Blogini täytti 10 vuotta!

10.05.2021

Kaksi päivää sitten tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun naputtelin ensimmäisen postauksen Bloggeriin ja tuuttasin sen ulos. Se, että se tapahtui kaksi päivää sitten, mutta kirjoitan tätä postausta vasta tänään, on yksi niistä asioista, joissa olen kuluneen 10 vuoden aikana mennyt eteenpäin. Olen tajunnut sen, että ei se vähennä yhtään tuon merkkipäivän arvoa, että pyhitin sen varsinaisen synttäripäivän perheelleni ja levolle, ihan yhtä hyvin voin kirjoittaa blogisynttäreistä tänään työpäiväni aikana. Kaikille muille se synttäripäivä on vain yksi päivä muiden joukossa, josta voi ihan yhtä hyvin lukea myös maanantaina, jos kiinnostaa. Joten miksi stressaisin ajoitusta ja laittaisin sen itseni edelle?

Monta vuotta meni oppia tämä asia, kuten niin moni muukin. Tällä hetkellä koen kuitenkin olevani parhaimmassa tasapainossa koskaan työn määrän ja levon kanssa. Kaikkea on juuri sopivasti. Maanantait ovat usein kiireisiä ja sellaisina ne mieluusti otankin. Kun viikon saa hyvin käyntiin tehokkaalla työpäivällä, jää hyvä fiilis. Loppuviikkoa kohti taas yleensä höllään aste asteelta. Kymmenessä vuodessa olen oppinut tuntemaan itseni ja omat työtapani.

 

En silloin 10 vuotta sitten mitenkään voinut arvata, että blogi ja some toisi joskus mulle elannon ja johdattaisi mut tänne missä nyt olen. Kun perustin blogin, ei bloggaaminen ollut monellekaan vielä edes sivutulo. Itselläni ei käynyt mielessäkään, että blogin kautta voisi joskus esimerkiksi saada tuotenäytteitä tai tienata jopa rahaa, koska silloin näin ei vielä ollut kuin ihan muutamalla ihmisellä Suomessa. Motiivit blogin perustamiseen olivat vertaistuessa, oman arjen dokumentoinnissa ja ihan vaan mukavassa harrastuksessa, kun ei ollut ”muutakaan parempaa tekemistä”. Sisältöä tuotettiin todella matalalla kynnyksellä, sen kummempia miettimättä.

Kymmenen vuoden aikana some on mennyt joskus siihenkin, että kaiken sisällön piti olla mielellään tosi suunnitelmallista ja harkittua, ja kuvienkin mahdollisimman hyvin stailattuja. Yritin itsekin mahtua siihen muottiin, mutta en koskaan mahtunut ja otin siitä aika isoja paineita. Mun elämä ei ollut sitä, että matkustetaan kohteesta toiseen upeiden rekvisiittojen ja ammattikuvaajien kanssa, tai että on just ne oikeat macaronsit mukana. Koin olevani vääränlainen, enkä tarpeeksi hyvä vakavasti otettava bloggaaja. Koin aina olevani vähän huijari muiden joukossa, tuntui etten kuulu sinne ammattilaisten sekaan, vaikka se olikin mun ammatti.

 

Vaati paljon ajatustyötä ymmärtää, että se, että olen minä ei tee musta huonompaa. Mua ei seurattu siksi, että olen sellainen kuin kuuluu tai sellainen kuin joku toinen, vaan siksi, että olen minä. Se tuntuu hyvältä. On vahvuus olla minä, ei heikkous. Ja vaikka en sopisi mihinkään muottiin, olen oikeanlainen omana itsenäni. Ajatkin ovat muuttuneet ja se on tehnyt tämän ymmärtämisestä itselleni helpompaa. Jokaviikkoiset matkat maailman eri kohteisiin ja ammattikuvaajien ottamat huippustailatut eivät enää ole ammattilaisuuden mittari, vaan sitä mitataan aivan muilla asioilla. Koen olevani niissä muissa asioissa vahvoilla.

 

En ole enää yhtä rohkea kuin kymmenen vuotta sitten. Silloin sanoin mitä sanottavana oli, sen kummempia miettimättä. Jaksoin perustella näkemyksiäni kerta toisensa jälkeen. Jossain vaiheessa otin mukaan disclaimerit joka asiasta, yritin aina olla askeleen edellä ja miettiä mikä nyt voisi olla se yksi juttu, johon kaikki tarttuvat jos en sitä erikseen huomioi. Usein epäonnistuin. Viidestä eri tekstissä olevasta disclaimerista huolimatta kuvassa saattoi olla jokin pieni yksityiskohta, johon sankoin joukoin takerruttiin. En osannut ennakoida kaikkea. Se harmitti. Se myös hiljensi.

Sitten tajusin, että mun ei ole pakko osatakaan. Ne jotka haluavat löytää jotain takerruttavaa, löytävät sitä aina riippumatta minusta. En koskaan tule olemaan riittävän hyvä niiden silmissä, jotka eivät minusta pidä. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, eikä kaikkien tarvitse pitää minusta tai minun valinnoista. Riittää, kun tiedän itse omat perusteluni ja motiivini ja pystyn seisomaan sanojeni ja tekojeni takana. Olen yrittänyt olla rohkeampi ja puhua jälleen niistä asioista, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Samalla olen yrittänyt pitää aina mielessäni sen perusarvon, joka on toiminut mun somekanavien kantavana voimana alusta asti. Haluan tuoda iloa, jotain hyvää ja positiivista niin monen ihmisen elämään kuin mahdollista. Ja sitä haluan jatkaa hamaan tulevaisuuteen asti.

Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että olen saanut kulkea tämän matkan ja kasvaa ja oppia. Olen niin kiitollinen kaikista teistä, jotka olette pysyneet mukana, osa jopa vuosikymmenen, moni useita vuosia. Jokaisesta uudesta ja vanhasta tyypistä olen ihan mielettömän otettu. Me ollaan luotu yhdessä mahtava yhteisö ja käyty ihan mielettömiä keskusteluita. Vaikka viime vuosina keskustelu on siirtynyt blogin kommenttiboksista lähinnä piiloon yksityisviesteihin, sitä keskustelua on edelleen ihan valtava määrä. Te annatte mulle niin paljon ihan joka päivä. Kiitos kun myötäelätte, kiitos kun herättelette ajattelemaan, annatte palautetta, vinkkejä ja kiitätte. Kiitos kun tsemppaatte, lähetätte voimaa ja hitto vieköön osallistutte jopa meidän kirjakeräysprojektiin (enää yksi The Baby Sitters Club -kirja puuttuu)!  Te olette kultaa. KIITOS.

 

Aion jatkossakin olla juuri se tyyppi, jota joku voi pitää vähän naiivina ja hömppänä, kun se luulee, että elämä neljän lapsen kanssa voi olla ihan kivaakin. Aion jatkossakin näyttää meidän arkea ja elämää sellaisena kuin se on, minun silmin. Aion jatkossakin tehdä tätä työkseni ylpeästi ja suurella ilolla ja rakkaudella. Aion jatkossakin tehdä isoja suunnitelmia ja kertoa niistä ääneen, vaikka en aina kaikessa onnistuisikaan.

Toivon, että pysyt mukana myös seuraavat 10 vuotta ja seuraat, mihin ne meitä vievät. Jos verrataan nykyhetkeä siihen mistä lähdettiin 10 vuotta sitten, niin en osaa edes kuvitella millaisesta asetelmasta kirjoitan blogin 20v-synttäripostausta (koska sellainen on todellakin luvassa!).

PS: Jotenkin musta on ihan hillittömän hauskaa, että näin kymmenen vuoden jälkeen yksi asia on jälleen samalla tavalla, kuin silloin 10 vuotta sittenkin: meille odotetaan syysvauvaa! Tässäkin asiassa on näköjään palattu juurille. 😀


9-vuotias blogi

08.05.2020

9 vuotta sitten naputtelin ensimmäisen blogipostaukseni ikinä. Mua vähän jännitti millaisen vastaanoton se saa, kiinnostuuko kukaan, tuleeko tästä mitään. Linkkasin postauksen Facebookiin ja Irc-galleriaan, jota satunnaisesti silloin edelleen käytin. Ei mulla ollut mitään odotuksia siitä, millaista bloggaaminen on, olin valmistautunut siihen, että voisin lopettaa vaikka heti, jos se ei tunnukaan omalta jutulta. Mutta tässä sitä ollaan yhdeksän vuotta myöhemmin edelleen. Yllätyksekseni touhu vei mut täysin mukanaan ja täysin puhekielisistä, lyhyistä höpötyksistä ja automaattiasetuksilla otetuista kuvista ollaan edetty tähän missä nyt ollaan.

Tuntuuko näin yhdeksän vuoden jälkeen siltä, että kaikki on jo sanottu? Ei todellakaan. Blogi on muuttanut muotoaan, kehittynyt ja kasvanut mun mukana aina ja ehkä siksi sanottava ei ole loppunut kesken.  Ja se tulee varmasti muuttumaan ja kehittymään jatkossakin sitä mukaa kun mun elämäkin muuttuu, kasvaa ja kehittyy. En ole koskaan rakentanut blogiani vain yhden teeman ympärille, vaan se on aina ollut jatkuvaa erilaisten aiheiden iloista sekamelskaa.

Tänä keväänä suurempaan rooliin ovat nousseet piha-, remontointi- ja sisustushommat meidän muuton mukana ja nekin olette ottaneet ilahduttavan hyvin vastaan. Toisinaan tämä on ollut raskaus- tai vauvapainotteinen blogi. Joskus suuremmassa roolissa ovat olleet vaatteet ja kosmetiikka tai mielipiteet ja ajankohtaiset aiheet ja joskus taas arki tai parisuhde. Blogi muuttuu jatkuvasti, mutta jatkuvassa murroksessa olen pitänyt tärkeänä sitä, että säilytän oman äänen ja tyylin, kaikessa mistä kirjoitan.

Se tuntuu valtavan hienolta, että vaikka blogin aiheet ja painotus ovat aina muuttuneet, niin moni lukijoista on pysynyt mukana sieltä alusta asti. Edelleen saan lähes päivittäin viestiä joltakin lukijalta, joka on seurannut jo ihan ekasta postauksesta lähtien. Moni teistä on kasvanut teinistä aikuiseksi tämän blogin parissa, kuten myös minä itse. Viimeksi eilen sain viestin myös uudelta seuraajalta, joka oli alkanut kahlaamaan blogia alusta asti nyt. Uusia mahtavia tyyppejä tulee mukaan päivittäin ja olen teistä ihan jokaisesta todella kiitollinen.

Viime vuonna 8v-synttäripostauksessa kirjoitin näin: ”Tänään me otettiin nämä kuvat kaikessa rauhassa työpäivän aikana, sillä aikaa kun taapero oli hoidossa keskimmäisen kanssa ja esikoinen koulussa. Nämä meidän rauhalliset kahdenkeskiset työ-ja koulupäivät ovat yksi hienoimpia asioita, joita tämä blogi on meidän perheelle mahdollistanut.”

