Luukku 3: Joulupuuhaa taaperolle – valokuvajoulukuusi

03.12.2022

Mulle on tosi tärkeää, että jokainen perheenjäsen saa olla mukana joulun vietossa ja että joulun ajasta löytyy jokaiselle omiin taitoihin ja kiinnostuksen kohteisiin sopivia juttuja. Joulun aika on mun lempiaika vuodesta ja toivon, että meidän lapsille tulee jo pienestä asti yhtä lämmin ja innostunut ja hyvä olo kuin minulle. Siksi olen halunnut keksiä myös meidän 1-vuotiaalle kivoja jouluisia juttuja. Pinterest on ehtymätön inspiraation lähde kaikelle joulupuuhalle ja sieltä bongasinkin aivan ihanan vinkin, jonka halusin toteuttaa meidän taaperolle! Valokuvajoulukuusen. Idea on todella yksinkertainen, eikä sen toteuttamisessa kestä kauaa.

Taaperon valokuvajoulukuusi

Tarvikkeet:

Vihreää huopaa

Tarranauhaa

Valokuvia rakkaista ihmisistä (5-10)

Kuumaliimaa

Liimapuikko

Sakset

Valmistusohje:

Leikkaa huovasta joulukuusen muotoinen. Leikkaa tarranauhasta pieniä paloja ja kiinnitä pehmeät puolet paloista kuumaliimalla huopaan. Leikkaa jämäpahvista joulukuusen palloja ja liimaa niihin valokuvat. Kiinnitä valokuvapallojen toiselle puolelle tarranauhan karkeat puolet. Leikkaa huovasta vielä pieni lenksu, jonka kiinnität kuumaliimalla kuusen yläosaan, jolloin sen voi ripustaa vaikka seinälle tai laatikon nuppiin sopivalle korkeudelle. Anna kuvapallot taaperolle. Hän saa kiinnittää kuvat kuuseen. Aktiviteetin lisäksi tämä on myös suloinen joulukoriste.

Meillä taapero tykkäsi tästä aktiviteetista kovasti ja olen iloinen, että löysin sen ja tein! Tämän tekemiseen kului itseltä ehkä 15 minuuttia, ja taaperoa se on viihdyttänyt jo monta kertaa sen verran, mitä itse käytin aikaa. Hän on leikkinyt kuusella joka päivä lukuisia kertoja siitä asti kun tein sen. Hän rakastaa irrottaa kuvapallot ja kiinnittää ne uudelleen ja uudelleen kuuseen. Samalla usein käydään läpi kenen kuva on missäkin pallossa, kun hän kysyy.

Vinkki! Huopakangasta, tarranauhaa ja monia monia muita askartelutarvikkeita löytää usein edullisesti Kierrätyskeskuksista! Ne on mun go-to paikkoja nykyään kun meillä on jotain askarteluproggiksia. Varsinkin kun tekee taaperolle, niin ei ole ihan niin justiinsa esim. värien kanssa, eli tähän sopii minkä vaan värinen huopakangas tai joku muukin jämäkkä kangas.

Aion keksiä vielä lisää hauskaa joulupuuhaa hänelle ennen aattoa. Pinterestistä löytyi esimerkiksi jouluinen ”Sensory board” jossa on erilaisia jouluisia materiaaleja, joita voi kosketella ja joilla voi tehdä erilaisia juttuja. Lisäksi siellä oli hauska ”rauhoittumispullo” eli nesteellä ja jouluglitterillä ja koristeilla täytetty pullo, jota lapsi voi katsella ja ihmetellä. Ei olla vielä kokeiltu kumpaakaan ideaa, mutta ne kuulostivat kivalta.


Taaperon vaatekaappi syksyllä 2019

18.08.2019

Sain kuvattua viikonlopun aikana kaikki taaperon vaatteet, kun viimeinkin selätin pyykkisuman kunnolla. Tein samalla kunnon inventaarion kaappiin ja keräsin sieltä pois kesän aikana pieneksi jääneet. Ilahduin, sillä inventaarion jälkeen kaapin tilanne näytti erittäin hyvältä. Me ei tarvita muuta kuin sukkahousuja ja parit leggingssit, muuten tilanne on erittäin jees.

