Ajattelin valottaa teille vähän tätä mun tavallista keskiviikkopäivää vähän erilaisen postauksen muodossa. Olen toki tehnyt aiemminkin päivä kuvina -postauksia mutta tää on ainakin aiemmista vähän poikkeava, kun sisältö on erilainen. Tästä päivästä ei ainakaan vauhtia ole puuttunut, kello kymmeneltä mä taisin tehdä henkilökohtaisen nopeusennätykseni. Mutta enpä paljasta nyt kaikkea heti alkuun, edetään kronologisessa järjestyksessä.

7.00

Herätyskellot kävelevät ulos omasta huoneestaan viisi minuuttia ennen mun puhelimen kellon pärähtämistä. Pikainen kahvi, ja eikun vain pyykkikone päälle ja puuron keittoon. Tänään tytöt saavat puuroon hilloa, silmät on niin ristissä että en jaksa pilkkoa hedelmiä.

8.00

Pikainen keittiön siivous, tytöille aamupesut ja vaatteet päälle. Pyykit kuivumaan ja meikit naamaan, ennen lähtöä bussipysäkille.

9.00

Kaikki on valmista, huulipunatkin sudittu huulille ja voidaan kipittää bussille. Pikainen bussimatka päiväkodille, tytöt nopeasti sinne, tai niin kuvittelin, kunnes tajusin että ei hitto mullahan on jo aivan järkyttävä kiire vaikka luulin että aikataulu piti oikein hyvin. Taisin innostua höpöttämään hoitajien kanssa vähän turhan pitkäksi aikaa. Yhtäkkiä tajusin, vasta metroa odottaessani, että siinä vaiheessa kun mun metro on perillä rautatieasemalla, mulla on kaksi minuuttia aikaa juosta junaan, joka kulkee tunnin välein. KAKSI minuuttia. Mä ehdin, juoksin kolmet liukuportaat korkkarit jalassa ylös ja juoksin vielä ulkona pari sataa metriä. Juuri kun oltiin työkaverin kanssa astumassa junan ovista sisään, konduktööri puhalsi pilliin. Mä kerkesin, en vieläkään voi uskoa. Ehkä siisteintä mitä olen vähään aikaan tehnyt!

Junamatkan aikana käytiin vähän läpi päivän suunnitelmia ja muutamia työjuttuja, tai no siis sen jälkeen kun olin ensin hengitellyt pienen tovin mun pinkomisen jälkeen ja  juonut pullollisen vettä. Mä olen aina ollut vahvempi kestävyyslajeissa kuin hulluissa spurteissa, hahhah!

11.00

Juna oli perillä, edessä oli lyhyt automatka Fiskarsiin kultasepänpajalle jossa tehtiin töitä tänään, ja hengityskin oli jo vähän tasaantunut. Korkkarijuoksu kolmissa liukuportaissa tosin aiheutti varmaan ikuiset maitohapot, mutta ei se mitään. Tehtiin muutama tunti hommia, ja suunnattiin sitten lounaalle viihtyisään ravintolaan Fiskarsin keskustassa.

14.00

Lounaan jälkeen tehtiin muutama tunti lisää töitä ja käytiin asioita läpi. Juotiin pannullinen kahvia ja saatiin paljon tehtyä. Viiden maissa lähdettiin takaisin kohti Helsinkiä ihanassa auringonpaisteessa. Fiskars on super kaunis paikka, suosittelen käymään jos ette ole käyneet! En voi edes kuvitella miten nättiä siellä on kesällä kun kaikkialla on kukkia ja puissa lehdet.

18.00

Mun juna oli perillä, sitten kipitin äkkiä kaupan kautta kotiin lapsia pusuttelemaan ja kysymään miten päiväkotipäivä oli sujunut! Kuulemma oli mennyt oikein kivasti, oli leikitty vesileikkejä ja kerätty kiviä ja kuulemma kaikki ruoka oli maistunut paitsi nuoremmalle hedelmäpuuro välipalaksi. Ihan hurja ikävä oli molempia, oli niin ihana nähdä vihdoinkin pitkän päivän jälkeen. Siinä vaiheessa kun tulin kaupan jälkeen kotiin, oli kello jo yli seitsemän ja lapsetkin jo melkein menossa nukkumaan. Lasten alettua iltapalan jälkeen nukkumaan, mä paistoin itselleni päivän superterveellisen herkun, salamipizzan, ja nautin sen hyvällä omallatunnolla cokiksen kanssa.

