Terveisiä roadtripiltä, nyt ollaan vihdoin kotiuduttu! Mutta olipahan uskomattoman upea (reilu) viikko lasten kanssa Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Saatiin nähdä niin paljon niin lyhyessä ajassa ja meille jäi tästä upeita muistoja. Alunperin meillä oli tarkoitus lähteä Euroopan roadtripille lasten kanssa kesällä 2020, yhtä jäsentä pienempänä perheenä. Mutta sattuneesta syystä tämä maata pitkin -matka siirtyi parilla vuodella eteenpäin ja sai vielä yhden vauvan messiin.
Hieman jännitti lähteä pitkälle reissulle vauvan kanssa, mutta ajateltiin, että mennään vauvan ehdoilla niin hyvin kaikki sujuu. Oikeassa olimme! Kaikki sujui hienosti ja meillä oli niin hauskaa. Tässä postauksessa kerron reissun käytännön asiat, reitin ja kustannukset kullekin etapille sekä reissun kokonaisbudjetin. Tällaisen reissun voi toteuttaa myös halvemmalla tai reilusti kalliimmalla omista valinnoista riippuen, eli tämä meidän esimerkkibudjetti pätee vain jos tekee kaiken juuri kuten me. Tästä tulee nyt melko tiivis paketti, mutta yritän kirjoittaa sellaisen postauksen, jota olisin itse kaivannut reissua suunnitellessa.
Matkan reitti ja aikataulu
Päivä 1.
Heräsimme aamulla aikaisin, jotta ehdimme ajaa ajoissa Turkuun ja klo 8.45 lähtevälle laivalle. Satamassa piti olla viimeistään klo 8 autolla, joten lähdimme jo kuudelta. Vietimme päivän Viking Glory-laivalla, jossa kävimme syömässä runsaan buffet aamiaisen ja a’la carte -päivällisen. Otimme meidän porukalle päivän ajaksi vain yhden kaikkein edullisimman hytin ja matka maksoi koko perheeltä auto mukaan lukien 93€ (ei sis. ruokia). Päivän aikana oli paljon hauskaa tekemistä, käytiin Ville Vikingin diskossa ja bingossa ja pyörimme laivalla. Illalla saavuimme Tukholmaan ja ajoimme ruokakaupan kautta airbnb-majoituspaikkaamme, joka sijaitsi hieman Tukholman ulkopuolella Södertäljessä. Kyseessä oli edullinen mutta mukava vierasmökki järven rannalla, joka maksoi 80€/yö.
Helsinki-Turku autolla n. 170km / 1h45min
Turku-Tukholma laivalla klo 8.45-18.45
Tukholma-Södertälje n. 30km/30min
Päivä 2.
Seuraava päivä oli meidän ”ajopäivä” ja lapset tiesivät sen etukäteen, että silloin ei hirveästi ehdi muuta tehdä kuin ajella Ruotsin läpi. Matka oli suunnilleen sama kuin mitä ajamme yleensä Helsingistä Ouluun, joten se meni helposti. Pysähdyimme matkalla Max Hamburgaressa, Dollar Storessa, leikkipuistossa ja ruokakaupassa ja matka kesti noin kahdeksan tuntia meidän kolmella pysähdyksellä. Ajoitimme ajot niin, että vauva nukkui hyvin päikkäreitä niiden aikana. Toisen yön majapaikka sijaitsi maalaistalon vierastalossa Vellingessä, aivan Malmön kupeessa. Majoitus maksoi 119€/yö.
Södertälje-Vellinge autolla n. 600km / 8h pysähdyksineen
Päivä 3.
Tätä päivää olimme koko perhe odottaneet! Kolme maata yhden päivän aikana. Ensimmäiseksi aamulla ylitimme Juutinrauman sillan, joka ei ollutkaan ihan halpaa lystiä. Sillan ylitys henkilöautolla maksoi 65 euroa. Näköalat sillalta olivat aivan huikeat! Vietimme päivän Kööpenhaminassa. Kävimme katsomassa Pientä merenneitoa ja Nyhavnin kauniita värikkäitä taloja. Kävelimme ja nautimme upeasta säästä ja jäätelöstä. Köpis oli aivan täynnä ihmisiä ja polttariporukoita helteisenä lauantaina, siellä oli jopa hieman ahdistavan paljon porukkaa, kun ei meinannut mahtua kunnolla kävelemään Strogetilla ja Nyhavnissa. Mutta kaunista oli kyllä.