Mulla on tässä nyt jo reilun vuoden ollut meneillään murrettujen sävyjen, sekä erityisesti keltaisen, ruskean, beigen ja puuteriroosan värinen kausi lastenvaatteissa. Lisäksi miellyttävät eläinkuosit – sekä eläimet että leopardikuvio ja seeprakuvio. Niitä löytyykin aika paljon meidän taaperon kaapista ja hän onneksi tykkää myös itse kyseisistä väreistä ja kuoseista.

Samalla kun kävin vaatteita läpi, taapero halusi itse tulla kertomaan mitkä on hänen lempivaatteita. Hän hyppäsi niiden vaatteiden päälle mistä tykkäsi ja ilmoitti aina ”TÄMÄ ON MINUN LEMPPARI!”. Hauskaa oli huomata, että moni lemppari oli myös siskojen vanha, kuten leopardi- ja pingviinimekot.

Tein tämän postauksen samalla tyylillä kuin aiemmatkin vaatekaappipostaukset, mutta lisäksi kuvasin erikseen ne vaatteet, jotka on ostettu käytettynä tai jotka ovat siskojen tai sukulaislasten vanhoja. Ajattelin, että olisi itsellenikin hauskaa käydä läpi ne, mitkä ovat vaatekaapissa vanhaa uuden sijaan. Vanhoja vaatteita oli ihanan paljon. Musta on ihan mahtavaa, että moni vaate näyttää tänä päivänä edelleen yhtä hyvältä, kuin ostaessani ne kuusi vuotta sitten.

Tältä näyttää koko kaappi: 

Vaatteiden määrä:

14kpl housuja tai leggingssejä (2/14 puuttuu kuvasta, koska varavaatteina päiväkodissa)

12kpl pitkähihaisia paitoja (2/12 puuttuu kuvasta, koska varavaatteina päiväkodissa)

10kpl lyhythihaisia paitoja (3/10 puuttuu kuvasta, koska varavaatteina päiväkodissa tai pyykissä)

2 hametta

3 hupparia

8 collegea (2/8 puuttuu kuvasta, koska varavaatteina päiväkodissa)

3 neuletta/neuletakkia (1/3 puuttuu, koska pyykissä)

8 mekkoa

Housut (vasemmalta oikealle): Mini Rodini, Papu, Mainio (2nd hand), Molo kids, Polarn O. Pyret, Mini Rodini, Mini Rodini, Mainio (2nd hand). 

Alaosat: Pieces (2nd hand), Adidas, Adidas, Gina Tricot Mini, Zara (2nd hand)

Alaosissa näkyy hyvin mun lempivärimaailma, sekä se, että suosin enimmäkseen tummia alaosia, koska ne ovat käytännöllisimpiä mun mielestä. Alaosissa on niin siskojen ja sukulaislasten vanhaa, kirpparilta ostettua, kuin uuttakin. Papun polvipaikat on ostettu jo viime syksyksi, mutta ne menevät edelleen tänä syksynä, koska koko on niin reilu. Käännettävät resorit on ihan best, koska ne lisäävät vaatteen käyttöikää. Tykkään housuissa eniten yksivärisistä, koska ne on niin helppo yhdistellä. Parit printtihousut on kuitenkin kiva olla yksiväristen yläosien kaveriksi.

Paidat ylärivi: Zara, Bobo Choses, Polarn O. Pyret, Paidat keskirivi: Tinycottons, Lindex (2nd hand), Gugguu (2nd hand), Tinycottons, Paidat alarivi: Nosh (2nd hand), Mini Rodini, Kaiko 

T-Paidat: Bobo Choses, Makia, Mini Rodini, Mini Rodini (2nd hand), Gina Tricot Mini, Adidas, Gina Tricor Mini

Paidoissa yllätyin siitä, miten paljon puuteriroosaa ja vaaleanpunaista kaappiin on kertynyt! En ollut edes tajunnut, että sitä väriä on noin paljon. Mutta toisaalta, ne on kaikki ihania ja taapero tykkää kyseisestä väristä myös. Koen, että paidoissa yksiväriset ja printit on hyvin tasapainossa, molempia löytyy sopivasti. Osa näistäkin paidoista on ostettu jo viime syksyksi, osa siskojen/sukulaisten vanhoja ja osa kirpparilta. Paidat on siitä kivoja, kun hihoja käärimällä pitkähihaiset menevät pitkään ja lyhythihaiset menevät muutenkin pitkään. Siksi ostan paidat aina vähän reilummassa koossa, niin taaperokin pystyy käyttämään samoja paitoja jopa 1-2 vuotta, ensin melko reiluna, sitten vähän vähemmän reiluna ja lopulta juuri sopivana.