Ihan mahtava päivä takana, ei voi muuta sanoa! Huomenna mä ehdin olla tyttöjen kanssa koko aamupäivän, ennenkuin suuntaan iltapäiväksi blogijuttuihin. Sitten alkaakin meidän viikonloppu vähän etuajassa, koska perjantaille ei ole mitään menoa ja taidetaankin vain nauttia lasten kanssa kauniista ilmasta, ja mennä ehkä vihdoinkin testaamaan sitä Tiaran potkupyörää.

Kyllä tähän arkeen ehkä alkaa jo tottua. Huomaan etten ole enää niin väsynyt kuin viime viikolla iltaisin, ihanaa!

Millainen päivä teillä on ollut?

Aiemmin päivällä näkemäni auringonpilkistys pilven lomasta jäi toistaiseksi alkuviikon ainoaksi, mutta kerrankin voin sanoa ihan puhtaalla omallatunnolla että ei paljoa harmaat sadepilvet tai viileä tuuli haittaa. Tämä viikko on saanut kirjaimellisesti lentävän lähdön ja fiilikset on korkealla. Maanantain ensimmäinen työpäivä meidän toimistolla sujui leppoisasti, ja pieni alkujännitys osoittautui ihan turhaksi. Eilen herätys oli aamulla kello 4.15 ja lähdettiin aikaisella aamulennolla koko porukka Ouluun workshopiin, ja palattiin eilen kotiin niin myöhään että meidän tytöt olivat jo nukkumassa. Kieltämättä iski jo ikävä tyttöjä pitkän päivän aikana, mutta onneksi tiesin että he olivat täällä isänsä hellässä huomassa eikä ollut mitään hätää.

Tytöt ovat tosiaan viettäneet tämän alkuviikon Oton kanssa kotona, eivätkä päiväkodissa, koska he onnistuivat nappaamaan ensimmäisen nuhakuumeen päiväkodista jo tutustumisen aikana. Itse olen onneksi voinut paremmin siitä asti kun sain viime viikolla uudet antibiootit ja yskänlääkkeet, ja tämä viikko onkin ollut jo paljon helpompi kuin edellinen, vaikka puuhaa onkin riittänyt. Mulla ei siis toistaiseksi ole vielä kerrottavaksi että kuinka päiväkodin aloitus on sujunut, mutta toivon mukaan ensi viikolla päästään aloittamaan kunnolla. Ollaan menossa nyt loppuviikosta tyttöjen kanssa vielä tutustumaan uudelleen että heille muistuu mieleen että mikäs se päiväkoti olikaan, kun siellä ei ole melkein viikkoon käyty.

Mä olen jotenkin ihan täynnä energiaa, enkä malta odottaa seuraavia työpäiviä ensi viikolla. Toisaalta on tietenkin ihana olla tyttöjen kanssa kotona nyt ja leikkiä ja höpöttää. Ainakin toistaiseksi tämä uusi arki tuntuu juuri niin ihanalta kuin kuvittelinkin. Duuniporukka on ihan mahtava, aikaansaava ja rento ja sellainen että ei tosiaankaan tarvitse jännittää tai mitään. Vaikka ollaan tunnettu vasta hetki, tuntuu tavallaan niinkun saisi tehdä kavereiden kanssa duunia, aika mahtavaa siis. Mä en tiedä kuinka paljon teitä kiinnostaa lukea näistä mun työkuvioista, mutta itse olen vielä niin ”alkuhuumassa” että nämä asiat pyörii paljon mielessä ja on helppo kirjoittaa.

Päivän asu / Huivi New Yorker* / Takki Sheinside* / College New Yorker* / Farkut Gina Tricot / Kengät Topshop / Laukku Coach / Kello Guess* / Kaulakoru EYE Jewelry, duunista saatu.

