Blogini täytti 10 vuotta!

10.05.2021

Kaksi päivää sitten tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun naputtelin ensimmäisen postauksen Bloggeriin ja tuuttasin sen ulos. Se, että se tapahtui kaksi päivää sitten, mutta kirjoitan tätä postausta vasta tänään, on yksi niistä asioista, joissa olen kuluneen 10 vuoden aikana mennyt eteenpäin. Olen tajunnut sen, että ei se vähennä yhtään tuon merkkipäivän arvoa, että pyhitin sen varsinaisen synttäripäivän perheelleni ja levolle, ihan yhtä hyvin voin kirjoittaa blogisynttäreistä tänään työpäiväni aikana. Kaikille muille se synttäripäivä on vain yksi päivä muiden joukossa, josta voi ihan yhtä hyvin lukea myös maanantaina, jos kiinnostaa. Joten miksi stressaisin ajoitusta ja laittaisin sen itseni edelle?

Monta vuotta meni oppia tämä asia, kuten niin moni muukin. Tällä hetkellä koen kuitenkin olevani parhaimmassa tasapainossa koskaan työn määrän ja levon kanssa. Kaikkea on juuri sopivasti. Maanantait ovat usein kiireisiä ja sellaisina ne mieluusti otankin. Kun viikon saa hyvin käyntiin tehokkaalla työpäivällä, jää hyvä fiilis. Loppuviikkoa kohti taas yleensä höllään aste asteelta. Kymmenessä vuodessa olen oppinut tuntemaan itseni ja omat työtapani.

 

En silloin 10 vuotta sitten mitenkään voinut arvata, että blogi ja some toisi joskus mulle elannon ja johdattaisi mut tänne missä nyt olen. Kun perustin blogin, ei bloggaaminen ollut monellekaan vielä edes sivutulo. Itselläni ei käynyt mielessäkään, että blogin kautta voisi joskus esimerkiksi saada tuotenäytteitä tai tienata jopa rahaa, koska silloin näin ei vielä ollut kuin ihan muutamalla ihmisellä Suomessa. Motiivit blogin perustamiseen olivat vertaistuessa, oman arjen dokumentoinnissa ja ihan vaan mukavassa harrastuksessa, kun ei ollut ”muutakaan parempaa tekemistä”. Sisältöä tuotettiin todella matalalla kynnyksellä, sen kummempia miettimättä.

Kymmenen vuoden aikana some on mennyt joskus siihenkin, että kaiken sisällön piti olla mielellään tosi suunnitelmallista ja harkittua, ja kuvienkin mahdollisimman hyvin stailattuja. Yritin itsekin mahtua siihen muottiin, mutta en koskaan mahtunut ja otin siitä aika isoja paineita. Mun elämä ei ollut sitä, että matkustetaan kohteesta toiseen upeiden rekvisiittojen ja ammattikuvaajien kanssa, tai että on just ne oikeat macaronsit mukana. Koin olevani vääränlainen, enkä tarpeeksi hyvä vakavasti otettava bloggaaja. Koin aina olevani vähän huijari muiden joukossa, tuntui etten kuulu sinne ammattilaisten sekaan, vaikka se olikin mun ammatti.

 

Vaati paljon ajatustyötä ymmärtää, että se, että olen minä ei tee musta huonompaa. Mua ei seurattu siksi, että olen sellainen kuin kuuluu tai sellainen kuin joku toinen, vaan siksi, että olen minä. Se tuntuu hyvältä. On vahvuus olla minä, ei heikkous. Ja vaikka en sopisi mihinkään muottiin, olen oikeanlainen omana itsenäni. Ajatkin ovat muuttuneet ja se on tehnyt tämän ymmärtämisestä itselleni helpompaa. Jokaviikkoiset matkat maailman eri kohteisiin ja ammattikuvaajien ottamat huippustailatut eivät enää ole ammattilaisuuden mittari, vaan sitä mitataan aivan muilla asioilla. Koen olevani niissä muissa asioissa vahvoilla.

