Otto sai torstai-iltana ravintolassa käytyään jonkun random-ruokamyrkytyksen, ja me jo säikähdettiin että meneekö koko viikonloppu sairastellessa, mutta onneksi eilisiltana olo alkoi jo helpottaa, ja päästiin tänään lasten kanssa leikkipuistoon niinkuin oltiin luvattu. Viime syksyn menosta ja väsymyksestä viisastuneena me ollaan pidetty viikonloput tyhjillään arjen taas alettua, ja näistä kahdesta vapaapäivästä vailla sen suurempia suunnitelmia on tullut kyllä niitä arjen henkireikiä. Otto teki viime syksyyn asti yli vuoden ajan kuusi päivää viikossa duunia, ja me ei ehkä syksyllä osattu heittäytyä vielä täysillä siihen viikonlopun ideaan, kun niin pitkään oltiin menty ilman kunnon pausseja arjessa. Mentiin ja tehtiin kauheasti, eikä rentouduttu niin kunnolla kuin nyt.

Joululoman öllöttely oli niin mukavaa, että me jäätiin siihen koukkuun. Arkena touhutaan ja pyöritään mielellään, mutta viikonloput on omistettu rentoutumiselle ja kaikelle kivalle. Ei ole pakko hösätä jokapaikkaan, kun se riittää että käy leikkipuistossa, laittaa hyvää ruokaa ja katsoo vaikka Kingiä telkkarista. Tottakai me nähdään kavereitakin viikonloppuisin, ja tehdään välillä muutakin kuin pyöritään kotikulmilla, mutta ollaan yritetty pitää ainakin se viikonlopun toinen päivä täysin ohjelmattomana, että saa oikeasti ladattua akkuja.

Tänään herättiin aamulla lasten kanssa rauhassa, keitettiin aamupuurot ja pikkuhiljaa siitä sitten suunnattiin leikkipuistoon. Kotona katsottiin Nasun suuri elokuva yhdessä, ja laitettiin hyvää ruokaa. Ilta vietettiin lueskellen lasten kanssa mun vanhaa Enni ja Onni -aapista, ja Zelda oppi sanomaan S-kirjaimen kun me harjoiteltiin S-tavuja Tipan kanssa. S-kirjain tuntui naurattavan kuopusta hulluna, ihan kun tyyppi ois säikähtänyt aina vähän kun sanoi sen, hahaa sitä oli huvittavaa katsoa, ihana pieni!

Mä olen tässä katsellut sitä Kingiä samalla kun kirjoitan tätä, ja vitsi toi on kyllä hauska ohjelma! Mä tykkään ainakin tosi paljon, hauskat jutut ja biisiversiot on niin loistavia. Mä en hirveästi katso telkkaria, mutta Kingin mä olen katsonut joka lauantai. Kingin jälkeen katsotaan varmaan joku leffa vielä, tänään voisi ehkä olla kauhuleffan vuoro kun ei olla pitkään aikaan katsottu mitään karmivan kauheaa.

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille <3

Parhaita puolia siinä, että on bloggaava aviomies, on se että pääsee itsekin lukemaan oman miehensä ajatuksia ja tunteita. Kun Otto tänään kirjoitti postauksensa siitä, millaista oli saada kuulla tulevansa isäksi ensimmäistä kertaa, mulla tuli itku. Ja samaan aikaan myös halu jakaa oma puoleni päivästä ja hetkistä, joista en koskaan ole kertonut blogin puolella muutamaa sanaa enempää. Millaista oli saada kuulla tulevansa äidiksi, ja millaista oli saada kuulla se viikon seurustelun jälkeen. Ehkä paras puoli siinä, että aviomies bloggaa, on se että te lukijat jotka luette molempien blogeja, saatte joskus lukea meidän molempien näkökulman asioihin.

