Luukku 3: Joulupuuhaa taaperolle – valokuvajoulukuusi

03.12.2022

Mulle on tosi tärkeää, että jokainen perheenjäsen saa olla mukana joulun vietossa ja että joulun ajasta löytyy jokaiselle omiin taitoihin ja kiinnostuksen kohteisiin sopivia juttuja. Joulun aika on mun lempiaika vuodesta ja toivon, että meidän lapsille tulee jo pienestä asti yhtä lämmin ja innostunut ja hyvä olo kuin minulle. Siksi olen halunnut keksiä myös meidän 1-vuotiaalle kivoja jouluisia juttuja. Pinterest on ehtymätön inspiraation lähde kaikelle joulupuuhalle ja sieltä bongasinkin aivan ihanan vinkin, jonka halusin toteuttaa meidän taaperolle! Valokuvajoulukuusen. Idea on todella yksinkertainen, eikä sen toteuttamisessa kestä kauaa.

Taaperon valokuvajoulukuusi

Tarvikkeet:

Vihreää huopaa

Tarranauhaa

Valokuvia rakkaista ihmisistä (5-10)

Kuumaliimaa

Liimapuikko

Sakset

Valmistusohje:

Leikkaa huovasta joulukuusen muotoinen. Leikkaa tarranauhasta pieniä paloja ja kiinnitä pehmeät puolet paloista kuumaliimalla huopaan. Leikkaa jämäpahvista joulukuusen palloja ja liimaa niihin valokuvat. Kiinnitä valokuvapallojen toiselle puolelle tarranauhan karkeat puolet. Leikkaa huovasta vielä pieni lenksu, jonka kiinnität kuumaliimalla kuusen yläosaan, jolloin sen voi ripustaa vaikka seinälle tai laatikon nuppiin sopivalle korkeudelle. Anna kuvapallot taaperolle. Hän saa kiinnittää kuvat kuuseen. Aktiviteetin lisäksi tämä on myös suloinen joulukoriste.

Meillä taapero tykkäsi tästä aktiviteetista kovasti ja olen iloinen, että löysin sen ja tein! Tämän tekemiseen kului itseltä ehkä 15 minuuttia, ja taaperoa se on viihdyttänyt jo monta kertaa sen verran, mitä itse käytin aikaa. Hän on leikkinyt kuusella joka päivä lukuisia kertoja siitä asti kun tein sen. Hän rakastaa irrottaa kuvapallot ja kiinnittää ne uudelleen ja uudelleen kuuseen. Samalla usein käydään läpi kenen kuva on missäkin pallossa, kun hän kysyy.

Vinkki! Huopakangasta, tarranauhaa ja monia monia muita askartelutarvikkeita löytää usein edullisesti Kierrätyskeskuksista! Ne on mun go-to paikkoja nykyään kun meillä on jotain askarteluproggiksia. Varsinkin kun tekee taaperolle, niin ei ole ihan niin justiinsa esim. värien kanssa, eli tähän sopii minkä vaan värinen huopakangas tai joku muukin jämäkkä kangas.

Aion keksiä vielä lisää hauskaa joulupuuhaa hänelle ennen aattoa. Pinterestistä löytyi esimerkiksi jouluinen ”Sensory board” jossa on erilaisia jouluisia materiaaleja, joita voi kosketella ja joilla voi tehdä erilaisia juttuja. Lisäksi siellä oli hauska ”rauhoittumispullo” eli nesteellä ja jouluglitterillä ja koristeilla täytetty pullo, jota lapsi voi katsella ja ihmetellä. Ei olla vielä kokeiltu kumpaakaan ideaa, mutta ne kuulostivat kivalta.