Olen mukana Indiedaysin ja L’Oréal Parisin uuden Prodigy -hiusvärin kampanjassa, jonka myötä pääsin reilu viikko sitten viettämään huippua muodonmuutos- ja kuvauspäivää Mintun ja Sofin kanssa. Meidän hiukset värjättiin ja leikattiin, ja saatiin kasvoillemme ihanat meikkitaitelijan tekemät meikit, ja päästiin sekä valokuvattavaksi että videokuvattavaksi.

Uudet L’Oréal Paris Prodigy -kestovärit eivät sisällä ollenkaan ammoniakkia. Värit sisältävät mikroöljyjä, jotka auttavat levittämään värin miljoonat pigmentit hiuskuituihin tasaisesti ja tuovat esiin äärettömästi sävyvivahteita, niinkuin luonnollisessakin hiusvärissä on. Mä ensin vähän epäröin, että mitähän mun kilometri-tuplajuurikasvuisista ikuisuus sitten vaalennetuista ja puoli ikuisuutta sitten sävytetyistä hiuksista oikein tulee, kun iskee päähän vain yhden vaalean markettivärin.

Kuva lainattu Mintulta.

Suoraan sanottuna valmistauduin siihen että hiukset menevät ainakin juurista ihan pissan väriseksi, kuten vaalentaessa yleensäkin, ja että muutenkin lopputulos voisi olla sellainen etten tykkää. Olin kuitenkin niin kyllästynyt hiuksiini joihin ei oltu tehty lokakuun jälkeen mitään, että ajattelin etten häviäisi kokeilemalla mitään, ja ainakin vaalennetun päälle tarttuisi sitten paremmin joku toinen sävy. Mun hiukset värjättiin 10.0 -sävyllä, joka on sarjan 17:stä eri sävystä kaikkein vaalein.

Värin sekoitus oli helppoa, kun purkki oli suunniteltu sellaiseksi että mukana tulleella sekoitustikulla sai hyvin sekoiteltua. Mä olen aina tähän asti laittanut kotona markettivärit johonkin kulhoon, ja sekoitellut sudilla, mutta nyt ensimmäistä kertaa purkki oli valmiiksi sellainen ettei tarvinnut mitään ylimääräisiä välineitä vaan kaikki löytyi paketista.

Kuvat lainattu Mintulta.

Lopputulos yllätti mut sillä, että se ei ollut ollenkaan keltainen tai oranssi. Hiuksissa on näkyvissä useita eri sävyjä, mutta kuitenkin tasaisesti, eikä sillä tavalla kirjavasti niinkuin vielä ennen-kuvassa. Mä tykkään siitä että latvat ovat raikkaan vaaleat, ja tyvi on sitten enemmän sellainen toffeen sävyinen. Mulla oli pari vuotta sitten hetken aikaa toffeen sävyiset hiukset ennen kuin vedin yli vaalennuksen kanssa, ja olen haikaillut niiden perään aika usein, koska se sävy tuntui sopivan mun ihon sävyyn nätisti. Tämä uusi toffeetukan sävy on uskomattoman ihana ja luonnollinen. Jos en tietäisi, niin en uskoisi että tämä väri on saatu aikaan kaupan värillä, etenkään kun itse en ole aiemmin saanut vivahteikkaita ja luonnollisia hiuksia markettiväreillä aikaiseksi.

Sävy oli tarpeeksi lähellä mun omien hiusten sävyä, ja onnistui siksi niin hyvin. Hiuksia itse värjätessä kun ei missään nimessä kannata lähteä kikkailemaan, ja valitsemaan purkin kyljen malleilta kauneinta sävyä, vaan verrata niitä tupsuja omaan kuontaloon ja valita sävy joka ei poikkea omasta sävystä liikaa. Yhdestä kahteen sävyä tummempaan tai vaaleampaan on kotivärjäyksessä turvallinen muutos, jolloin lopputuloksesta voi olettaa tulevan halutunlainen. Mun hiuksia ei värjätty kokonaan, vaan väri levitettiin ensin tyveen, ja ihan lopuksi muutaman minuutin ajaksi jo entuudestaan vaaleisiin latvoihin, mikä on hyvä taktiikka värjättyihin hiuksiin joissa on selkeä juurikasvu.

Kuvat lainattu Mintulta.