Mutta jos teitä kiinnostaa, kerron mielelläni enemmänkin työkuvioista tässä kevään aikana, etenkin aina kun jotain siistiä tapahtuu. Instagramissa varsinkin tulee varmasti näkymään näitä juttuja jonkin verran, varsinkin kun se on niin helppo kanava päivittää ihan missä tahansa.

Mä kävin eilen Oulussa lounastauolla syömässä mun äidin ja isovanhempien kanssa kiinalaisessa, ja oli niin ihana nähdä varsinkin mummua ja pappaa pitkästä aikaa! Nyt tämä Oulun visiitti oli tietenkin ihan superlyhyt mutta kesällä sitten viimeistään pitää mennä sinne ja nähdä kaikkia ihan kunnolla. Olisi ollut niin kiva nähdä kaikkia kavereitakin ja sukulaisia myös, mutta tunnin tauolla ei ihan kaikkea ehtinyt. Onneksi on whatsappit ja muut, niin ei välimatka tunnu niin pitkältä kuitenkaan.

Huomenna tosiaan suunnataan taas päiväkodille kun tytöt voivat jo paljon paremmin eikä kuumettakaan enää ole ollut. Viikonloppuna meillä on tulossa kiva reissu Talman Werneri Parkiin, mutta muuten loppuviikko on tarkoitus ottaa rennosti. Ehkä se aurinkokin sieltä vielä pilkistää joku päivä!

Ihanaa huomista torstaipäivää kaikille <3

Moikka! Tämä viikko on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa, ja jatkuvaa menoa ja meininkiä. En voi väittää etteikö tiistai-aamun jäätävä sähellys, yskän takia huonosti nukutut yöt ja niistä seurannut ylenpalttinen uupumus olisi saaneet mua aluksi paniikkiin. Väsyneenä sitä tulee ajateltua kaikenlaista, ja sekoittaa asioita keskenään. Tekee kärpäsistä härkäsiä, niinkuin maailman loogisin sananparsi kuuluu. Tuli ajateltua keskellä yötä, vielä kolmen aikaan yskiessäni vailla yhtään nukuttua sekuntia, että ei tästä tule kyllä yhtään mitään, että jos vaan voisi vetää peiton korville ja nukkua vaikka muutaman vuoden ja katsoa miltä elämä näyttää sitten. Että ei musta ole mihinkään jatkuvaan toimintaan ja en mä kykene enkä pysty.

Väsyneenä mä sekoitin tämän viikon uuden arjen kanssa. En ymmärtänyt sitä, että jatkossa lapset ihan oikeasti ovat siellä päiväkodissa hoidossa, ja mä voin sillä aikaa tehdä ne työt ja blogijutut, joita olen säheltänyt tällä viikolla sen lisäksi että olen viettänyt varmaan n. kymmenen tuntia päiväkodilla lasten kanssa tutustumassa. Pehmeä lasku on ollut äärimmäisen tärkeää, ja musta on ollut enemmän kuin hienoa päästä näkemään päiväkodin arkea ja sitä miten meidän lapset toimivat missäkin tilanteessa. Mutta mulla kesti neljä päivää ymmärtää se, että tosiaan ne päiväkotitunnit mä olen tällä viikolla ollut toimettomana, enkä ole niinä aikoina voinut hoitaa edes niitä juttuja mitä yleensä teen.

Väsyneenä mä sekoitin myös terveenä olemisen ja tämän sairastelun keskenään. Enhän mä normaalissa arjessa valvo aamuyöhön asti yskien epätoivoisena, vaan mä menen ajoissa nukkumaan ja jaksan paremmin. Kävin eilen uudestaan lääkärissä, koska eihän se ole okei että on näin kauan kipeänä. Sain uudet antibiootit ja tehokkaat yskänlääkkeet ynnä muut tropit, ja tämä päivä sujuikin jo sitten ihan erilaisissa fiiliksissä kuin eilinen, koska viime yönä mä nukahdin jo kymmenen jälkeen ja sain kahdeksan tunnin yöunet. Eilen mä en olisi saanut tätä postausta kirjoitettua, koska eilen mä velloin epätoivossa. Tänään mä jaksan taas innostua.

