Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Oral-B:n kanssa.
Hampaiden pesu on yksi niitä arjen peruspilareita, joka toistuu kaksi kertaa päivässä, päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Välillä se voi tuntua tylsältä, ärsyttävältä ja hankalalta. Mutta sillä on tosi suuri merkitys. Meillä on kolme lasta, eli me vanhemmat harjataan lasten hampaita yhteensä 12 minuuttia päivässä, joka ikinen päivä. Siitä kertyy aika monta minuuttia vuoden aikana, ja siksi on tärkeää, että se aika on meille kaikille mahdollisimman mukavaa.
Mulle suuhygienia on aivan älyttömän tärkeä juttu, jonka haluan opettaa lapsilleni oikein alusta asti. Haluan, että he oppivat puhdistamaan hampaiden kaikki pinnat ja oppivat heti alusta sen, että hampaita harjataan se kaksi minuuttia, eikä yhtään vähempää. Mulle itselleni on ollut pitkän harjoittelun tulos, että maltan oikeasti harjata hampaita ne kokonaiset kaksi minuuttia putkeen. Mun lapsuudessa kun ei ollut mitään ajastimia tai täriseviä hammasharjoja, jotka kertovat, kun on harjannut tarpeeksi pitkään. Kaksi minuuttia tuntui musta alkuun tosi pitkältä ajalta, suorastaan ikuisuudelta. Kaksi minuuttia kuitenkin on se aika, jota hammaslääkärit suosittelevat.
Miten hampaiden pesusta sitten saa hauskempaa ja mielenkiintoisempaa sekä lapsille että aikuisille? Meidän keino on jo vuosien ajan ollut Oral-B:n Stages Power Kids Disney-sähköhammasharjat ja Oral-B Disney MagicTimer -sovellus. Minä sain ensimmäisen Oral-B -sähköhammasharjani vuonna 2013, ja siitä asti olen itse käyttänyt ainoastaan sähköhammasharjaa. Meidän lapset saivat omat Oral-B Stages -sähköhammasharjat silloin, kun täyttivät kolme vuotta ja saivat alkaa käyttämään sähköhammasharjaa. Ollaan siis taaperoa lukuunottamatta pesty sähköhammasharjalla hampaita jo pieni ikuisuus. Se näkyy hampaissa: lapsille (tai meille vanhemmille) ei ole koskaan ollut mitään huomautettavaa lasten hammastarkastuksissa. Ja se kahden minuutin hammaspesu on meidän lapsille yhtä normijuttu kuin vaikkapa koko yön läpi nukkuminen tai aamupalan syöminen.
Ladattavat Oral-B Stages Power Kids Disney lasten hammasharjat puhdistavat lasten hampaat tehokkaasti, sillä ne liikkuvat värähdellen ja pyörien. Lukuisat tutkimukset todistavat, että pyörivällä harjaspäällä varustetut sähköhammasharjat puhdistavat hampaat tehokkaammin, kuin manuaaliset hammasharjat tai vain värähtelevät sähköhammasharjat. Oral-B Stages -hammasharjoissa on lasten suulle suunniteltu pieni, pyöreä pää ja ikenille hellävaraiset, erittäin pehmeät harjakset. Hammasharja värähtelee aina 30 sekunnin välein ja lopulta 2 min kohdalla, jolloin lapsi tietää, että on harjattu tarpeeksi pitkään. Hammasharjoja saa niin Frozen-, Prinsessat- kuin Spiderman -aiheisinakin. Meidän lapsilla on Frozen -hammasharjat, joita myös meidän hiljattain Frozenista innostunut taapero ihailee aina hammaspesun yhteydessä. Hänen oma sähköhammasharjansa odottaa vielä avamaattomana 3-vuotispäivää, sillä sitä nuoremmille sähköhammasharjaa ei suositella ollenkaan.