Tänä vuonna taas olen erityisen kiitollinen siitä toisesta ääripäästä: että olen tänä poikkeusaikana pystynyt työskentelemään normaalisti, vaikka kaikki kolme lasta ovat olleet jo kahden kuukauden ajan kotona. Rauhalliset kahdenkeskiset työ- ja koulupäivät ovat muisto vain, mutta toisaalta, tämäkin on saatu toimimaan. Pian poikkeusajan perään edessä on lasten 10 viikon kesäloma, jolloin he ovat myös kaikki kotona ja minä teen töitä ja Otto ammattikorkean kesäkursseja. Meidän pitkien kesälomien perinne on ollut tänä aikana suureksi avuksi.

Olemme jo konkareita siinä, miten normaalia työarkea pyöritetään samalla kun lapset ovat kotona ja heille pystytään tarjoamaan tekemistä ja seuraa sekä tarvittavat viisi ateriaa päivässä. Toki esikoisen etäkoulu on tuonut oman mausteensa tähän aikaan, mutta suurimmaksi osaksi tämä on ollut meille ihan tavallista arkea, josta on jo vuosien kokemus ja toimivat rutiinit. Olemme tottuneita viettämään paljon aikaa toistemme kanssa ja nautimme siitä kaikki, joten se ei tunnu raskaalta tai ärsyttävältä. Se on ollut valtavan iso etu tänä aikana.

Hienoimpia asioita, joita olen saanut kokea tehdessäni tätä blogia, ovat olleet Ihanat erilaiset perheet -haastattelut. Ne ovat olleet ihan sanoinkuvailemattoman herkistäviä kokemuksia ihan jokainen. On ollut niin hienoa tavata täysin erilaisia perheitä ja kertoa niin monen perheen tarina. Haastattelut ovat olleet tauolla viimeiset kaksi kuukautta tämän poikkeustilan vuoksi, mutta nyt kun rajoituksia aletaan purkaa, uskallan ehkä jossain vaiheessa jatkaa haastatteluita, jos se perheille sopii. Mutta toki vain ulkona ja vähintään kahden metrin turvavälin päästä. Onneksi mulla on 75mm objektiivi, jonka kanssa pitää kuvata super kaukaa, jotta saa kauniita potrettikuvia. Sen kanssa uusi haastattelu ja kuvaukset sujuisivat turvallisesti, vaikka tulee kyllä olemaan kauheaa, kun ei voi kätellä tai halata!

Vaikka blogi muuttuu ja aiheet vaihtuvat, haluan jatkossakin säilyttää sen yhden teeman, joka blogissa on alusta asti kulkenut mukana. Positiivisen perhe-elämän. Oli kyseessä sitten meidän perhe tai toisen perheen tarina, haluan jatkossakin tuoda esiin perhe-elämää positiivisessa valossa, kuten olen tehnyt jo yhdeksän vuoden ajan kaiken muun rinnalla. Viimeisen vuoden aikana mediassakin on alettu pikkuhiljaa puhumaan perhe-elämästä joskus myös positiiviseen sävyyn, jaettu niitäkin uutisia, joissa kerrotaan perheiden onnellisuudesta ja hyvistä asioista. Toivon, että se on nouseva trendi. Että nyt ja tulevaisuudessa ihan kaikenlaiset perheet saisivat äänensä kuuluviin, että kaiken ikävän ja raskaan rinnalla olisi myös iloa, onnea ja rakkautta. Mitä enemmän perhe-elämän kaikista puolista mediassa puhutaan, sitä realistisempaa kuvaa siitä voidaan välittää.

Ensi vuonna vietetään blogini 10-vuotisjuhlavuotta ja aion ideoida sinne jotain huikeaa, jotain, mitä me voidaan kokea yhdessä. Jotain isompaa kuin koskaan aiemmin. Mulla ei ole aikomustakaan pysähtyä, lopettaa tai luovuttaa vaan pyrin eteenpäin vähintään yhtä kovasti kuin aina ennenkin. Vaikka tässä samalla on tullut 9 vuotta ikää lisää, yritän välttää sitä, että muuttuisin dinosaurukseksi historiasta. Haluan pysyä mukana, haluan ottaa haltuun uusia asioita ja uusia tapoja kommunikoida ja tehdä mun työtä.

Valtavan suuri kiitos teille jokaiselle, jotka olette siellä. Olit sitten uusi tai vanha lukija, instaseuraaja, satunnainen selailija tai Facebook-sivun superfani. Kiitos, että olet  ja toivottavasti olet jatkossakin <3 Tähän synttäripostaukseen on perinteisesti saanut kommentoida ja kertoa itsestään. Rakastan lukea keitä te olette, mistä tulette ja mikä teidän tarina on. Joten jos haluat kertoa itsestäsi, sana on vapaa <3 Kiitos jos kommentoit!

Jos blogin historia kiinnostaa, tsekkaa nämä:

Miten tämä blogi sai alkunsa

Mun blogi numeroina

Miltä näyttää mun yksi kokonainen työviikko

Mun elämäntarina


Tänään 8-vuotias blogi

08.05.2019

Tänään on blogisynttärit ja vuosia on mittarissa tasan K A H D E K S A N! What! Vastahan me juhlittiin 7v-synttäreitä ja käytiin äkkiä nappaamassa Oton kanssa illalla kuvat postausta varten vuosi sitten. Muistan, kuinka taapero ei yhtään viihtynyt rattaissa, vaan hän halusi olla Oton sylissä samalla, kun Otto otti musta muutaman hassun kuvan postausta varten. Hän halusi innokkaana 1-vuotiaana myös osallistua kuvaukseen painelemalla kameran nappuloita.

