Kaksi päivää sitten tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun naputtelin ensimmäisen postauksen Bloggeriin ja tuuttasin sen ulos. Se, että se tapahtui kaksi päivää sitten, mutta kirjoitan tätä postausta vasta tänään, on yksi niistä asioista, joissa olen kuluneen 10 vuoden aikana mennyt eteenpäin. Olen tajunnut sen, että ei se vähennä yhtään tuon merkkipäivän arvoa, että pyhitin sen varsinaisen synttäripäivän perheelleni ja levolle, ihan yhtä hyvin voin kirjoittaa blogisynttäreistä tänään työpäiväni aikana. Kaikille muille se synttäripäivä on vain yksi päivä muiden joukossa, josta voi ihan yhtä hyvin lukea myös maanantaina, jos kiinnostaa. Joten miksi stressaisin ajoitusta ja laittaisin sen itseni edelle?

Monta vuotta meni oppia tämä asia, kuten niin moni muukin. Tällä hetkellä koen kuitenkin olevani parhaimmassa tasapainossa koskaan työn määrän ja levon kanssa. Kaikkea on juuri sopivasti. Maanantait ovat usein kiireisiä ja sellaisina ne mieluusti otankin. Kun viikon saa hyvin käyntiin tehokkaalla työpäivällä, jää hyvä fiilis. Loppuviikkoa kohti taas yleensä höllään aste asteelta. Kymmenessä vuodessa olen oppinut tuntemaan itseni ja omat työtapani.

En silloin 10 vuotta sitten mitenkään voinut arvata, että blogi ja some toisi joskus mulle elannon ja johdattaisi mut tänne missä nyt olen. Kun perustin blogin, ei bloggaaminen ollut monellekaan vielä edes sivutulo. Itselläni ei käynyt mielessäkään, että blogin kautta voisi joskus esimerkiksi saada tuotenäytteitä tai tienata jopa rahaa, koska silloin näin ei vielä ollut kuin ihan muutamalla ihmisellä Suomessa. Motiivit blogin perustamiseen olivat vertaistuessa, oman arjen dokumentoinnissa ja ihan vaan mukavassa harrastuksessa, kun ei ollut ”muutakaan parempaa tekemistä”. Sisältöä tuotettiin todella matalalla kynnyksellä, sen kummempia miettimättä.

Kymmenen vuoden aikana some on mennyt joskus siihenkin, että kaiken sisällön piti olla mielellään tosi suunnitelmallista ja harkittua, ja kuvienkin mahdollisimman hyvin stailattuja. Yritin itsekin mahtua siihen muottiin, mutta en koskaan mahtunut ja otin siitä aika isoja paineita. Mun elämä ei ollut sitä, että matkustetaan kohteesta toiseen upeiden rekvisiittojen ja ammattikuvaajien kanssa, tai että on just ne oikeat macaronsit mukana. Koin olevani vääränlainen, enkä tarpeeksi hyvä vakavasti otettava bloggaaja. Koin aina olevani vähän huijari muiden joukossa, tuntui etten kuulu sinne ammattilaisten sekaan, vaikka se olikin mun ammatti.

Vaati paljon ajatustyötä ymmärtää, että se, että olen minä ei tee musta huonompaa. Mua ei seurattu siksi, että olen sellainen kuin kuuluu tai sellainen kuin joku toinen, vaan siksi, että olen minä. Se tuntuu hyvältä. On vahvuus olla minä, ei heikkous. Ja vaikka en sopisi mihinkään muottiin, olen oikeanlainen omana itsenäni. Ajatkin ovat muuttuneet ja se on tehnyt tämän ymmärtämisestä itselleni helpompaa. Jokaviikkoiset matkat maailman eri kohteisiin ja ammattikuvaajien ottamat huippustailatut eivät enää ole ammattilaisuuden mittari, vaan sitä mitataan aivan muilla asioilla. Koen olevani niissä muissa asioissa vahvoilla.

En ole enää yhtä rohkea kuin kymmenen vuotta sitten. Silloin sanoin mitä sanottavana oli, sen kummempia miettimättä. Jaksoin perustella näkemyksiäni kerta toisensa jälkeen. Jossain vaiheessa otin mukaan disclaimerit joka asiasta, yritin aina olla askeleen edellä ja miettiä mikä nyt voisi olla se yksi juttu, johon kaikki tarttuvat jos en sitä erikseen huomioi. Usein epäonnistuin. Viidestä eri tekstissä olevasta disclaimerista huolimatta kuvassa saattoi olla jokin pieni yksityiskohta, johon sankoin joukoin takerruttiin. En osannut ennakoida kaikkea. Se harmitti. Se myös hiljensi.