Köpis-päivän jälkeen ajoimme etelämmäs Rödbyhyn, josta pääsi lautalla suoraan Saksaan alle tunnissa. 45 minuutin matka lautalla ilman hyttiä auto mukaan lukien maksoi 98 euroa, eli oli kalliimpi kuin 12h matka Turusta Tukholmaan hytin kanssa. Matka oli kuitenkin ihan mukava ja lautalla oli perus kahvila, josta sai currywurstia ja muuta perus syötävää. Laivalla oli myös onboard-myymälä, jossa ei kuitenkaan ollut erityisen edullista, en suosittele tekemään siellä ostoksia. Lauttaa operoi Scandlines-varustamo.
Kun saavuimme Puttgardenin satamaan Fehmarnissa Saksassa, kello oli puoli seitsemän. Ajoimme siitä suoraan Travemundeen rannalle uimaan, sillä päivä oli todella lämmin. Travemundesta oli vain 20 minuutin ajomatka meidän yöpaikkaan Lyypekkiin. Olimme varanneet sieltä kahdeksi yöksi upean Airbnb-talon, jossa oli kolme kerrosta ja oma piha. Tämä oli kallein yöpymisemme siivousmaksut mukaanlukien ja kaksi yötä maksoi yhteensä n. 500 euroa.
Vellinge-Kööpenhamina autolla n. 46km / 40min
Kööpenhamina-Rödby autolla n. 159km / 1h 45min
Rödby-Fehmarn lautalla n. 45min
Fehmarn-Travemunde autolla n. 84km/1h15min
Travemunde-Lyypekki autolla n. 20km/15min
Päivä 4.
Olimme suunnitelleet viettävämme koko päivän Lyypekissä, mutta havahduimme siihen, että siellä ei ollut yksikään ruokakauppa auki, koska oli sunnuntai. Oli siis pakko ajaa Hampurin juna-asemalle erittäin pieneen ja ruuhkaiseen ruokakauppaan. Kävimme kävelyllä ulkona ja yritimme bongailla maamerkkejä, mutta satoi vettä ja olimme ihan poikki koko porukka, joten käytyämme syömässä juna-asemalla ravintolassa suuntasimme takaisin Lyypekkiin ja vietimme illan siellä ihanalla airbnb-asunnolla. Ei kertakaikkiaan jaksettu lähteä sateessa yhtään mihinkään tutustumaan sen enempää. Se oli meille tarpeellinen ja ihana lepopäivä ja se talo oli upea, siellä oli ihana hengata. Vähän kyllä nauratti, että olisi kiva lepopaikka varmaan löytynyt lähempääkin kuin Saksasta asti, mutta tällä kertaa näin. On myös tosi tärkeää tunnista omat rajat ja levätä silloin kun siltä tuntuu.
Lyypekki-Hampuri-Lyypekki autolla n.59km/suunta / 40-60min ruuhkasta riippuen
Päivä 5.
Seuraavana päivänä oli niin paljon levänneempi olo ja suuntasimmekin heti aamulla jo Hampuriin päiväksi. Harmiksemme myös maanantai oli tosi sateinen ja siksi vietimme päivää Billstedt-center -ostoskeskuksessa. Siellä oli kivoja kauppoja ja mukavia ruokapaikkoja. Teimme myös edullisia ostoksia saksalaisessa ruokakaupassa. Siellä esimerkiksi 12pack vesipulloja maksoi 3 euroa. Ostarilta ajoimme Fehmarniin takaisin Scandlinesin satamaan ja lautalle. Ennen lauttaa tosin tankkasimme tankin täyteen saksalaista edullista bensaa, hinta oli vain 1,92€/litra, mikä tuntui utopistisen halvalta verrattuna Suomen bensan hintoihin. Lauttamatkan jälkeen porskutimme autolla nopeasti Tanskan läpi Juutinrauman sillalle ja sieltä takaisin Vellingeen siihen majapaikkaan, jossa olimme jo aiemmin majoittuneet yhden yön hintaan 119€. Se oli tosi kiva ja rauhallinen paikka.
Lyypekki-Hampuri autolla 59km/40-60min
Hampuri-Fehmarn autolla 145km/1h50min
Fehmarn-Rödby lautalla n. 45min
Rödby-Vellinge autolla 190km/n. 2h
Päivä 6.