Neljä vuotta sitten helmikuussa, mä koin ensimmäisiä alkuraskauden oireita. Pidin ne ensin omana tietonani, koska mua pelotti, mä olin ensimmäistä kertaa elämässäni suhteessa pojan kanssa, joka oikeasti välitti musta, ja josta halusin pitää kiinni. Mä tiesin, että mun ainoa vaihtoehto on pitää vauva, koska en ikinä olisi voinut valita itse toisin, ja siksi pelkäsin kertomista. Pelkäsin että menetän sen kaiken ihanan, mihin olin juuri vasta pääsemässä kiinni. Toisen välittämisen, rakkauden ja tuen, sen ihmisen jonka kanssa musta tuntui että haluan jakaa koko mun elämän.

Mäkin muistan sen illan, mä muistan jopa päivämääränkin, 16. helmikuuta. Me oltiin oltu ulkona Onnelassa kavereiden kanssa katsomassa Johanna Tukiaista, mahtavaa. Otto tarjosi mulle drinkin, jota mä en edes maistanut, koska mä vaan tiesin. Lähdettiin mun Ullanlinnan kämppään jo aika alkuillasta, mä olin tosi väsynyt ja halusin vaan olla Oton kanssa. Makoiltiin sängyllä ja juteltiin kaikkea mahdollista, ja mulle vaan tuli tunne että mun on pakko sanoa se, ja niin mä pamautin ilmoille ”Otto, musta tuntuu että mä oon raskaana”.

Se sai aikaan hiljaisuuden, joka tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka ei todellisuudessa ollut varmaan kovin pitkä aika. Siinä vaiheessa kun mä kerroin, mä olin jo päätökseni tehnyt, en voisi luopua lapsesta vaikka mikä olisi. Ensimmäinen asia joka rikkoi hiljaisuuden, oli se kun mä sanoin Otolle, että ymmärrän kyllä jos hän ei ole viikon seurustelun jälkeen tällaiseen valmis, ja että mä en vaadi häneltä yhtään mitään, enkä ole katkera jos hän ei halua ryhtyä perheenisäksi tähän tilanteeseen tai olla mun kanssa enää missään tekemisissä. Mä en ikinä olisi voinut enkä halunnut pakottaa isäksi ihmistä, joka ei sitä itse missään nimessä halua.

Mä olin maailman surullisin, koska mä luulin tietäväni miten kaikki päättyy. Se ihana poika sanoisi mulle että ”joo kiitti moi, tää oli nyt tässä, pärjäile.” Mutta se ei mennytkään niin. Se ihana poika sanoikin, että ei hän ole menossa mihinkään. Hän on mun kanssa, vaikka mitä tapahtuisi.

Sinä yönä ei tullut nukuttua kovin montaa tuntia, mä en oikein tiennyt mitä ajatella. Enhän ollut tehnyt vielä edes testiä, mutta jotenkin mä vaan olin ihan varma. Seuraavana päivänä me mentiin läheiseen apteekkiin ostamaan raskaustestiä, minä hermostuneesti hihitellen ja Otto kylmän viileästi. Eihän me tumpelot niitä löydetty kun ei koskaan ollut sellaiselle ollut tarvetta, ja jouduttiin vielä kysymään neuvoa apteekkarilta. ”Raskaustesti” luki paketissa, joka pakattiin kivaan pieneen pussiin ja sitä mä sitten kanniskelin tärisevin käsin. Oton piti lähteä töihin, ja mä olin yksin testin kanssa.

Katselin pussia ja jahkailin, en saanut testiä tehdyksi. Pakkasin sen mukaan, kun lähdin ystäväni luokse Vantaalle yökylään tekemään hänelle seuraavaksi päiväksi vanhojentanssikampausta. En olisi varmaan saanut sitä testiä tehdyksi ellei mun ystävä olisi sanonut että nyt ihan oikeasti vaan teet sen, ja mähän tein. Samalla sekunnilla kun pissa osui tikkuun, siihen lävähti kaksi tulipunaista viivaa, ja mä todellakin tiesin mitä se tarkoitti.