Mekot: Gugguu (2nd hand), Bobo Choses, Gina Tricot mini, Gina Tricot mini, Mini Rodini (2nd hand), Mini Rodini (2nd hand), Bobo Choses, Mainio 

Mekoissa tykkään leikkiä enemmän printeillä, koska ne puetaan usein joko paljain säärin tai yksiväristen sukkahousujen kanssa. Mä rakastan näitä kaikkia mekkoja niiiiiiiiiiin paljon! Pingviinimekko on ollut nonstop-käytössä meidän lapsilla nyt syksystä 2013 asti ja se on edelleen yksi mun ehdottomista lempparikuoseista.

Myös mekot on tosi pitkäikäisiä, kun ensin niitä voi käyttää vähän reilumpina ja sitten juuri sopivina, ja etenkin lyhythihaiset mekot menee hyvin vielä leggareiden kanssa tunikana, vaikka muuten helma olisi jo liian lyhyt. Monella merkillä on myös tapana tehdä yläosiin ihan tajuttoman pitkät hihat, mikä pidentää niiden käyttöikää just tunikoina, vaikka helma alkaa olla jo nafti. Näin ollen tuo pingviinimekkokin tulee olemaan käytössä vielä pitkään, vaikka on kokoa 92/98.

Colleget: Mini Rodini (2nd hand), Adidas, Gina Tricot mini, Bobo Choses, Muka va mini (2nd hand), Gina Tricot Mini, 

Hupparit ja neuleet: Huxbaby, Zara (2nd hand), H&M (2nd hand), Zara, Vimma

Hupparit ja hupparimekot sekä neuleet on ihan mun lemppareita. Ja tykkään kovasti, kun alkusyksystä ne riittävät hyvin ihan sellaisenaan uloskin päälle. Hupparit ja neuleet säilyvät helposti vuosikausia kauniin näköisenä, koska ainakaan meillä niitä ei pestä ihan niin usein kuin vaikka t-paitoja. Ruokaillessa hupparit ja muut otetaan pois, jolloin ne likaantuvat paljon harvemmin, eikä tarvitse sitten niin usein pyörittää pesussa. Toki meillä kaikki vaatteet on ihan käytettäväksi tarkoitettu, enkä ulkoleikeissä varjele mitään vaatekappaleita, vaan niillä saa olla aivan normaalisti. Mutta kuitenkin just esim. riisumalla hupparin ennen ruokailua taaperolta, voi hyvin ennaltaehkäistä turhaa sotkeutumista.

Kaikki tämän kuvan vaatteet ovat joko a) sisarusten vanhoja, b) sisarusten ja sukulaislasten vanhoja tai c) ostettu kirpparilta. Useimmat näistä vaatteista ovat olleet käytössä lähes taukoamatta jo vuosien ajan, paitsi tietty kirppariostosten historiasta en osaa sanoa mitään. Käytettyjen vaatteiden osuus taaperon vaatekaapissa kasvaa jatkuvasti, kun hän alkaa pikkuhiljaa kasvaa siihen vaatekokoon, jonka aikana saatiin tietää, että meille on tulossa kolmas lapsi ja osasin alkaa varautumaan säästämällä vaatteita. Ennen sitä säästin vain ne superlempparit. Onneksi joitakin jo sitä aiemmin pieneksi jääneitä isosiskojen lemppareita ollaan juuri saatu sukulaisilta takaisin, kuten esimerkiksi tuo Minni Hiiri -huppari ja ihanat harmaat villakangashousut.