Meillä on ollut ihan pirun rankka viikko, päiväkodilta ollaan joka päivä lähdetty vielä käymään hoitamassa asioita ympäri kaupunkia, ja lisäksi mulla on ollut tässä jo monta viikkoa päällä yksi projekti josta kerron lisää vielä tämän viikon aikana. Se projekti on vienyt myös paljon mun aikaa, vaikka ihan huikea juttu onkin, mutta sillä projektilla on huomenna deadline joten huomisen jälkeen on yksi rasti listaan lisää täynnä. Vaikka tämä viikko on ollut rankka ja olen tirauttanut pitkästä aikaa useammatkin kyyneleet ihan vaan väsymyksestä, nyt on hyvä fiilis. Jos me selvittiin tästä, me selvitään kyllä siitä ihan tavallisestakin arjesta.

Tiara sai tällä viikolla uuden Puky-potkupyörän* Polkupedilta, mä esittelen teille pyörän kunhan ollaan päästy rullailemaan sillä ihan ulos asti. Mutta aika ihanan pirteä tuo keltainen väri, eikö? Vielä kun löydettäisiin siihen sopiva kypärä jostain!

Päiväkodissa on sujunut hurjan hyvin joka päivä, lapset tykkäävät olla siellä ja mustakin on kiva kun kaikki hoitajat ja lastentarhanopettajat ovat tulleet tutuksi, ja lapset myös. Muistan jo melkein kaikkien nimet, mikä ei tarkoita kyllä sitä että mulla olisi ihan uskomaton muisti, vaan sitä että päiväkoti on kotoisa ja sopivan pieni, ei ole vaikea edes oppia muistamaan niitä nimiä. Päiväkodin suhteen on oikein hyvät fiilikset meillä kaikilla.

Tämä ilta me käytettiin kokoamalla tyttöjen kerrossänkyä joka ostettiin viikonloppuna, ja nyt molemmat nukkuvat siellä rauhassa eikä nukahtaminen kestänyt kummallakaan tavallista kauempaa, vaikka Zelda muutti tässä samalla eka kertaa pinnasängystä isompien sänkyyn. Kieltämättä ei ollut mikään paras mahdollinen ajankohta tälle muutokselle kun on muutenkin kaikkea meneillään, mutta tämä meidän perse edellä puuhun -tyyli on aina toiminut meillä parhaiten. Mitä sitä turhia tekemään puoliksi eli suunnittelemaan, kun kokonaan tehty on kokonaan tehty, eiku. No mutta tässä tapauksessa meni ainakin tänään kivasti, ja on tässä vielä hyvin viikonloppu aikaa totutella muutokseen jos se totuttelua vaatii, ennen kuin uusi arki maanantaina alkaa.

Mulla on monta postausideaa, esittelen teille lastenhuoneen kunhan ollaan saatu siellä kaikki muutkin tavarat uusille paikoilleen ja kaikki valmiiksi. Lisäksi kerron tästä mun mysteeriprojektista, ja tulossa on myös pitkästä aikaa päivän asuja sekä lastenvaatejuttuja. Huomenna käydään vielä päiväkodilla tutustumassa, ja sitten siirrytään viikonlopun viettoon. Viikonlopuksi ei onneksi ole mitään ohjelmaa, joten saan vähän vielä levätä tätä flunssanjämää pois ennen ensi viikkoa.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Me ollaan asuttu nykyisessä asunnossa pian 2,5 vuotta, ja asutaan varmasti vielä jonkin aikaa, koska tavoitteena on että seuraava asunto johon muutetaan on meidän oma. Aluksi 75 neliön avara kolmio tuntui tilavalta, meitä oli silloin vain kolme kun tähän muutettiin ja 1-vuotiaan lelumäärä ei ollut mitään verrattuna tähän nykyiseen tavarakaaokseen. Tässä pari vuotta asuttua, ja kaikkien tavaroiden lisäännyttyä roimasti me ollaan aina aika ajoin tilanteessa, jossa koko kämppä ärsyttää, kaikki on väärässä paikassa tai tavaroille ei ole mitään paikkaa,  ja alkaa ahdistaa. Silloin me vaihdetaan järjestystä.