Huutonauruitkuhepulia, ja erittäin tärisevin käsin valmistettua tortillaillallista myöhemmin mä sain soitetuksi Otolle. ”Mä OLEN raskaana, kaksi viivaa”. ”Aijaa, okei. Mulla on nyt vähän paha paikka, soitan sulle myöhemmin.” Sillä sekunnilla tuntui että kaikki edellisiltana juteltu valui vessanpöntöstä alas raskauspissan mukana, ja mä jäisin sittenkin yksin. Tosipaikan tullen ei sitten rohkeus riittänytkään, luulin etten kuule Otosta enää ikinä mitään.

Illalla, muutamaa tuntia myöhemmin se Otto sitten soitti. Mun sydän hakkasi varmaan miljoona lyöntiä minuutissa kun vastasin puhelimeen. Hän oli ollut kaupan kassalla kaverin kanssa kun mä soitin, hieno hetki ilmoittaa miehelle että hänestä tulee isä. Me juteltiin, kaikki oli hyvin. Mua itketti helpotuksesta, mutta silti mua jännitti ihan hulluna, pelkäsin kokoajan että Otto herää unesta ja tajuaa mihin on ryhtymässä, eikä haluakaan tätä.

Seuraavana päivänä me nähtiin, ja ihan ekana halattiin varmaan ikuisuus. Mentiin Otolle, tehtiin ruokaa ja makoiltiin sängyssä. Otto silitti mun pientä mahaa, jossa ei kyllä näkynyt mitään merkkejä raskaudesta vielä, mutta kuitenkin. Ajatus oli tärkein. Silloin mä tiesin, että ei se oikeasti mihinkään ole lähdössä, vaan tässä se on meidän kanssa. Meistä tulee perhe.

Raskausaika oli meille molemmille kasvun paikka, me hypättiin täysin erilaiseen elämään kuin mitä oltiin siihen asti eletty. Mulle se muutos oli helpompaa hyväksyä ja siihen sopeutua, niinhän sitä sanotaan että naisesta tulee äiti kun testi näyttää plussaa, miehestä isä sitten kun vauva syntyy. Eihän se näin aina käytännössä mene, kummankaan osalta, mutta meillä meni ainakin vähän. Joskus se tuntui pahalta, että mun sukulaisten kesken vauvasta puhuttiin, häntä odotettiin yhdessä innoissaan ja raskaudesta iloittiin. Oton sukua mä en edes silloin tuntenut, eikä heille saanut kertoa mitään, koska Otto ei halunnut.

Loppupeleissä mulle oli kuitenkin tärkeintä se, että Otto pysyi mun rinnalla, Otostahan se meidän vauvan isä oli tulossa, eikä kenestäkään muusta. Kotona me oltiin yhdessä innoissaan vauvasta, ja Otto jaksoi hehkuttaa mun jokaista kirppislöytöbodya ja käydä mun kanssa perhevalmennuksessa. Otto on aina reagoinut asioihin pelaamalla, niin hassulta kuin se tälläisen niin-ei-pelaaja-vaimon korvaan edelleen kuulostaakin. Mä annoin Otolle sen rauhan pelata, ja luotin siihen että sitten kun vauva syntyy, meininki muuttuu.

Ja niin siinä kävikin. Siitä päivästä asti, kun meidän esikoinen syntyi, on tuo mun vieressä tällä hetkellä animea tuijottava kaksilahkeinen ollut maailman paras isä ikinä. Kyllähän se pelaa, ja tekee omia juttujaan, mutta niin sen kuuluukin, niin teen minäkin. Me ollaan vanhempina ja puolisoina tasavertaisia, ja edelleen, neljän vuoden ja kahden lapsen jälkeen ihan tajuttoman rakastuneita ja onnellisia. Toivottavasti niin on aina.

