Kahdenkesken esikoisen kanssa

06.11.2019

Kolmen lapsen vanhempina me ollaan koettu tosi tärkeäksi se, että aina välillä järjestetään kahdenkeskistä aikaa jokaisen lapsen kanssa, tai aikaa, jolloin yksi lapsi saa molempien vanhempien huomion kokonaan yksin. Arjessa pyritään joka päivä järjestämään rauhallista aikaa jutella jokaisen lapsen kanssa ja vaihtaa päivän kuulumiset rauhassa. Mulle on ihan ehdottoman sydämen asia se, että jokainen meidän lapsista kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Ettei kenelläkään olisi koskaan sellainen olo, että äitiä ja isiä ei kiinnosta tai ne ei välitä.

Tietenkään me ei olla tässä asiassa täydellisiä, kuten ei varmasti kukaan  vanhempi. Aina joskus tulee niitäkin päiviä, että tuntuu ettei ole ehtinyt puhua rauhassa yhtään kenenkään kanssa. Mutta pääosin pyritään siihen, että vaikka tykätäänkin viettää aikaa koko perhe yhdessä, jokainen saisi päivittäin myös rauhassa kertoa omasta päivästään ja ajatuksistaan sen mitä haluaa edes toiselle vanhemmalle, kysyä ne kysymykset jotka mieltä askarruttaa, ja mahdollisuuksien mukaan puuhailla yhdessä jotain hauskaa tai sitten ihan vaan olla hiljaa kainalossa ihmettelemässä, joskus sekin on aivan parasta.

 

Meidän kuopus saa joka perjantai rauhallista aikaa yksin vanhempien kanssa, kun hänellä on vapaapäivä dagiksesta. Isompien kanssa kahdenkeskisiä hetkiä järjestetään muuten aina kun se onnistuu. Viimeksi oli Oton ja keskimmäisen vuoro viettää kahdenkeskistä päivää ja tänään mä otin esikoisen mun mukaan Last Christmas -elokuvan kutsuvierasnäytökseen (leffa oli K-7).

Meillä oli niin ihana ilta keskellä arkiviikkoa! Jotenkin musta on niin mielettömän kivaa, että meidän esikoinen on jo niin iso, että hänen kanssa voi mennä jo katsomaan romanttista komediaa, ja hän itse jo on tsekkaillut elokuvaa etukäteen, että ”tuon mä haluaisin nähdä”. Että ei ole enää ne pelkät piirretyt ja muut, vaan meillä on oikeasti paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita. En mä sitä sano etteivätkö lasten leffatkin olisi hyviä, kyllä mä tykkäsin ihan hurjasti esim. Toy Story 4:stä ja viimeksi katsomastamme Late Lammas Farmageddonista. Mutta jos vaihtoehtoja olisi ne kolme, niin kyllä mä tätä Last Christmasia mieluiten lähdin katsomaan.

Kuvan nappasi Oi mutsi mutsi -blogin Elsa. 

Meidän esikoinen oli ainoa lapsi tilaisuudessa, mutta meillä meni loistavasti. Herkuteltiin tapaksilla, joita oli tarjolla ja katsottiin leffaa rauhassa. Me pidetään kotonakin hänen kanssa juusto- ja tapasiltoja, joten tiesin jo etukäteen että hänelle kelpaavat oikein hyvin vähän erilaiset leffaherkut. Siellä hän maisteli mun kanssa artisokan sydämiä, juustoja, siemenkeksejä, kirsikkahilloa ja muita herkkuja tyytyväisenä. Hän tykkäsi elokuvasta, kuten myös minä. Kotimatkalla metrossa juteltiin niin leffasta kuin kaikesta muustakin maan ja taivaan välillä. Oli ihan paras ilta. Ja siitä tulee itsellekin niin hyvä fiilis kun näkee, miten paljon lapsi nauttii siitä kahdenkeskisestä ajasta.