Tänään me otettiin nämä kuvat kaikessa rauhassa työpäivän aikana, sillä aikaa kun taapero oli hoidossa keskimmäisen kanssa ja esikoinen koulussa. Nämä meidän rauhalliset kahdenkeskiset työ-ja koulupäivät ovat yksi hienoimpia asioita, joita tämä blogi on meidän perheelle mahdollistanut. Vähintään yhtä hienoa on se, että pystytään tarjoamaan lapsille ylimääräisiä vapaapäiviä päiväkodista joka viikko, sekä pitkä 10 viikon kesäloma jo monetta vuotta putkeen. Me ollaan saatu aimo annos joustoa lapsiperhearkeen näinä vuosina blogin ansiosta.

 Yrittäjän vapaus ja jousto perhearjessa on yksi niistä asioista, joista olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen joka päivä.

Näiden kahdeksan vuoden aikana on miljoona huvittavaa muistoa tilanteista, jotka eivät ole menneet ihan putkeen. Hetkiä kun on tuntunut, että miksi mä edes yritän, hetkiä kun on naurettu vedet silmissä ja hetkiä kun on itketty sitä, että ei pysty kaikkeen mihin haluaisi. Eniten on kuitenkin muistoja kasvusta, kovasta työstä ja siitä pitkästä matkasta, minkä olen ajatuksissani käynyt läpi näitä tuhansia ja taas tuhansia rivejä kirjoittaessani.

Blogi- ja somemaailma on edelleen niin tuore, että joka vuosi monilla osa-alueilla tapahtuu suuria muutoksia. Ehkä kaikkein ilahduttavin muutos on kuluneen vuoden aikana ollut se, miten paljon vuorovaikutus teidän kanssa on lisääntynyt IG Storiesin ansiosta. Se on tarjonnut todella paljon työkaluja teidän kuulemiseen ja teidän kanssa on käyty siellä ihan älyttömän mielenkiintoista keskustelua ja ajatusten vaihtoa.

Mun sydäntä lämmittää se, että olen saanut teiltä pitkiä viestejä ja videoita, joissa olette kertoneet siitä, mitä mun tekstit on teille merkinneet. Tuntuu hienolta kuulla, että moni on saanut arvokasta vertaistukea tilanteeseen, jonka kanssa on aiemmin kokenut olevansa aivan yksin. Olen jutellut muiden kanssa, jotka eivät myöskään ole tavanneet isäänsä koskaan, kuten en minäkään. Olen jutellut muiden kanssa, jotka tasan tietävät millaista on olla masentuneen läheinen. Olen jutellut muiden kanssa, joiden vanhempi on sairastunut vakavasti ja he ovat ottaneet paljon vastuuta perheestä jo nuorena. Jos se on ollut arvokasta vertaistukea teille, niin se todella on ollut sitä myös minulle itselleni. On ollut ihan älyttömän hienoa huomata, että minäkään en ole yksin. On muitakin, jotka tietävät tasan miltä musta tuntuu. Se on ihan korvaamatonta.

Vaikka on mieletöntä antaa ja saada vertaistukea tällaisissa elämän suurissa käänteissä, vähintään yhtä hienoa ja arvokasta mulle on ollut saada palautetta siitä, millainen vaikutus mun teksteillä on ollut joidenkin arkeen tai vanhemmuuteen. Kuten olen jo monien vuosien ajan ajatellut, mun suurin toive ja tavoite kaikella mitä teen, on muuttaa suhtautumista lapsiperheisiin ja perhearkeen positiivisemmaksi. Niin perheiden itsensä kuin muidenkin. Näiden vuosien aikana olen saanut satoja ellen tuhansiakin kommentteja ja viestejä, joissa on jaettu omia kokemuksia siitä, millaista inspiraatiota täältä on saanut omaan elämään tai vanhemmuuteen. Se on niin hienoa, että mä melkein halkean. Jokainen viesti jonka saan, on mulle arvokas ja mua monesti itkettää ajatella miten onnekas olen, kun olen saanut jutella niin monen teidän kanssa.

Kysyin teiltä eilen, mikä oli ensimmäinen postaus, jonka luitte mun blogista. Täällä blogissa ja Instagram storiesin puolella sain yhteensä monta sataa vastausta muistoista. Se merkitsi mulle aivan älyttömästi ja teidän muistoja lukiessani mä tirautin kyyneleitä useampaan kertaan. Niin monta ihanaa muistoa tuli mullekin pintaan. Osa on päätynyt tänne arkisten ajatusten kautta, osa Oton blogista, osa niistä elämän suurista käännekohdista. Ilahduttavan ja itkettävän ihanan iso osa teistä on kuitenkin seurannut blogia jopa ensimmäisestä tekstistä lähtien. Moni on kasvanut lapsesta aikuiseksi samalla, kun on lukenut näitä mun postauksia. Se, että omasta kasvusta ja muutoksesta huolimatta te olette pysyneet matkassa kaikki nämä vuodet, on ihan mieletöntä.

