Helpoin arjen kalaruoka, joka maistuu lapsille

15.08.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Finduksen ja Indieplacen kanssa.

Kala- ja kasvispainotteisia arkiruokareseptejä ei voi olla mun mielestä liikaa, etenkään helppoja sellaisia. Monet yleisesti suosituimmat helpot arkiruokareseptit nojaavat juuri lihavalmisteisiin ja ovathan ne helppoja ja herkullisiakin. Mutta kala-ja kasvisruuat voivat olla yhtä helppoja tai helpompiakin ja vähintään yhtä herkullisia.

Täällä blogin kommenteissa aina korostuvat ääripäät ja niistä voi saada esimerkiksi kuvan, että suurin osa seuraajistani on vegaaneja tai vähintään kasvissyöjiä. Totuus on kuitenkin ihan toinen. Sama on vähän asuinpaikan mukaan: täällä mun omassa Helsinki-somevaikuttajakuplassa tuntuu, että jokatoinen ei syö enää punaista lihaa ja käyttää vain kauramaitoa, muualle Suomeen matkustaessa taas huomaa, että suurin osa juo maitoa ja ostaa lihaa tällä hetkellä ihan yhtä paljon kuin 10 vuotta sittenkin, ellei jopa enemmän. Suuressa mittakaavassa muutos on tosi hidasta ja se on helpointa aloittaa pienistä asioista, kuin huomaamatta.

Meidän perheessä helpoin keino lisätä kasvisten ja kalan osuutta arkiruuassa on ollut keksiä mahdollisimman nopeita ja herkullisia reseptejä, jotka mielellään ovat myös suhteellisen terveellisiä. Sitten vaan tekee niitä reseptejä niin usein, että kun taas kerran menee kauppaan ilman kauppalistaa ja yrittää nopeasti keksiä muutaman helpon arkiruuan, ekana tulisi mieleen just niitä kasvis- tai kalaruokia. Olen aika iloinen ja ylpeä siitä, että ollaan saatu käännettyä meidän arkiruokailuita tällä hyvin yksinkertaisella keinolla melko kasvis- ja kalapainotteisiksi. Nykyisin syödään todellakin se suositeltu 3 kertaa viikossa kalaa.

Yksi meidän suosituimmista arjen kalaruuista on ruis-kalahampparit. Alunperin kehitettiin tämä resepti imitoimaan vanhaa hampurilaisravintolan suosikkituotetta, kun sitä ei enää saanut. Mutta nyt tästä on kyllä tullut huomattavasti parempi, raikkaampi ja maukkaampi, tästä meidän ihan omasta reseptistä. Juuri sellainen resepti, että kun yrittää miettä mahdollisimman nopeaa ja helppoa ruokaa, joka maistuu ihan jokaiselle, tämä pompsahtaa aina ekojen joukossa mieleen.

Me käytetään hamppareihin joko Findus Täysjyväfilee kalapuikkoja tai Findus Täysjyvä kalafileitä. Kalapuikkopakkauksessa on 12 kalapuikkoa, ja Täysjyvä kalafilee -pakkauksessa on kaksi reilun kokoista kalafileetä. Findus Täysjyvä filee -kalatuotteet ovat vastuullisesti pyydettyjä ja niissä on MSC-sertifioitu merkintä, joka kannattaa aina kalatuotteita ostaessaan tarkistaa. Näihin Finduksen kalatuotteisiin käytetty kala ei ole viljeltyä, vaan vapaasti kasvanutta alaskanseitiä. Näitä voi siis syödä hyvällä mielellä. Pakastetun kalan etu on myös ruokahävikin kannalta on se, että ruuan säilyvyys on pitkä ja sitä voi käyttää vain tarvitsemansa määrän kerralla. 

Findus Täysjyvä kalafileet ja Täysjyvä fileekalapuikot eivät yleisestä harhaluulosta huolimatta ole jauhettua kalaa, vaan ne on valmistettu ihan oikeista kalan fileistä. Alaskanseitifileistä on ennen fileoimista vain poistettu ruodot. Fileet ja fileekalapuikot on leivitetty rapealla täysjyväjauhoseoksella. Findus täysjyvä fileekalapuikoissa on vain 8g rasvaa 100g:ssa ja 0,87g suolaa 100g:ssa ja niillä on myös Sydänmerkki. Ne eivät siis ole uppopaistettuja tai epäterveellisiä ja rasvaakin on vähemmän kuin perus jauhelihassa. 

Ruis-kalahampurilaiset Findus Täysjyvä kalafileistä tai Täysjyvä fileekalapuikoista

Haluttu määrä Findus Täysjyvä kalafileitä tai fileekalapuikkoja (yhteen hamppariin menee lapsilla esim. 2-3 fileekalapuikkoa tai puolikas täysjyvä kalafilee. Aikuiselle 1 kokonainen kalafilee riittää hyvin.)

Haluttu määrä esim. Fazerin ruispuikuloita

Lempparijuustoa hamppareiden väliin, esim cheddar

Salaattia

Tomaattia viipaloituna

Punasipulia tai kevätsipulia renkaiksi pilkottuna

Ketsuppia

Majoneesia tai sinappia oman maun mukaan

Laita pannu lämpeämään tai uuni päälle. Lisää ensin pannulle (tai uuniin) isommat kalafileet ja paista ohjeen mukaan. Lisää hetken kuluttua fileekalapuikot ja paista ohjeen mukaan. Paahda ruisleivät tai paista hetki pannulla sisäpuolelta. Pilko tomaatit ja sipulit viipaleiksi, revi salaatti sopiviksi paloiksi. Tarjoille yhdessä juuston, ketsupin ja majoneesin tai sinapin (tai molempien) kanssa. Voila!

Tämä resepti on älyttömän helppo ja sen valmistamiseen ei kulu kuin 10-12 minuuttia, eli kalafileiden paistoaika. Ei paha, vai mitä? Lapset voivat auttaa paahtamaan leipiä, pesemään ja pilkkomaan vihanneksia, repimään salaattia ja tietenkin kattamaan pöytää ja kokoamaan hamppareita. Kaikille löytyy ikätasoon sopivaa tekemistä ja yhdessä ruuan valmistaminen käy nopeasti ja helposti. Ainiin ja parastahan on se, että tämä resepti on tosi edullinen. Kalafileet ja fileekalapuikot maksavat alle 3 euroa paketti, eivätkä muutkaan ainesosat ole sieltä kalleimmasta päästä.

Mikä on teidän arjen lemppari-kalaruoka? Syödäänkö teillä kalaa kolme kertaa viikossa?