Alkuperäinen otsikkoideani oli ”Löllöin loma ever” joka ehkä kuvaa tätä lomaa paremmin kuin mikään muu, mutta jotenkin en vaan nähnyt sen sopivan tuohon ylös. Me ollaan otettu niiiin rennosti kuin mahdollista, vietetty todellakin useampi kuin yksi yökkäripäivä, ja tehty vaan kaikkea kivaa, sellaista mikä on huvittanut. Ollaan oltu ulkona jos on ollut kiva ilma ja lapset ovat halunneet ulkoilla. 20 asteen pakkasilla ollaan leikitty sisällä barbeilla, ja käyty ulkoiluttamassa nenänpäitä hullujen toppavarusteiden lomasta pikkukävelyn verran. Mihin mun Oulun talviin tottuneet teinigeenit on hävinneet, ennen kuljin 25:n asteen pakkasillakin minihameessa ja lyhyessä nahkatakissa ilman hanskoja, enkä edes sairastellut.

Ruuan suhteen ei olla paljoa pingotettu, jouluruuat toki tehtiin perinteiden mukaan, ja muutenkin olen kokkaillut paljon, mutta arjen ”teen joka viikolle oman ruokalistan jonka mukaan tehdään hirmukauppareissu kerran viikkoon ettei tarvitse juosta useammin kun ei jaksa” -mentaliteetin sijaan ollaan syöty tasan sitä mitä on tehnyt mieli, ja ravattu kaupassa melkein joka päivä. Ei ehkä niin fiksua, mutta toisaalta ihanaa vaihtelua. Aina kun ei kiinnostaisi syödä lasagnea juuri silloin kuin sitä varten ostettu jauheliha on menossa vanhaksi tai avokadopastaa kun kaapissa ei ole enää muuta mutta kauppareissu on vasta seuraavana päivänä, koska arki.

Sitä kovasti kaivattua parisuhdeaikaa on löytynyt loman aikana, juuri niinkuin toivoinkin. Ollaan katsottu melkein joka ilta joku leffa, pelattu yhdessä Oton lahjaksi saatua GTA:ta ja tehty patonkia keskellä yötä. Vaikka meidän alkuperäinen suunnitelma, mennä leffaan ja syömään kahdestaan, ei toteutunutkaan, mä koen että ollaan kyllä saatu olla yhdessä kerrankin paljon, ja rauhassa. Me ei tosiaan haluttu olla enää enempää pois lasten luota, kun käytiin kuitenkin jo kaverin synttäreillä ja uudenvuodenjuhlissa, joista jälkimmäisiin tosin lähdettiin vasta lasten mentyä nukkumaan.

Treffien aika tulee kyllä vielä, tässä lähestytään nimittäin jo kovaa vauhtia meidän ensimmäistä hääpäivää, ja seurustelun vuosipäivää, jotka ovat siis peräkkäiset päivät. Vielä pitäisi keksiä mitä mullistavan mahtavaa me keksitään niiden päivien kunniaksi, me kun ollaan tapamme mukaan otettu aika rennosti taas suunnitelmien suhteen (kuka muistaa viisi päivää ennen lähtöä varatun häämatkan),  eikä olla siis toisinsanoen suunniteltu vielä yhtikäs mitään. Mitä te olette keksineet ensimmäisen hääpäivän kunniaksi, tai miten olette juhlistaneet vuosipäivää rakkaan kanssa? Kaikki ideat on tervetulleita!

Sain myös Otolta joululahjaksi jo aiemmin mainitun, maailman suloisimman lahjakortin, jonka ansiosta mulla on tänä vuonna tiedossa vaikka mitä kivaa vuoden jokaiselle viikolle, jos niin haluan. Kertoisin mielelläni enemmänkin ihanasta, Oton tarinamuotoon kirjoittamasta lahjakortista joka sai mulla kyyneleet silmiin, mutta se oli sen verran henkilökohtainen että pidän kyllä sisällön vain itselläni, haha! Mutta täytyy vaan todeta että on mulla kyllä ihana aviomies, ja se oli ihanin ja ajatelluin lahja jonka olen ikinä saanut.