Kuudes päivä oli jälleen ajopäivä, kun ajoimme puoli Ruotsia läpi Vellingestä Södertäljeen. Matkalla pysähdyimme kolmessa eri leikkipuistossa ja kävimme syömässä Jureskogs-ravintolassa. Suosittelen, ruoka oli herkullista! Lisäksi kävimme puolimatkassa tutustumassa Brahehusin raunihoihin, mistä oli aivan mielettömät näköalat! Siellä pääsi tutustumaan myös vanhaan vankityrmään ja muutenkin kohde oli ilmainen ja tosi kiva. Vietimme Brahehusilla n. tunnin kivan pysähdyksen upeissa maisemissa seikkaillen. Menimme yöksi siihen samaan vierastaloon Södertäljeen, jossa yövyimme ensimmäisenä yönä. Hinta oli jälleen 80€/yö, joten todella edullinen. Otimme sen kahdeksi yöksi.
Vellinge-Södertälje autolla n. 600km/8h pysähdyksineen
Päivä 7.
Reissun kohokohta oli kyllä varmasti tämä Kolmården-päivä. Södertäljestä oli sinne aavistuksen lyhyempi matka kuin Tukholmasta ja pitkien ajopäivien jälkeen tunti ei tuntunut missään, hyvä kun ehti juuri ja juuri istahtaa autoon kun oli jo perillä. Kolmården on kyllä ehdottomasti kaikista pohjoismaisista kohteista mun lemppari lapsiperhekohde. Vaikka lipuille tulee hintaa, koen, että siellä sille rahalle ihan todella saa vastinetta. Eläinpuisto, kotieläintila, safari-gondoliajelu, vuoristoradat ja huikea Bamse World sekä tietenkin Kulmården-leikkipuisto. Valtavasti tekemistä vaikka kahdelle päivälle. Lisäksi Kolmårdenissa ruokailu on tosi edullista ja siellä on valtavasti tarjontaa. Aikuisen ja kolmen lapsen ateriat saa alle viidelläkympillä.
Aloitimme reissun aamupäivällä lasten maatilalta, kuljimme villieläinten läpi safari-gondoliajelulle ja jatkoimme kohti vuoristoratoja. Sitten suuntasimme Tiikeri-maailmaan, Bamse Worldiin ja syömään. Loppupäivästä vietimme aikaa vielä mahtavassa Kulmårdenissa leikkien ja lapset saivat sieltä uusia ystäviä. Kolmården menee kiinni klo 18, eli sinne kannattaa mennä jo heti aamulla, jotta ehtii varmasti nähdä kaiken.
Södertälje-Kolmården autolla n. 115km / 1h15min
Kolmården-Södertälje autolla n. 115km / 1h15min
Päivä 8.
Reissun viimeinen kokonainen päivä ja me vietimme sen Tukholmassa. Ensimmäisenä kävimme katsomassa Oton vanhaa lapsuudenkotia Älvsjössä. Hän asui siellä lapsuudessaan kolme vuotta. Kävimme katsomassa myös Oton vanhaa förskolania ja muutenkin lähiympäristöä. Päivällä pyörimme Tukholman keskustassa ja iltapäivällä suuntasimme Mall of Scandinaviaan. Sieltä menimme viimeiseen majapaikkaan, joka oli alle 10min ajomatkan päässä Viikkarin satamasta. Siellä pakkasimme viimeisiä tavaroita paremmin ja vietimme illan kivassa leikkipuistossa lähistöllä. Viimeinen majapaikka maksoi 120€/yö. Se ei ollut mitenkään kovin ihmeellinen, mutta ihan siisti ja sijainti oli mahtava laivamatkaa ajatellen.
Södertälje-Tukholma autolla n. 30km/30min
Päivä 9.
Aamulla heräsimme 5.30 ja satamassa meidän piti olla tasan seitsemältä. Päivän vietimme Viking Grace laivalla ja ruokailimme siellä buffetissa. Lapset osallistuivat mm. limbokilpailuun ja meidän 5-vuotias jopa voitti sen! Hän oli innoissaan kultamitalista ja jäätelölipukkeesta. Kiva päivä laivalla yhdessä. Illalla ajoimme sitten vielä kotiin ja olimme kotona kymmenen maissa.