Loppuun laitoin vielä muutaman kuvan tän hetken lemppariasuista. Olen aivan rakastunut tuohon taaperon itse valkkaamaan Mainion pipoon, joka on täydellinen pian alkaviin syyskeleihin. Se on niin söpö ja ihanan värinen. Sellaisia syysvaatteita hänen vaatekaapissa, mä olen näihin tyytyväinen ja mikä tärkeintä, niin on myös hän itse. Vaatteita on määrällisesti juuri sopivasti: pyykkiä ei tarvitse pestä joka päivä, mutta vaatteita ei ole yhtään liikaa. Olen hyvin perillä siitä, mitä kaapista löytyy, mitkä vaatteet yhdistyvät keskenään ja mitkä on jäämässä seuraavaksi pieneksi. Haluan pitää vaatekaapin sisällön melko kompaktina, jotta ei tule ensinnäkään hamstrattua liikaa vaatteita ja jotta on just helppo pysyä kärryillä siitä, mitä kaapissa tapahtuu.

Olen vaateostosten suhteen sen verran laiska, että mulle kaikkein helpointa on just ostaa vaatteet sillä tavalla vähän reiluina (ne jotka ostan uutena) jolloin ne kestävät käyttöä mahdollisimman pitkään. En jaksaisi uusia koko vaatekaapin sisältöä puolen vuoden välein, enkä edes haluaisikaan. Suosin erityisesti kaksoiskokoja ja sellaisia vaatekappaleita, joissa reiluus ei haittaa lapsen menoa ollenkaan. Näin pystytään käyttämään suurinta osaa vaatteista yhdellä lapsella taaperoiässä 1-2 vuotta ja isompana vieläkin pidempään, kun kasvu hieman hidastuu. Monikäyttöisimpiä ja pitkäikäisimpiä on lyhythihaiset t-paidat ja lyhythihaiset mekot.

Tsekkaa myös muut vaatekaappi-sarjan postaukset:

Vauvan toimiva vaatekaappi

Taaperon vaatekaappi (1v)

Ekaluokkalaisen vaatekaappi

5-vuotiaan vaatekaappi

Mitkä värit ja kuosit hallitsevat teidän lasten vaatekaapeissa tällä hetkellä? Kuinka pitkään teillä käytetään suunnilleen 1-2-vuotiaan vaatetta yhdessä koossa? Kuinka paljon vaatteita on teidän mielestä sopivasti?


Leikki on parasta opetusta myös aikuiselle

02.08.2019

Yksi päivä tässä kesällä mä makasin keittiön lattialla taaperon kanssa varmaan puoli tuntia ja keskusteltiin siitä, miten kaikki on ihan väärin päin. Häntä nauratti kovasti ja mua myös, käytiin juurta jaksaen läpi kaikki mieleen tulevat asiat, jotka olivat väärinpäin siksi, että katsoimme lattialta kattoa kohti. Lamput ja pöydät, tuolit ja lelut. Isin tietokone, roskapönttö ja ja jakkarat. Imurikin oli väärinpäin. Niin ihmeellistä! Ei mulle tulisi mieleenkään mennä lattialle makaamaan ihan muuten vaan keskellä päivää. Mutta taaperon viereen kävin ja olen siitä iloinen. Välillä on niin siistiä heittäytyä taaperon maailmaan ja keskittyä kaikkiin pieniin juttuihin, jotka hänelle voivat olla niin suuria ja merkityksellisiä.

Oikeastihan mun piti laittaa ruokaa, mutta oli kuuma ja jotenkin koko ajatus kyllästytti. Pieni tovi lattialla makoillen ja oikeasti aivot narikkaan laittaen teki hyvää. Sitten jaksoi taas ihan uudella innolla tarttua kauhan varteen. Se oli tärkeä huomio. Silloin kun ei oikeasti ole ihan tulipalokiire ja joku asia ei vaan huvita, miksi ei ottaisi pientä taukoa ja keskittyisi johonkin rentouttavaan ja itselle merkitykselliseen? Sen jälkeen jaksaa niitä välillä puuduttavia rutiinihommiakin paljon helpommin. Jos ei kotona ole taaperoa kannustamassa heittäytymään, ainahan voi vaikka tarttua hetkeksi kirjaan, ottaa pikku nokoset tai katsoa yhden 20min jakson hyvää komediasarjaa.