Mun suurin toive on, että pystyn jatkamaan samaan tapaan kuin nämä kuluneet vuodet hamaan tulevaisuuteen asti. Toivon, että pystyn uudistumaan ja kehittymään. Toivon, etten muutu muinaisjäänteeksi historiasta, vaan pysyn relevanttina vielä viiden vuoden päästä, vaikka kaikki alalla muuttuisi. Haluan pysyä mukana. Ja mä toivon, että te pysytte mun mukana. Te innostatte ja inspiroitte mua joka päivä ja teidän ansiosta olen oppinut ihan älyttömän paljon kaikesta. Elämästä, vanhemmuudesta, rakkaudesta, kirjoittamisesta, surusta, lapsista, erilaisuudesta, itsensä hyväksymisestä ja kieliopista, heh. Ikinä en tule valmiiksi vaan joka päivä mun täytyy kehittyä lisää.

Maailman parasta synttäripäivää mun 8-vuotiaalle blogille ja maailman suurin kiitos teille kaikille <3

Jokavuotisen synttäriperinteen mukaan, esitän toiveen, että kertoisitte itsestänne tänne kommenttiboksiin.  Sana on vapaa! Jos haluatte niin kertokaa kommenttiboksiin keitä olette, kauanko olette lukeneet mun blogia ja miten  olette löytäneet tienne tänne, sekä voitte halutessanne esittää postaustoiveita jos sellaisia on.  Kiitos että olette täällä, uudet ja vanhat huipputyypit <3 


Blogin 10 luetuinta postausta kautta aikojen

07.05.2019

Blogin synttäreitä vietetään huomenna keskiviikkona 8.5., mutta sitä varsinaista synttäripostausta ennen mä halusin tehdä tämän. Blogin 10 luetuinta postausta kautta aikojen. Jos top10:sta jätetään pois ne selkeät synnytykset, vauvauutiset & vauvan sukupuolen paljastus sekä meidän häät, näiden 8 vuoden aikana seuraavat allaolevat 10 postausta ovat olleet kaikkein luetuimpien joukossa. Suoritin perusteellista tutkimusta Google Analyticsissa ja selveni, että kun ne meidän elämän suurimmat käänteet on jätetty pois, eniten tykätään lukea (todella yllättäen) ruuasta, sekä raskaudesta, vauvaan valmistautumisesta ja synnyttämisestä yleisesti. Sen pidemmittä puheitta, tässä tulevat blogin 10 luetuinta postausta kautta aikojen.

Blogin 10 luetuinta postausta kautta aikojen

1. Tätä kukaan ei OIKEASTI kerro synnytyksestä

Sijalla yksi tämä klassikko vuodelta 2016. Mulla oli silloin vauvakuume pahimmillaan ja taisin lukea aika paljon kaikkia raskaus- ja vauva-aiheisia artikkeleita. Mua alkoi pohdituttaa se, miten synnytyksestä yleisesti kirjoitettiin niissä kaikissa. Halusin tuoda jotain uutta niihin ”tätä kukaan ei koskaan kerro” -listauksiin omien kokemusteni pohjalta ja tämä oli lopputulos. Teksti sai jo julkaisupäivänä aikaan valtavan määrän kävijöitä, mutta vielä näin yli kolme vuotta julkaisun jälkeenkin sitä luetaan kymmeniä, parhaimmillaan satoja kertoja, joka ikinen päivä. Tätä postausta luetumpi on itse asiassa ainoastaan meidän kolmannen raskauden julkistus, eli jopa meidän suurimmat elämänmullistukset jäivät sitä lukuunottamatta tämän taakse kokonaislukukerroissa. Se ehkä kertoo siitä, miten kovasti raskausaikana ihmiset etsivät sitä tietoa ja kokemuksia synnytyksestä.

2. Minä olen oikea nainen

Vuonna 2015 kehopositiivisuus teki tuloaan mediassa, mutta sitä ei välttämättä osattu toteuttaa aivan sillä tavalla kuin oli tarkoitus. Silloin joka puolella puhuttiin siitä, miten virkistävää on, kun mediassa vihdoin näytetään ”oikeita naisia” ja ”normaalin näköisiä naisia”. Samaan aikaan oli myös eräs ”tissigate” eli julkisuudesta tuttu henkilö antoi lausunnon, että ilman isoja tissejä ei voi olla oikea nainen.  Myös itse sain juuri silloin todella paljon kriittisiä kommentteja alhaisesta painostani. Tämä kaikki yhdessä sai mulle aikaan tunteen, että en kertakaikkiaan voinut olla hiljaa. Oikea nainen on jokainen nainen, eikä sen asian kanssa ole mitään merkitystä tissien koolla tai vaa’an lukemalla. Kenelläkään toisella ei ole oikeutta määritellä kuka tai millainen voi olla oikea nainen.

Ikävää on ehkä se, että vaikka nykyisin kehopositiivisuus on levinnyt jo laajemmalle ja mediassakin sitä osataan toteuttaa mielestäni paremmin, moni edelleen toistelee näitä samoja lauseita. Juuri pari päivää sitten näin instassa H&M:n mielettömän upean uimapukukuvan, jossa oli kaunis nainen mallina. Kommenttiboksi oli täynnä kommentteja ”Kiitos kun näytitte kerrankin OIKEAN vartalon”, ”vihdoinkin valitsitte NORMAALIN naisen malliksi”. Ihana puoli oli se, että kuvan kommenttiboksissa oli myös paljon niitä, jotka kiinnittivät huomion siihen, että ei tulisi puhua oikeasta tai normaalista yhtään minkään kokoisen vartalon kohdalla pelkästään, kun me kaikki olemme koosta riippumatta yhtä normaaleja ja oikeita. Mun mielestä on upeaa, että mediassa ja mainonnassa näkyy ihan kaikenlaisia vartaloita yhä enemmän ja enemmän.

