Vierailu Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa lasten kanssa

01.08.2024

Kotiuduimme sunnuntaina Oton ja lasten kanssa Euroopan roadtripiltä, jonka aikana kävimme seitsemässä eri maassa ja yövyimme 13 eri kaupungissa. Kun suunnittelimme roadtripin reittiä, sanoin heti, että jos ajamme Baltian kautta, haluan ehdottomasti ajaa myös Puolaan ja käydä Auschwitzissa. 

Vierailu Auschwitz-Birkenaussa oli minulle henkilökohtaisesti tärkein kokemus koko meidän reissulla. Olen ihan alakouluikäisestä asti ollut todella kiinnostunut toisen maailmansodan tapahtumista ja lukenut ja katsonut kaiken aiheeseen liittyvän, mitä on vain ollut saatavilla. Anne Frankin päiväkirjan luin 13-vuotiaana, ja meidän 11- ja 12-vuotiaat ovat molemmat lukeneet sen 11-vuotiaana. Kaikille meille kolmelle se on ollut tosi vaikuttava lukukokemus, joka on jäänyt ikuisesti mieleen. 

Esikoisen kanssa vierailimme viime syksynä myös Amsterdamissa Anne Frankin talossa, eli piilopaikassa, jossa hän piileskeli perheineen ennen kuin heidät löydettiin ja vietiin keskitysleireille. Silloin juttelimme, että sen kokemuksen jälkeen tuli vielä enemmän olo, että haluamme vierailla joskus myös Auschwitzissa. Mietimme pitkään millä kokoonpanolla teemme vierailun, mutta päädyimme lopulta pitkän pohdinnan jälkeen siihen, että minä menen meidän kahden vanhimman kanssa, ja Otto tekee sillä aikaa jotain muuta kahden nuoremman kanssa.

Meidän reitti Puolassa eteenpäin lähti Varsovasta, ja sieltä olikin reissun kaikkein pisin ajomatka Oświęcimiin, jossa Auschwitz-Birkenau sijaitsee. Lähdimme hyvissä ajoin, mutta muutaman reitille osuneen tietyömaan vuoksi matkanteko sujui aika paljon hitaammin kuin odotimme, ja lopulta ehdimme varattuun aikaslottiin juuri ja juuri: olimme perillä kolme minuuttia ennen kuin oli meidän vuoro astella sisään porteista. Onneksi ehdimme. Kyllä jännitti, sillä jos olisimme missanneet oman slotin, ei sinne olisi ollut enää asiaa meidän reissun aikana, koska liput piti varata niin hyvissä ajoin, eikä niitä ollut saatavilla enää koko reissun ajalle, ja muutenkin meillä odottivat jo seuraavat kohteet, joista majoitukset oli varattu etukäteen.

Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseon vierailukeskus

Sydän hakkasi kun kävelimme parkkipaikalta vierailukeskukseen hirveää vauhtia, että ehdimme. Annoimme liput, menimme turvatarkastuksen läpi ja sitten saimme vapaasti lähteä kohti aluetta. Tässä vaiheessa taustatiedoksi sen verran, että omatoimisesti Auschwitz-Birkenaussa vieraileminen on täysin ilmaista, kun taas opastetut kierrokset ovat maksullisia. Vielä joskus haluan ehdottomasti käydä Oton kanssa (ehkä lastenkin) opastetulla kierroksella, mutta niiden pituus on 3,5-6,5 tuntia, ja se tuntui tässä kohtaa vielä kuitenkin verrattain pienten lasten kanssa liian rankalta, ja siksi valitsimme tällä kertaa omatoimivierailun. 

Omatoimivierailu Auschwitz-Birkenaun keskityisleirimuseossa

Minulla ei ollut etukäteen kauheasti tietoa millainen alue käytännössä on vierailijalle ilman opastusta, mutta nyt vierailun jälkeen voin kertoa, että aivan ehdottomasti sieltä saa todella paljon irti myös ilman sitä. Ei varmastikaan yhtä paljon kuin opastetulla kierroksella saisi, mutta silti aivan valtavasti, ja enemmän kuin riittävästi. Mutta nyt jatketaan itse kokemuksesta, laitan tuonne loppuun vielä tiivistetysti hyödyllistä tietoa mahdollisia Auschwitzin tulevia vierailijoita varten.