Sitten tajusin, että mun ei ole pakko osatakaan. Ne jotka haluavat löytää jotain takerruttavaa, löytävät sitä aina riippumatta minusta. En koskaan tule olemaan riittävän hyvä niiden silmissä, jotka eivät minusta pidä. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, eikä kaikkien tarvitse pitää minusta tai minun valinnoista. Riittää, kun tiedän itse omat perusteluni ja motiivini ja pystyn seisomaan sanojeni ja tekojeni takana. Olen yrittänyt olla rohkeampi ja puhua jälleen niistä asioista, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Samalla olen yrittänyt pitää aina mielessäni sen perusarvon, joka on toiminut mun somekanavien kantavana voimana alusta asti. Haluan tuoda iloa, jotain hyvää ja positiivista niin monen ihmisen elämään kuin mahdollista. Ja sitä haluan jatkaa hamaan tulevaisuuteen asti.

Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että olen saanut kulkea tämän matkan ja kasvaa ja oppia. Olen niin kiitollinen kaikista teistä, jotka olette pysyneet mukana, osa jopa vuosikymmenen, moni useita vuosia. Jokaisesta uudesta ja vanhasta tyypistä olen ihan mielettömän otettu. Me ollaan luotu yhdessä mahtava yhteisö ja käyty ihan mielettömiä keskusteluita. Vaikka viime vuosina keskustelu on siirtynyt blogin kommenttiboksista lähinnä piiloon yksityisviesteihin, sitä keskustelua on edelleen ihan valtava määrä. Te annatte mulle niin paljon ihan joka päivä. Kiitos kun myötäelätte, kiitos kun herättelette ajattelemaan, annatte palautetta, vinkkejä ja kiitätte. Kiitos kun tsemppaatte, lähetätte voimaa ja hitto vieköön osallistutte jopa meidän kirjakeräysprojektiin (enää yksi The Baby Sitters Club -kirja puuttuu)!  Te olette kultaa. KIITOS.

Aion jatkossakin olla juuri se tyyppi, jota joku voi pitää vähän naiivina ja hömppänä, kun se luulee, että elämä neljän lapsen kanssa voi olla ihan kivaakin. Aion jatkossakin näyttää meidän arkea ja elämää sellaisena kuin se on, minun silmin. Aion jatkossakin tehdä tätä työkseni ylpeästi ja suurella ilolla ja rakkaudella. Aion jatkossakin tehdä isoja suunnitelmia ja kertoa niistä ääneen, vaikka en aina kaikessa onnistuisikaan.

Toivon, että pysyt mukana myös seuraavat 10 vuotta ja seuraat, mihin ne meitä vievät. Jos verrataan nykyhetkeä siihen mistä lähdettiin 10 vuotta sitten, niin en osaa edes kuvitella millaisesta asetelmasta kirjoitan blogin 20v-synttäripostausta (koska sellainen on todellakin luvassa!).

PS: Jotenkin musta on ihan hillittömän hauskaa, että näin kymmenen vuoden jälkeen yksi asia on jälleen samalla tavalla, kuin silloin 10 vuotta sittenkin: meille odotetaan syysvauvaa! Tässäkin asiassa on näköjään palattu juurille. 😀

Hyvää uutta vuotta ihanat! Ja niin ihanaa olla takaisin koneen ääressä. Loma teki niin hyvää oikeasti, se oli juuri se mitä tarvitsin. Ennen lomaa kaikki inspiraatio tuntui olevan puristettu loppuun, olin kuin märkä rätti, josta ei irtoa enää mitään. Huomasin taas sen vanhan tutun fiiliksen, kuinka muutaman päivän lomailun jälkeen kirjoitusinto alkoi tulla takaisin voimakkaasti. Pian tajusin naputtelevani otsikoita ylös Google Docsiin ja hihkaisevani Otolle aina välillä, että ”hei voidaaks tehdä tällanen ja tällanen reels?”. Inspiraatio ei vaadi multa mitään sapattivuotta, jo muutama päivä auttaa nollaamaan ajatuksia ja löytämään sen. Voi kun sen muistaisi useamminkin.

Joulu ja joululoma oli ihana. Täynnä lautapelejä, yökkäreitä, ulkoilua, kainalossa köllöttelyä, barbieleikkejä, Just Dance -tanssipeliä (suosittelen muuten ehdottomasti ottamaan siihen kaveriksi Just Dance Unlimitedin, jolla saa yli 600 biisiä lisää!!!) ja leffoja. Lapset ovat saaneet lomalla valvoa vähän myöhempään ja ollaan nukuttu kaikki aamuisin rauhassa pitkään. Lapset ovat nukkuneet yhdessä kaikki kolme ja aamuisin huoneesta on kuulunut aina innostunutta höpöttelyä ja kikattelua. Heillä on ollut vaikka mitä teemapäiviä loman aikana ja kaikkia hauskoja yhteisiä haasteita.

