Luukku 22. Aattoaamun selviytymispakkaukset ja joulukirjeet

22.12.2023

Yksi jouluperinne, jota lapset odottavat joka vuosi, on meillä ”aattoaamun selviytymispakkaukset”. Eli pienet lahjat, jotka lapset saavat avata jo heti aamulla jouluaattona. Niissä on yleensä lapselle jotain luettavaa tai tekemistä, jotain puettavaa kuten oloasu, yökkäri tai juhla-asu, jokin herkku (kuten vaikka ainekset vaahtokarkkikaakaoon) sekä jokaiselle oma joulukirje, johon kirjoitan ihania asioita ja vahvuuksia lapsesta, yhteisiä muistoja ja lapsen hienoja onnistumisen hetkiä tältä vuodelta ja miksi rakastan lasta ja olen ylpeä hänestä. Rakastan tehdä aattoaamun selviytymispakkauksia ja tiedän, että ne merkitsevät myös lapsille paljon.

Viime vuonna lainasimme kirjat pakkauksiin luettavaksi kirjastosta ja se idea oli lasten mielestä ihan loistava! Olimme myös onnistuneet valitsemaan heille kiinnostavaa luettavaa. Tänä vuonna päätimme toimia samalla tavalla, eli lainasimme kirjastosta heille kirjat ja nyt on sormet ristissä, että kirjavalinnat menivät nappiin. Lapset saivat massiivisen kirjapaketin luettavaksi jo kuukautta ennen joulua mun työn puolesta, ja siellä oli kaikki ne uutuudet suomeksi, joita he odottivat. Joten nyt lainattiin sitten vain ruotsinkielisiä kirjoja (ja yksi englanninkielinen), että saavat myös toisella kielellä kiinnostavaa luettavaa.

Kirjastosta lainattujen kirjojen lisäksi paketteihin pakattiin tänä jouluna jälleen lapsille uudet yökkärit. Siis miten ihmeessä he voivatkin kasvaa niin paljon vuodessa? Toivottavasti he tykkäävät uusista yökkäreistään ja joulukirjeistään. Mua ainakin itketti kirjoittaessani niitä. Miten hienoja lapsia meillä on, miten upea vuosi heillä on takana, vaikka tämä vuosi on menetysten ja äitini sairaala-ajan ja sairastamisen vuoksi ollut heillekin varmasti rankka. Olen niin valtavan ylpeä heistä. 

Laitetaan vielä pehmeiden yökkäreiden ja kirjojen lisäksi mukaan perinteiset vaahtokarkkikaakaon ainekset heidän omissa kirjainmukeissa. Tämäkin on perinne jo varmaan kahdeksan vuoden ajalta, että jouluaattoaamuna keitellään vaahtokarkkikaakaot samalla kun katsellaan Joulupukin kuumalinjaa.

Huomenna ja jouluaattona ilmestyy vielä viimeiset joulukalenterin luukut <3 Ihanaa päivää kaikille! 


Luukku 23: Aattoaamun selviytymispakkaukset lapsille 2022

23.12.2022

Tänä(kin) vuonna me halusimme tehdä lapsille jo tutuksi tulleet aattoaamun selviytymispakkaukset. Niissä on yleensä lapselle jotain luettavaa tai tekemistä, jotain puettavaa kuten oloasu, yökkäri tai juhla-asu, jokin herkku sekä luukusta nro 21 tuttu joulukirje. Kysyin lapsilta tänä vuonna, että mitä he toivoisivat tänä vuonna pakkauksiin ja jokainen heistä sanoi, että ”No ainakin joku kirja, kun sitä on kiva lukea aattona aamupäivällä ja joululomalla.” Ja ilahduin ikihyviksi! Koska jotenkin ajattelin, että he vastaisivat ehkä jotain muuta (koska en ole koskaan aiemmin kysynyt). Mutta selkeästi juuri se, millainen pakkaus on aina ollutkin, on ollut heille mieluisa juttu.