 

En ole enää yhtä rohkea kuin kymmenen vuotta sitten. Silloin sanoin mitä sanottavana oli, sen kummempia miettimättä. Jaksoin perustella näkemyksiäni kerta toisensa jälkeen. Jossain vaiheessa otin mukaan disclaimerit joka asiasta, yritin aina olla askeleen edellä ja miettiä mikä nyt voisi olla se yksi juttu, johon kaikki tarttuvat jos en sitä erikseen huomioi. Usein epäonnistuin. Viidestä eri tekstissä olevasta disclaimerista huolimatta kuvassa saattoi olla jokin pieni yksityiskohta, johon sankoin joukoin takerruttiin. En osannut ennakoida kaikkea. Se harmitti. Se myös hiljensi.

Sitten tajusin, että mun ei ole pakko osatakaan. Ne jotka haluavat löytää jotain takerruttavaa, löytävät sitä aina riippumatta minusta. En koskaan tule olemaan riittävän hyvä niiden silmissä, jotka eivät minusta pidä. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, eikä kaikkien tarvitse pitää minusta tai minun valinnoista. Riittää, kun tiedän itse omat perusteluni ja motiivini ja pystyn seisomaan sanojeni ja tekojeni takana. Olen yrittänyt olla rohkeampi ja puhua jälleen niistä asioista, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Samalla olen yrittänyt pitää aina mielessäni sen perusarvon, joka on toiminut mun somekanavien kantavana voimana alusta asti. Haluan tuoda iloa, jotain hyvää ja positiivista niin monen ihmisen elämään kuin mahdollista. Ja sitä haluan jatkaa hamaan tulevaisuuteen asti.

Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että olen saanut kulkea tämän matkan ja kasvaa ja oppia. Olen niin kiitollinen kaikista teistä, jotka olette pysyneet mukana, osa jopa vuosikymmenen, moni useita vuosia. Jokaisesta uudesta ja vanhasta tyypistä olen ihan mielettömän otettu. Me ollaan luotu yhdessä mahtava yhteisö ja käyty ihan mielettömiä keskusteluita. Vaikka viime vuosina keskustelu on siirtynyt blogin kommenttiboksista lähinnä piiloon yksityisviesteihin, sitä keskustelua on edelleen ihan valtava määrä. Te annatte mulle niin paljon ihan joka päivä. Kiitos kun myötäelätte, kiitos kun herättelette ajattelemaan, annatte palautetta, vinkkejä ja kiitätte. Kiitos kun tsemppaatte, lähetätte voimaa ja hitto vieköön osallistutte jopa meidän kirjakeräysprojektiin (enää yksi The Baby Sitters Club -kirja puuttuu)!  Te olette kultaa. KIITOS.

 

Aion jatkossakin olla juuri se tyyppi, jota joku voi pitää vähän naiivina ja hömppänä, kun se luulee, että elämä neljän lapsen kanssa voi olla ihan kivaakin. Aion jatkossakin näyttää meidän arkea ja elämää sellaisena kuin se on, minun silmin. Aion jatkossakin tehdä tätä työkseni ylpeästi ja suurella ilolla ja rakkaudella. Aion jatkossakin tehdä isoja suunnitelmia ja kertoa niistä ääneen, vaikka en aina kaikessa onnistuisikaan.

Toivon, että pysyt mukana myös seuraavat 10 vuotta ja seuraat, mihin ne meitä vievät. Jos verrataan nykyhetkeä siihen mistä lähdettiin 10 vuotta sitten, niin en osaa edes kuvitella millaisesta asetelmasta kirjoitan blogin 20v-synttäripostausta (koska sellainen on todellakin luvassa!).