Tällä hetkellä meidän 2v miettii tosi paljon syy-seuraussuhteita ja ongelman ratkaisua. Hän keksii hurjasti erilaisia ratkaisuja ja jos esimerkiksi joskus sanon, että jokin hänen pyytämänsä asia ei juuri nyt onnistu, hän miettii kaikki mieleen tulevat mahdolliset ja mahdottomat ratkaisuehdotukset ja käy ne läpi, että jos se asia kuitenkin onnistuisi jollain tapaa. Ihailtavaa päämäärätietoisuutta ja periksiantamattomuutta. Jos joku niin hän opettaa kykyä ajatella laatikon ulkopuolelta.

Joskus käy niin, että kun hän niin hienosti keksii erilaisia ratkaisuja jonkun asian toteuttamiseksi, mä lopulta annan hänen sittenkin tehdä sen. Nämä on just niitä tilanteita, missä itsensä saa kiinni siitä, että on sanonut johonkin asiaan ei, koska ei juuri nyt jaksaisi a) sotkua tai b) vaivautua tekemään jotain. Eli on sanonut vaan ei, koska se on itselle helpompaa. Sitä mä yritän parhaani mukaan välttää arjessa, mutta joskus niin käy silti. Uskoisin sen olevan ihan inhimillistä. Taaperon ratkaisuehdotukset on kuitenkin loistavia reality checkejä aikuisille.  Mä en halua sanoa turhaan ei, mä haluan sanoa aina joo kun se on mahdollista.

Meidän isommat leikkivät niin paljon kavereiden kanssa, että he eivät enää kovin usein pyydä mua mukaan barbieleikkiin tai mihinkään muuhunkaan. Silloin kyllä leikin mielellään jos pyydetään. Taaperon kanssa sen sijaan tulee leikittyä usein: kauppaa, legoilla rakentelua, kotileikkiä, muovailuvaha- ja taikahiekkaleikkejä. Mä koen yhteisen leikin myös loistavana tilaisuutena opettaa esimerkiksi hyviä käytöstapoja tai muita tärkeitä asioita siinä leikin lomassa.

Kauppaleikissä taapero muistaa tervehdykset, kiitokset ja lopuksi toivottaa mukavaa päivän jatkoa. Sama toimii kun käydään oikeasti kaupassa, sielläkin hän muistaa välillä huikata myyjälle mukavaa päivänjatkoa ja piristää siinä samalla toivottavasti ainakin jonkun päivää. Kun joku autoilija päästää meidät suojatien yli, lapset heilauttavat kaikki kättä kiitokseksi. Lasten hyvät tavat kannustavat myös meitä aikuisia muistamaan nämä hyvät käytöstavat aina, myös sinä huonona päivänä kun kaikki on mennyt aamusta asti vähän pieleen. Miksi ne olisivatkaan yhtään vähemmän tärkeitä muistaa sinä harmaana maanantaina? Ei sitä omaa harmaata fiilistä kannata muille siirtää, päin vastoin.

Koen, että lasten kanssa leikkiminen on yksi niistä asioista, jotka opettaa just mulle kaikkein eniten heittäytymisestä ja elämästä. Olen tosi kiitollinen siitä, että saan leikkiä. Alkuun leikkiminen tuntui jopa vaikealta, silloin back in the day kun meidän esikoinen oli taapero, enkä ollut leikkinyt _sataan vuoteen_. Mutta tässä vuosien varrella siihen on oppinut ja siitä on oppinut jopa nauttimaan.

On aivan parasta viettää joskus puoli tuntia kontaten lattialla taaperon Timo-koirana, joka syö ruuaksi duploja, käy koirapuistossa ja nukkuu lattiatyynyllä mytyssä. Paitsi housun polvet joutuu koville, mutta se taitaa olla pieni haitta siihen verrattuna, mitä leikki antaa henkisesti. Täydellisen rentoutumisen, pääkopan tyhjentymisen ja kaupan päälle tyytyväisen taaperon, joka jaksaa sitten sen jälkeen leikkiä vähän aikaa itsekseen tai tehdä palapelejä, että aikuinen saa rauhassa laittaa ruokaa tai siivota. Leikkiminen on best, eikä se oikeasti ole niin vaikeaa, kunhan leikin ajaksi muistaa lakata yrittämästä olla looginen tai aikuinen.

