Täytin viime viikolla 28 vuotta, mikä tuntuu aivan käsittämättömältä. 28. Se oli sellainen luku, mitä joskus nuorempana kuuli vaikka telkkarista, kun uutisissa kerrottiin ensisynnyttäjien keski-iän nousseen kahteenkymmeneenkahdeksaan. Nythän se on mennyt jo reippaasti yli. Tai kun luki jostain lehdestä, kuinka Britney Spears täytti 28 vuotta. Se tuntui niin kamalan vanhalta ja aikuiselta iältä. Ja nyt se ikä on mun ikä. Tiedätte varmasti sen fiiliksen, kuinka lapset vaan kasvaa vuosi vuodelta ja omakin ikä muuttuu paperilla, mutta pää ei vaan pysy mukana.
En nyt sanoisi, että tämä on ihan sitä, mutta en ihan oikeasti kyllä tunne itseäni yhtään 28-vuotiaaksi. Enkä tiedä, miltä 28-vuotiaana pitäisi edes tuntua. Tiedän, että en ole enää 20 ja koen olevani ainakin jossain määrin aikuinen, mutta 28? Niin outoa! Toisaalta, 28 ei tunnu enää yhtään niin vanhalta kuin joskus nuorempana. Eikä muuten tunnu 30 tai 40 vuottakaan. Päin vastoin. Kai se johtuu siitä, kun itsekin lähestyy uusia kymmeniä jo kovaa vauhtia. Ensi vuonna me juhlitaan jo Oton kolmekymppisiä.
Vuosi sitten mä toivoin, että saataisiin viettää onnellinen vuosi ilman suuria menetyksiä ja se me ollaan kyllä saatu. Mulla on tänä päivänä paljon rauhallisempi fiilis kuin vielä silloin, kun isovanhemman menetys oli vielä niin paljon tuoreempi asia. Varsinkin viime syksynä olin tosi herkillä. Olin varpaillaan, pelkäsin jatkuvasti seuraavaa menetystä, vaikka yritin mennä eteenpäin. Tuntui liian uskomattomalta, että kaikki voisi mennä hyvin. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että ollaan saatu huokaista helpotuksesta ja viettää aikaa läheisten kanssa taas yksi vuosi lisää. Ja nyt toivon sormet ristissä, että näitä vuosia on luvassa myös jatkossa.
Kun elämä on ollut tasaista, on ollut energiaa edetä ja toteuttaa myös omia haaveita. Viime syksynä olin vielä siinä vaiheessa, että haaveita ja unelmia oli tonneittain, mutta aikaa niiden toteuttamiseen ei niinkään. Se oli joskus turhauttavaa. Tänä vuonna olen päässyt toteuttamaan mun haaveet podcastista, koulutuksesta ja siitä, että pääsen kertomaan erilaisten perheiden tarinoita. Seuraavan vuoden aikana aion viedä mun haaveita vielä enemmän eteenpäin ja toteuttaa myös uusia haaveita.
Tämä vuosi on ollut mulle sellainen henkisen kasvun vuosi, olen haastanut itseäni monella saralla ajattelemaan ihan uusilla tavoilla. Olen pyrkinyt tunnistamaan itsessäni sellaisia ajatusmalleja, joita en halua ylläpitää. Olen opetellut puhumaan itselleni kauniimmin ja näkemään enemmän hyvää. Olen myös ehkä oppinut näkemään vahvuutena kaiken, mitä olen matkan varrella kokenut. Aiemmin koin negatiivisena vaikka sen, että me oltiin joskus tosi pienituloisia kouluttamattomia nuoria vanhempia (eikä heti korkeakoulutettu ok-tuloinen keskivertoperhe niinkuin kaikki joihin itseäni vertasin). Halusin olla ylpeä siitä, mistä olin lähtenyt, mutta en aidosti osannut olla. Vertasin itseäni toisiin ja koin jossain määrin, etten koskaan yltänyt muiden tasolle vaikka mitä tein.
Nyt koen, että olen aidosti päässyt niiden ajatusten ohi. Eniten mua on auttanut siinä puhuminen läheisten kanssa ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, varsinkin meidän podcastin nauhoittaminen. Siellä ollaan puhuttu Oton kanssa julkisesti monista sellaisista asioista, joista en aiemmin ole sanonut mitään. Osa niistä mulle merkittävimmistä jaksoista on vasta tulossa. Siinä puhuessani olen käsitellyt kaikkea kokemaani ja nähnyt asioita uudessa valossa.
Olen aiemmin sättinyt itseäni asioista, joihin en toisissa edes kiinnitä huomiota. Se on tosi tavallista ja se käy ihan huomaamatta, ainakin mulla. Kun olen tajunnut tämän, on ollut helpompaa haastaa itseäni ajattelemaan toisin. Miksi pitäisin itseäni huonona sellaisten asioiden vuoksi, joiden vuoksi en koskaan pidä ketään muutakaan huonona? Se on hyvä kysymys, johon en keksinyt vastausta. Siksi päätin lakata tekemästä niin ja olla rohkeasti juuri sellainen kuin olen.
Tärkeintä on tehdä itsensä ja oman perheensä näköisiä ratkaisuja ja rakastaa, niin itseään kuin muitakin. Jokaisella meillä on oma tarina takana, eikä kenenkään tarina ole toista parempi tai huonompi, vaan omanlainen. Se mitä olen joskus tehnyt tai ollut ei myöskään määrittele sitä kuka olen tai mitä musta voi tulla.
Kiitos ihan mielettömän paljon teille siitä, että olette ottaneet mun jutut ilolla, rakkaudella ja kannustuksella vastaan tänäkin vuonna. On paljon helpompaa olla rohkeasti juuri sitä mitä olen, kun te tuette ja myötäelätte. Kiitos <3
Mä toivon, että tänä elämäni 29. ikävuotena saan olla terve ja rakastaa ja viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa yhtä paljon kuin kuluneena vuonna. Kiitos vielä kaikille onnitteluista <3