Kun kävimme viime viikolla kirjastossa, bongasin sieltä valmiiksi paketoituja kirjoja. Olen jo aiemminkin ajatellut, että on aika hauska idea lainata kirjastosta kirja lahjaksi ja paketoida se! Koska neljän viikon laina-aikana kirjan ehtii hyvin lukea ja siinä voi ottaa vaikka vähän riskiäkin kirjavalinnassa, koska siihen ei tarvitse laittaa yhtään rahaa. Etenkin tänä jouluna kun moni joutuu kiristämään kukkaronnyörejä on musta tosi hienoa, että Helsingin kaupungin kirjastot näin toimiessaan näyttävät, että on hieno juttu paketoida lainakirja ja antaa se lahjaksi!

Me päätimme siis, että aattoaamun selviytymispakkauksen kirjat ovat tänä vuonna lainakirjoja kirjastosta. Kävimme kirjastossa ja löysimme sieltä todella hyvät kirjavalinnat jokaiselle juuri heidän mieltymysten mukaan. Ja ihan hulluttelimme ja valitsimme jokaiselle kaksi, ihan vaan kun oli niin hyvä tarjonta, eikä osattu päättää. Monesti ollaan ostettu kirjat pakkauksiin Kierrätyskeskuksesta tai SPR Kontista, mutta nyt mentiin vielä ”pidemmälle” kun ei ostettu kirjoja enää ollenkaan, vaan lainattiin. Haluan opettaa lapsille myös sitä, että kaikkea ei tarvitse omistaa. En sano, että ei joku vuosi voitaisi taas ostaakin kirjoja pakkauksiin, mutta tänä vuonna nyt toimimme näin. Lapsetkin näkivät kirjastossa aiemmin ne lahjapakettiin pakatut kirjat ja kommentoivat, että vitsit miten hyvä idea. Siitä juuri sain ”rohkaisua” toimia näin, kun selkeästi ajatus oli heidän mielestä hyvä.

Lisäksi paketteihin pakattiin tänä jouluna lapsille uudet yökkärit, sekä herkuiksi perinteiset ainekset vaahtokarkkikaakaoon, jotka laitoin valmiiksi heidän omiin vanhoihin kirjainmukeihin. Mun mielestä pakkauksista tuli taas tosi ihanat, enkä malta odottaa, että lapset näkevät ne huomisaamuna! IIK, enää yksi yö jouluun! <3 


Luukku 22: Aattoaamun selviytymispaketit 2021

22.12.2021

Rakas perinne, joka meillä on ollut jo joulukalenterin alkuajoista lähtien, on aattoaamun selviytymispakkaukset. Ne ovat ihanat pienet lahjat lapsille, jotka he saavat avata jouluaattona jo heti aamulla. Pakkausten avulla jaksaa hyvin odotella aattoiltaa ja on mukavaa tekemistä sillä aikaa kun aikuiset touhottavat jouluruokien parissa, saunovat ja laittautuvat. Tämä perinne tulee alunperin meille jenkeistä, sillä siellä Christmas Eve boxit ovat Pinterestin mukaan suosittuja. Jenkeissä  lahjat jaetaan vasta joulupäivänä aamulla, ja siksi joissakin perheissä annetaan lapsille jo aattoiltana Christmas Eve boxit. Meillä taas on toisinpäin: kun lahjat jaetaan vasta illalla, niin aamulla saa jo tämän aattoaamun selviytymispakkauksen. Selviytymispakkaus on kyllä huvittava nimi, ihan kuin aatosta pitäisi ”selvitä”. Mutta sitten taas aattoaamun pakettikin kuulostaa tylsältä, joten mennään sillä jonka olen vuosia sitten jo ottanut käyttöön.

Meidän selviytymispakkauksissa on usein ollut esimerkiksi jokin jouluaiheinen satukirja tai puuhakirja, joko asu tai asuste jouluaatoksi, esim. jouluneule tai jouluyökkäri tai jouluinen hiuspanta, sekä sitten joku jouluherkku, kuten esimerkiksi vaahtokarkkikaakaon ainekset lasipurkissa tai muut pienet herkut. Amerikkalaisversiot ovat yleensä runsaampia kuin nämä meidän, niissä voi olla näiden lisäksi vaikkapa leffa, ”poron ruokaa”, leffaherkkuja ja muuta tekemistä aattoillalle. Viime vuonna laitoin selviytymispakkauksiin kierrätyskeskuksesta ostetut kirjat, Candy canet, itsetehdyt kaakaopommit sekä joulusukat ja vielä itse kirjoittamani joulukirjeet lapsille.

Joulukirje oli niin tärkeä juttu itselle, siinä kävin läpi kulunutta vuotta ja kehuin lasta siitä, miten vuosi on sujunut ja miten mahtava tyyppi hän on juuri sellaisena kuin on. Kiinnitin huomiota lapsen vahvuuksiin ja kerroin tunteistani. Kaikki lapset olivat iloisia kirjeistä, mutta erityisesti toinen meidän koululaisista taisi pitää kirjettä melko tärkeänä, sillä olen nähnyt sen usein hänellä kädessä joulun jälkeenkin. Olen iloinen siitä, että se oli hänelle niin merkityksellinen, koska juuri siitä haaveilin etukäteen kirjeitä kirjoittaessani.

Tänä vuonna meidän pakkauksista tuli vähän runsaamman sorttiset pitkästä aikaa. Viime vuonna niissä ei ollut mitään vaatetta (paitsi sukat), mutta tänä vuonna meillä on lapsilla jäänyt niin paljon vaatetta pieneksi kasvuspurttien vuoksi, että lisäsin tähän jokaiselle pari arkista käyttövaatetta mukaan (yökkäreille tai juhlavaatteille ei ollut tarvetta, kun niitä löytyy).

Pakkauksissa on lapsille rennot collegeasut, joulukirjat käytettynä kierrätyskeskuksesta (paitsi 4-vuotiaan puuhakirja uutena ostettu, kun en löytänyt kierrätyskeskuksesta hänelle sopivaa kirjaa), joulusukat sekä uudet joulukirjeet. Lisään niihin vielä kaakaopommit mukaan kunhan ehdin ne tekemään! Olin erityisen innoissani löytäessäni Joulutarina-kirjan käytettynä, se elokuva on niin ihana ja voin uskoa, että tarina on kirjoitettuna vähintään yhtä taianomainen. Samoin Roni Backin kirjoittama tubettajan käsikirja on varmasti hauska kirja lapsille yhdessä luettavaksi.

Uskon, että joulukirje on tullut jäädäkseen ja aion tehdä sellaiset joka vuosi hamaan tulevaisuuteen asti. Siitä tulee niin hyvä mieli itselle ja lapsille ja uskon, että he arvostavat sitä, että osoitan heille (tälläkin tavalla) että näen ja kuulen heidät ja rakastan heitä. Lapsille ei voi antaa liikaa positiivista huomiota ja kannustusta. Haluan, että lapset voivat aina tuntea olonsa tärkeiksi ja rakastetuiksi perheenjäseniksi ja uskon, että tällaiset pienet huomionosoitukset auttavat myös sen tunteen välittämisessä.

Tein oman paketin ja kirjoitin kirjeen myös meidän vauvalle, vaikka hän ei vielä osaakaan lukea. Mutta aion tallettaa joulukirjeen hänen vauvakirjaansa, sieltä hän voi sitten isompana lukea kuinka ihana ja rakas oli jo vauvana.