3. ”Susta tulee isä”

Kolmantena on postaus, jossa kirjoitin siitä, miltä tuntui kertoa Otolle ensimmäistä kertaa, että hänestä tulee isä. Postaus oli vastine Oton omassa blogissaan kirjoittamalle postaukselle siitä, miltä hänestä tuntui kuulla tulevansa isäksi ensimmäistä kertaa. Molempien osapuolten näkökulmien kertominen oli yksi hauskimpia asioita siinä, kun blogattiin molemmat. Se oli mullekin jotenkin niin hauskaa, varsinkin, kun tykkäsin tosi paljon Oton kirjoitustyylistä. Nykyisin saan lukea läpi lähinnä jotain koulutehtäviä joita hän kirjoittaa, on nekin ihan hauskoja, mutta en saa ehkä lukijana niin paljoa irti sovelluksen käyttöliittymän toimivuuden arvioinnista kuin mitä sain hänen blogiteksteistään.

4. Mitä vauva tarvitsee vuonna 2017

Odotettiin meidän kuopusta ja pohdiskelin silloin meille tarpeellisia hankintoja. Ei oltu vielä ostettu juuri mitään eikä meillä ollut jäljellä esikoisen tai keskimmäisen jäljiltä juuri mitään. Postaukseen tuli paljon hyödyllisiä vinkkejä aiheeseen liittyen. Tällä postauksella on edelleen päivittäin kymmeniä tai satoja lukukertoja.

5. Sairaalakassin sisältö (2)

Myös tämä raskausajan postaus vuodelta 2017 on yksi blogin luetuimmista. Sairaalakassin sisältö ei niinkään saanut valtavaa kävijäpiikkiä aikaiseksi julkaisuhetkellä, mutta koko tänä sen julkaisun jälkeisenä aikana se on yksi kaikkein eniten lukukertoja keränneistä. Toivottavasti mahdollisimman moni sairaalakassin sisältöä miettinyt raskaanaoleva on saanut siitä hyviä vinkkejä! Myös tämän postauksen kommenttiboksissa oli loistavia vinkkejä teiltä.

6. Raskausajan ruokavalio

Ruokavalio pohdituttaa lähes kaikkia raskaanaolevia varmasti jossain vaiheessa ja siitä tulee etsittyä tietoa. Se on varmasti suurin syy sille, miksi tämä mun postaus keikkuu Google Analyticsin top10:ssä, vaikka en ole ollut raskaana yli kahteen vuoteen, eikä tässä ollut mitään järisyttävän erilaista tai huomiota herättävää. Se, miten suosittu tämä postaus on ollut, on yksi hyvä muistutus siitä, miten tärkeää on tarkistaa faktat ja noudattaa suosituksia, kun kirjoittaa jostain terveyteen liittyvästä. Mä onneksi pohjasin oman postaukseni ruokavaliosta 100% Eviran 2017 tuoreimpiin raskausajan ruokasuosituksiin, enkä lähtenyt neuvomaan ketään mututuntumalla. Kenties pitäisi vielä päivittää postaus joka vuosi uusimpien suositusten mukaan, sillä sitä luetaan edelleen joka päivä.

7. Tuleeko meille neljäs lapsi 

Vastaanotin viime joulun alla raskauskysymyksiä ja onnitteluita neljännestä lapsesta, koska mun vatsa kuulemma pömpötti instagram-kuvassa, jossa mulla oli rutussa oleva villapaita päällä. Kirjoitin aiheesta postauksen ja pyysin myös muita jakamaan omia kokemuksiaan perättömistä raskaushuhuista ja uteluista hashtagilla #maharauha. Postausta jaettiin laajasti ja se oli kiistatta viime vuoden luetuin postaus ja yltää kautta aikain myös sijalle 7. Aihe oli tosi tärkeä ja olen ihan älyttömän iloinen, että niin moni siihen silloin tarttui ja myös samaistui.

8. Vegaaninen & gluteeniton suklaakakku

Suklaakakkupostaus kesältä 2016 on ollut suosituin ruoka-aiheinen postaukseni jo kolmen vuoden ajan. Postausta kommentoidaan edelleen varmaan useimmin kaikista vanhoista postauksistani. En sitä tehdessäni ollut huomannut, että käyttämäni leivontamargariinin aromit tulivat kuitenkin maidosta vaikka itse rasva oli pelkkää kasvirasvaa, joten tätä on korjattu ainakin, että juuri kyseinen margariini ei ollutkaan vegaaninen, mikä on tosi hyvä,  ettei kukaan vegaani vahingossa joudu syömään eläinperäistä. Onneksi ohje on ihan pätevä, jos valitsee itselle sopivan margariinin sen sijasta.

9. 15 helppoa ja nopeaa arkiruokaa meidän perheen ruokalistalta

Arkiruokapostaus viime syksyltä on top10:ssä, koska se on myös yksi eniten päivittäin luetuista postauksista. Ja voi vitsit olen onnellinen, että löysin sen uudelleen tätä koontipostausta tehdessäni, siellä oli nimittäin monta arkiruokasuosikkia, jotka talveksi jäivät meiltä pois, mutta nyt voisi hyvin ottaa taas repertuaariin. Toivottavasti mahdollisimman moni on saanut sitä kautta uusia helppoja arkiruokia omalle listalle! Tälle voisi myös joku kerta tehdä kakkososan, sillä me ollaan testattu vaikka mitä hyviä arkisapuskoita tässä kuluneen puolen vuoden aikana. Miltä kuulostaisi esim. lohi-bibimbap, tuorepasta-vihannessörsseli, härkislasagne, härkiscurry ja nopeat vuohenjuusto-paholaisenhillopizzat?

