4 vuotta bloggaajana

08.05.2015

En voi ehkä uskoa sitä, mutta pakko kai se on! Tänään mä olen blogannut neljä vuotta. Neljä vuotta jotka ovat menneet eteenpäin aivan hujauksessa, neljä vuotta joiden aikana meidän koko elämä on mullistunut usempaan otteeseen, ja jonka aikana blogi on elänyt vahvasti mukana. Kun luen nyt mun ensimmäistä postausta, joka on kirjoitettu 8.5.2011, mä näen edelleen ne samat elementit kuin vielä tänä päivänäkin kirjoittaessani. Ootteko muuten lukeneet, aika jäätävää settiä ihan oikeasti, apua! Mutta jokatapauksessa, siinäkin näkyy positiivinen, tuttavallinen höpötys ja mun oma persoona, joka ainakin omasta mielestäni paistaa läpi jokaisesta tekstistä.

Vaikka elämä on muuttunut, kirjoitustaito ainakin omasta mielestäni kehittynyt ja blogi kasvanut kymmenistä lukijoista kymmeniin tuhansiin lukijoihin, mun persoona on edelleen mukana, samanlaisena, kaikissa teksteissä. En osaa piilottaa sitä, enkä halua.

Neljä vuotta sitten olin toisella kolmanneksella raskaana, jännittynyt mutta onnellinen esikoisen odottaja. En tiennyt silloin tulevaisuudesta mitään, en osannut toivoa enkä odottaa edes mitään muuta kuin tulevaa vauvaa. Nautin senhetkisestä elämästä Oton kanssa umpirakastuneena, enkä osannut huolehtia huomisesta. Silloin mä olin vielä tosi nuori, 19-vuotias joka oli elänyt siihen asti aivan erilaista elämää. Aloin kirjoittamaan blogia ” kun alkanu oleen tota ylimäärästä aikaa ja tuli kauniit ilmatki nii tekee mieli taas ottaa kuvii.” (suora lainaus ensimmäisestä postauksestani).

Miettikää, noin kevyesti, vähättelevästi ja tietämättömästi mä kirjoitin bloggaamisesta, joka on kuitenkin muotoutunut yhdeksi suurimmista meidän elämään nykypäivänä vaikuttavista tekijöistä. Alusta asti suhtauduin kuitenkin blogiini kunnianhimoisesti, vaikka muille sitä vähättelinkin. Halusin kehittyä, halusin kirjoittaa usein ja tavoittaa samanhenkisiä ihmisiä, löytää itselleni ystäviä toisista bloggaavista äideistä. En kuitenkaan osannut ikimaailmassa kuvitella blogista itselleni sellaista tekijää joka se nykypäivänä on. Kuluneen vuoden aikana mun blogi on laittanut pyörät pyörimään, ja määritellyt sen puolen meidän arjesta joka mun tekemisistä muodostuu.

Ilman niitä ensimmäisiä noloja höpöhöpöpostauksia, keltaisia tärähtäneitä kuvia ja miljoonaa hymiötä lauseiden välissä, mulla ei olisi nyt kahta unelmatyöpaikkaa enkä oikeastaan edes tiedä mitä mä tekisin tai millainen olisin. Tottakai on ne rakkaat ihmiset jotka tunsin jo ennen blogia, ja he ovat pysyneet matkassa tähän päivään saakka, mutta sitten on myös ne kaikki upeat tyypit joihin olen tutustunut vain ja ainoastaan blogin kautta. Ja sitten on te lukijat, joita ilman mun blogi ei olisi mitään.

Musta tuntuu ihan hullulta, miten monta teitä siellä ruutujen takana on. Ei sitä ymmärrä kun kirjoittaa täällä kotona, höpöttelee vaan ja kertaa päivän kuulumisia tai avautuu isommistakin asioista. Se on aina taustalla, ja sen tiedostaa tavallaan, mutta ei sitä oikeasti ymmärrä. Google Analytics on vain numeroita, jotka kasvavat päivä päivältä mutta joita ei ajattele sen enempää. Silti se järkyttävän suuri ihmismassa joka on joskus mun juttujani lukenut, on olemassa, siellä jossain, ympäri Suomea, ympäri maailmaa.

Jos sitä pysähtyy ajattelemaan, tulee samalla kiitollinen ja samalla hölmistynyt olo. Ne hetket kun se ajatus nousee pintaan liittyvät yleensä lukijan satunnaiseen tapaamiseen. Musta on ihan mielettömän hienoa tavata teitä, ja yleensä mulle jää siitä maailman paras fiilis. Näiden vuosien aikana olen saanut tavata ihan mahtavia tyyppejä, ja moni nimimerkki on saanut kasvot. Silti sitä hämmästyy joka ikinen kerta kun joku moikkaa spontaanisti, ja iskee kauhea jännitys ja epäusko siitä, että ihan oikeasti tämä mua kadulla vastaan kävellyt ihminen josta en tiedä mitään tietää kuka mä olen ja tykkää mun jutuista!

Kiitos, teille jokaiselle jotka tätäkin postausta nyt luette. Kiitos teille kaikille jotka kommentoitte, tykkäätte ja piristätte päivää. Kiitos teille jotka seuraatte instagramissa, ja kiitos teille kaikille jotka osallistuitte #oikeanainen-haasteeseen. Kiitos <3

Konkareiden rinnalla mun 4-vuotias blogi on vielä ihan lapsen kengissä, ja tiedän että kehitettävää riittää aina. Blogimaailma elää nopeasti eikä paikoilleen saa pysähtyä, vaan pitää kehittyä ja kasvaa, uudistua. Lifestyleblogi on siitä hyvä, että se elää elämän mukana. Se voi ja saa muuttua ja päivittyä siinä missä bloggaajan elämäkin muuttuu. Myös mun blogi on käynyt läpi erilaisia vaiheita (ks. kuva alla, apua!), isompia ja pienempiä muutoksia. Aion jatkossakin kirjoittaa kepeän höpöttäväiseen tyyliini, meidän arjesta, meidän juhlasta, hömppää ja asiaa, muotia, ruokaa ja kasvatusta.

20112015

Mun tärkein tavoite blogin suhteen nyt ja tulevaisuudessa on, että haluan kirjoittaa enemmän merkityksellisistä asioista sen kepeän hömpän lisäksi. Koska mulla on väylä tuoda ihmisten tietoisuuteen asioita, joihin mun mielestä on tärkeää kiinnittää huomiota, miksi ihmeessä en sitä tekisi? Oikea nainen oli alkua tälle, ja varmasti jatkossa aina jos koen että haluan jotain sanoa, sen myös sanon. Jos edes yksi ihminen saa mun blogin kautta pienen hippusen lisää itsevarmuutta, iloisen hymyn kasvoilleen tai tunteen että joku ymmärtää, se on sen arvoista.

Mä taputan tänään itseäni selkään, ja iloitsen hienosti sujuneista neljästä vuodesta. Onnea But I’m a human not a sandwich 4v! Toivottavasti hienoja vuosia on edessä paljon lisää. Blogiarki jatkuu, mutta yhden jo aiemmilta vuosilta tutun synttäriviikon perinteen mä aion toteuttaa tänäkin vuonna, nimittäin äitienpäivä videoina -postauksen.

Aivan mielettömän ihanaa viikonloppua kaikille, te olette parhaita <3

Ja hei, huikkaappa ihmeessä tähän postaukseen, kauanko olet lukenut blogiani! Mua kiinnostaa ihan älyttömästi kuulla jos siellä ruutujen takana on vielä tyyppejä, jotka ovat lukeneet mun blogia ihan ensimmäisestä postauksesta lähtien.