Miksi vähennän lihansyöntiä?

09.03.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä WWF:n ja Lifien kanssa. Mä en ole kasvissyöjä tai vegaani, vaan ihan sekasyöjä. Viime vuosina olen kuitenkin yhä enenevässä määrin vähentänyt lihan syömistä arjessa ja lisännyt kasvisten ja kasviperäisten tuotteiden määrää. Miksi? No minäpä kerron.

Ruoantuotannon ympäristövaikutukset

Sillä mitä me syödään on todella suuri vaikutus ympäristöön, voisi jopa sanoa että se on merkittävin päivittäinen ympäristövalintamme. Ihmisten hiilidioksidipäästöistä 20% aiheutuu ruoasta, mikä on saman verran kuin esimerkiksi liikenteestä jota yleisesti ottaen pidetään ”pahempana” päästötekijänä.

Muiden ympäristötekijöiden kannalta ruuan vaikutus on vieläkin suurempi, esimerkiksi 70% makean veden kulutuksesta maailmanlaajuisesti aiheutuu ruuasta, ja ruuan tuotanto on ylivoimaisesti suurin maankäytön muoto. Luonnon monimuotoisuus kärsii jatkuvasti siitä että yhä enemmän maata raivataan viljelyä varten. Sekä suoraan että välillisesti ruoantuotanto haittaa luonnon monimuotoisuutta kaikkein eniten.

Eläinkunnan tuotteet vs. kasvikunnan tuotteet

Sillä käytämmekö me eläinperäisiä vai kasviperäisiä tuotteita, on suuri merkitys ympäristön kannalta, sillä selkeästi suurin osuus ympäristövaikutuksista liittyy eläinperäisen ruoan tuotantoon. Niin lihan, maitotuotteiden kuin kananmunienkin tuotantoon tarvitaan lähes poikkeuksetta myös viljelyä rehuntuotantoon, joten eläinperäisillä tuotteilla on aina suuremmat ympäristövaikutukset jo pelkästään tästä syystä.

Suomessa lihankulutus lisää esimerkiksi Itämeren ja järvien rehevöitymistä, kun peltojen ravinteet valuvat vesistöihin. Maailmalla lihan tuotanto aiheuttaa metsäkatoa, kuluttaa valtavasti vettä ja aiheuttaa kaikkein suurimmat kasvihuonekaasupäästöt. Ratkaisevaa on se, kuinka paljon me lihaa kulutamme. Nykyisenkaltainen lihankulutus ei voi jatkua, sillä maailma ei yksinkertaisesti kestä sitä.

Lihantuotannon haasteet eivät tarkoita että lihaa ei saisi syödä ollenkaan

Suurin vaikutus on sillä millaista lihaa ja kuinka paljon me syömme. Lihan syömistä ei tarvitse lopettaa kokonaan, mutta pienillä valinnoilla on suuri merkitys ympäristön kannalta. WWF:n lihaopas kannustaa suomalaisia syömään vähemmän ja ympäristön kannalta parempaa lihaa. Jokainen voi vaikuttaa omilla pienillä valinnoillaan ja korvaamalla osan lihasta kasviksilla ja kestävästi pyydetyllä ja kasvatetulla kalalla.

Me ollaan vähennetty lihan syömistä arjessa ihan yksinkertaisilla jutuilla: Syömällä kalaa kaksi kertaa viikossa ja pitämällä ainakin kerran tai kaksi viikossa kasvisruokapäivä. Lihaa on helppo korvata, kun markkinoilla on siihen niin paljon sopivia ja hyvänmakuisia tuotteita, joita tulee kokoajan lisää. Me korvataan lihaa esimerkiksi härkiksellä, pavuilla, kasvispihveillä ja falafeleilla. WWF:n Lihaopas esittelee parhaita vaihtoehtoja lihalle, ja kertoo millaista lihaa lautaselle kannattaa valita silloin kun sitä haluaa syödä.

Mä henkilökohtaisesti tykkään monista liharuuista ja maitotuotteista, enkä aio ryhtyä kokonaan kasvissyöjäksi. Mutta ei mun tarvitse joka päivä saada lihaa, tai välttämättä joka viikkokaan. Liha on meillä enemmän sellainen juhlaruoka, ja sitä osaa enemmän arvostaakin kun rakkaudella hauduttelee vaikka viikonlopun ajan kestävästi kasvatetusta tai tutun pyytämästä lihasta hyvää pataa.

Nyt kuitenkin jaan teille yhden meidän perheen lemppari arkikasvisruokaresepteistä, eli Nyhtökaura Nachos Supremen:

Vegaaninen Nyhtökaura Nachos Supreme (6 annosta)

250g Nyhtökauraa

200g Mustapapuja

1ps tacomaustetta

1/2 pussi nachoja

5 tomaattia

2 avokadoa

1 lime

1 punasipuli

1 tlk valmista texmex salsaa

1tlk kaura fraichea

vegejuustoa raastettuna

Pilko vihannekset ja laita ne eri kulhoihin. Purista limen mehu avokadojen päälle. Valuta pavut. Kuumenna pannulla nyhtökaura ja pavut, lisää joukkoon tacomauste ja puolet tomaateista. Laita uunipelti täyteen nachoja ja lisää päälle nyhtökaura-papu-tomaattiseos, sekä vegejuustoraaste. Paista uunissa 225 asteessa n. 5 minuuttia. Tarjoile tuoreiden kasvisten,  korianterin, limelohkojen, salsan ja kaura creme fraichen kanssa. Yksinkertaista, nopeaa ja hyvää! Nyhtiksen tilalle sopii tosi hyvin myös härkis jota meillä on usein ollut, nyt vaan nappasin nyhtökauraa kun sattui olemaan saatavilla. 

LUKIJAKILPAILU:

Mikä on sun lemppari kasvisruoka arjessa? Jaa oma kasvisruokalempparisi blogin kommenttiboksiin, jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja olet mukana 50€ WWF-verkkokaupan lahjakortin arvonnassa. Arvonta-aikaa on 16.3. klo 22.00 asti. Voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Kannattaa käydä tutustumassa WWF:n lihaoppaaseen, siellä on helppoja konkreettisia vinkkejä jokaisen ruokavalioon, kuinka tehdä parempia valintoja.

Yhteistyössä WWF.

Mahtavaa päivää kaikille!