissa olisi tekemistä joka sormelle vaikka vuorokauden jokaiselle tunnille, on meidän neidit tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa että päiväunia ei juuri nukuta yhtäaikaa, ja jos nukutaan niin mun aivot on niin seis että ainoa mihin kykenen on pikainen instagramin selaus tai nokoset sohvalla muka ohjelmaa katsellen. Siksi olenkin päättänyt luovuttaa suosiolla, ja alkanut tekemään kaikki pakolliset hoidettavat asiat vasta illalla tyttöjen mentyä oikeasti nukkumaan.

Tämä tarkoittaa arkivapaa-ajan viimeistenkin rippeiden häviämistä, mutta tekee päivistä huomattavasti mielekkäämpiä, kun mä en edes yritä tehdä mitään tarkkaa keskittymistä vaativia juttuja, vaan sen sijaan suuntaan esimerkiksi kirjastoon lainaamaan ihania joulusatukirjoja kuten eilen tai keskustaan Gina Tricotin kevätuutuuksia katselemaan ja kahville ystävän ja meidän tyttöjen kanssa, kuten tänään. Meillä oli aivan ihana päivä Kaislan ja tytsyjen kanssa, joka starttasi Polhemin PR-toimistolla herkkuaamiaisen ja ihanien vaatteiden merkeissä.

1458653_10202658095721572_1197081152_n IMG_0124 leivät 1441522_10202658095841575_1165764306_n IMG_0089 IMG_0100 IMG_0101 kaulakoruZelda nukahti kerrankin osuvasti, hississä matkalla PR-toimistolle ja saatiinkin sitten viettää rauhallinen aamuhetki vain isompien tyttöjen kesken. Tiara oli elementissään kun sai pyöriä pitkin toimistoa mini aamiaismuffinssia napostellen ja kaikille hurmaavia hymyjä väläytellen. Tiara osaa käyttäytyä mun mielestä todella hyvin, ja siksi en koskaan epäröi ottaa Tiaraa mukaan tapahtumiin, koska tiedän että Tipa on pientä ujostelua lukuunottamatta kuin kala vedessä paikassa kuin paikassa.

Polhemin tiloissa oli niin keväinen tunnelma jo että melkein tuli jo kevätfiilis, vaikka me täällä vasta odotellaankin ensilumen tuloa. Gina Tricotilta on tulossa aivan super ihania vaatteita keväällä, mä bongasin omiksi suosikeikseni esimerkiksi ihania harmaita neuleita, paljon vaaleanpunaista ja yhden ihanan tikatun mustan hameen joka on ihan pakko saada! Hamptons -meininki tuntuu yllättäen olevan taas ensi keväänä pop, kuten joka kevät yleensä, mutta nyt se kolahti muhunkin kun tähän asti en ole sille pahemmin lämmennyt. Löysin kyllä monta suosikkia jotka voisin kuvitella omaankin kaappiini. Mä ihastuin Ginaan uudelleen sen hetkeksi unohdettuani kun löysin sen ihanan mustan mekon Indiedays Blog Awardseihin sieltä!

IMG_0091 minäjatipa tipahoopoPolhemilta jatkettiin matkaa ja päätettiin käydä katsastamassa kaupungin uusin nähtävyys, Starbuck’s joka viimein avasi kahvilan Helsingin keskustaan pari viikkoa sitten. Jonot ovat viimeinkin lyhentyneet maltillisiksi ja bongattiin me jopa muutama istumapaikkakin vapaana, vaikka itse otettiinkin kahvimme mukaan ja lähdettiin shoppailemaan. Me otettiin caramel macchiatot ja ne maistuivat tosi hyvältä. Shoppailun lomassa piipahdettiin Forumin uudistuneen kolmoskerroksen erittäin hyväksi havaitussa lastenhoitohuoneessa, jossa vietettiin varmaan tunti ihan rauhassa ja mä sain tytöt syötettyä ja Tipa vietettyä mukavan hetken muumien parissa säkkituolilla loikoillen.

1462050_10202658114682046_1752700784_n 1456958_10202658116802099_1930925213_n 1484900_10202658117282111_1866543785_n starbuksi

Osa kuvista lainattu Kaislukalta

Mä kaivoin aamulla tuon mun raskausajaksi ostetun megapaksun jättiparkan esille kun totesin ilman olevan ihan liian viileä sille armeijanvihreälle parkalle, jota olen käyttänyt koko syksyn. Pakko kyllä alkaa nyt ihan tosissaan etsimään sitä takkia, vaikka tänäänkään en kyllä löytänyt mitään joka olisi vastannut tismalleen mun toiveita, vaativa kun olen. Varmaa on se että ainakaan ei ole kovin hankalaa löytää takkia joka näyttäisi tätä paremmalta, mutta toisaalta en haluaisi mitään hätävararatkaisuakaan vaan tyylikkään, laadukkaan takin joka kestää monta talvea eteenpäin.

Tämän päivän huikeaksi ostossaaliiksi jäi kolme cupcaken muotoista joulukoristetta ja kolme pakettia kirjekuoria, eli ei mitkään järin massiiviset ostokset olleet, mutta pian täytyy alkaa miettimään myös joululahjoja ja jouluvaatteita, eli ostoksia on kyllä luvassa blogin puolella esiteltäväksikin. Tää päivä on ollut tosi pitkä, heräsin nimittäin kolme tuntia tavallista aiemmin jotta kerkesin saada itseni ja tytöt ajoissa valmiiksi Polhemin tilaisuutta varten. Nyt suuntaan siis nukkumaan, mutta palailen piakkoin sillä tältä papupadalta ei kyllä asia lopu kesken varmaan ikinä!

