Kevätjuttuja

24.02.2017

Aloitin vaatekaapin uudistusprojektini tällä viikolla, kun tilasin itselleni uudet kengät ja muutaman uuden vaatteen. Seurasin aika tarkkaan sitä listaa jonka täällä blogissakin jaoin muutama viikko sitten, ja kerrankin jokainen vaate tuntui ihan täydelliseltä eikä mitään lähtenyt palautukseen. Tuntuu niin hyvältä ja ihanalta saada uusia vaatteita jotka eivät ole mitään raskausvaatteita tai muuten vaan ”mukavuusvaatteita”, vaan ihan oikeita tyylikkäitä kivoja vaatteita. Mä olen niin kaivannut pukeutumisen riemua ainaisen kaapilla tuskailun sijaan.

Kuvat: Emilia 

Kuvissa näkyvä asu on näille keleille aivan liian keväinen, mutta kun ajaa kätevästi kotiovelta suoraan lämpimän kauppakeskuksen parkkihalliin ja menee käymään asioilla, on nahkatakki ihan kätevä vaikka näin helmikuussakin. Terveisin ”imetän ja mulle tulee helposti hiki”. Ja jotta nyt ei kukaan huolestu niin jalassa on myöskin sukkahousut, niin kreisi en ole että uskaltautuisin paljain säärin helmikuussa edes asukuvien ajaksi ulkoilemaan.

Kuvat: Emilia

Mun listasta löytyivät taannoin mm. nuden värinen pliseerattu midihame ja uudet tennarit, ja sellaiset päätyivät myös osaksi mun tilausta. Tilasin itseasiassa Zalandolta juuri sen River Islandin hameen jonka olin valkannut kollaasiinkin, se oli vaan niin ihana! Ja tennaritkin ostin, Puman klassikkomallin vaaleanpunaisena ja tekomokkaisena. Ne ovat niin ihanat ja herkullisen väriset että en kestä! Todelliset kevättennarit, en malta odottaa että pääsen käyttämään niitä kunnolla ja oikeasti paljaiden nilkkojen kanssa.

Kuvat: Emilia

Takki Shein (saatu) / Huivi Makia / Toppi H&M / Hame River Island / Laukku Coach / Kengät Puma / Aurinkolasit Dior /

Nämä asukuvat nappastiin vain omalla pihalla Emilian kanssa, mutta en malta odottaa että päästään ottamaan jotain oikeasti kivoja asukuvia kunhan ilmat vähän lämpenevät. Mulla on ollut niin ikävä pukeutumista, nyt kun on muutama uusi ja ajanmukainen vaate tuntuu paljon kivemmalta aamuisinkin katsoa peiliin. Olin jo niin kyllästynyt kaikkiin raskausriepuihini että vaatteiden päälle laittaminen aamuisin tuntui ärsyttävältä velvollisuudelta sen sijaan että se olisi ollut hauska ja inspiroiva hetki niinkuin yleensä. Pitää esitellä muutkin uutuudet mahdollisimman pian.

Voi kevät, näistä vaatteista tuli jo niin kevätfiilis, ja johan se on maaliskuu ensi viikolla että ei tässä oikeastikaan ole enää kevätmeininkeihin kovin pitkä aika. Viime vuonna taisin alkaa käyttää ohuempaa bomberia jo maaliskuussa jos en aivan väärin muista. Saa nähdä miten nopeaa se kevät tänä vuonna tulee.

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3