#Härkispäivä & mausteinen Härkis Tikka Masala

09.11.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Verso Foodsin kanssa.

Ollaan jatkuvasti viimeisen parin vuoden aikana pyritty lisäämään kasvisruuan osuutta viikon ruokalistalta. Aloitettiin satunnaisista kasvisruokapäivistä siellä täällä, sitten mukaan tuli yksi vakituinen kasvisruokapäivä viikossa, sitten toinen. Pikkuhiljaa ollaan kuitenkin huomattu, että nykyään kasvisruokaa alkaa olla usein yli puolet viikon illallisista, ja suurin osa lounaista.

Kasvisruuan syönnin lisääminen on fiksua sekä ympäristön että terveyden kannalta, ja siksi ollaan haluttu pyrkiä lisäämään sitä vuosi vuodelta. Me ei olla ehdottomia minkään ruokavalion suhteen, enkä halua lokeroida meitä mihinkään tiettyyn ruokavalioon. Meidän ruokafilosofia on syödä mahdollisimman terveellisesti, monipuolisesti, hyvänmakuisesti ja värikkäästi. Sillä pääsee jo pitkälle.

Alussa kasvisruokapäiviä oli vähän useastakin eri syystä. Me oltiin aina syöty liha- ja kalapainotteisesti, joten kasvisruokareseptit eivät olleet meille tuttuja ollenkaan. Mulla oli muutama vuosi sitten vielä sellainen fiilis, että kasvisruokaa syödessä joutuu luopumaan jostain olennaisesta ja tarpeellisesta, vaikka oikeasti kyse oli vain tottumuksesta. Toinen syy kasvisruokapäivien vähyydelle oli se, että esim. 3 vuotta sitten kaupoissa ei ollut vielä juuri mitään niitä kasviproteiineja, joita ne nyt ovat pullollaan. Helppoja kasvisruokavaihtoehtoja oli oikeasti vähän tarjolla, varsinkin sellaiselle, joka ei ollut niihin erityisen perehtynyt.

Onneksi nykyään asian laita on aivan toinen. Kasvisruuan kokkaaminen on tehty meille tavallisille kotikokkaajillekin aivan todella helpoksi, ja oikeastaan helpommaksi kuin esim. lihan valmistaminen. Yksi mun lemppari proteiineista ruuanlaitossa on Härkis, ja Härkiksen eri versiot. Maustamaton Härkis taipuu meillä tortilloihin, makaronilaatikkoon, lasagneen, bologneseen ja nachopeltiin. Tällä viikolla kokeiltiin ensimmäistä kertaa myös K-ryhmän kaupoissa myytävää Härkis Indian Currya, josta mä valmistin kermaisen mausteisen Härkis Tikka Masalan.

Härkiksen suurimpia etuja on pitkä säilyvyysaika, varsinkin meidän perheessä. Me tykätään lähtea usein ex tempore ravintolaan tai kaverille kylään syömään, joten on mahtavaa, että Härkis säilyy pitkään jääkaapissa, eikä mene pilalle, jos ruuanlaittosuunnitelmat vaihtuvat lennosta. Härkistä voi käyttää sekä kylmänä, että kuumennettuna, mutta se on siis kypsää, eli sitä ei tarvitse erikseen kypsentää. Tämä nopeuttaa arkiruuanlaittoa ihan älyttömän paljon! Lisäksi Härkis on edullista, eli siihen vaihtaminen ei viikkoruokabudjettia heilauta mihinkään suuntaan, jos on tottunut käyttämään sen tilalta lihavaihtoehtoa.

Tikka Masala Härkis Indian Currysta (4 annosta)

1pkt Härkis Indian Currya (tai normi-Härkistä, jolloin ruuasta tulee aavistuksen vähemmän mausteinen)

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

1tl inkivääriä raastettuna

1 sipuli

1 punainen paprika

1prk lisäaineetonta Tikka Masala -maustetahnaa (tai muuta intialaistyyppistä maustetahnaa oman maun mukaan)

500g laadukasta tomaattimurskaa

vettä

1,5dl kaurakermaa

riisiä

Pilko sipulit ja paprikat, ja kuullota ruokaöljyssä paistinpannulla. Lisää sekaan maustetahna, sekä 0,5dl vettä ja sekoita. Paista kunnes vesi on haihtunut. Laita riisille vesi kiehumaan. Lisää härkikset, paistinpannulle sekä 500g tomaattimurskaa ja 0,5dl vettä. Laita riisit kiehumaan kannen alle. Keittele kastiketta hiljalleen siihen asti, kunnes riisi on kypsää (eli n. 10min). Lisää 1,5dl kaurakermaa ja sekoita hyvin. Kuumenna. Tarjoile kastike ja riisi tuoreen korianterin kanssa, lisänä voi olla esim. naan-leipää, joka on meidän lasten lempparia.

LUKIJAKILPAILU:

Haastan jokaisen teistä viettämään #härkispäivää ja heitän loppuun vielä pienen arvonnan mukaan! Kertomalla sun lempi Härkis-reseptin tai ideoimalla mitä sä siitä valmistaisit osallistut HÄRKIS®- tuotepakettien arvontaan. Aikaa osallistua on viikko, 16.11 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ

Onnea kisaan kaikille!