Tutustuttiin Oral-B:n Disney MagicTimer -sovellukseen samaan aikaan, kun lapset saivat ekat omat sähköhammasharjansa. Sen saa ladattua älylaitteille ilmaiseksi ja se toimii yhdessä kaikkien Oral-B Stages Disney -sähköhammasharjojen kanssa. Kun sovelluksen on ladannut, tarvitsee vain skannata hammasharja omalla laitteella ja hammasharjan hahmo herää sovelluksessa henkiin. Disney MagicTimerissa on salaisia kuvia, jotka paljastuvat sitä mukaa, kun hampaita pestään tarpeeksi pitkään. Lapset voivat ansaita sovelluksessa ansiomerkkejä ja palkintoja, mitä enemmän he harjaavat sovellusta käyttäen. Se siis auttaa edistämään terveellisiä hammashoitotapoja. Sovelluksessa on myös kalenteri, joka seuraa edistymistä. Tutkimuksen mukaan 90% lapsista harjaa hampaitaan pidempään MagicTimer -sovelluksen avulla.
Meidän perheessä aikuiset pesevät lasten hampaat, mutta lapset saavat aikuisen pesun jälkeen pestä hampaita myös itse aina halutessaan. Koululaisen kanssa voidaan jossain vaiheessa alkaa jo harjoittelemaan sitä, että hän pesee hampaat kokonaan itse ja aikuinen tarkistaa lopputuloksen, mutta ei ihan vielä. Toistaiseksi he ovat olleet tyytyväisiä aikuisen pesun ja MagicTimer -sovelluksen yhdistelmään. Molemmilta isoilta tyypeiltä lähtee hampaita ja tilalle kasvaa rautahampaita, joista he ovat ylpeitä. Halutaan pitää hyvää huolta niin maito- kuin rautahampaistakin, jotta lapsilla on terve suu myös aikuisena.
Tärkeintä hampaiden hoidossa on esimerkin voima. Se ei siis onnistuisi, että pitää vaan lasten hampaista huolta, mutta unohtaa omat. On tärkeää, että myös me aikuiset pidämme hyvää huolta suuhygieniasta ja näytämme, että pesemme hampaita säännöllisesti ja tehokkaasti ne hammaslääkäreiden suosittelemat kaksi minuuttia. Käytämme myös hammaslankaa ja suuvettä.
Oral-B Stages Power Kids Disney -hammasharjan akku kestää täyteen ladattuna jopa 8 päivää ja se on myös edullinen. Meidän lapset ovat käyttäneet samoja sähköhammasharjojen runkoja jo monen vuoden ajan, joten ne ovat myös pitkäikäisiä. Oral-B Stages -hammasharjoihin on saatavilla myös vaihto-harjaspäitä (koska harjaspäätä tulee vaihtaa säännöllisesti) sekä saman sarjan hammastahna, jossa on ainakin meidän tyyppien mielestä hyvä maku.
Toivon ja uskon, että kun lapset ovat tottuneet pienestä asti harjaamaan sähköhammasharjalla riittävän pitkän ajan, he ylläpitävät tätä tapaa myös aikuisena. Kerran, kun unohdin itse sähköhammasharjan kotiin reissulta ja jouduin ostamaan manuaalisen reissun ajaksi, hampaat tuntuivat koko ajan ällöltä ja likaiselta, vaikka harjasin pidempään kuin kaksi minuuttia. En osaisi enää kuvitella palaavani manuaalisen hammasharjan käyttäjäksi, kun tiedän miten suuri ero siinä pelkässä puhtauden tunteessa on itselläni sähköhammasharjalla harjatessa.
Oral-B Stages Power Kids -sähköhammasharjoja myydään mm. Clas Ohlsonilla, joten kannattaa suunnata sinne hammasharjaostoksille, mikäli sähköhammasharjat vielä puuttuvat.
Minkä ikäisen lapsen olette antaneet harjata hampaat itse? Oletteko itse joutuneet opettelemaan 2 minuutin harjausta niinkuin minä, vai tuliko se luonnostaan omasta lapsuudesta asti?