Vierailukeskuksen toisen portin jälkeen matka kohti Auschwitz 1 -leiriä alkaa. Se kulkee pitkän betonikäytävän läpi, ja kävelymatkalla kaiuttimista kuuluu kun rauhallinen miehen ääni sanoo ääneen kaikkien leirillä olleiden nimiä. Pelkästään jo se kävelymatka asetti oikeaan mielentilaan, ja ajatukset tyhjenivät kaikesta muusta. Kävelimme hiljaa tyttöjen kanssa käytävän päähän, ja sitten olimme perillä. 

Ensin näkyi vain pylväitä, joissa oli kuvia ja tarinoita, sekä rakennuksia, joihin ei päässyt sisään. Sitten saavuimme kaikkien tunteman Arbeit Macht Frei -portin ja junaradan sekä piikkilanka-aitojen kohdalle, ja oli kyllä todella hurjaa astella portista sisään. Kaikkialla näkyi punatiilisiä parakkeja, ja tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. 

Jo pelkkä alueella käveleminen tuntui minusta epätodelliselta ja pysäyttävältä. Ulkona alueella ei  kuitenkaan näy mitään sellaista, mitä vaikka pienikin lapsi ei voisi nähdä. Siellä ei ole mitään pelottavaa, jos ei tunne alueen historiaa ja tiedä mitä siellä on tapahtunut – on vain tietä, puita ja taloja. Mutta parakkien sisällä on se kaikki, mitä en suosittele menemään katsomaan sen ikäisten lasten kanssa, jotka eivät vielä tiedä mikä Auschwitz on, tai mitä siellä kirjaimellisesti on tapahtunut. Ja vaikka tietäisivätkin, niin kovin herkkää lasta en näyttelyihin parakkien sisälle veisi.

Keskitysleirimuseon näyttelyt parakeissa

Eri parakkeihin on rakennettu erilaisia näyttelyitä, jotka keskittyvät eri asioihin, näyttelyitä ovat esimerkiksi Life of prisoners, Living Conditions, Death Block sekä Evidence of crime. Lisäksi eri kansoille ja eri tyyppisille vangeille on omia näyttelyitään omissa parakeissaan, esimerkiksi Alankomaiden vankien historialle on oma parakki ja unkarilaisten vankien historialle oma. 

Kävimme katsomassa kaikki näyttelyt parakeissa ja ne olivat kaikki todella järkyttäviä ja pysäyttäviä. Eniten mieleen jäi itselleni näyttely, jossa kerrottiin äitien ja pienten lasten kohtaloista. Kuvat ja tarinat olivat niin kertakaikkisen kammottavia ja sydäntä raastavia, että en koskaan tule unohtamaan miltä tuntui lukea ja nähdä se kaikki. Oli myös todella pysäyttävää nähdä ne valtavat kasat silmälaseja ja kenkiä, joita Auschwitzin vangeilta oli kerätty. Parakkien sisällä näki myös käytännössä millaisissa tiloissa ihmiset asuivat, nukkuivat ja peseytyivät. Siellä kerrottiin, kuinka kolmikerroksisissa kapeissa sängyissä nukkui aina vähintään kaksi ihmistä per sänky, ja kuinka sängyt piti pedata sotilaallisella tarkkuudella. 

Siihen kannattaa varata eniten aikaa, kun kiertää näyttelyitä ja lukee ihmisten kokemuksista ja kohtaloista, sillä ne olivat tärkeintä, mitä keskitysleirimuseossa voi nähdä. 

Parakkien lisäksi alueella on ulkona myös Death Wall, eli seinä, jonka edessä SS-miehet tappoivat tuhansia ihmisiä. Ulkona kerrotaan myös esimerkiksi jokapäiväisestä tuntikausia kestäneestä laskennasta, jonka aikana jokaisen vangin piti seisoa ulkona suorassa omalla paikallaan, vaikka olisi ollut kuinka huonossa kunnossa, tai vaikka ulkona olisi ollut millainen sää tahansa. Nämä vankilaskennat olivat yksi kidutusmuodoista, joita siellä oli käytössä. 

Näyttelyssä on mahdollisuus myös kävellä krematorion ja ensimmäisen kaasukammion läpi. Ne on säilytetty lähes täysin alkuperäisessä asussaan ja myös se oli todella hurja kokemus, kun käveli niiden läpi, ja kuvitteli mielessään kaikki ne ihmiset, jotka siellä ovat olleet.