Ollaan pyöritelty huonekalut ympäri, vaihdettu makuuhuoneita ja kokeiltu vaikka mitä moneen otteeseen. Aluksi freesiltä ja kätevältä tuntunut suuri ja avara olohuone-keittiö-eteinen tila tuntui ihan huikealta, mutta kaikkea kokeiltua ollaan todettu että meidän kodissa on vaan järjetön määrä hukkaneliöitä. Se on aiheuttanut hankaluuksia ruokapöydän sijoittelussa, meidän suurelle pöydälle ei koskaan tunnu olevan sitä ihan parasta mahdollista paikkaa. Ja lisäksi siinä missä yhteisissä tiloissa riittää niitä (hukka)neliöitä, makuuhuoneet ovat aika pienet, ja hankalat sisustaa koska ehjiä seiniä ei ole kummassakaan.

Päätettiin luopua nyt siitä ajatuksesta, että makuuhuone olisi yhdistetty makuu- ja työhuone, se on aivan liikaa vaadittu meidän piskuiselta kammarilta. Siirrettiin suosiolla työpöytä olohuoneen nurkkaan jossa se ei vielä ole koskaan ollut, ja ruokapöytä takaisin keittiöön. Se vie kyllä avaruudentuntua roimasti, kun suuren keittiön täyttää suuri pöytä, mutta tilankäytöllisesti tämä taitaa olla ainoa toimiva ratkaisu. Saatiin kuitenkin tämän ratkaisun ansiosta ihana pieni lukunurkkaus siihen kohtaan, jossa ruokapöytä oli ennen, ja tuosta pienestä nurkkauksesta on tullut mun lempipaikka koko kodissa. Se on nurkkaus joka mun silmään näyttää valmiilta, mukavalta ja meidän näköiseltä.

Ehkä tämän ansiosta me viihdytään taas seuraavat puolisen vuotta paremmin, kunnes on taas pakko sijoitella tavarat uudelleen. Olohuoneeseen haaveilen Ikean Bestå-kaapeista, kolme sellaista valkoista kaappia telkkaritasoksi olisi oikein hyvä. Kaapinovet piilottaisivat tavarat taakseen ja tekisivät yleisilmeestä rauhallisemman. Verhot on myös tarkoitus päivittää kevyempään ja vähemmän hallitsevaan näin kevään korvalla, niin saa raikastettua sisustusta, ja koristetyynyt muokata niihin sopivaksi. Mä olen miettinyt teidän ruokapöydäntuunausvinkkejä myös ja päätin ottaa yhteyttä ammattikouluun, että josko joku oppilas sieltä maalaisi pöydän oppilastyönä valkoiseksi! Kiitos siis kaikille aivan huipuista vinkeistä! Kunhan pöytä on maalattu, hommataan sille kaveriksi kauniit vaaleat pinnatuolit joista olen haaveillut jo ikuisuuden.

Tämä viikko on alkanut niin kauniin aurinkoisena, että mä olen täynnä kevätfiilistä ja hyvää mieltä. Ei ole kyllä montaakaan ihanampaa asiaa kuin se että koti täyttyy valolla kaiken talven harmauden jälkeen. Menin eilen illalla jo kymmeneltä nukkumaan ja kumpikaan tytöistä ei herännyt koko yönä, joten mä sain huikeat kymmenen tunnin yöunet pitkästä aikaa. Olo on lievästi sanottuna uudelleensyntynyt, voiko näin pirteä edes ollakaan?? Nyt jaksaa vielä uudella tarmolla viimeiset kaksi päivää ennen viikonloppua, ja lauantaina on viimein ystävänpäivä jolloin me päästään juhlimaan meidän ensimmäistä hääpäivää oikein kunnolla.