Mä olen hurjan tyytyväinen tähän kampaukseen, ja iloinen että osallistuin tähän kampanjaan. Kaikkein siisteintä musta oli nähdä kuvat ja video, joka meistä päivän aikana kuvattiin. Siinä oikein kiteytyy se miten iso muutos tapahtui, ja en tiedä teistä mutta ainakin itse huomaan kun näin jälkikäteen katson, miten paljon helpompi mulla oli olla kameran edessä videon loppupuolella, kun fiilis omasta ulkonäöstä oli itsevarma ja tunsin näyttäväni siltä miltä haluankin. Päivä oli ihan mahtava, ja mulle jäi tosi hyvät fiilikset!

Kaksi ylintä kuvaa lainattu Mintulta.

Behind the scenes -video löytyy tuosta alta, tai TÄÄLTÄ jos upotus ei jostain syystä näy sinun laitteellasi.

Teillä lukijoilla on mahdollisuus päästä testaamaan uusia Prodigy -värejä, sillä kampanjasivulla on mahdollisuus hakea L’Oréal Paris Prodigy -testiryhmään johon otetaan 250 onnekasta mukaan kokeilemaan itse valitsemaansa Prodigy-sävyä. Mahdollisuudet päästä testaamaan ovat siis aika hyvät, kun noin moni pääsee mukaan! Hakuohjeet löytyvät samaiselta sivulta, kuten myös Mintun ja Sofin upeat lookit ja lisää behind the scenes -kuvia.

Käykää ihmeessä hakemassa mukaan jos hiusten värjäys tuntuu ajankohtaiselta! Mitäs pidätte muuten lopputuloksesta? Muistan ainakin muutaman teistäkin haikailleen sen toffeesävyn perään, miltäs tämä näyttää teistä? 😀

Kiitos L’Oréal Paris, Indiedays ja ihanat bloggaajakollegat huipusta päivästä ja tästä uudesta lookista, se oli heittämällä kevään mukavin maanantai!

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille, illalla luvassa lisää videomateriaalia, mutta kylläkin aivan eri jutusta!

Tänään laitoin Otolle viestiä bussista kotimatkalla, että voiko hän tulla ottamaan musta asukuvat ennen kuin tulen kotiin, kun halusin ehdottomasti kuvata mun uudet kengät. Kello oli kuusi, molemmat aivan rättipoikki mutta päätettiin käyttää tilaisuus hyväksi, kun mun äiti oli vielä tämän illan meillä, ja saatiin ottaa asukuvat kahdestaan rauhassa. Asu ei kyllä ollut mikään ihmeellinen, niin perus työpäivän rento asu kuin vaan voi olla, mutta ne kengät. Ja sitten ajattelin, että miksi en esittelisi nimenomaan asua jota en ole aamulla miettinyt sekuntiakaan enempää, kiskaissut vaan jotain kaapista päälle kun mulle tuli jäätävä kiire pressilounaalle innostuttuani vähän liian pitkäksi aikaa tekemään töitä kotoa käsin. Ihan tavallinen asu, asu jollaisessa mulla on mukava olla ja joka on kaikkein eniten minä.

Takki Sheinside* / Neule Lindex / Farkut Gina Tricot / Pipo Asos /Huivi New Yorker* / Laukku Coach / Kuulokkeet Urban Ears / Kengät Nike / *saatu blogin kautta.

Kuvissa näkyy naama, väsynyt naama jonka meikkiä ei ole korjattu kertaakaan aamuyhdeksän jälkeen.  Yleensä meikkaan lähestulkoon aina juuri ennen asukuvien ottoa, tai ainakin korjaan meikin, enkä esittele huulten juonteisiin kerrostuneita huulipunia tai esiin kuoriutuneita slmäpusseja.Tänään valitsin toisin, ensin pakon edessä kuvien ottamista helpottaakseni, lopulta kuitenkin tyytyväisenä valinnastani. Ei se aina ole niin justiinsa.