Omatoimivierailulla kannattaa varata vähintään 1-1,5 tuntia per leiri, eli n. 2,5-3h kummankin leirin vierailuun, Auschwitz I ja Auschwitz-Birkenau II. Se kuulostaa pitkältä, mutta menee aivan siivillä, enkä yhtään ihmettele, miksi opastetut kierrokset ovat niin pitkiä. Siinä on kuitenkin lasten kanssa vieraillessa ero, että saako liikkua vapaasti omassa tahdissa omalla porukalla, vai pitääkö jaksaa ryhmän ja oppaan mukana, muiden määräämässä tahdissa. Jokainen tuntee oman perheensä ja jaksamisensa itse parhaiten, että sopiiko omatoimivierailu vai opastettu kierros paremmin.

Auschwitz ikäsuositus 

Sain Auschwitzistä paljon kysymyksiä, että minkä ikäisen kanssa sinne voi mennä tai voiko mennä esimerkiksi vauvan kanssa, niin sanoisin, että tuollaiselle omatoimivierailulle, jolla mekin kävimme, voi mennä vaikka vauvan kanssa, joka ei vielä ymmärrä näyttelyitä, mutta muuten sanoisin, että ei ainakaan alle 10-vuotiaan kanssa. Ja vauvan kanssa jos menisi, niin kannattaisi ehdottomasti mennä sellaiseen aikaan, että siellä ei juuri muita vierailijoita ole, eli esimerkiksi kesällä illalla. 

Alueella on ikäsuositus, että ei alle 13-vuotiaille, mutta näkyi siellä silti meidän lapsia nuorempiakin vierailijoita. Ikäsuositus sekä vierailusäännöt on tehty sitä varten, että alue on niin monelle niin tärkeä kohde ihan henkilökohtaisesti ja siellä pitää osata käyttäytyä sen vaatimalla kunnioituksella. Itse sanoin lapsille ennen kuin menimme alueelle, että näyttelyssä käyttäydytään niinkuin olisimme hautajaisissa, koska paikalla voi olla ihmisiä, jotka ovat menettäneet omia läheisiään siellä. Ei juosta, hypitä tai kiljuta, ei naureta tai kikateta tai yhtään mitään muutakaan. Kävellään rauhassa ja jutellaan rauhallisella äänellä, eikä häiritä muita vierailijoita. Arvelin, että kyllä lapset tämän ymmärtävät muutenkin, mutta pieni muistutus ei varmasti haitannut ketään.

Kesällä viimeinen omatoiminen vierailuaika on alkaen klo 18.45 ja se oli ainoa, joka oli vapaana sinä päivänä kun me olimme sinne menossa. Otimme siis sen, ja uskon, että se oli paras mahdollinen aika meille. Silloin muita vierailjoita oli todella vähän, eikä opastettuja kierroksia ollut samaan aikaan lainkaan. Siellä oli siis todella hiljaista ja rauhallista ja välillä saimme olla aivan yksin omassa rauhassamme jossain näyttelyssä. Oikeasti se oli myös todella aavemaista ja lisäsi ehkä omalla kohdallani ahdistusta, jota tunsin. Hiljaisuuden ja rauhallisuuden myötä upposin niin syvälle kaikkeen siihen mitä näimme. 

Juttelimme lasten kanssa koko kierroksen ajan ja varmistelin, että pärjäävätkö he ja miltä se tuntuu mitä näemme. Muistutin, että jos joku tuntuu liian kauhealta tai pelottavalta, niin voidaan lähteä pois koska tahansa, tai multa voi kysyä mitä tahansa. Kumpikin pärjäsi kuitenkin tosi hyvin, ja he vakuuttivat, että ei ole mitään hätää ja vaikka ihmisten tarinat ja kohtalot koskettivat heitäkin syvältä, niin ei kuitenkaan tuntunut siltä, että näyttely jäisi vaivaamaan mieltä tai tulisi esimerkiksi painajaisia tms. 