Tykkäättekö te leikkiä lasten kanssa? Mikä on teidän lempi leikki? Mitä leikkiä itse leikitte lapsena vanhempien kanssa, vai leikkivätkö vanhemmat ollenkaan?


Viimeinen viikko kotihoidossa

17.02.2019

Viikon kuluttua meidän taaperolla alkaa päivähoidon pehmeä lasku ja parin viikon kuluttua sitten se ihan oikea päivähoito.

Ihan eilen me vasta piru vie harjoiteltiin esikoisen ja keskimmäisen kanssa päiväkotiin menemistä ensimmäistä kertaa. Ja siitäkin on jo neljä vuotta. NELJÄ vuotta.

Ihan vasta me pyyhittiin kyyneliä silmäkulmasta lasten ensimmäisessä kevätjuhlassa, kun kaksivuotias keskimmäinenkin siellä esiintyi muiden ryhmäläisten kanssa niin hienosti.

Ihan vasta mä lyllersin viimeisilläni raskaana meidän isompien lasten joulujuhlaan siihen samaan päiväkotiin ja kökötin mahani kanssa siellä päiväkodin penkillä juhlasalissa katsomassa esikoisen ihanaa Frozen-esitystä.

Ihan vastahan me kannettiin synnäriltä kotiin se pieni mytty, joka päästeli vastasyntyneen ihania ääniä, hapuili rintaa ja mahtui kätevästi kämmenen ja kyynärpään väliin.

Ja nyt hän on reipas kaksivuotias, joka parin viikon kuluttua aloittaa päivähoidon.

Alunperin päivähoidon piti alkaa jo helmikuun alusta, mutta tajuttiin, että tämä hiihtoloma olisi tullut heti siihen aloituksen päälle. Päätettiin siis ihan suosiolla myöhäistää hoidon aloitusta kuukaudella, niin päästään kunnolla harjoittelemaan ilman, että heti tulee pitkä tauko. Päivähoitoa on ainakin tämän kevään ajan kolmena päivänä viikossa, joten viikkoihin jää hyvin myös vapaapäiviä. Katsotaan sitten kesän jälkeen, että lisätäänkö viikkoon yksi hoitopäivä lisää, vai jatketaanko samalla tahdilla. Meidän lapset ovat aina olleet päivähoidossa kolme- tai nelipäiväistä viikkoa, koska se on tuntunut hyvältä ja ollut meille mahdollista. Näin on tarkoitus toimia taaperonkin kanssa eskariin asti, kun eskarissa sitten ei ylimääräisiä vapaapäiviä enää ole.

Kaksivuotias itse on kysynyt ehkä n. viimeiset kolme kuukautta joka aamu siskojen lähtiessä päiväkotiin ja kouluun, että ”Onko minullakin tänään dagispäivä?”. Ja joka aamu on pitänyt vastata, että ei tänään, mutta pian sinullakin alkaa päivähoito. Monta kertaa hän on myös suuttunut, ja painokkaasti ilmoittanut, että ”Mutta minäkin haluan mennä dagikseen!”. Ei siis olla oltu mitenkään järin jännittyneitä tai huolissaan tästä muutoksesta, uskotaan, että hän on oikein valmis tähän uuteen asiaan.

Siinä missä neljä vuotta sitten jännitin aivan älyttömästi sitä, että joku muu hoitaa meidän lapsia useana päivänä viikossa, nyt en jännitä sitä ollenkaan. Päiväkoti on se sama tuttu, jossa isommatkin lapset ovat olleet eskariin asti ja josta me tunnetaan kaikki aikuiset ja suurin osa lapsistakin. Taapero on leikkinyt päiväkodissa jo monta kertaa joulu- ja kevätjuhlien ja valokuvauspäivien sun muiden yhteydessä, ja hän on kaikille tuttu, vaikka ei hoidossa aiemmin olekaan ollut. Isosisko on vielä kevään ajan samassa päiväkodissa, ennen kuin syksyllä aloittaa eskarin ja siirtyy koulun yhteyteen. Tiedän, että meidän minityyppi tulee olemaan mitä parhaimmassa hoidossa juuri tuolla päiväkodissa, ihanien, tuttujen ja turvallisten aikuisten ympäröimänä.