Kuvissa näkyy väsynyt ja haukotteleva Otto, jota ei varmaan työpäivän jälkeen kiinnostaisi asukuvia hirveästi edes ottaa, mutta joka silti tulee kiltisti ne ottamaan kun pyydän. Otto, joka väsyneenäkin jaksaa nauraa mun pölöille jutuille kesken kuvien, ja joka pyytämättä tekee kaikkensa että saisin kivoja kuvia. Asukuvienottamisprosessi nykyisellään on vuosien harjoittelun tulos, enkä olisi ikinä neljä vuotta sitten kuvitellut että tänä päivänä Otto menee keskellä maaliskuun takatalvea automaattisesti mahalleen maahan makaamaan että saisi hyvän kuvakulman Air Force oneihin.

Mutta niin se vaan meni. Siinä Ottoa ylhäältä 167cm pituudella maanrajaan tuijotellessani mä keksin tämän idean. Osittain arvostuksesta miestäni kohtaan, onhan se nyt ihan hiton hienoa että mun rinnalla astelee tuollainen komistus, joka kaiken muun hyvän lisäksi vielä jaksaa ottaa noita kuvia, tehdä typeriä asioita niiden takia, odottaa että otan kuvan hänen ruoka-annoksestaan ennen kuin hän syö sen, ja menee vaikka sinne maahan makaamaan. Ihan vaan mun takia.

Osittain keksin tämän siksi, että halusin näyttää, miten epäglamouria se asukuvien ottaminen yleesä on, ainakin meillä. Asukuvien ottaminen on kuin mikä tahansa muu arkinen hetki hampaiden pesusta kananmunan keittämiseen. Välillä siinä tulee kylmä, välillä se ei onnistu mitenkään kun hiukset tunkevat suuhun, silmään ja taivaalle tuulen voimasta ja välillä hyvää ilmettä tai asentoa ei vaan löydy millään. Kuvaajalle se on kaikkein vähiten glamouria ja usein mukana ovat vielä lapset, jotka eivät äidin kuvaamisesta niin perusta, ja joiden takia yritetään aina olla mahdollisimman nopeita. Se johtaa usein jälkeenpäin otsa rypyssä kuvakansioiden tutkimiseen, kun niistä ei meinaa löytyä mitään järkevää pikaisen kuvaus-sähläyssession vuoksi.

Silti mä tykkään asukuvauksesta ihan hirveästi, etenkin kesällä kun on kylmyyden verran vähemmän vaikeuttavia tekijöitä. Haluan jatkossakin kehittyä asukuvauksessa ja asujen keksimisessä paremmaksi. Haluan oppia ne taatusti toimivat ilmeet ja asennot, joita käyttäessä tulee vain onnistuneita kuvia. Haluan löytää upeita kuvausympäristöjä ja kokeilla erilaisia tyylejä. Parasta on ehdottomasti käydä jälkeenpäin läpi vaikka koko vuoden asut kerralla ja katsoa miten tyyli on muuttunut ja kehittynyt. Jos ei muuta, niin ainakin voi sitten nauraa kymmenen vuoden päästä yhdessä teini-ikäisten tytärten kanssa sille miten dilleltä äiti on näyttänyt kun he ovat olleet pieniä, ja kuinka he eivät ikinä voisi käyttää pillifarkkuja, air force oneja tai isokokoisia aurinkolaseja. Ja jos he itse jatkavat perinnettä, voidaan sitten lastenlasten kanssa hihitellä heidän äitiensä tyyleille, ja sille kuinka ihan satavarmasti ne samat pillifarkut ja muut ovat jossain vaiheessa eksyneet myös heidän päälleen.

Kiitos Otto, kun jaksat aina kuvailla mua! Ja kiitos teille maailman parhaat lukijat, ilman teitä ei olisi asukuviakaan katseltavaksi myöhemmin!

Niin ja ne kengät. No ne on ihan täydelliset, ihan loistavat jalassa, kauniit ja niin mun! Sopivan kokoisetkin vielä. Mietin ensin uskallanko tilata mun normaalia kokoa, kun Zalandon sivuilla sanottiin että mitoitus on suhteellisen napakka. Riskillä tilasin normaalin kokoni kun isompia ei ollut jäljellä, ja nappiin meni. Ei purista eikä hölsky vaan istuu hyvin. Ehkä lemppareimmat kengät moneen vuoteen.  Ja onnistuin pitämään puhtaana ne ainakin ekan päivän, vaikka joku auto läiskyttikin rapakosta vedet mun päälle kun ajoi ohi niin vauhdilla. Onneksi kastui vain housut, kengille ei mennyt pisaraakaan. Mun ja mun air force onejen suhde on alkanut lupaavasti. 😉

