Luukku 23. Aattoaamun selviytymispakkaukset & joulukirjeet lapsille

23.12.2020

Perinne, joka meillä on ollut jo joulukalenterin alkuajoista lähtien: aattoaamun selviytymispakkaukset. Siis mitkä? Ihanat pienet lahjat lapsille, jotka saa avata jouluaattona heti aamulla. Niiden avulla jaksaa hyvin odotella aattoiltaa ja on mukavaa tekemistä sillä aikaa kun aikuiset touhottavat jouluruokien parissa tai laittautuvat. Tämä perinne tulee alunperin meille jenkeistä, siellä Christmas Eve boxit ovat ainakin Pinterestin mukaan suosittuja. Jenkeissä kun lahjat jaetaan joulupäivänä aamulla, annetaan joissakin perheissä lapsille edellisenä iltana Christmas Eve boxit. Meillä taas on toisinpäin, lahjat jaetaan vasta illalla, niin aamulla saa tämän aattoaamun selviytymispakkauksen.

Meillä on ollut niissä usein esimerkiksi jokin jouluaiheinen satukirja tai puuhakirja, joko asu tai asuste jouluaatoksi, esim. jouluneule tai jouluyökkäri tai jouluinen hiuspanta, sekä sitten joku jouluherkku, kuten esimerkiksi vaahtokarkkikaakaon ainekset lasipurkissa tai muut pienet herkut. Amerikkalaisversiot ovat yleensä runsaampia kuin nämä meidän, niissä voi olla näiden lisäksi vaikkapa leffa, ”poron ruokaa”, leffaherkkuja ja muuta tekemistä aattoillalle. Me ollaan todettu, että tällainen hieman pelkistettykin versio toimii oikein hyvin aattoaamuna.

Tämän vuoden selviytymispakkauksiin ostin kirjat jo hyvissä ajoin Kierrätyskeskuksesta. Sieltä löytyi kuopukselle ruotsinkielinen Mikki Hiiri -joulusatu, keskimmäiselle ruotsinkielinen Tsatsiki & mutsi -kirja (sarja jota rakastin itse lapsena) sekä esikoiselle meiltä puuttunut The Baby Sitters Clubin 11. osa nimeltä Lisä ja nirppanokat. Näissä heille riittää luettavaa aattoaamuksi. Aiemmin olen kokenut tärkeäksi ostaa vain jouluaiheisia kirjoja, mutta olen joustanut tästä säännöstä, kun ei niitä joulukirjoja tarvitse välttämättä ihan niin paljoa, kuin näistä paketeista vuosien saatossa kertyisi.

Lisäksi paketoin aattoaamun selviytymispakkauksiin jo aiemmin täällä blogijoulukalenterissa esiteltyjä kaakaopommeja, sekä kaikille kolmelle jouluaiheiset sukat. Sukkia ei ole koskaan liikaa meidän perheessä, joten ajateltiin, että tämä on tosi hyvä ja käytännöllinen lahja. Joulusukkia voi käyttää joulun lisäksi loistavasti ympäri vuoden, ainakin jos on tällainen jouluhullu kuin meidän perhe on.

Tänä vuonna tein vielä jotain, mitä en ole koskaan ennen tehnyt, mutta mitä halusin erityisesti juuri tänä jouluna lisätä mukaan. Kirjoitin jokaiselle lapselle oman joulukirjeen, jossa kävin läpi tätä kulunutta vuotta ja kehuin heitä kaikista ihanista pienistä jutuista, jotka ovat tältä vuodelta jäänyt mieleen ja joista olen heille kiitollinen. Kirjoitin kirjeisiin, miten kovasti rakastan heitä ja miten monella eri tavalla olen heistä ylpeä. Tämä oli niin ihana tapa, että haluan ehdottomasti toteuttaa tätä jatkossakin. Toivon, että lapsille tulee kirjeistä ihana joulufiilis. Ja ehkä isommat jopa säästävät kirjeet ja lukevat niitä joskus myöhemmin. Ajattelin, että miksi ihmeessä en tekisi näin. Tiedän itsekin miten ihana fiilis siitä tulee, kun joku on ajatellut juuri minua ja kirjoittanut juuri minulle kirjeen. Halusin antaa sen saman fiiliksen meidän tytöille. Toivottavasti onnistun!

Enää yksi yö jouluun!