Ihanan joululahjan, hauskojen synttäreiden, uudenvuodenjuhlien ja lukuisien leffailtojen lisäksi loman kohokohtia olivat ehdottomasti leffaretki esikoisen kanssa, sekä ihana sunnuntai-iltapäivä lähimetsässä perheen ja koirakaveri-Poppyn kanssa. Olen saanut leikkiä rauhassa lasten kanssa tuntikausia barbeilla, rakentanut legoilla niin monta taloa etten jaksa edes laskea, käynyt useammin pulkkamäessä kuin aiempina viitenä vuonna yhteensä ja ehtinyt lukemaan melkein neljä kirjaa näiden kahden viikon aikana. Se on paljon se, vaikka kuulostaakin hassulta omaan korvaan kun ennen saatoin lukea kahdesta kolmeen perusmittaista romaania päivässä.

Me ei sitten yleensä istuta makuuhuoneen kiinniolevan oven edessä hihittämässä, siinä oli vaan paras valo 😀

Loma on ollut niin tervetullutta lepoa ja akkujen latausta, että nyt on pitkästä aikaa oikeasti levännyt fiilis. Oli myös ihanaa kun äiti oli meillä lomailemassa, ja kerettiin äidinkin kanssa rauhassa käymään kahvilla, ulkoilemassa ja ostoksilla. Nyt on hyvä fiilis ottaa pehmeä lasku takaisin arkeen, kun pian onkin jo taas viikonloppu. Tänään pidetään vielä loman kunniaksi leffailta, mutta ennen sitä on kyllä pakko ehdottomasti tsekata Ensitreffit alttarilla, joka alkaa ihan kohta! Mä en oikein tiedä mitä odottaa, mutta Hannan kirjoittama postaus jakson ennakkokatselusta ainakin sai mut odottamaan jaksoa innolla!

Ihanaa loppiaisiltaa ja alkanutta arkiviikkoa kaikille <3

Perjantaina kun suljin kotioven perässäni, mä jätin kaiken stressin vaatekomeron perimmäiseen nurkkaan, tietokoneen kansi kiinni pöydälle, ja vahingossa myös muistikortin kamerasta kotiin. Jepjep. No, ei se haitannut onneksi. Ensimmäisenä iltana ei paljoa kuvailtukaan, mutta Tukholmasta käytiin sitten ensimmäiseksi ostamassa uusi muistikortti ja sain vihdoin räpsittyä muutamia kuvia, että ei tästä sentään ihan kuvaton postaus tule!

Ensimmäisenä iltana me aloitettiin reissu katsomalla leffaa hytissä. Naurettiin kippurassa komedialle, ja sen jälkeen suunnattiin myöhäisempään buffet-kattaukseen syömään. Oli ihanaa syödä ihan kaikessa rauhassa ja vaan höpötellä kaikkea, vaikka vedettiinkin kauheat överiähkyt ja ruuan jälkeen oli pakko levätä vähän aikaa hytissä, haha! Ihana Vilma oli juuri sopivasti tänä viikonloppuna töissä, ja me piipahdettiin sitten Vilman ja Oton kanssa katsomassa laivan keskiyön show, ja mentiin sen jälkeen vielä käymään laivan yökerhossa tanssimassa. Oli ihan superhauska ilta, kiitos vielä Vilmalle<3

Lauantaiaamuna lähdettiin heti aikaisin aamulla Tukholmaan pyörimään, ja käytiin hakemassa se muistikortti. Tukholmassa oli aika sateinen ja ällö sää, joten ulkona käveleskelyt jäivät kyllä ihan minimiin. Kierrettiin Gallerianin liikkeitä, käveltiin Drottninggatanilla ja ostettiin tytöille tuliaisia. Käytiin me syömässäkin. Tukholmassa oli kauheasti Halloween-asuihin pukeutuneita ihmisiä, ja Drottninggatan oli koristeltukin halloween-teeman mukaisesti isolla kummituksella ja kurpitsalla. Åhlensin edustalla oli jo jouluvalot ja kuuset esillä, ihanaa!