Ihanaa iltaa kaikille<3

Mä lähdin eilen pitkästä aikaa ulos viettämään tyttöjen iltaa meidän äitiporukan kanssa, ja meillä oli aivan huippu ilta! Kyseessä on porukka johon olen tutustunut äitiyden ja äitiblogien myötä, ja tämä ihana porukka on kyllä yksi niistä suurimmista rikkauksista joita blogimaailma on mulle antanut kaiken muun lisäksi. On ihanaa kun on iso joukko kavereita joiden kanssa voi jutella ihan mistä vaan ja vaikka ei nähdä niin usein, ainakaan isolla porukalla, jatkuu juttu aina siitä mihin se on viimeksi jäänyt. Ja tietenkin on whatsapp-ryhmä missä lentelee välillä mitä mielenkiintoisempaa settiä, hah ollaan kunnon kanalauma!

Juhlat pidettiin Jemmin luona, ja meille tarjosi mielettömät herkut Jemmin äidin omistama ihana konditoria Pink Lemon. Tarjolla oli niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja minipitaleivistä ihan ylisuperherkullisiin leivoksiin, joissa oli mantelikrokanttia ja suklaasta tehty ”kuppi”, aijaijai kun vain muistelenkin sitä niin herahtaa vesi kielelle. Ihan huippuhauska ilta, ja pääsin vihdoinkin tanssimaan! Mä olen tanssinut viimeksi Indiedays Awardseissa viime lokakuussa, että vähän oli ehtinyt tulla jo ikävä! Otto sanoikin eilen päivällä mulle kun mä kotona vaan tanssin että ehkä ihan hyvä että olen lähdössä ulos niin saan purettua mun tanssivimmaa edes pikkuisen.

Jemmin luota ilta jatkui keskustaan Bakersiin, jossa viihdyttiin vielä muutama tunti villisti tanssien. Tyttöjen illoissa (joista mulla on harmillisen vähän kokemusta) on etenkin se hyvä puoli että kaikki haluavat tanssia. Mulle tanssi on se juttu miksi ylipäänsä edes haluan baariin lähteä, siinä on vaan sitä fiilistä kun pääsee tanssilattialle pyörimään hyvällä porukalla ja musiikki pauhaa kovalla.

Pieni breikki arjesta teki kyllä hyvää, ja mä haluan vielä kiittää kaikkia ihania kanalaumalaisia eilisestä. Kiitos Sofia, Jemmi, Karde, Julia, Essi, Demi, Veera ja Jenina, oli ihan parasta!

Tänään me ollaan vähän virvottu ja varvottu, syöty suklaamunia ja käyty kaupassa, ihana perus sunnuntai. Tuntui silti tosi hämmentävältä kun kelloja siirrettiin viime yönä ja nukuin aamulla pidempään kuin varmaan kahteen vuoteen! Tämä päivä meni tosi nopeasti ohi ja nyt kello on jo noin paljon. Tytötkin menivät tuntia myöhemmin nukkumaan kuin yleensä, koska heräsivät aamulla myöhemmin eikä kumpaakaan näyttänyt väsyttävän normaaliaikaan. Mutta eiköhän ne rytmit taas tästä ala löytymään pikkuhiljaa!

Huomenna luvassa kuvia meidän pienistä pupusista ja tästä päivästä, sekä höpötystä ihan muuten vaan. Hyvää yötä ja ihanaa alkavaa viikkoa kaikille<3

Mutsie -blogin Irene haastoi mut tähän Parasta just nyt -haasteeseen joka on kiertänyt blogeja, ja ajattelin että miksipä ei, kun en pitkään aikaan ole tehnyt edes oman Just nyt-postaussarjani kuukausittaisia postauksia. Ne olivat hauskoja toteuttaa, mutta ehkä niissä mätti se idea että en koskaan keksinyt (helposti) viittä negatiivista asiaa, ainoastaan ne viisi positiivista. Tai ehkä olisin keksinyt kymmenenkin positiivista, niinkuin tässä haasteessa pitää keksiä, enpä tiedä miksi mun piti siihen edes ottaa mukaan ne harmilliset asiat. Kuka niistä edes haluaa lukea, haha! Tämä haaste on kyllä ehdottomasti mukavampi kokonaisvaltaisella positiivisuudellaan. Kai se kertoo jotain mun luonteesta että keksin hyviä asioita huomattavasti helpommin kuin huonoja. Otto sanoo että mä olen optimisti, mä sanon positiivinen realisti. Mutta pidemmittä löpinöittä, mikä on parasta just nyt?