IIK! Enää kaksi yötä jouluun! <3


Luukku 23. Aattoaamun selviytymispakkaukset & joulukirjeet lapsille

23.12.2020

Perinne, joka meillä on ollut jo joulukalenterin alkuajoista lähtien: aattoaamun selviytymispakkaukset. Siis mitkä? Ihanat pienet lahjat lapsille, jotka saa avata jouluaattona heti aamulla. Niiden avulla jaksaa hyvin odotella aattoiltaa ja on mukavaa tekemistä sillä aikaa kun aikuiset touhottavat jouluruokien parissa tai laittautuvat. Tämä perinne tulee alunperin meille jenkeistä, siellä Christmas Eve boxit ovat ainakin Pinterestin mukaan suosittuja. Jenkeissä kun lahjat jaetaan joulupäivänä aamulla, annetaan joissakin perheissä lapsille edellisenä iltana Christmas Eve boxit. Meillä taas on toisinpäin, lahjat jaetaan vasta illalla, niin aamulla saa tämän aattoaamun selviytymispakkauksen.

Meillä on ollut niissä usein esimerkiksi jokin jouluaiheinen satukirja tai puuhakirja, joko asu tai asuste jouluaatoksi, esim. jouluneule tai jouluyökkäri tai jouluinen hiuspanta, sekä sitten joku jouluherkku, kuten esimerkiksi vaahtokarkkikaakaon ainekset lasipurkissa tai muut pienet herkut. Amerikkalaisversiot ovat yleensä runsaampia kuin nämä meidän, niissä voi olla näiden lisäksi vaikkapa leffa, ”poron ruokaa”, leffaherkkuja ja muuta tekemistä aattoillalle. Me ollaan todettu, että tällainen hieman pelkistettykin versio toimii oikein hyvin aattoaamuna.

Tämän vuoden selviytymispakkauksiin ostin kirjat jo hyvissä ajoin Kierrätyskeskuksesta. Sieltä löytyi kuopukselle ruotsinkielinen Mikki Hiiri -joulusatu, keskimmäiselle ruotsinkielinen Tsatsiki & mutsi -kirja (sarja jota rakastin itse lapsena) sekä esikoiselle meiltä puuttunut The Baby Sitters Clubin 11. osa nimeltä Lisä ja nirppanokat. Näissä heille riittää luettavaa aattoaamuksi. Aiemmin olen kokenut tärkeäksi ostaa vain jouluaiheisia kirjoja, mutta olen joustanut tästä säännöstä, kun ei niitä joulukirjoja tarvitse välttämättä ihan niin paljoa, kuin näistä paketeista vuosien saatossa kertyisi.

Lisäksi paketoin aattoaamun selviytymispakkauksiin jo aiemmin täällä blogijoulukalenterissa esiteltyjä kaakaopommeja, sekä kaikille kolmelle jouluaiheiset sukat. Sukkia ei ole koskaan liikaa meidän perheessä, joten ajateltiin, että tämä on tosi hyvä ja käytännöllinen lahja. Joulusukkia voi käyttää joulun lisäksi loistavasti ympäri vuoden, ainakin jos on tällainen jouluhullu kuin meidän perhe on.

Tänä vuonna tein vielä jotain, mitä en ole koskaan ennen tehnyt, mutta mitä halusin erityisesti juuri tänä jouluna lisätä mukaan. Kirjoitin jokaiselle lapselle oman joulukirjeen, jossa kävin läpi tätä kulunutta vuotta ja kehuin heitä kaikista ihanista pienistä jutuista, jotka ovat tältä vuodelta jäänyt mieleen ja joista olen heille kiitollinen. Kirjoitin kirjeisiin, miten kovasti rakastan heitä ja miten monella eri tavalla olen heistä ylpeä. Tämä oli niin ihana tapa, että haluan ehdottomasti toteuttaa tätä jatkossakin. Toivon, että lapsille tulee kirjeistä ihana joulufiilis. Ja ehkä isommat jopa säästävät kirjeet ja lukevat niitä joskus myöhemmin. Ajattelin, että miksi ihmeessä en tekisi näin. Tiedän itsekin miten ihana fiilis siitä tulee, kun joku on ajatellut juuri minua ja kirjoittanut juuri minulle kirjeen. Halusin antaa sen saman fiiliksen meidän tytöille. Toivottavasti onnistun!

Enää yksi yö jouluun!