10. Vauvan vaatekaappi: Vastasyntyneen pukeminen talvella

On helppo ymmärtää miksi myös tämä postaus nousi top10 joukkoon. Vastasyntyneen pukeminen sydäntalvella, varsinkin ekaa kertaa, mietitytti ainakin mua ihan tosi paljon kevät- ja syysvauvojen jälkeen. Siksi halusin tehdä siitä postauksen ja kysyä samalla teidän neuvoja. Postauksen kommenttien ansiosta meille hankittiin silloin vielä ainakin merinovillainen kypärälakki, joka oli tosi hyvä vinkki.

Heti top10 tuntumassa oli useampiakin postauksia tältä keväältä, kuten Ihanat erilaiset perheet -sarjan kaikki postaukset, 10 suoraa kysymystä rahasta -postaus sekä viime viikolla julkaistu suoraa puhetta parisuhteesta. Ne ovat olleet esillä näitä tässä listauksessa olevia postauksia vähemmän aikaa, joten on mahdollista, että ne nousevat sieltä vielä näiden listaamieni tekstien ohi joku kaunis päivä. Tuntuu hienolta ajatella, että näin monen vuoden jälkeen pystyy vielä herättämään paljon keskustelua ja kiinnostusta ja olen siitä tosi kiitollinen. Huomenna synttäripäivänä luvassa on vähän erilaista postausta, sekä tietovisaa ja ylläriä IG:ssä @iinalaura! Kannattaa siis seurailla huomenna!

Nyt mua kiinnostaisi ihan hirveästi tietää, jos vaan muistatte, että mikä oli eka postaus jonka luit mun blogista? Mikä oli se teksti, joka sai teidät tulemaan tänne ekaa kertaa? Olis aivan älyttömän mielenkiintoista kuulla! 


Blogi 7 vuotta – mitä olen oppinut

08.05.2018

Tänään mun blogi täyttää seitsemän vuotta, ihan uskomatonta! Seitsemän vuotta sitten tänä päivänä naputtelin ensimmäiset lauseet bloggerin blogipohjaan, ja painoin ”julkaise”. Tänään mun blogi on ekaluokkalainen, koirien iässä jo keski-ikäinen. Kaiken koetun perusteella luulen, että blogini on lähempänä sitä keski-ikää kuin ekaluokkaa, sillä blogi-ikä taitaa olla vähän erilainen kuin ihmisten ikä. Uusia blogeja syntyy edelleen uskomatonta tahtia joka päivä, ja yksi vuosi blogimaailmassa voi muuttaa koko alaa todella paljon. Enää en kuitenkaan sanoisi, että vaikuttajamarkkinointi on Suomessa lapsen kengissä. Meillä on täällä ihan mahtavan suuri ala ja yhteisö, jossa puhalletaan yhteen hiileen, ja kehitetään alaa koko ajan läpinäkyvämmäksi, vastuullisemmaksi ja tekijöidensä näköiseksi.

Siinä missä te näette täältä sen konkreettisesti mitä olen näiden seitsemän vuoden aikana oppinut, mä itse taas tunnen sisälläni sen henkisen kasvun, jonka olen bloggaajana käynyt läpi. Ne tuhannet tähän blogiin upotetut tunnit ovat muokanneet mun arvomaailmaa, ajatuksia, toiveita ja tavoitteita ihan siitä ekasta päivästä lähtien. Vaikka sisimmältäni olen sama ihminen kuin seitsemän vuotta sitten, on ymmärrys ihmisiä, elämää ja valintoja kohtaan kasvanut hurjasti. Siitä kuuluu kiitos teille mun mahtavat, tiedostavat, fiksut, ihanat, empaattiset, rohkeat seuraajat. Teidän kanssa on tänäkin vuonna vaihdettu yli 12 000 ajatusta pelkästään täällä blogin kommenttiboksissa, puhumattakaan niistä sadoista viesteistä joita joka viikko vaihdamme Instagramissa ja muissa somekanavissa.

Blogi on mulle kuin peili johon katsoa, se kertoo kyllä kuinka menee. Te ihmiset siellä ruutujen takana kerrotte mulle kun on aihetta juhlaan, ja sanotte suoraan kun joku ei ole mennyt ihan putkeen. Omien ajatusten kirjoittaminen on uskomattoman terapeuttista, mutta usein myös pelottavaa. Jokaista sanaa kirjoittaessa pelottaa, että se sana onkin väärä, ja särähtää jonkun korvaan. Olen kuitenkin oppinut erottamaan, milloin joku sana särähtää vain ärsyyntymisen ilosta, ja milloin mulla on oikeasti kehityksen paikka. Vaikka edelleenkin onnistun joskus päästämään sammakoita suustani, tapahtuu sitä huomattavasti harvemmin nykyään, kuin seitsemän vuotta sitten.

Olen oppinut olemaan provosoitumatta, ja reagoimatta kaikkeen. Olen tunnistanut sen, että tärkeintä on, että itse olen rehellinen, ja rohkeasti oma itseni. Minä tiedän kuka olen, ja niin tietää jokainen muukin jolla on mulle merkitystä. Olen oppinut sanomaan vain sellaisia asioita, joiden takana voin seisoa.