1. Työt

Jokaisena työpäivänä mä opin uutta ja saan haastaa itseäni, ja olen saanut rutkasti itseluottamusta lisää kun olen tajunnut että musta on oikeasti hyötyä ja sen lisäksi että mä tykkään mun työstä, mä myös osaan tehdä sitä! Juuri tätä mä olen kaivannut, ja juuri tätä mä haluan tehdä jatkossakin. Samaan aikaan myös bloggaaminen tuntuu kivemmalta työltä kuin koskaan, ja vaikka kahdessa työssä on tasapainoilua, ne tasapainottavat myös toisiaan ja ajanhallinta päivätyössä on opettanut ajanhallintaa myös blogin kanssa.

2. Tippaleipä

Kiitos sille ihanalle joka toi tippaleivät meidän lähikauppaan jo maaliskuun puolivälissä. Suklaakoukku on tältä erää ohitse, tilalle on tullut tippaleipä ja sitä menee vähän turhan monta tsipaletta viikossa. Mutta kerrankos sitä, eihän tässä ole enää pitkä aika vappuun ja siihen että tippaleivät katoavat taas kauppojen hyllyiltä, niin kai sitä nyt voi nauttia ihan hyvillä mielin.

3. Kevätaurinko

No se aurinko kyllä nyt pysyttelee vähän turhan piilossa, mutta sentään takatalven mukanaan tuoma lumi suli jo eilisten vesisateiden mukana pois. Kyllä se aurinko ja kevätfiilis sen mukana tulee sieltä vielä pian takaisin, ja sitten testaillaan uutta trenssiä ja Niken Air Force ykkösiä käytännössä. Veikkaan että ne ovat pettämätön kombo!

4. Uusi kamera

Oi Olympus OM-D pelastit mun kevään, tai no koko lähitulevaisuuden bloggaajana. Kuvien ottaminen on niin helppoa ja hauskaa että niitä tulee otettua kokoajan, kaikesta. Yhtä helppoa ja nopeaa kuin puhelinkuvaus mutta laadullisesti miljoona kertaa parempaa. Vielä on hurjasti opeteltavaa, veikkaan että kunhan opin paremmin käyttämään kameraa tulee kuvien laatu paranemaan vielä entisestään. Näin valon lisäännyttyä ja tämän ihanuuden tultua kuvioihin on mulla hirveästi intoa kokeilla erilaisia juttuja kuvauksessa ja päässä pyörii vaikka mitä ideoita ihanista kuvista joita haluaisin toteuttaa.

5. Tiara ja Zelda

Nuo kaksi pientä isoa tyttöä, jotka varastavat mun sydämen joka päivä uudestaan. Nuo kaksi ihanaa murusta jotka saavat nauramaan niin että kyyneleet valuvat napaan asti. Nuo kaksi tyttöä jotka keksivät välillä maailman urpoimpia juttuja aina kanelin levittämisestä ympäri keittiötä siihen että he purkavat kirjahyllystä kaikki kirjat ja järjestävät ne ”hienommin”. Nuo ihanat tytöt, jotka oppivat joka päivä niin paljon että ei meinaa pysyä perässä. Joista toinen ymmärtää jo pelottavan paljon asioita, ja toinen on oppinut kyselemään ja höpöttämään hulluna ”mihk tä teket hommia äiti? Tuwe äiti eikkimään meidän kaa. Äiti, mihk tä waitat tota wakkaa tun tukkaan?” Ne kaksi, maailman rakkaimmat tärkeimmät joita ilman yksikään sekunti ei merkitsisi mitään. Tämä on ehdottomasti pysyvä kohta topkympissä, aina.

6. Uudet hiukset

Maanantain muodonmuutos- ja kuvauspäivä tuli kyllä niin tarpeeseen. Uudet hiukset vaativat hetken totuttelua, etenkin kun latvoista lähti useampi sentti, mutta nyt mä alan olla aika ihastunut näihin. En malta odottaa että pääsen esittelemään kuvamateriaalia maanantailta!