Hyvää yötä ja mukavaa huomista torstaipäivää kaikille <3

Me aloitettiin eilen Oton kanssa haaste. Haastoimme toisemme olemaan valittamatta, mistään asiasta, isosta tai pienestä. Se kumpi valittaa ensin kymmenen kertaa, joutuu tekemään ihan mitä tahansa toinen pyytää. 24 tuntia takana, Otto johtaa 0-1. Mä myönnän, sorruin valittamaan heti aluksi, jo eilen päivällä, aivan mitättömän pienestä asiasta, mun yskästä. Naurettavaa! Mutta nyt aion pitää varani, ja toivon että me ei päästä kumpikaan sinne kymppiin asti, vaikka en uskokaan että Otto keksisi mitään kovin kauheaa mun pään menoksi.

Miksi sitten tällainen haaste? Eikö negatiivisia tunteita saa ilmaista? Saa, ehdottomasti saa. Tämän haasteen tarkoituksena ei ole muuttaa arkea yltiöpositiiviseksi esitykseksi tai piilotella tunteita, vaan enemmänkin keskittyä siihen miten itseään ilmaisee, ja kiinnittää huomiota siihen miten pienistä asioista tulee joskus valitettua. Siinä on eroa, sanooko toiselle narisemalla että ”ei hitto mua väsyttää, miksei vuorokaudessa voi olla enemmän tunteja, mä en jaksaaaaa” vai sanooko vaikka että ”olipa kyllä aika hankala yö, ja nyt väsyttää, tänään vois mennä aiemmin nukkumaan ihan varmuuden vuoksi”.

Me ei olla mitään valittajaluonteita, koen että mulla ja Otolla myös on paljon muutakin asiaa toisillemme, kuin valittamista turhista pikkuasioista. Siksi en usko että tämä haaste tekee edes tiukkaakaan kummallekaan meistä. Mutta uskon että jokainen meistä sortuu turhaan valittamiseen joskus, ja fakta on se että eipä se fiilis siitä valittamisesta ainakaan kohene, päinvastoin. Pyrin muutenkin miettimään enemmän niitä päivän hyviä asioita, kuin huonoja, ja uskon että sillä on iso vaikutus ihan omaan yleiseen jaksamiseen ja fiilikseen.

Tämä haaste sai aika haastavan alun, sillä viime yönä nukuttuja tunteja on takana vain muutama, ja aamuherätyskin oli jo viideltä. Tämä taitaa olla taas vaan niitä kuuluisia vaiheita, että yöheräilyt ovat taas alkaneet, mutta väsymystä se ei helpota että tietää tämän olevan väliaikaista. Väsymystä ei helpota myöskään valittaminen, vaan sen tunnustaminen että nyt väsyttää ja se on ihan okei, ja sen miettiminen miten voisi itseään piristää että jaksaisi iltaan asti.

Siispä, takana on kaksi kuppia kahvia, aamulenkki aurinkoisessa säässä vähän kauemmas puistoon viemään esikoista kerhon laskiaispäivänviettoon ja naaman pesu jääkylmällä vedellä. Just nyt ei edes tunnu siltä että silmät lupsahtaisivat kohta kiinni, että jotain vaikutusta noilla taisi olla, onneksi! Kuopus luovutti huonon yön jälkeen jo ennen yhdeksää, ja nukkuu edelleen. Tämä on ensimmäinen kerta puoleen vuoteen, kun kuopus nukkuu esikoisen ollessa kerhossa. Luksusta, etten sanoisi! Parin tunnin päästä haen Tiaran kerhosta, minkä jälkeen meille tulee ihanat Karde ja Edi kylään. Suunnitelmissa on mutakakun leipomista, kahvia ja rentoa hengailua, mikä kuulostaa erittäin sopivalta aktiviteetilta viime yön jälkeen.

Mukavaa ja aurinkoista tiistaipäivää kaikille<3

PS: Mä kerron sitten teillekin, mitä mä joudun tekemään kun Otto voittaa! Vaikka olen positiivinen ja uskon mahdollisuuksiini, mulla on sellainen kutina että tuo jääräpäinen aviomieheni onnistuu olemaan valittamatta vaikka hamaan tulevaisuuteen jos niin haluaa!