PS: Jotenkin musta on ihan hillittömän hauskaa, että näin kymmenen vuoden jälkeen yksi asia on jälleen samalla tavalla, kuin silloin 10 vuotta sittenkin: meille odotetaan syysvauvaa! Tässäkin asiassa on näköjään palattu juurille. :D


9-vuotias blogi

08.05.2020

9 vuotta sitten naputtelin ensimmäisen blogipostaukseni ikinä. Mua vähän jännitti millaisen vastaanoton se saa, kiinnostuuko kukaan, tuleeko tästä mitään. Linkkasin postauksen Facebookiin ja Irc-galleriaan, jota satunnaisesti silloin edelleen käytin. Ei mulla ollut mitään odotuksia siitä, millaista bloggaaminen on, olin valmistautunut siihen, että voisin lopettaa vaikka heti, jos se ei tunnukaan omalta jutulta. Mutta tässä sitä ollaan yhdeksän vuotta myöhemmin edelleen. Yllätyksekseni touhu vei mut täysin mukanaan ja täysin puhekielisistä, lyhyistä höpötyksistä ja automaattiasetuksilla otetuista kuvista ollaan edetty tähän missä nyt ollaan.

Tuntuuko näin yhdeksän vuoden jälkeen siltä, että kaikki on jo sanottu? Ei todellakaan. Blogi on muuttanut muotoaan, kehittynyt ja kasvanut mun mukana aina ja ehkä siksi sanottava ei ole loppunut kesken.  Ja se tulee varmasti muuttumaan ja kehittymään jatkossakin sitä mukaa kun mun elämäkin muuttuu, kasvaa ja kehittyy. En ole koskaan rakentanut blogiani vain yhden teeman ympärille, vaan se on aina ollut jatkuvaa erilaisten aiheiden iloista sekamelskaa.

Tänä keväänä suurempaan rooliin ovat nousseet piha-, remontointi- ja sisustushommat meidän muuton mukana ja nekin olette ottaneet ilahduttavan hyvin vastaan. Toisinaan tämä on ollut raskaus- tai vauvapainotteinen blogi. Joskus suuremmassa roolissa ovat olleet vaatteet ja kosmetiikka tai mielipiteet ja ajankohtaiset aiheet ja joskus taas arki tai parisuhde. Blogi muuttuu jatkuvasti, mutta jatkuvassa murroksessa olen pitänyt tärkeänä sitä, että säilytän oman äänen ja tyylin, kaikessa mistä kirjoitan.

Se tuntuu valtavan hienolta, että vaikka blogin aiheet ja painotus ovat aina muuttuneet, niin moni lukijoista on pysynyt mukana sieltä alusta asti. Edelleen saan lähes päivittäin viestiä joltakin lukijalta, joka on seurannut jo ihan ekasta postauksesta lähtien. Moni teistä on kasvanut teinistä aikuiseksi tämän blogin parissa, kuten myös minä itse. Viimeksi eilen sain viestin myös uudelta seuraajalta, joka oli alkanut kahlaamaan blogia alusta asti nyt. Uusia mahtavia tyyppejä tulee mukaan päivittäin ja olen teistä ihan jokaisesta todella kiitollinen.

Viime vuonna 8v-synttäripostauksessa kirjoitin näin: ”Tänään me otettiin nämä kuvat kaikessa rauhassa työpäivän aikana, sillä aikaa kun taapero oli hoidossa keskimmäisen kanssa ja esikoinen koulussa. Nämä meidän rauhalliset kahdenkeskiset työ-ja koulupäivät ovat yksi hienoimpia asioita, joita tämä blogi on meidän perheelle mahdollistanut.”

Tänä vuonna taas olen erityisen kiitollinen siitä toisesta ääripäästä: että olen tänä poikkeusaikana pystynyt työskentelemään normaalisti, vaikka kaikki kolme lasta ovat olleet jo kahden kuukauden ajan kotona. Rauhalliset kahdenkeskiset työ- ja koulupäivät ovat muisto vain, mutta toisaalta, tämäkin on saatu toimimaan. Pian poikkeusajan perään edessä on lasten 10 viikon kesäloma, jolloin he ovat myös kaikki kotona ja minä teen töitä ja Otto ammattikorkean kesäkursseja. Meidän pitkien kesälomien perinne on ollut tänä aikana suureksi avuksi.