7. Otto

Topkympin toinen pysyvä kohta. Mun toinen puolikas, kliseisesti. Vaikka Otolla on ollut töissä rankkaa, ja meillä on ollut tässä kuussa ehkä vähemmän yhteistä aikaa kuin hetkeen, me ollaan osattu ottaa ilo irti siitä. En tiedä mitä tekisin jos en saisi höpöttää tuon aviomiehen ketaleen kanssa joka päivä, halata, pussata ja olla kainalossa turvassa. Se tietää tasan mistä naruista vetää että saa mut piristymään jos väsyttää, ja rohkaisee mua juuri oikealla tavalla jos jännitän tai pelkään. Otto tietää tasan mitä mä haluan kuulla, mutta sanoo sen vain jos todella tarkoittaa sitä. Mä luotan Ottoon, ja Otto saa mut luottamaan itseeni.

8. Kaverit

Tänään  on edessä tyttöjen ilta maailman parhaiden mamien kanssa. Tämän porukan kanssa ollaan bailattu yhdessä viimeksi Halloweenina lasten halloweenjuhlissa, joten nyt on aikuisten kekkereiden vuoro. Pukukoodina pikkumusta ja luvassa hyvää seuraa, tanssia ja rentoutumista. Ihana päästä vähän juhlimaan rennolla meiningillä tyttöjen kesken! Mä olen ollut viimeksi baarissa tanssimassa lokakuun lopussa kun käytiin Oton kanssa laivalla, vähän ehkä kieltämättä tanssijalkaa jo vipattaa. Kaverit on mielessä paljon muutenkin, ihana kun kaikki alkavat heräillä talvikoomastaan (minä mukaan lukien) ja tiedossa on vaikka mitä kivoja treffejä ystävien kanssa.

9. Pääsiäisloma

Ensi viikolla se alkaa, pääsiäisloma. Neljä päivää perhaikaa vailla suunnitelmia, no okei suunnitelmana on pasha ja perineinen pääsiäislammas, mutta niitä lukuunottamatta zero, nada, noll plans. Aivan loistavaa! Katsotaan mitä me vielä keksitäänkään, ja pidetään sormet tiukasti ristissä että ollaan kaikki lomalla terveenä.

10. Musiikki

Kotona ollaan kuunneltu aina lasten kanssa paljon musiikkia, niin lasten kuin aikuistenkin, mutta nyt kun mulla on työmatkoilla ja välillä työtä tehdessäkin aikaa kuunnella musiikkia, mä olen innostunut siitä taas ihan uudella tavalla. Mulla on hirveästi uusia lemppareita, ja täytyy sanoa että päivä päivältä keikkakuume kasvaa vaan, kun lokakuinen Fall Out Boyn keikka Lontoossa lähestyy hitaasti. TJ 198, yhyy!

Paljon on parhaita asioita tällä hetkellä! Nyt mun pitää alkaa meikkaamaan ja laittautumaan että pääsen nauttimaan ihanista herkuista ja mahtavien tyyppien seurasta illaksi Jemmin luokse. Otto ja tytöt viettävät täällä poikien iltaa ja mä lähden hyvillä mielin tanssimaan. Musta tuntuu että tämä haaste on ollut jo varmaan kaikissa blogeissa, niin en uskalla haastaa ketään! Mutta kannustan kaikkia jotka eivät vielä ole tätä tehneet, kokeilemaan, koska tää on kivaa ja tulee hyvä mieli.

Aivan ihanaa lauantaipäivää kaikille <3

Eiliset Aussiepirskeet olivat hauskat ja oli ihana viettää hetki aikaa Oton kanssa kahdestaan, vaikka me lähdettiinkin juhlista jo kahdeksan jälkeen ja tultiin Burger Kingin kautta kotiin. Ja tietenkin oli mahtavaa myös tavata tuttuja. Mulle koko Aussie Academy oli hieno ja opettava kokemus, ja olen tosi iloinen että sain olla siinä mukana. Nyt kun olen saanut hienon hattunikin valmistumisen merkiksi, on aika siirtää opit käytäntöön ja alkaa tekemään uusia videoita tänne blogin puolelle!