Ollaan käyty kävelyillä, leikkipuistoissa ja ihmettelemässä raketteja ulkona uuden vuoden aattona. Omia ei ostettu lainkaan, mutta täällä meidän kodin lähellä todella moni oli oikein panostanut raketteihin. Vuoden vaihtuessa saatiin siis nauttia aika mielettömästä ilotulituksesta, ja täällä matalien talojen keskellä ne kaikkien muiden raketit näkyivät meidän pihalle mainiosti.

Juhlistettiin uutta vuotta keskenämme kotona perinteisellä hot dog -buffetilla, keskustelemalla kuluneesta vuodesta yhdessä koko perhe, tanssimalla ja katsomalla New Years Eve -leffaa. Se oli niin hyvä ja hauska ja sympaattinen. Ollaan katsottu se kerran aiemminkin Oton kanssa, mutta siitä on kyllä jo vuosia aikaa ja olin unohtanut kaiken muun paitsi Zac Efronin, hah.

Lapsilla on jäljellä vielä vajaa viikko lomaa ja aiotaan ottaa rennosti sen aikaa, mutta Otto palaa kahden vuoden tauon jälkeen töihin maanantaina, sillä hän haki uudenvuodenaattona koululta tradenomin tutkintotodistuksen ja valmistui. Niin hienoa ja niin jännittävää! Otonkin työt kuitenkin hoituvat toistaiseksi etänä, katsotaan kuinka kauan, joten sinänsä sillä ei meidän arkeen mitään ihan valtavaa muutosta olekaan. Paitsi se, että ainakaan Otolla ei ole iltaisin luentoja, ryhmätyö-etäpalavereita tai mitään muutakaan. Illat on kahden vuoden jälkeen taas täysin meidän. Se tuntuu ihanalta ja rennolta. Otto odottaa eniten sitä, että kellon lyödessä neljä, voi oikeasti olla vapaalla, eikä tarvitse miettiä mitään työjuttuja ennen seuraavaa aamua. Se on varmasti luksusta intensiivisen ja kokonaisvaltaisen opiskeluajan jälkeen.

Olen niin ylpeä Otosta, enkä malta odottaa, että päästään joskus pitämään Otolle kunnon valmistujaiset (ja kolmekymppiset ja tuparit ja 10-vuotis vuosipäiväbileet ja mitä näitä nyt oli). Meillä on aika monet bileet rästissä viime vuodelta, katsotaan josko tänä vuonna saisi edes yhdet niistä pidettyä. Kenties yhdistetään kaikki juhlat ja pidetään vuoden suurimmat kreisibileet sitten kun se on taas sallittua. Siitä tulee siistiä!

Olen ehtinyt tänään loman alun kunniaksi kirjoittaa jo muutamankin postauksen varastoon, mutta ajattelin, että uusi vuosi on hyvä aloittaa kuulumisten päivityksellä. Sitten voi siirtyä uusien aiheiden pariin. Tein ennen lomalle jäämistä Instassa kyselyn, että mitä teille jäi mieleen tästä vuodesta, mitä haluaisitte ehdottomasti nähdä myös tänä vuonna ja mitä toivoisitte lisää ja kysely antoi kyllä upeasti suuntaviivoja tämän vuoden sisällöille. Tuli sellainen fiilis, että oikeilla jäljillä ollaan ja te aidosti pidätte siitä, mitä teen. Tänä vuonna luvassa on perhearkea, pohdintaa, paljon sisustus- ja DIY-juttuja, ruokaa, kasvatusta ja parisuhdetta. Ja kaikkea niiden väliltä. Vuosi 2021 on myös tämän blogin 10-vuotis -juhlavuosi, ja lupaan, että se tulee näkymään teille hyvällä tavalla läpi vuoden.

Ihanaa uutta vuotta kaikille vielä kerran! Tästä vuodesta tulee niin siisti, olen varma siitä. Muistakaa, että vaikka blogiin ei voi ilman tunnuksia kommentoida, mulle saa laittaa palautetta IG:ssä @iinalaura tai blogin FB-sivuilla. Ja toki myös sähköpostitse, mikäli se on itselle helpoin tapa. Toivottavasti tämä vuosi pitää sisällään paljon ihania ja antoisia keskusteluita teidän kanssa!