Vaikka ollaan koko perhe innoissamme tästä hienosta uudesta askeleesta, niin tokihan se silti tuntuu haikealta. Nämä kaksi vuotta on menneet vaan niin älyttömän nopeasti. Tuntuu, että pää ei pysy perässä tässä tahdissa, jossa elämä etenee. Sama tunne on tosin tainnut olla siitä asti kun ensimmäisen lapsen sain rinnalle. Vaikka kuinka elää hetkessä ja parhaansa mukaan pysähtyy nauttimaan kaikesta mitä tapahtuu, se ajankulu pääsee silti aina yllättämään.

Haluaisi vaan purkittaa jokaisen ihanan lämpimän tunteen ja kaikki ne pienet hetket niin, että niihin voisi aina hypätä myöhemmin takaisin. Tokihan niihin voikin, kuvissa, videoissa ja muistoissa. Mutta ei se vaan ole sama juttu! Kyllä te tiedätte, jotka tunnette samalla tavalla. Ylpeyttä ja haikeutta. Onnea ja luopumisen tuskaa. Rakkautta ja ikävää. Vanhemmuus on jatkuvaa irti päästämistä ja syliin sulkemista. Pitää vaan olla rohkea ja luottaa omaan lapseen ja rakastaa niin täysillä kuin ikinä vaan pystyy. Vaikka suunnilleen jokainen uusi asia tuntuu musta aina vanhempana myös haikealta, se onni, ylpeys ja ilo on aina suurempaa.

Viikon kuluttua me aloitetaan harjoittelu päiväkodissa ja tiedän, että siitä tulee hauskaa. Tiedän jo valmiiksi, että jos joku itkee ekana oikeana hoitopäivänä, se olen minä. Tiedän, että me haetaan päiväkodista sitten tyyppi, joka puhua pulputtaa taukoamatta uusista kavereista ja siitä mitä on tehnyt. Luotan ihan täysillä siihen, että kaikki menee hyvin. Sitten me saadaan kaivattua rauhallista työaikaa päiviin, ja koko perheen yhteistä aikaa iltoihin ja viikonloppuihin. Siitä tulee ihanaa, ja tämä on hieno uusi juttu. Me ollaan ylpeitä meidän tyypistä, jonka kanssa tämänkin uuden askeleen ottaminen on hauskaa ja jännittävää.

Nyt me kuitenkin nautitaan tästä viimeisestä viikosta, jonka taapero on kotihoidossa ja me saadaan olla koko perhe isompia myöten yhdessä hiihtolomalla. Fiilistellään yhteisiä hetkiä ja otetaan kaikki ilo irti siitä, että ei ole yhtenäkään päivänä mitään pakollisia aikatauluja. Loman jälkeen ollaan varmasti oikein valmiita aloittamaan tämä uusi vaihe elämässä, ja ottamaan vastaan kaikki se ihana mitä se tuo tullessaan!


1v11kk ekaa kertaa luistelemassa

28.01.2019

Me käytiin eilen ensimmäistä kertaa jäällä yhdessä koko perhe tällä kokoonpanolla! Koululainen luistelee jo kovaa vauhtia itsekseen ja 5v on ottanut luistelussa suuria harppauksia tänä keväänä. Hänkin pärjää myös jo ilman aikuisen apua jäällä. Siinä missä keskimmäinen tuli tässä alle 2v iässä mukaan luistelemaan vielä pulkan kyydissä ja esikoinen laittoi luistimet eka kertaa jalkaan 3,5-vuotiaana,  kuopuksemme halusi luistimet jalkaan myös itselleen eilen. Hän on ehkä n. puoli vuotta jo leikkinyt kotona luistelua. Hän ottaa aina duploihin kuuluvat kaksi venettä, laittaa ne jalkaan ja luistelee ympäri olohuonetta. Kun hän kuuli, että oltiin menossa luistelemaan, hän ehdottomasti halusi myös luistimet jalkaan.