Vaikka me ollaan tosi tiivis porukka ja rakastetaan tehdä hirveästi yhdessä koko perheen kesken kaikkea, niin silti se on ihan eri juttu aina välillä saada se täysin jakamaton huomio. Se on ihan älyttömän tärkeää, meille kaikille. Eikä sen kahdenkeskisen ajan tarvitse aina olla mitään niin erityistä kuin leffa tai muut huvitukset. Ihan  tavallisetkin jutut on erityisen ihania, kun niitä saa tehdä rauhassa kahdestaan. Kävelyllä käyminen, kirjastoreissu tai kaupassa käyntikin voi hyvin olla ihanaa kahdenkeskistä aikaa, kunhan on lapselle täysillä läsnä.


Laatuaikaa kaksin lapsen kanssa

24.09.2016

Meille on varsinkin syksyn ja harrastusten taas alettua muodostonut säännölliseksi tavaksi viettää pari tuntia kahdenkeskistä aikaa kummankin lapsen kanssa joka viikko. Zeldan ollessa balettitunnilla Tiaran kanssa tehdään isojen tyttöjen juttuja, ja Tiaran ollessa sirkuskoulussa tehdään niitä juttuja mitkä Zeldaa kiinnostavat. Vaikka tykkään kovasti touhuta yhdessä koko perhe, on se myös ihanaa kun voi keskittyä ihan kokonaan vain siihen yhteen neitokaiseen.

Esikoisen isojen tyttöjen juttuihin kuuluvat mm. matikan tehtävät, lukeminen ja barbitalon rakentaminen. Sellaiset jutut joihin 3-vuotiaan pikkusiskon kiinnostus ja keskittyminen ei vielä ihan täysillä riitä, mutta joista 5-vuotias isosisko nauttii aivan täysillä. Tehtäväkirjojen täyttely on helpompaa kun kukaan ei tule piirtämään tikku-ukkoja kertolaskujen päälle, ja tavutettujen kirjojen itse lukeminen on iisimpää kun pikkusisko ei huuda ääneen samalla omakeksimiään tavuja ja lauseita.

Zeldan kanssa tehdään mitä milloinkin, yleensä harjoitellaan balettiliikkeitä tai sitten lähdetään ulos kävelylle, hän kun rakastaa rauhallisia kävelyitä jolloin voi jutella kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tulee ihan mieleen oma lapsuus, mäkin tykkäsin käydä äidin kanssa kävelyllä iltaisin ja viikonloppuisin ja tutkia uusia paikkoja. Tänään oli Tiaran sirkuskoulupäivä, ja me lähdettiin sillä aikaa Armaksen ja Zeldan ja mun äidin kanssa ulos. Äiti ja Armas-koira ovat täällä vielä tämän viikonlopun, ja Zeldasta oli erityisen kivaa saada taluttaa Armasta koko matkan ihan itse, eikä vaihdella vuoroja siskon kanssa. Tuli ihan nostalginen fiilis ja mun ja äidin kävelyt mieleen meidän reissusta.

Lenkin jälkeen jäätiin kahdestaan pihalle keinumaan, tai no siis hän keinui ja mä höpöttelin. Ihan uskomatonta että meidän nuorimmainen, tuleva keskimmäinen, on jo niin iso että osaa ja uskaltaa keinua itse ja on muutenkin niin reipas. Jotenkin sitä aina pitää nuorimmaista ihan vauvana vaikka hän oikeasti onkin jo osaava ja reipas tyyppi.

*pipo saatu blogin kautta.

Yksi asia on varma: tästä kahdenkeskisestä ajasta isompien muksujen kanssa ei luovuta sittenkään kun meidän vauva syntyy. Ehkä sitä ei voi toteuttaa ainakaan alkuun yhtä helposti ja säännöllisesti, mutta sitä täytyy ehdottomasti järjestää aina välillä. Se on iso juttu niin lapselle itselleen kuin vanhemmallekin. Ja jos vauva-arki on rankkaa, se tarjoaa myös hengähdyksen vanhemmalle ja hetken tyypin seurassa jonka kanssa voi touhuta ja jutellakin. Myös vauvan kanssa vietetään ehdottomasti kahdenkeskistä aikaa, jolloin hänkin saa täysin jakamattoman huomion. Se on ihan yhtä tärkeää jokaiselle lapselle.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3