Tällä viikolla aloitan ajo-opettelun

04.03.2020

Ou mai gaad. Se päivä on tullut, kun mä olen ilmoittautunut autokoulun teoriatunneille, Oton opetuslupa on tullut postissa ja pian asennetaan ylimääräiset polkimet, peilit ja kolmio autoon. Ehkä ensi viikolla istun jo ensimmäisen kerran auton ratissa. En oikeasti vielä muutama vuosi sitten olisi ikinä uskonut, että tämä päivä tulee. Mä en koskaan halunnut ajaa autoa. Mä näin painajaisia siitä, että istun auton ratissa, enkä pysty hallitsemaan autoa. Viime aikoina en ole näitä painajaisia enää nähnyt. Jostain syystä asenne ajamista kohtaan on muuttunut. Suurimmaksi osaksi se on Oton ansiota, vaikka hän ei vielä ole pitänyt mulle yhtään ajo-opetustuntia.

Aina kun ajellaan jonnekin, Otto selittää samalla mulle miksi hän tekee mitäkin ja kyselee multa, mitä joku liikennemerkki tarkoittaa tai kenellä on etuajo-oikeus risteyksessä. Hän on tehnyt tätä puolihuomaamatta varmaan siitä asti kun ostettiin meidän eka munan muotoinen sitikka vuonna 2015. Kenties Oton salaisena agendana on ollut juuri se, että mä lakkaisin pelkäämästä ajamista ja pystyisin ajattelemaan sen suhteen rationaalisesti. Ja hän on kyllä onnistunut siinä melko hyvin. Enää mulle ei tule kylmä hiki, kun mietin ratin takana istumista. Oikeastaan se tuntuu ajatuksena aika hyvältä, että hitto, kyllä mä siihen pystyn kun niin moni muukin pystyy.

Moni kauhisteli sitä, että miksi ihmeessä haluan, että Otto opettaa mua, että eikö meillä mene hermo toisiimme opetustilanteessa. Ja voihan se olla, että joskus harjoitellessa mua ärsyttääkin, tai Ottoa ärsyttää minä, mutta mitä sitten? Mulla on kaikkein turvallisin olo nimenomaan Oton kanssa. Hän osaa neuvoa mua niin, että tajuan oikeasti mistä hän puhuu ja mä tunnen meidän auton paremmin kuin minkään muun auton. Oton kanssa mun ei tarvitse jännittää, eikä tuntea itseäni tyhmäksi, vaikka en tietäisi jotain. Mä luotan Ottoon kuskina ihan 100%. Hän on rauhallinen, järkevä ja tasainen kuski, eikä ikinä ole saanut edes sakkoja, vaikka on ajanut jo pian 12 vuotta.

Parasta siinä, että Otto opettaa mua on se, että voin harjoitella tasan niin monta kertaa kuin haluan. Siinä missä autokouluissa nykyään osa tunneista käydään esimerkiksi ajosimulaattorilla ja niitä on muutenkin melko vähän (olikohan yhteensä 10 tuntia minimi, korjatkaa jos olen väärässä), mä voin harjoitella vaikka 50 tuntia jos musta tuntuu, että tarvitsen sitä. Voin harjoitella niin kauan, että tunnen oloni ratin takana niin varmaksi ja hyväksi, että uskallan ajaa inssin ja tiedän, että pärjäisin yksin liikenteessä tilanteessa kuin tilanteessa.  Koska sekuntiakaan aiemmin mulla ei liikenteeseen ole yksin mitään asiaa. Tärkeintä on turvallisuus, oma ja muiden.

Minä ajan ajokortin automaattivaihteisella autolla, jolloin tulevaan ajokorttiini kirjataan erityisehto, että en saa ajaa manuaalivaihteista autoa. Lain mukaan sillä ei ole väliä, suoritanko harjoittelun automaatti- vai manuaalivaihteisella autolla, vaan ajokoe ratkaisee. Periaatteessa siis voisin harjoitella meidän omalla autolla ja suorittaa inssin halutessani manuaalivaihteisella autolla, jolloin erityisehtoa ei tulisi, mikäli se menisi läpi. Mä en kuitenkaan koe tarvitsevani ajo-oikeutta manuaalivaihteisella autolla mihinkään, koska tarkoituksenani ei ole ajaa muita autoja kuin meidän omaa autoa. Nykyään muutenkin ensirekisteröidyistä autoista enää 31% on manuaalivaihteisia (lähde: YLE), eli automaattivaihteet yleistyvät koko ajan. Myös Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalaisen mielestä erityisehto on muinaisjäänne, joka voisi jo jäädä historiaan. Katsotaan, tuleeko tähän joskus muutosta, jos EU:n ajokorttidirektiiviä uudistetaan.

Me ollaan pärjätty yhdeksän vuotta yhdellä ajokortillisella perheessä. Se, että toinenkin voi ajaa meidän perheen omaa autoa on siis aivan valtava parannus meille. Autoa vuokratessa voi myös valita automaattivaihteisen auton, joten en vaan näe mitään tilannetta missä mun olisi jotenkin pakko ajaa manuaalivaihteista autoa, kun en sitä halua tehdä. Minua ei automaatti erityisehto -merkintä siis haittaa ajokortissa ollenkaan.

Nyt mua kiinnostaakin kuulla teidän parhaat vinkit harjoitteluun! Kertokaa ihmeessä omia ajo-opetuskokemuksia, mitä EI kannata tehdä tai miten voi helpottaa harjoittelua! Arvostan teidän kokemuksia tosi paljon!