Palattiin laivalle vasta ihan viimetipassa, ja käytiin pyörimässä vielä laivan kaupat kertaalleen ympäri, minkä jälkeen mentiin ravintola Tavolataan syömään. Ruoka oli ihan mielettömän hyvää, olisin voinut syödä vaan koko illan! Istuttiin ihan kaikessa rauhassa, ja nautittiin hiljaisuudesta. Tavolata on ihanan rauhallinen ravintola verrattuna buffetiin, jossa on menoa ja meininkiä kyllä kerrakseen. Molemmissa on ehdottomasti puolensa, kivaa vaihtelua kuitenkin kun käy kokeilemassa molempia.

Ruuan ja pitkän Tukholmassa pyörimisen jälkeen me oltiin ihan loppu, ja eilinen me vietettiinkin hytissä loikoillen ja leffoja katsellen. Se oli ihan parasta, sai vaan öllöttää ja olla kahdestaan koko illan. Kahdenkeskinen aika tuli niin tarpeeseen, kun koko syksy on ollut yhtä hullunmyllyä. Pienet reissut ja irtiotot arjesta piristävät kyllä ihan hurjasti, ja niiden jälkeen on aina yhtä ihana palata kotiin. Oli ihana nähdä tytöt ja antaa heille tuliaiset, joista riittikin riemua koko päiväksi.

Musta tuntuu että sain tästä minilomasta enemmän voimia kuin mistään pitkään aikaan. Heti kun tultiin kotiin, mä hoidin pari asiaa jotka olen jättänyt viikkokausiksi roikkumaan, ja tuntuu että energiaa on nyt vaikka muille jakaa. Toivottavasti tämä fiilis kestää pitkään! Kiitos rakkaalle Otolle maailman kivoimmasta reissusta, ja mun äidille joka piti tytsyköistä hyvää huolta sillä aikaa kun me rentouduttiin. Ensi viikolla hulina jatkuu taas, mutta perjantaina lähdetäänkin sitten koko perheen kesken laivalle. Tytöt odottavat reissua jo ihan innoissaan, ja kieltämättä ei muakaan harmita yhtään lähteä näin pian uudelleen laivalle pyörimään. Nyt mentiin meidän ehdoilla, viikonloppuna tehdään kaikki sitten ihan niinkuin lapset haluavat.

Huomenna on tulossa postausta uusista ripsipidennyksistäni, ja illemmalla sitten jotain muutakin. Mulla on monta ideaa joita toteutan tässä lähiaikoina, ihana palata blogiarkeen. Ainakin asuja, Tukholman ostoksia ja parit uudet kengät on tulossa esittelyyn, ja vähän syvällisempiäkin aiheita! Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille!<3

Kiitos hurjasti kaikille onnitteluista <3 Eilen oli aivan ihana päivä, kertakaikkiaan yksi parhaita päiviä tänä vuonna, kiitos Oton! Otto oli järjestänyt meille ihanan kahdenkeskisen shoppailu- ja ravintolaillan mun synttäreiden kunniaksi, me taidettiin kyllä olla niin sen tarpeessa.  Oli niin rentouttavaa olla vaan kahdelleen, ja jutella kaikkea mahdollista koko illan. Mihinkään ei ollut kiire, enemmänkin meinasi tulla jo sellainen olo että mitä me tehdään tällä kaikella vapaa-ajalla!

Ensiksi mentiin Cafe Esplanadiin kahville ja välipalalle, ja mietittiin että mihin suunnataan seuraavaksi. Vietettiin sen jälkeen pari tuntia kierrellen Aleksanterinkadun, Forumin ja Kampin kauppoja, ja yllättäen kerrankin kun oli aikaa rauhassa katsella kaikkea, musta tuntui etten löydä mitään! Ehkä se onkin siitä kiinni, että kun on aikaa ja liikaa vaihtoehtoja, ei osaa tehdä päätöksiä, kiireessä lasten kanssa tulee vaan yleensä napattua jotain mukaan ja tyydyttyä siihen. Ja mikä siinä onkin että ne lastenvaateosastot houkuttelevat aina, etenkin silloin kun pitäisi ostaa jotain itselleen.