Luulen, että lasten mieli on kuitenkin sellainen, että vaikka he näkivät saman kuin minä, se ei tuntunut heille ihan yhtä todelliselta kuin minulle. Kerroin heille avoimesti, miltä itsestäni tuntui siellä, että rinnasta puristi ja ahdisti ja itketti ja tein tilaa sille, että kaikki tunteet ovat ok. He olivat kuitenkin näyttelyn jälkeen molemmat ihan normaaleja omia itsejään, siinä missä itse sulattelin kaikkea loppuillan ja varmasti muutaman päivän sen jälkeenkin. Aina kun näin jossain punatiilisen talon, tuli heti mieleen Auschwitz. Ja pari päivää myöhemmin Berliinissä juutalaisten betonisella muistomerkillä tuli vahvasti vierailu mieleen. Lapset olivat kiitollisia, että saivat kokea sen yhdessä mun kanssa ja sanoivat, että se oli tärkein paikka, missä olivat vierailleet. 

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen maailman ihmisen tulisi joskus vierailla Auschwitzissa ja nähdä se kaikki, jotta me emme koskaan unohda mitä on tapahtunut, ja mitä voi edelleen tapahtua, jos me suljetaan silmät ja hiljaa hyväksytään niitä pieniä muutoksia, joilla asetetaan ihmisiä eriarvoiseen asemaan, ja jotka pikkuhiljaa kasvavat suuremmiksi ja suuremmiksi muutoksiksi. 

Loppuun vielä kuvituksesta sen verran, että alueella kuvaaminen on sallittua, mutta salamaa ei saa käyttää. On myös joitakin osia näyttelyistä, joissa kuvaaminen ei ole lainkaan sallittua. Otin muutaman kuvan alueelta ulkoa muistoksi siitä, että todella olimme siellä, mutta muuten kuvaaminen ei tuntunut vaan itsestä oikealta ja puhelin pysyi suurimmaksi osaksi laukussa. Näyttelyitä parakeissa katsellessa en edes muistanut koko puhelimen olemassaoloa, koska keskityin vaan aivan täysin lukemaan ihmisten tarinoita. Osa vierailijoista kyllä näkyi alueella ottavan selfieitäkin ja poseeraavan eri paikoissa, ja jokainen tekee tietysti sääntöjen sallimissa rajoissa kuten itselle sopii, mutta itsestä se ei tuntunut hyvältä ajatukselta.

Vierailu Auschwitzissa:

Yöpyminen: Puola on iso maa, ja Auschwitz on kaukana pääkaupungista Varsovasta. Krakovasta päiväretki Auschwitziin onnistuu kuitenkin hyvin. Me yövyimme Katovicessa n. 40km päässä Oświęcimista, koska se oli kätevästi matkan varrella kohti meidän seuraavaa kohdetta Wroclawia. 

Lue lisää omatoimivierailusta ja opastetuista kierroksista TÄÄLTÄ

Auschwitzin keskitysleirimuseon aukioloajat:

Alue on auki kaikkina muina päivinä paitsi 25.12. 1.1. ja pääsiäissunnuntaina. Se avautuu joka aamu klo 7.30 mutta sulkemisaika vaihtuu vuodenajan mukaan. Pisimmät aukioloajat on näin kesällä. Vaikka sivuilla lukee, että alue sulkeutuu klo 19, se tarkoittaa viimeistä sisäänpääsyaikaa. Sisäänpääsyn sulkeutumisen jälkeen alueella saa olla vielä 90 minuuttia, eli silloin viimeisellä vierailuslotillakin 18.45 ehtii kyllä tutustua hyvin. 

Tietoa vierailemisesta: Auschwitzin sivuilla on kattavasti tietoa vierailusta, vierailusäännöistä ja vierailun tai opastetun kierroksen varaamisesta.


Sunnuntai kansallismuseossa lasten kanssa

29.09.2019

Vietettiin lasten kanssa tätä sunnuntaita kansallismuseossa. Aamupäivällä meillä ei ollut vielä mitään suunnitelmia, paitsi Otto teki pari tuntia yhtä ryhmätyötä ja mä yritin vuorotellen leikkiä lasten kanssa ja selvittää yläkertaa edelleen hallitsevaa lomareissun jälkeistä pyykkisumaa. Kouluhommien jälkeen Otto tuli yläkertaan ja ehdotti, että lähdettäisiinkö käymään Suomen kansallismuseossa. Mä innostuin heti! Olin itse miettinyt tälle päivälle metsäretkeä, mutta en kyllä koskaan kieltäydy museokäynnistä. Lapsetkin innostuivat siitä ja lounaan jälkeen me lähdettiin kohti keskustaa. Kansallismuseon sisäänpääsy oli alle 18-vuotiailta ilmainen ja aikuisilta maksoi 12 euroa/hlö.