Tytöt olivat juuri ehtineet mennä nukkumaan kun astuttiin kotiovesta sisään, mutta onneksi tänään olen saanut olla heidän kanssaan ihan koko päivän. Aamulla värjäsin mun äidiltä hiukset että hän oli sitten vuorostaan juhlakunnossa tänään kun lähti laivalle. Värjäysoperaation jälkeen me pakattiin lasten kanssa äkkiä kimpsut ja kampsut ja lähdettiin moikkaamaan Emiliaa keskustaan, ja käymään Marsaanan toimistolla pyörähtämässä. Siellä me hengailtiin hyvä tovi ja tytöt valitsivat itselleen ihanat Samsoniten vedettävät matkalaukut, joita he kutsuvat ”Vetäviksi laukuiksi”. AIka vetäviä laukkuja kyllä munkin mielestä! Myös ruokakauppojen perässä vedettävät korit ovat ”vetäviä koreja”.

Mä tsekkailin ihania vaatteita ja join rauhassa kupillisen kahvia kuumana, pitkästä aikaa. Musta tuntuu että nykyään mulla aina ehtii jäähtyä puolet kahvista ennen kuin ehdin juomaan sitä, kun teen niin paljon kaikkea kokoajan että kahvikin aina unohtuu jonnekin pöydän nurkalle parin hörpyn jälkeen. Ei näin, ihana kuuma kupillinen kahvia on yksi aamujen suurimpia nautintoja ja siitä täytyy pitää kiinni. Mutta jotenkin meidän uusi arki on temmannut mut mukaansa ihan totaalisesti, ja tuntuu että energiaa on paljon enemmän kuin pitkään aikaan, niin paljon että unohdan sen kahvinkin kun olen jo tekemässä jotain muuta. Mä yritän parhaani mukaan elää hetkessä ja olla läsnä, mutta aamukahvia olen kyllä viimeaikoina laiminlyönyt pahemman kerran, ja siihen täytyy tulla muutos, hah!

Neule Indiska* / Toppi Bik Bok / Housut Tally Wejl / Kengät H&M / Laukku Coach / Matkalaukut Samsonite* / *saatu blogin kautta

Vielä kuukausi sitten musta tuntui että viikko on hurjan täynnä tekemistä, jos jokapäivälle oli menoa. Kaipasin rauhallisia kotipäiviä menojen vastapainoksi, ja tykkään niistä toki vieläkin, mutta samaan aikaan tavallinen päiväkoti-toimisto-päiväkoti-ruokakauppa-koti -päivä ei tunnu yhtään sen rankemmalta kuin se ihan perus kotona oleskelu. Se on kivaa, se on nyt meidän arkea, niiden kotipäivien rinnalla. Me ollaan saatu päivärutiinien seuraksi viikottaiset rutiinit. On tiettyjä asioita jotka toistuvat samalla kaavalla nykyään joka viikko, ja omalla tavallaan se on helpottavaa.

Vaikka tekemistä on enemmän kuin ennen, on helpompi ennakoida asioita ja suunnitella viikon kulkua. Mulle se suunnittelu ja rutiinien luominen on helpottanut hirveästi, ja vaikka edelleen on paljon tapahtumia ja blogimenoja joita ei voi ennakoida kuin muutaman päivän etukäteen, on nekin jotenkin helpompi ajatella, kun ei edes oleta että voisi vaan öllöttää useamman päivän putkeen. Silti on todella hienoa, että meillä on kuitenkin edes välillä mahdollisuus myös niihin päiviin kun ei tarvitse mennä mihinkään tai tehdä mitään erikoista, riittää kun ulkoilee ja laittaa ruokaa.

Mä olen jotenkin vaan niin innoissani kokoajan, ja mulla on hirveän kova halu oppia uutta. Se on ihana fiilis, ja mä toivon että se kestää pitkään. Kulunut kuukausi on ollut suuresta muutoksesta, sairastetuista flunssasta ja vatsataudista ja kaikesta muusta huolimatta yksi mun elämän parhaita. Eikä vähiten siksi, että vaikka elämä muuttuu, ne tärkeimmät on siinä muutoksessa täysillä mukana, ne kaksi ihanaa pientä neitiä jotka tuhisevat tyytyväisinä omissa sängyissään, ja tuo yksi aviomies joka tukee, neuvoo ja rakastaa mua joka päivä. Näissä tunnelmissa on hyvä aloittaa viikonloppu!

Aivan ihanaa myöhäistä perjantai-iltaa kaikille <3