Tukholma-Turku lautalla 7.45-19.45
Turku-Helsinki autolla n. 170km/1h45min
Roadtripin kustannukset
Laivamatkat Turku-Tukholma-Turku Viking Linella: Meno 93€ sis. henkilöauto + 1kpl edullisin hytti, Paluu 89€ sis. henkilöauto + 1kpl edullisin hytti. Yhteensä: 182€
Lauttamatkat Rödby-Fehmarn-Rödby: 98€/suunta sis. henkilöauto ja 6 matkustajaa (matkustajien määrä ei vaikuta hintaan). Yhteensä: 196€
Sillan ylitykset Juutinrauman sillalta Malmö-Kööpenhamina-Malmö: 65€/suunta yhteensä 130€ (hinta henkilöautolle).
Airbnb-yöpymiset kahdeksan yötä: 80€+119€+500€+119€+160€+120€= yhteensä n. 1100€
Ruokailut: ruokabudjetti n. 150€/päivä sisältäen kaksi lämmintä ateriaa, aamu- ja iltapalan ja välipalan kuudelle hengelle, yhteensä: 1350€ (joinakin päivinä meni vähemmän, toisina enemmän, tämä keskiarvo).
Bensiini: Tankkasimme neljä kertaa, joista kerran Suomessa, kerran Ruotsissa ja kahdesti Saksassa. Bensaan meni koko reissulla yhteensä n. 400€, josta Saksassa tankkaaminen tasapainotti kustannuksia mukavasti, kun siellä bensiini oli 1,92€/litra. Reissun aikaan Ruotsissa bensa oli 2,3€/litra ja Suomessa 2,69€/litra.
Nähtävyydet: Suosimme muuten ilmaisia nähtävyyksiä, mutta Kolmårdenista maksoimme yhteensä n. 235€ lipuista meidän perheeltä. Kolmårdenin lippuhinnat vaihtelevat sen mukaan onko kyseessä suosittu päivä vai ei. Vaaleanvihreät päivät ovat edullisimpia ja punaiset kalleimpia, tummanvihreät siitä välistä. Me mentiin tummanvihreänä päivänä.
Kustannukset yhteensä kuudelta hengeltä: 182€+196€+130€+1100€+1350€+400€+235€=3593€
Tähän budjettiin sisältyy vain ruokaostokset, eli mitään hupiostoksia tai muita shoppailuja ei ole tässä luettu mukaan. Mielestäni erittäin kohtuullinen summa kolmesta maasta ja yhdeksästä päivästä kuudelle hengeille. Suunnitelmallisuudella olisi voinut säästää, samoin itse kokkaamalla. Me syötiin pääosin ravintolassa kaikki lounaat ja päivälliset. Ei myöskään suunniteltu reissua ollenkaan ja varattiin kaikki majoitukset ja liput parin päivän varoitusajalla. Majoituksia olisi voinut löytää enemmän ja paremmin varaamalla etukäteen, mutta toisaalta me oltiin tosi tyytyväisiä meidän majoituksiin näinkin. Mentiin ihan päivä kerrallaan vaan ja se oli tässä reissussa parasta. Tällainen reissu nähtävästi on mahdollista toteuttaa neljän lapsen kanssa spontaanisti ja suunnittelematta, sitähän me tässä testattiin. Voisin tehdä tällaisen reissun toisenkin kerran mielihyvin, mutta silloin suunnittelisin ainakin sen verran, että en menisi Saksaan sunnuntaina, jolloin kaikki on kiinni.
Kilometrejä reissulla tuli yhteensä vajaat 3000 eli todella paljon! Mutta onneksi meillä oli vain kaksi pidempää ajopätkää ja muuten ajot tulivat lyhyissä ja helposti jaksettavissa pätkissä, joiden välissä tehtiin aina kaikkea muuta. Ajamisen vastapainoksi oli myös paljon muuta tekemistä ja se olikin tärkeää, jotta lapset viihtyivät.
Me ollaan yleensä matkustettu Tukholmaan Silja Linen laivoilla Helsingistä, mutta se olisi tullut jopa neljä kertaa kalliimmaksi tällä porukalla ja autolla, koska nukkumapaikat olisi pitänyt olla koko perheelle. Päivälaivoilla Viikkarilla sai toisen hytin poistettua, koska ei tarvittu nukkumapaikkoja kaikille ja se toi mukavasti säästöä matkaan.
Laitan vielä Instagram Storyjen puolelle kysymysboksin, jossa voi kysyä reissusta mitä tahansa! Lisäksi laitan sinne pikavinkit pitkiin automatkoihin vauvan kanssa, koska niistä tuli jo reissun aikana kysymyksiä.