Kuinka valmistaa nopeasti ja herkullisesti intialaista ruokaa kotona

26.02.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Patak’sin kanssa.

Maku on tärkeää myös arkiruuissa

Meidän perhe tykkää tosi paljon maistella erilaisia makuja, ja meille on tärkeää että ruoassa todella ON makua. Tykätään kokata kaikessa rauhassa alusta asti itse, ja esimerkiksi haudutella monta tuntia maukkaita patoja valurautapadassa. Ihan yhtä paljon tykätään kuitenkin siitä, että pystytään valmistamaan arkiruokaa 20 minuutissa, ja sekin on täynnä makua. Arjen nopeissa ja helpoissa ratkaisuissa olen kuitenkin todella tarkkana. En halua että meidän ruokavaliossa on arkenakaan yhtään ylimääräistä E-koodia, tai hillittömiä määriä suolaa.

Erilaiset tahnat ja ateriakastikkeet ovat arkena hyviä ruuanlaiton nopeuttajia ja helpottajia, kunhan valitsee niitä hyviä vaihtoehtoja, jotka oikeasti koostuvat niistä aineksista mistä itsekin valmistaisi saman kastikkeen. Niitä, missä tomaatti on ihan oikeaa tomaattia eikä jotain random uutetta.

Aitoa intialaista ruokaa

Patak’s on Patakh:in perheen vuonna 1958 perustama tuotemerkki. Se on läntisen maailman johtava intialaisten elintarvikkeiden tuotemerkki, jonka tuotteille tunnusomaista on aito maku, erinomainen laatu, käytön nopeus ja vaivattomuus sekä tuoteturvallisuus ja innovatiivisuus. Patak’s on suosituin intialaisten elintarvikkeiden brändi esimerkiksi USA:ssa, Iso-Britanniassa ja Kanadassa.

Valmiit kastikkeet auttavat valmistamaan intialaista ruokaa nopeasti arjessa, ja currytahnat taas tuovat makua silloin kun aikaa on käytettävissä vähän enemmän. Olen jo vuosia tykännyt kaupassa ihan oikeasti syynätä tuotteiden ainesosaluetteloita, ja vertailla eri tuotemerkkien vastaavia tuotteita keskenään. Niiden koostumuksissa on nimittäin todella suuria eroja! Patak’s on tämän vertailun ansiosta noussut mun suosikiksi esimerkiksi Tikka Masalan, Mango Chutneyn ja Butter Chickenin osalta.

Kaikki Patak’sin tuotteet valmistetaan aitojen intialaisten reseptien mukaan, ja ne todella maistuvat siltä miltä kuuluukin. Niiden avulla keltanokankin on helppoa valmistaa maistuvaa intialaista ruokaa. Monet intialaiset ruuat on tosi mausteisia, mutta esimerkiksi juuri Butter Chicken-kastike maistuu meidän isoille tytöille ja on jopa yksi heidän arjen toiveruuistaan. Siinä on pehmeä maku, ja siinä ei ole liikaa suolaa, sillä suolapitoisuus on vain 0,73g/100g. Ateriakastikkeissa olen lisäaineiden lisäksi tosi tarkkana juuri suolan määrästä, sillä en halua ostaa tuotteita joissa kaikki maku tulee suolasta. Butter Chicken on ihanan kermainen ja täyteläinen ruoka, ja lasten suosikki se on varmaan myös siksi että se ei ole kovinkaan tulista, vaikka makua onkin paljon.

Helppo ja nopea Butter Chicken 

600g maustamattomia broilerin fileesuikaleita

1 prk Patak’s Butter Chicken -ateriakastiketta

3dl basmatiriisiä

200g kirsikkatomaatteja

korianteria oman maun mukaan

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Ruskista broilerinfileesuikaleet pannulla, ja lisää Patak’s Butter Chicken -ateriakastike. Anna hautua n. 15 minuuttia keskilämmöllä. Pese ja halkaise kirsikkatomaatit ja silppua korianteri. Tarjoile Butter Chicken riisin, kirsikkatomaattien ja korianterisilpun kanssa.

Patak’silta löytyy 12 erilaista ateriakastiketta ja -tahnaa, ja sen lisäksi Mango Chutney. Mango Chutneyta me käytetään kun kokkaillaan iltapalaksi mausteisia mangokana-uunivoileipiä, ja Tikka Masala on mun henkilökohtainen suosikki intialainen ruoka arjessa. Siitä löytyy sekä miedompi, että hot & spicy -versio. Suosittelen kokeilemaan näitä, jos tykkäätte intialaisesta ruuasta. Näitä löytyy hyvin varustelluista ruokakaupoista, ainakin meidän kaikissa lähikaupoissa on runsas valikoima.

LUKIJAKILPAILU:

Minkä ruuan sinä valmistaisit Patak’sin tuotteilla? Kommentoi postauksen kommenttiboksiin ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Vastanneiden kesken arvotaan kolme Patak’s -tuotepakettia (yhden paketin arvo noin 20€). Osallistumisaikaa on 4.3.2018 klo 23.59 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ.

Ihanaa iltaa kaikille!