Yksi hienoimmista taidoista jonka olen oppinut, on taito ottaa muut ihmiset huomioon kun kirjoitan. Tiedättekö, kun joku stereotypioita viljelevä tyyppi sanoo, että ”no ei kaikkia vaan voi ottaa huomioon, menisi ihan hankalaksi sellainen kirjoittaminen, eikö täällä uskalla sanoa enää mitään” niin mä tiedän että se on väärässä. Mä tiedän, että on mahdollista puhua vaikeistakin asioista niin, että ei loukkaa vähemmistöjä, tai ketään muutakaan. Siitä olen ylpeä, sillä niin sen pitää ollakin.

Pilkutusta sen sijaan harjoittelen edelleen, ihan joka päivä, vaikka nekin on varmasti mahdollista oppia. Pyrin aina kirjoittamaan niin hyvin kuin osaan, mutta pilkut on mun ikuinen kompastuskivi.  Aina silloin kun löydän jostain sopivan ekstrahetken, mä käyn kertaamassa pilkkusääntöjä, jotta osaisin paremmin. Nopeasti ne kuitenkin unohtuvat, ja varsinkin silloin kun kirjoitan ajatusten virtaa ja naputtelen hullua tahtia, saattaa pilkkuvirheitä tulla paljonkin.

Yritän parhaani, mutta kun mietin arjen prioriteetteja, eivät pilkut ole siellä ykkössijalla, ja tämänhetkisessä arjessa ei juurikaan niitä ekstrahetkiä ole. Silloin joskus kun saa sen hetken rauhallisen minuutin, ei ekana tule välttämättä mieleen, että ”kertaanpa pilkkusäännöt tähän väliin”, vaan saatan vaikka ihan istahtaa alas ja soittaa äidille. Ja se on ihan fine, sillä tärkein näiden vuosien aikana opittu asia on armollisuus itseä kohtaan. Kyllä mä nykyään pilkutan ainakin paremmin kuin seitsemän vuotta sitten.

Armollisuus itseä kohtaan äitinä, yrittäjänä, puolisona ja bloggaajana. Se on hemmetin tärkeää. Kun koittaa se hetki, jolloin ei vaan löydy mehuja jonkun asian tekemiseen, niin sitten mä en väkipakolla ala sitä tekemään. Ennen olisin tehnyt, tai ainakin tuntenut järkyttävän huonoa omaatuntoa lykkäämisestä tai tekemättä jättämisestä. En enää. Tunnistan omat rajani, ja tiedostan kuinka tärkeää on pitää omasta jaksamisesta huolta.

Aina joskus kysytään, että tuntuuko näin monen vuoden jälkeen, että kaikki olisi jo sanottu? Voin vastata sekuntiakaan epäröimättä, että ei tunnu. Päin vastoin. Mitä enemmän tätä teen, sitä enemmän mulla on sanottavaa. Nytkin mulla on pitkä lista ideoita valmiina, jotka odottavat vaan sopivaa hetkeä tulla toteutetuksi. Mä rakastan kirjoittaa ja kuvata, ja löydän inspiraatiota ihan joka puolelta. En usko että se on ihan äkkiä muuttumassa mihinkään, päin vastoin. Musta tuntuu, että se silmä nähdä kiinnostavia aiheita ja kehittää postauksia ohikiitävistä ajatuksista kehittyy koko ajan, mitä kauemmin tätä tekee.

Jotenkin niin hullua ja ihanaa, että blogi, joka lähti siitä kun odotin esikoistani, on nyt paikka, josta hän itse voi käydä lukemassa millaista odotus on ollut, mitä hän on puuhannut vauvana, ja kuinka hän on pukenut villasukkia innoissaan jalkaan yksivuotiaana. Tämä on niin arvokas muistojen kirja meidän koko perheelle, että ei sitä voi sanoin edes kuvailla. Olen onnellinen siitä, että esikoinen on innoissaan kaikesta, mitä ollaan täältä blogista yhdessä luettu. Hänestä on mahtavaa nähdä lapsuuskuvia, ja lukea tarinoita ja ajatuksia.

Haluan kiittää teitä kaikkia kuluneista seitsemästä vuodesta täydestä sydämestäni, ja toivon antoisia vuosia myös tulevaisuuteen! On ihan mielettömän suuri etuoikeus saada tehdä työksi sitä mitä rakastaa. Mun blogilla on vuodesta toiseen poikkeuksellisen sitoutunutta ja osallistuvaa lukijakuntaa, ja oon suuri kunnia saada tehdä tätä blogia juuri teille. KIITOS <3

Tätä blogin seitsemättä syntymäpäivää mulla on ollut ilo ja kunnia viettää PING -Helsinki -tapahtumassa, johon mut kutsuttiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Mikäs sen parempi tapa viettää blogin syntymäpäivää, kuin kehittämässä itseään ja blogiaan. Tsekatkaa Insta Storiesista päivän tunnelmat, sekä Instafeedistä ja Fb-sivulta pienet synttäriyllärit teille!

Joka vuotisen perinteen mukaan, esitän kainon toiveen, että kertoisitte itsestänne tänne kommenttiboksiin.  Sana on vapaa! Jos haluatte niin kertokaa kommenttiboksiin keitä olette, kauanko olette lukeneet mun blogia ja miten  olette löytäneet tienne tänne, sekä voitte halutesssanne esittää postaustoiveita jos sellaisia on. Musta on aina hienoa lukea teistä ja teidän ajatuksista, ja siitä saa hurjasti inspiraatiota, kun saa lukea teidän ajatuksia. Kiitos että olette täällä, uudet ja vanhat huipputyypit <3