En edes muistanut, että meillä voisi olla hänelle sopivan kokoisia luistimia (eikä meillä ihan ollutkaan). 5v kuitenkin muistutti, että meillähän on ne hänen ja esikoisen vanhat harjoitusluistimet. Ne olivat ehkä n. 2 kokoa liian suuret, mutta paksujen villasukkien kanssa pysyivät hyvin jalassa. Meillä ei ollut varmuutta vielä näin ekalla kerralla, että haluaisiko hän edes yrittää seisoa jäällä, tai suostuisiko laittamaan luistimia jalkaan sitten tosipaikan tullen, niin ei haluttu heti ekana investoida uusiin luistimiin. Ne olisivat saattaneet jäädä käyttämättä, koska taaperoista ei ikinä tiedä. Hieman liian suurilla siis mentiin.

Taapero kuitenkin yllätti meidät kaikki, sillä hän oli aivan mahdottoman reipas luistelu-oppilas. Vaikka tasapainon kanssa oli alkuun tosi paljon hakemista, hän ei jännittänyt eikä pelännyt yhtään. Aina kun kysyttiin, että haluaako hän vielä jatkaa, hän vastasi ”JOO! Lisää lisää” Haluan luistella!”. Hän halusi myös kovasti luistella ilman apukelkkaa, mutta se ei vielä aivan onnistunut. Kelkan kanssa hän pysyi pystyssä, mutta myös kaatuili. Kyllä siinä sai aikuinen olla koko ajan ihan lähellä varmistamassa, mutta aivan älyttömän hienosti hän harjoitteli.

Toisaalta, en kyllä tiedä miksi me yllätyttiin tästä. Hän on aina ollut niin kova liikkumaan ja tosi luottavainen omiin kykyihinsä, niin olisi tämäkin pitänyt arvata. Hän ei olisi millään halunnut lähteä kotiin luistelemasta. Reippaan harjoittelun jälkeen iski kuitenkin väsy, ja heti kun istahdettiin autoon luistelun jälkeen, hän nukahti ja jatkoi unia vielä kotona hyvän tovin.

Voi hyvin olla, että esikoinen ja keskimmäinenkin olisivat halunneet luistella jo tässä iässä, mutta me ei vaan tajuttu, että näin pienenäkin voi harjoitella. Tässä sitä oppii itsekin koko ajan uutta, vielä 7,5 vuoden vanhemmuudenkin jälkeen, ihan joka päivä. Kolmannen kanssa on itsekin ollut jotenkin rohkeampi ja rennompi. Isompien kanssa tulee automaattisesti tehtyä jo niin paljon kaikenlaista, että kuopus on vaan aina tullut mukaan, ja aina sivusta katsomisen sijaan ennemmin halunnut osallistua. Ja se on aivan mahtavaa.

En varmasti olisi vienyt esikoista yksin tramppapuistoon puolivuotiaana, tai viilettänyt hillitöntä vauhtia pulkkamäessä 1-vuotiaan kanssa. Kuopuksen kanssa on tehty molemmat, isompien vanavedessä. Hän on aina tepsutellut leikkipuistossakin menemään sinne minne on itse halunnut ja kiivennyt joka paikkaan huomattavasti aiemmin kuin me vanhemmat oltaisiin oltu henkisesti valmiita. Sitä on hauska seurata ja on myös hauskaa huomata, miten me ollaan muututtu paljon rennommiksi vanhemmiksi ja uskalletaan luottaa lapsen omiin taitoihin paremmin, eikä aina olla heti saamassa sydänkohtausta.

Nyt me aiotaan etsiä hänelle sopivan kokoiset omat luistimet, jotta luistelu sujuu helpommin. Tässä on kuitenkin hyvin vielä luistelukevättä jäljellä, kun säät ovat olleet jo niin upeat, eikä olla  vielä edes helmikuussa! Jos tiedätte, mistä saisi luistimia koossa 24 tai 25, huikatkaa ihmeessä! Musta tuntuu, että joka paikassa koot alkavat vasta siitä 27:sta, jotka meillä jo on.

Missä lapset ovat yllättäneet teidät rohkeudellaan? Oletteko huomanneet omassa vanhemmuudessa, että kuopuksen kanssa on itse rohkeampi ja rennompi?