Olemme jo konkareita siinä, miten normaalia työarkea pyöritetään samalla kun lapset ovat kotona ja heille pystytään tarjoamaan tekemistä ja seuraa sekä tarvittavat viisi ateriaa päivässä. Toki esikoisen etäkoulu on tuonut oman mausteensa tähän aikaan, mutta suurimmaksi osaksi tämä on ollut meille ihan tavallista arkea, josta on jo vuosien kokemus ja toimivat rutiinit. Olemme tottuneita viettämään paljon aikaa toistemme kanssa ja nautimme siitä kaikki, joten se ei tunnu raskaalta tai ärsyttävältä. Se on ollut valtavan iso etu tänä aikana.

Hienoimpia asioita, joita olen saanut kokea tehdessäni tätä blogia, ovat olleet Ihanat erilaiset perheet -haastattelut. Ne ovat olleet ihan sanoinkuvailemattoman herkistäviä kokemuksia ihan jokainen. On ollut niin hienoa tavata täysin erilaisia perheitä ja kertoa niin monen perheen tarina. Haastattelut ovat olleet tauolla viimeiset kaksi kuukautta tämän poikkeustilan vuoksi, mutta nyt kun rajoituksia aletaan purkaa, uskallan ehkä jossain vaiheessa jatkaa haastatteluita, jos se perheille sopii. Mutta toki vain ulkona ja vähintään kahden metrin turvavälin päästä. Onneksi mulla on 75mm objektiivi, jonka kanssa pitää kuvata super kaukaa, jotta saa kauniita potrettikuvia. Sen kanssa uusi haastattelu ja kuvaukset sujuisivat turvallisesti, vaikka tulee kyllä olemaan kauheaa, kun ei voi kätellä tai halata!

Vaikka blogi muuttuu ja aiheet vaihtuvat, haluan jatkossakin säilyttää sen yhden teeman, joka blogissa on alusta asti kulkenut mukana. Positiivisen perhe-elämän. Oli kyseessä sitten meidän perhe tai toisen perheen tarina, haluan jatkossakin tuoda esiin perhe-elämää positiivisessa valossa, kuten olen tehnyt jo yhdeksän vuoden ajan kaiken muun rinnalla. Viimeisen vuoden aikana mediassakin on alettu pikkuhiljaa puhumaan perhe-elämästä joskus myös positiiviseen sävyyn, jaettu niitäkin uutisia, joissa kerrotaan perheiden onnellisuudesta ja hyvistä asioista. Toivon, että se on nouseva trendi. Että nyt ja tulevaisuudessa ihan kaikenlaiset perheet saisivat äänensä kuuluviin, että kaiken ikävän ja raskaan rinnalla olisi myös iloa, onnea ja rakkautta. Mitä enemmän perhe-elämän kaikista puolista mediassa puhutaan, sitä realistisempaa kuvaa siitä voidaan välittää.

Ensi vuonna vietetään blogini 10-vuotisjuhlavuotta ja aion ideoida sinne jotain huikeaa, jotain, mitä me voidaan kokea yhdessä. Jotain isompaa kuin koskaan aiemmin. Mulla ei ole aikomustakaan pysähtyä, lopettaa tai luovuttaa vaan pyrin eteenpäin vähintään yhtä kovasti kuin aina ennenkin. Vaikka tässä samalla on tullut 9 vuotta ikää lisää, yritän välttää sitä, että muuttuisin dinosaurukseksi historiasta. Haluan pysyä mukana, haluan ottaa haltuun uusia asioita ja uusia tapoja kommunikoida ja tehdä mun työtä.

Valtavan suuri kiitos teille jokaiselle, jotka olette siellä. Olit sitten uusi tai vanha lukija, instaseuraaja, satunnainen selailija tai Facebook-sivun superfani. Kiitos, että olet  ja toivottavasti olet jatkossakin <3 Tähän synttäripostaukseen on perinteisesti saanut kommentoida ja kertoa itsestään. Rakastan lukea keitä te olette, mistä tulette ja mikä teidän tarina on. Joten jos haluat kertoa itsestäsi, sana on vapaa <3 Kiitos jos kommentoit!

Jos blogin historia kiinnostaa, tsekkaa nämä:

Miten tämä blogi sai alkunsa

Mun blogi numeroina

Miltä näyttää mun yksi kokonainen työviikko

Mun elämäntarina