#Olisinpatiennyt

01.06.2018

Maaret Kallio haastatteli viittä tunnettua suomalaista HS:n jutussa, ja kysyi heiltä, mitä he haluaisivat sanoa nuorelle itselleen, mitä he toivovat, että olisivat tienneet silloin. Siitä syntyi ilmiö #olisinpatiennyt, johon itsekin nyt otan osaa. Aihe on lähellä sydäntä, koska teinivuosiin liittyvät mun elämän kaikkein suurimmat vastoinkäymiset ja opettavaisimmat kokemukset.

Olisinpa tiennyt nuorena, että mäkin saan sanoa ei, eikä se tee musta yhtään huonompaa tai vähemmän kilttiä. Olisinpa tiennyt, että mun ei tarvitse jaksaa yksin kantaa aikuisen vastuuta, vaan se on aikuisten tehtävä. Olisinpa tiennyt 14-vuotiaana, että mun ei tarvitse yhdessä yössä muuttua tyttärestä äidiksi omalle äidilleni. Tietäisinpä sen nytkin. Se on jotain, mitä en osaa enkä tiedä vieläkään. Kun on vaihtanut rooleja äitinsä kanssa vasten tahtoaan puoli elämää sitten, ja huolehtinut ja ollut huolissaan vuosikaudet, on vaikeaa päästää irti ja luottaa, että kyllä se äiti pärjää.

Olisinpa tiennyt silloin, että äiti selviää aivoinfarktista, keuhkoveritulpista ja kaikista niistä seuranneista vastoinkäymisistä. Jos olisin tiennyt, olisin voinut hengähtää, ja päästää irti pelosta edes joskus, edes hetkeksi. Olisin voinut olla rippileirillä tekstaamatta äidille joka välissä vain tarkistaakseni, että äiti ei ole kuollut. Olisin ehkä säästynyt niiltä helpotuksen kyyneleiltä, joita itkin autossa, kun äiti tuli rippileirille vanhempien vierailuiltana, ja sain varmistuksen sille, että hän on ihan voimissaan. Olisinpa tiennyt että hän vielä joskus nousee masennuksesta, ja alkaa taas nauttia elämästä ja hymyillä.

Olisinpa tiennyt, että mä olen arvokas omana itsenäni, ja mun ei tarvitse suostua asioihin mitä en halua tehdä. Olisinpa tiennyt, että kenelläkään ei ole oikeutta satuttaa mua, tai tehdä mulle asioita, joita en halua mulle tehtävän. Olisinpa tiennyt, että mulla on oikeus päättää itse mun omasta kehosta, aina.

Olisinpa tiennyt, että kaikki kyllä järjestyy. Se olisi antanut toivoa. Toisaalta, olisinko tässä ilman sitä sisua, jota kaivoin jostain, kun tuntui, että mikään ei järjesty ikinä, ja asioille on pakko tehdä jotain. En ehkä olisi. En siis toivo, että olisin ollut vähemmän jääräpäinen, enkä toivo, että olisin tiennyt miten upean miehen ja perheen ja uran joskus voin saada. Jos olisin tiennyt, en olisi tehnyt niin kovasti töitä kaiken eteen. En ehkä olisi oppinut arvostamaan kaikkea sitä, mitä nyt osaan arvostaa. En olisi ehkä oppinut nauttimaan niistä pienistä ilon aiheista ja onnistumisista, joita elämä tarjoaa joka päivä.

Ne kaikki asiat, joita toivon, että olisin tiennyt, on niitä asioita, joita opetan mun omille lapsille. Tiedän myös kokemuksesta, että he eivät ehkä tule oppimaan ainakaan niitä kaikkia siitä huolimatta, että yritän opettaa. Kaiken sairauden keskellä mun äiti opetti mulle, että mä olen hyvä ja arvokas juuri omana itsenäni, ja mulla on oikeus sanoa ei. En silti oppinut sitä, koska teini-ikä. ja epävarmuus. Voiko joku oikeasti sanoa, että olisi tajunnut sen jo teini-iässä? Jos voi, niin hullut propsit hänelle. Lohdutuksen sanana kuitenkin, että suurin osa meistä oppii sen joskus, vaikka siihen menisikin aikaa. Toivon silti, että omat lapseni oppivat sen aiemmin kuin minä.

Mä toivon, että meidän lapset eivät koskaan tule kohtaamaan niin surullisia asioita teini-iässä, kuin oman vanhemman sairastuminen tai menettäminen. Yhä edelleen, mun pahin pelko on, että he joutuisivat samaan tilanteeseen, jossa me ollaan Oton kanssa molemmat oltu. Toinen on menettänyt vanhempansa nuorena, ja toinen on ollut hyvin lähellä menettää. Näitä pelkoja ja hetkiä mä toivon, että he eivät koskaan joudu kokemaan, niin kuin me ollaan jouduttu.

Kun mä katson tätä aikaa taaksepäin 15 vuoden kuluttua, mä toivon, että voisin sanoa itselleni: Olisinpa tiennyt, että saadaan elää terveenä ja onnellisena, ja selvitään kaikista vastoinkäymisistä yhdessä, mitä eteen tulee. Koska en voi vielä, ei auta kuin toivoa parasta, ja rakastaa täysillä joka päivä.

PS: Olisinpa tiennyt, että ei kannata tehdä seitsemää markettivärinpoistoa kuudessa päivässä, se polttaa tukan kahden sentin mittaiseksi.