Kuopus nukahti matkalla ja jatkoi unia vielä rattaissa, joten saatiin käydä esihistoriallinen aikakausi ja keskiaika läpi ihan isojen kesken. Oli niin mahtavaa nähdä miten hienosti kansallismuseo oli uudistunut, sillä mun edellisestä käynnistä siellä (jos ei barbie-näyttelyä lasketa) oli vierähtänyt jo varmasti 15 vuotta. Se oli vähintään yhtä vaikuttava nyt kuin silloin lapsena. Oli niin mielenkiintoista lukea ja nähdä kaikkea ja erityisen iloinen olin siitä, miten kiinnostuneita lapset olivat historiasta.

Kierrettiin myös valtakunta-näyttely, joka kertoo suomalaisten vaiheista kirkon ja Ruotsin maallisen vallan hallinnassa sekä Venäjän keisarikunnan osana. Siellä lapset kokeilivat VR-laseja, joilla pääsivät Aleksanteri II rinnalle valtaistuinsaliin ja nähtiin upeat muhkeat laahukset. Käytiin myös ihmettelemässä savupirttiä, joka oli aika täydellinen vastakohta aateliston asuinoloille. Savupirteissä asui suuri osa suomalaisista vielä muutama sata vuotta sitten.

Käytiin läpi kaikki Suomen presidentit ja lapset kävivät ottamassa itsestään ”tulevaisuuden presidentti” -potretit valokuvauskopissa. Oman kuvan sai sitten nähdä seinällä muiden presidenttien vieressä. Ihan mieletön idea!

Lapsia kiinnosti kovasti myös viime vuosisata ja oli itsellekin tosi mielenkiintoista nähdä 1900-luvun historiaa. Äitiyspakkauksessa olleita vaatteita, vanha neuvolakortti, kerrostalon kokoisia Vuokkosten yösiteitä äitiyspakkauksesta ja tietysti videota lama-ajan Suomesta. Siinä taisi pyöriä joku vanha haastattelu, jossa oli haastateltu miestä, jonka tittelinä oli ”mainos-mies”. Käytiin istumassa saunan lauteilla ja katsomassa videota saunovista suomalaisista. Siellä oli kyllä tosi Suomi-meininki.

Käytiin myös ”hevi-käytävässä” kuuntelemassa suomalaista metallimusiikkia. Koko perhe tykkäsi, kuten kuvista näkyy!

Kansallismuseon ylimmässä kerroksessa oli lapsille tarkoitettu Vintti, missä lapset pääsivät kokeilemaan ja koskettamaan kaikkea. Siellä sai nousta ratsaille ison hevosen selkään, leikkiä kauppaa vanhan ajan kaupassa tai jauhaa kahvia kahvimyllyllä. Saipa siellä tehdä mattoa kangaspuilla ja käydä istumassa vähän valtaistuimellakin. Meidän lapsista hauskinta vaikutti kuitenkin olevan äänestäminen. Siellä sai äänestää omasta mielestään Suomen kuuluisinta ihmistä. Museon työntekijä antoi ihan äänestyslipukkeen, lapset kävivät yksitellen äänestyskopissa äänestämässä, sitten lipuke leimattiin ja tiputettiin laatikkoon itse. Ihan niinkuin oikeissakin vaaleissa. Olisipa hauska kuulla kuka on Suomen lasten mielestä Suomen tunnetuin ihminen, toivottavasti äänestyksen tulokset julkaistaan joskus jossain.

Meillä vierähti museossa yli kolme tuntia! Oltiin suunniteltu lähtevämme kävelylle vielä Töölönlahden rantaan museoreissun jälkeen, mutta kun päästiin ulos museosta, meillä kaikilla oli jo kiljuva nälkä ja ajeltiin kotiin laittamaan ruokaa. Oli ihana museo-sunnuntai. Mä rakastan kun saan näyttää lapsille historiaa ja kulttuuria.

Se oli sellainen sunnuntai se. Ensi viikolla tiedossa on paljon kaikkea hauskaa ja viikko huipentuu vihdoin 8-vuotiaan synttärijuhliin (sukulaissynttärit), tällä viikolla juhlittiinkin jo yhteiskaverisynttäreitä isolla porukalla Hoplopissa seitsemän synttärisankarin voimin. Oli aivan ihanan stressitön ja helppo vaihtoehto, näin sai niputettua seitsemät juhlat syyskuulta yhteen iltaan. Paikalle oli kutsuttu koko luokka ja halukkaat saivat tuoda mukanaan yhden lahjan, jotka sitten arvottiin sankareiden kesken tasan. Toivottavasti tämä sama käytäntö toteutuu ensi vuonnakin.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3  


Kahvilla ja museossa lasten kanssa

29.04.2017

Iltaa ihanat! Ollaan oltu nyt pari päivää kotona reissun jälkeen ja pesty ahkerasti pyykkiä. Eilen piipahdettiin Ikeassa hakemassa parit pimennysverhot, sillä totuttiin mun tädin luona siihen että aamullakin saa nukkua pimeässä, kun meidän huoneessa oli pimennysverhot. Eka yönä kotona Nova yrittikin heräillä jo siinä ennen aamuviittä, kun makkari kylpi auringossa. Viime yö sujui kuitenkin taas ihan normaalisti ja kyllä sitä itselläkin on mukavampi ja helpompi nukahtaa aamuyöimetyksen jälkeen uudelleen kun on pimeää.

Tänään ollaan touhuttu vaikka ja mitä aamusta alkaen. Vaikka sää ei ole niin suosinut niin muuten ollaan kyllä otettu Helsingistä kaikki irti. Ajeltiin aamupäivällä keskustaan kahville ja istuskeltiin ja syötiin ja höpöteltiin ihan rauhassa hyvä tovi. Vieläkin tuntuu yhtä luksukselta tilata bagel tuorejuustolla ja mozzarellalla, kuin heti synnytyksen jälkeen. Ah ihanaa ihanaa kun voi taas nauttia pehmeistä juustoista hyvillä mielin. Luulin että eniten nauttisin siitä että saa syödä taas graavilohta mutta ei, tällä kertaa juustot on olleet kyllä se juttu mitä kaipasin kaikkien muiden yli.

Mun oli tarkoitus ottaa jotain ihania kuvia ulkona keskustassa, vaan eipä tuolla räntäsateessa ja tuulessa viitsinyt sen kauempaa olla kuin mitä oli liikkumisen kannalta pakko. Niin me kipaistiin Kluuvista pikavauhtia Helsingin Kaupungin Museoon ja Lasten Kaupunkiin eikä pysähdytty kuvaamaan. Me haluttiin tehdä jotain kivaa ja tuli heti mieleen Lasten Kaupunki jossa käytiin ekan kerran tyttöjen kanssa viime vuonna alkukesästä. Mulla taisi olla silloin meneillään joku raskausviikko 7 tai 8, ja aivan hirveä pahoinvointi ja väsymys. Muistan sieltä museosta viime kesältä vaan kuinka istuin mummolan sohvalla ja join vettä ja mulla oli niin huonovointinen olo, mutta koitin vaan tsempata kun lapsilla oli siellä niin hauskaa enkä halunnut lähteä kotiin.

Kaukalo saatu blogin kautta*

Tänään ei onneksi ollut mitään raskausoireita kiusana niin me viihdyttiin museossa useampi tunti. Ensin lapset kokeilivat roolivaatteita mutta aika nopeasti he muistivat että yläkerrassa on juurikin se mummola, ja sinne oli päästävä. Siellä oltiin vaikka kuinka kauan, ja tänään oli vielä lauantain kunniaksi mummolassa ihan oikea museo-mummo joka oli tosi hauska. Lapset juttelivat museo-mummon kanssa ja leikkivät mummolan keittiössä vaikka kuinka kauan. Oli ihana päivä kyllä, ja kiva tehdä lasten kanssa yhdessä.

Museoreissun jälkeen tultiin kotiin ja ollaan askarreltu tyttöjen kanssa, ja kokattiin Oton kanssa uutta ruokaa joka maistui koko perheelle. Ihan tämmöinen leppoisa lauantai. Huomenna suunnitelmissa ei ole mitään sen erityisempää vappuaaton juhlintaa, sillä säät eivät ilmeisesti vielä huomennakaan ole hirveän vappuisat. Mutta jos nyt sipaisisi vähän glitteriä tytöille kasvoille ja heiluttelisi ilmapalloja Novan kanssa, kannattaa tsekata neidin kiljaisut mun insta storiesista (@iinalaura), joku ihana on nimittäin ”vähän” innoissaan omista vappupalloistaan.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3