Hyvää yötä ihanat♥


21 Responses to “Upea päivä”

  1. E- sanoo:

    Kiva postaus, tuli hyvälle mielelle tätä lukiessa. 🙂 Meillä kans aika samanlaista poikien kanssa, että päikkäreitä harvemmin nukutaan yhtä aikaa. Ja ulos on vaan lähdettävä jotain tekemään, vaikkei ihan aina välttämättä huvittaisi, jottei käy juurikin noin kuten kuvailit. 😉 Muuten tuntuu, että sun kirjoitustyyli olisi jotenkin aidomman ja rennomman oloinen ollut viime aikoina, siis sellainen, että läpi paistaa oikea sinä. Eli kiireistä huolimatta ainakaan tekstin laatu ei ole kärsinyt, päinvastoin. 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon♥♥ Haha, ihanaa että löytyy kohtalotoveri! Se ulkoilu on kyllä ihan pakollista, muuten kaatuu seinät päälle 😀 Ja kiitos ihan hirmuisen paljon, ihana kuulla että kiire ei ole ainakaan huonolla tavalla tullut esille! Mä oon oikeesti koittanu vähän löysätä pipoa ja tuoda esille mun huumoria, kiva jos se miellyttää! Kaikkea hyvää ja ihanaa joulunodotusta teidän perheelle :)!

  2. kotitonttu sanoo:

    Ompa Ginatricot ajoissa kevätvaatteiden kanssa! 😀
    Eihän talvi ole vielä edes kunnolla alkanut!
    No ehkä näitä ei ihan vielä kauppoihin tuoda 🙂 (Ehkä sitten heti joulun jälkeen 😀 )

    • Iina sanoo:

      Joo tammikuussa tulee kevätvaatteet kauppoihin, nää pressit on vaan aina vähän etuajassa :D! Oli kieltämättä hassua ihastella kevätjuttuja tässä joulua odotellessa :D:D

  3. Kaisla sanoo:

    Jee oli tosi tosi tosi kivaa ! <3 pitää joskus uudestaankin! : D

  4. Katariina sanoo:

    Lupaavalta näyttää Ginan kevätmallisto ja hyvä niin! Vauvelin ois tarkotus syntyä helmikuun lopulla, joten ihana päästä shoppailemaan sit kevääksi kaikkee uutta itselle pitkän odotusajan jälkeen 🙂

    • Iina sanoo:

      Oi se on niin ihanaa kun pääsee viimein ostamaan raskauden jälkeen taas OMALLE kropalle vaatteita!! Kahdesti sen kokeneena voin kertoa että se on niin nautinto :D! Ihanaa odotusaikaa sinulle♥

  5. Nimetön sanoo:

    voi ei kuinka nätti oot, onko sul omat hiukset noissa kuvissa vai lyhkäsemmät pidennykset?:) nimittäi tosi kivan näkönen tukka!!
    hitsi tipalla on ihanat ilmeet<3!
    tsemiä hääkiireisiin<3

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon♥ Mulla on lyhyemmät pidennykset jotka on mun oman tukan mittaset eli käytännössä tuuhennokset enemmänkin 😀 Kiva että tykkäät! Tipa on ihana♥♥ Mukavaa joulunodotusta sinulle ja kiitos vielä :)!

  6. Viivi sanoo:

    Mä en oo lukenu aikasemmin muita äitiysblogeja kuin sun blogia (aikalailla alusta asti), mutta nyt kun itsekin odotan vauvaa niin on tietty tullu luettua vaikka minkänäköstä mammablogia. Sen takia oli pakko tulla kertomaan, että oot kyllä ehdottomasti parasta laatua! Sun teksteistä (vaikka kertoisitkin, että on kiire) jää aina positiivinen kuva ja huomaa että nautit elämästäs just tommosena! Sun tekstien jälkeen ei ala ahdistamaan että apua, minkähänlaiseks meijän elämä tulee kohta muuttumaan.. Vaan jää sellanen fiilis, että ihanaa, kohta meilläkin on tollasta<3 oot siis myös tsemppari sillon kun tuleva välillä pelottaa, kiitos siitä!

    • Iina sanoo:

      Voiei miten kauniisti sanottu, mulle tuli ihan superhyvä fiilis! Ihana kuulla että mun blogi antaa rohkaisua tulevan lapsiperhearjen muutoksiin, kiitos ihan mielettömän paljon :)!♥ Mä ehdottomasti nautin mun elämästä kaikesta kiireestä ja muusta huolimatta, joten kiva että se välittyy teksteistä! Ihanaa odotusaikaa ja kaikkea hyvää teidän perheelle :)!♥♥

  7. Hanna sanoo:

    Mäkin haluan et mun pojasta tulee yhtä hyvin käyttäytyvä kuin Tipa. <3 Helpottaa kummasti elämää. 😀

  8. gfgj sanoo:

    Tosi hienoja jalaadukkaita kuvia!

  9. Jarno sanoo:

    Tuli mieleen sun asukokonaisuudesta mun asukokonaisuus 😀
    Mä käytän tuon väristä parkatakkia jossa karvahuppu ja samanvärinen tuubihuivi, ja sitten mulla vielä Tigerin nahkanilkkurit :DDD

  10. O sanoo:

    ihania nuo Tiaran ilmeet 😀 <3 ja fbssä oleva video hellyytti kyllä kun Tipa alkoi laskea englanniksi 🙂 ajattelitteko paljonki opettaa englantia Tiaralle vai mistä hän oli oppinut ? 🙂

    • Iina sanoo:

      Eiks ookin :D♥ Tipa on oppinut lastenohjelmista, kun joskus on nähnyt jotain englanninkielisiä 😀 Ei me olla englantia opetettu kun suomessa ja ruotsissa on ihan tarpeeksi jo! Hän on vaan nopea oppimaan♥

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.