Löysin mä sitten kuitenkin kaksi kivaa toppia ja yhden mekon, mahdollisesti huomisillan synttärijuhliani varten. Käytiin myös ostamassa Tiaralle synttärilahjat, joista toinen on hänen erittäin pitkään ja hartaasti toivomansa Risto Räppääjä ja Liukas Lennart -dvd. Shoppailurupeaman jälkeen tehtiin pieni kävelylenkki Punavuoressa ja Kaartinkaupungissa. Mulle ne ovat tuttua seutua kun asuin ennen siinä ihan lähellä, Vuorimiehenkadulla, mutta meidän Vantaalais-Ruotsalais-Granilaiselle kaksilahkeiselle ne eivät ole ihan niin tuttuja. Mä aion hitaasti ja varmasti ihastuttaa Oton keskustan kivijalkaputiikkeihin ja elävään meininkiin, ehkä me vielä joku kaunis päivä asutaan taas siellä päin.

Kävelyllä tuli hirveä nälkä, ja sitten kello olikin jo sopivasti sen verran että oli aika mennä syömään. Otto oli valinnut ravintolaksi uuden Pastorin Erottajalla, ja odotukset olivat korkealla. Aika paljon on tullut luettua viime aikoina  uudesta ravintolasta, jonka yksi omistajista on mm. Mikko Leppilampi. Paikka oli todella kauniisti ja tyylikkäästi sisustettu, tunnelma oli lämmin ja henkilökunta todella ystävällistä. Perulais-aasialainen makumaailma vei kielen ehdottomasti mennessään, ihanan freesiä ja erilaista!

Tilasimme alkuun aperitiivit jotka olivat ihan superherkulliset, ja sitten maistelimme erilaisia pieniä ruokia, kuten Tostadaa, missä oli mm. siikaa ja quacamolea ja Empanadaa missä oli kanaaa ja chorizoa herkullisen kuoren sisällä. Sain Oton syömään raakaa siikaa, tätä voi kutsua jo saavutukseksi ravintolan osalta! Pääruuaksi otimme Anticuchosta, eli kanavarrasta ja paistettua tortillaa ihanilla kastikkeilla. Ravintola oli tosi viihtyisä, ja ruuat tulivat nopeasti, mutta eivät liian nopeasti. Mä tykkään rivakasta palvelusta, mutta jos ruuat tulevat viidessä minuutissa pöytään, on aina vähän sellainen olo että mitäs finduksen pakastepusseja tässä nyt mulle tarjoillaan.

Pastorissa oli tosi kova melu, mitä ei osattu odottaa. Se ei onneksi haitannut meitä, kyllä me voidaan puhua kovemmallakin äänellä ja rupateltiinkin koko aterian läpi ihan tyytyväisenä, mutta puheensorina oli siis todella yhtä kovaa kuin perus lihatiskillä perjantai-iltana. En kyllä ihmettele  melua, Pastorissa oli hurjasti ihmisiä, saman superherkullisen ruuan perässä kuin mekin. Me tullaan varmasti käymään siellä vielä monta kertaa, mutta ehkä napataan ensi kerralla iso ystäväporukka mukaan!

Otto kirjoitti postauksen myös liittyen eiliseen ravintolakäyntiin, sillä me nähtiin siellä jotain sellaista, mikä herätti huolta ja ajatuksia meissä molemmissa. Käykää lukemassa!

On mulla vaan niin komea mies eikö ookin <333

Eilinen oli kokonaisuutena aivan ihana, tälläsiä useamminkin, please! Kiitos rakkaalle Otolle maailman ihanimmasta syntymäpäivästä ja illallisesta, mulle jäi niin hyvä fiilis tästä kaikesta. Nyt täytyy rientää siivoamaan ja leipomaan, sillä huomenna on Tiaran synttärit, sekä tyttöjen nukkumaanmenon jälkeen vielä mun omat synttärijuhlat kaveriporukalla. Mä olen kirjoittanut yhden postauksen valmiiksi, jonka julkaisen huomisaamuna teille luettavaksi! Muuten blogi hiljenee varmasti sunnuntai-iltaan saakka, ennenkuin pääsen kirjoittamaan Tiaran juhlista.

Oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille <3