Moikka! Niinhän siinä sitten kävi, että kun erikseen mainitsin postaavani illalla, en saanutkaan tätä eilen valmiiksi. Pahoittelut myöhästymisestä! Lasten verkkoidentiteettiä käsittelevä postaus oli mulle itselleni tunteita ja ajatuksia herättävä kirjoitus, ja olen iloinen että otitte sen niin hyvin vastaan, kiitos! Nämä asiat ovat mietityttäneet mua jo pitkään, kuten sanoin, enkä oikeastaan osaa tehdä yksiselitteistä ”oikeaa” ratkaisua. Eihän  sitä voi etukäteen varmaksi tietää mikä on oikein. Moni ehkä luki kirjoituksen liian mustavalkoisesti, ajatellen että blogi on tästälähtien pelkkää Iinaa, muiden joukkoon hukkuva massavirtalifestyle. Eihän se niin tietenkään tule menemään.

Joku sanoi, että uusi blogi olisi paikallaan, kun tulee näin suuria muutoksia. Pysähdyin miettimään näitä tulevia suuria muutoksia, ja eivät ne ainakaan oman blogini postaustilastojen valossa itselleni vaikuta kovin suurilta. Jos minulle henkilökohtaisesti liian yksityiskohtaiset lasten persoonallisuutta kuvaavat postaukset – kuten kehityspostaukset, tai haastatteluvideot jättää pois, se tarkoittaa käytännössä 1-3 postausta vähemmän kuukauden aikana. Nämä 1-3 postausta voin korvata muilla aiheilla.

Joku kysyi myös, mitä tämä muutos tarkoittaa Oton blogin kannalta. Eikö Otonkin pitäisi toimia samoin kuin minun? Siihen mulla on helppo vastaus. Ei, vaan mun pitäisi toimia niinkuin Oton. Otto on alusta asti pitänyt lapset pienemmässä roolissa blogissaan, eikä ole käsitellyt heidän persoonallisuuksiaan juurta jaksaen. Kuten Oton blogissa, myös mun blogissa lapset tulevat edelleen näkymään, mutta eivät pääosaan verrattavassa osassa. On täysin eri asia kertoa vanhemmuudesta, lasten tuottamasta ilosta tai kuvata tapahtumia joissa koko perhe on mukana, kuin raapustaa 1200 sanaa 23kk-kuulumisia.

Mulla on jonkinverran ristiriitaisia tunteita, koska mä rakastan kirjoittaa lapsistani, heidän kiinnostuksenkohteistaan ja luonteistaan. En kuitenkaan tiedä, miten sitä voisi tehdä loukkaamatta lasteni yksityisyyttä. Kun lasten ja meidän perheen nimet ovat tiedossa, ja kasvot olleet esillä, ei olisi mitään järkeä yhtäkkiä alkaa kutsumaan lapsia lempinimillä ja kuvata heitä vain takaapäin tai sutata kasvot, jotta voi kuvailla heidän persoonaansa värikkäästi. Teidän kommenttinne vahvistivat mun tunnetta siitä, että tämä on ehdottomasti oikea päätös. Ja sinulle, joka sanoit että ”heihei Tiara, oli kiva tutustua!” sanoisin, että Tiara voi itse tutustua niihin keihin itse haluaa, kun on tarpeeksi vanha.

En osaa vielä itsekään sanoa 100% varmuudella, miten muutos tulee näkymään blogissa, sen näyttää vain aika. Mutta kuten sanottua, perheblogi tämä on edelleen, ei mikään iina shoppailee -blogi täynnä pelkkiä ostoksia, tai mielipideblogi. Mun näköinen, meidän näköinen, positiivinen ja toivottavasti myös inspiroiva. Muutos on aina tunteitaherättävää, ainakin jossain määrin.

Ehkä olisin voinut toimia toisinkin, hitaasti vähentää vain lasten osuutta entisestään, kuten olen oikeastaan tehnyt jo vuoden ajan. Mutta mieluummin sanon nyt reilusti mitä mielessäni liikkuu, kun muutan edelleen blogiani pikkuhiljaa sanomatta mitään. Jos tämä muutos nyt karkottaa jonkun pois, niin sille mä en voi mitään. Mutta mulla on ainakin kova halu kehittää blogia, ja toivon että onnistun edelleen tuomaan blogiini kiinnostavia asioita, joista kirjoittaminen tuntuu hyvältä ja turvalliselta.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille, ja kiitos kaikesta tuesta  jota teiltä saan<3 Te lukijat olette tämän blogin suola ja sokeri, ja ajatustenvaihto teidän kanssa tuo valtavasti hyvää mun elämään.

Multa on toivottu jo jonkin aikaa postausta lapsen verkkoidentiteetistä, ja nyt tätä aika pitkään mietittyäni ajattelin tarttua aiheeseen. Aihe on mielestäni ajankohtainen pohdittavaksi, sillä esikoisemme täyttää kolme vuotta, ja hänellä ehdottomasti alkaa olla jo omanlaisensa persoona. Koska kirjoitan perheblogia, mun todellakin täytyy miettiä tätä aihetta tarkasti, ja se miten aion toimia, vaikuttaa myös blogin tulevaisuuteen.

Mä olen valinnut näyttää lasteni kasvot ja kertoa heidän nimensä blogissa. En koe sen olleen väärä valinta, enkä kadu sitä. En koskaan koe jakaneeni lasteni elämästä mitään sellaista, mitä heidän tarvitsisi myöhemmin nolostella tai hävetä, en mitään liian intiimiä. Mutta kuten sanoin jo Tiaran lähestyessä kahden vuoden ikää, olen sitä mieltä että mitä vanhemmaksi lapset kasvavat, sitä pienempi heidän osuutensa blogissani tulee olemaan. Kun tytöt ovat tarpeeksi vanhoja luomaan omat sosiaalisen median profiilinsa, on heillä mahdollisuus luoda itselleen omannäköisensä verkkoidentiteetti, se ei ole mun tehtäväni.

Mutta millaiset asiat sitten vaikuttavat verkkoidentiteettiin? Luonko mä lapselleni nettipersoonan kuvaamalla tämän synttäreillä, ja kertomalla että lapseni nautti juhlistaan? En mielestäni. En myöskään mielestäni kuvaamalla vaikkapa uusia vaatteita lasten päällä, tai laittamalla kuvia puistoreissulta. Tiaran kasvettua yli kahden vuoden ikään, en ole enää kirjoittanut kuukausittaisia kehitys-/kiinnostuspostauksia, kuten vauva-aikana, mutta satunnaisia kuulumisia olen kertonut ja kuvannut videoita, joissa hän on mukana. Yksityiskohtaisesti lapsen tekemisistä, luonteesta ja kiinnostuksenkohteista kertominen on mielestäni persoonan luomista, mutta yleisen perhe-elämän ja tapahtumien kuvaaminen ja kertominen ei.

Mielestäni on eri asia kirjoittaa vauvan tai taaperon kehityksestä, kuin isomman lapsen. Leikki-ikäiset ja sitä vanhemmat lapset ovat jo omia persooniaan, ja heidän täytyy itse saada luoda omanlaisensa sosiaalisen median identiteetti. Sitä nuoremmista lapsista kirjoitetaan lähinnä taitoja ja kiinnostuksenkohteita kävelystä luukkukirjoihin, niitä samoja joita on kaikilla vauvoilla, muutaman kuukauden kehityseroilla vain. Aika persoonatonta, eikö totta?

Luotan myös siihen, että jokainen ymmärtää, että kukaan ei vaikkapa 11-vuotiaana ole enää samanlainen kuin vauvana. Mistä sitä tietää, onko mulla blogia enää siinä vaiheessa, kun tytöt luovat omat profiilinsa netin sivustoille, ei mistään. Mutta en halua ottaa sitä riskiä, että luon tytöistä kuvaa tietynlaisina koko heidän lapsuutensa ajan, ja siksi heillä ei ole vapautta vanhempana olla juuri sellaisia kuin itse haluavat.

Nykyisin valtaosalla vanhemmista on profiili vähintäänkin jossain sosiaalisen median palvelussa, useimmilla monessakin eri palvelussa. Monella äidillä on myös blogi. Mulla ei ole mitään tilastotietoja äitiblogien määristä, mutta se on kyllä fakta että äitien blogeja on nykyään todella paljon. Lisäksi on suuria FB-ryhmiä kuten mainetta niittänyt Äitylit, jossa on 17 000 jäsentä tällä hetkellä. Lasten kuvien, sairastelun, toilailujen ja uhmakohtausten jakaminen on arkipäivää monelle. Silti kukaan ei tiedä, mitä lapset itse tulevat olemaan tästä kaikesta mieltä isompana. Ehkä se on heillekin ihan arkipäivää, nauravat sille että kukkahattutädit ovat tätä pohdiskelleet hätäisinä. Tai sitten he eivät pidä siitä ollenkaan, ja sosiaalinen media kuolee pois.

Kaikki kuvat (c) DMK Photography

Blogini tulee jatkossakin olemaan perheblogi, ja täällä tulee jatkossakin olemaan kuvia tytöistä. Silti aion, yhä suurenevassa määrin, siirtää pääpainoa lifestyleen, vanhemmuuteen ja sen ilmiöihin yleensä, ajankohtaisiin aiheisiin, sekä lasten ja aikuisten vaatteisiin, ja jättää tilaa lapsille kehittää itse omat nettipersoonansa sitten kun he niin haluavat. Saatan jakaa jatkossakin lasten hassuja letkautuksia FB:ssä tai lyhyitä videopätkiä instagramissa, mutta blogissa niitä ei enää tule näkymään. Tämä tuntuu musta itsestäni hyvältä ratkaisulta, ja toivon että se on ratkaisuna oikea. Toivon myös, että te kaikki lukijat ette kaikkoa päätökseni takia, vaikka toki sen ymmärrän jos ainoat jutut mitä täältä on halunnut lukea on olleet lasten kuulumiset.

Mitä mieltä te olette lasten verkkoidentiteetistä? Laitatteko kuvia Facebookiin tai Instagramiin, tai jaatteko erilaisissa sosiaalisen median ryhmissä?