Helpoin arjen kalaruoka, joka maistuu lapsille

15.08.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Finduksen ja Indieplacen kanssa.

Kala- ja kasvispainotteisia arkiruokareseptejä ei voi olla mun mielestä liikaa, etenkään helppoja sellaisia. Monet yleisesti suosituimmat helpot arkiruokareseptit nojaavat juuri lihavalmisteisiin ja ovathan ne helppoja ja herkullisiakin. Mutta kala-ja kasvisruuat voivat olla yhtä helppoja tai helpompiakin ja vähintään yhtä herkullisia.

Täällä blogin kommenteissa aina korostuvat ääripäät ja niistä voi saada esimerkiksi kuvan, että suurin osa seuraajistani on vegaaneja tai vähintään kasvissyöjiä. Totuus on kuitenkin ihan toinen. Sama on vähän asuinpaikan mukaan: täällä mun omassa Helsinki-somevaikuttajakuplassa tuntuu, että jokatoinen ei syö enää punaista lihaa ja käyttää vain kauramaitoa, muualle Suomeen matkustaessa taas huomaa, että suurin osa juo maitoa ja ostaa lihaa tällä hetkellä ihan yhtä paljon kuin 10 vuotta sittenkin, ellei jopa enemmän. Suuressa mittakaavassa muutos on tosi hidasta ja se on helpointa aloittaa pienistä asioista, kuin huomaamatta.

Meidän perheessä helpoin keino lisätä kasvisten ja kalan osuutta arkiruuassa on ollut keksiä mahdollisimman nopeita ja herkullisia reseptejä, jotka mielellään ovat myös suhteellisen terveellisiä. Sitten vaan tekee niitä reseptejä niin usein, että kun taas kerran menee kauppaan ilman kauppalistaa ja yrittää nopeasti keksiä muutaman helpon arkiruuan, ekana tulisi mieleen just niitä kasvis- tai kalaruokia. Olen aika iloinen ja ylpeä siitä, että ollaan saatu käännettyä meidän arkiruokailuita tällä hyvin yksinkertaisella keinolla melko kasvis- ja kalapainotteisiksi. Nykyisin syödään todellakin se suositeltu 3 kertaa viikossa kalaa.

Yksi meidän suosituimmista arjen kalaruuista on ruis-kalahampparit. Alunperin kehitettiin tämä resepti imitoimaan vanhaa hampurilaisravintolan suosikkituotetta, kun sitä ei enää saanut. Mutta nyt tästä on kyllä tullut huomattavasti parempi, raikkaampi ja maukkaampi, tästä meidän ihan omasta reseptistä. Juuri sellainen resepti, että kun yrittää miettä mahdollisimman nopeaa ja helppoa ruokaa, joka maistuu ihan jokaiselle, tämä pompsahtaa aina ekojen joukossa mieleen.

Me käytetään hamppareihin joko Findus Täysjyväfilee kalapuikkoja tai Findus Täysjyvä kalafileitä. Kalapuikkopakkauksessa on 12 kalapuikkoa, ja Täysjyvä kalafilee -pakkauksessa on kaksi reilun kokoista kalafileetä. Findus Täysjyvä filee -kalatuotteet ovat vastuullisesti pyydettyjä ja niissä on MSC-sertifioitu merkintä, joka kannattaa aina kalatuotteita ostaessaan tarkistaa. Näihin Finduksen kalatuotteisiin käytetty kala ei ole viljeltyä, vaan vapaasti kasvanutta alaskanseitiä. Näitä voi siis syödä hyvällä mielellä. Pakastetun kalan etu on myös ruokahävikin kannalta on se, että ruuan säilyvyys on pitkä ja sitä voi käyttää vain tarvitsemansa määrän kerralla. 

Findus Täysjyvä kalafileet ja Täysjyvä fileekalapuikot eivät yleisestä harhaluulosta huolimatta ole jauhettua kalaa, vaan ne on valmistettu ihan oikeista kalan fileistä. Alaskanseitifileistä on ennen fileoimista vain poistettu ruodot. Fileet ja fileekalapuikot on leivitetty rapealla täysjyväjauhoseoksella. Findus täysjyvä fileekalapuikoissa on vain 8g rasvaa 100g:ssa ja 0,87g suolaa 100g:ssa ja niillä on myös Sydänmerkki. Ne eivät siis ole uppopaistettuja tai epäterveellisiä ja rasvaakin on vähemmän kuin perus jauhelihassa. 

Ruis-kalahampurilaiset Findus Täysjyvä kalafileistä tai Täysjyvä fileekalapuikoista

Haluttu määrä Findus Täysjyvä kalafileitä tai fileekalapuikkoja (yhteen hamppariin menee lapsilla esim. 2-3 fileekalapuikkoa tai puolikas täysjyvä kalafilee. Aikuiselle 1 kokonainen kalafilee riittää hyvin.)

Haluttu määrä esim. Fazerin ruispuikuloita

Lempparijuustoa hamppareiden väliin, esim cheddar

Salaattia

Tomaattia viipaloituna

Punasipulia tai kevätsipulia renkaiksi pilkottuna

Ketsuppia

Majoneesia tai sinappia oman maun mukaan

Laita pannu lämpeämään tai uuni päälle. Lisää ensin pannulle (tai uuniin) isommat kalafileet ja paista ohjeen mukaan. Lisää hetken kuluttua fileekalapuikot ja paista ohjeen mukaan. Paahda ruisleivät tai paista hetki pannulla sisäpuolelta. Pilko tomaatit ja sipulit viipaleiksi, revi salaatti sopiviksi paloiksi. Tarjoille yhdessä juuston, ketsupin ja majoneesin tai sinapin (tai molempien) kanssa. Voila!

Tämä resepti on älyttömän helppo ja sen valmistamiseen ei kulu kuin 10-12 minuuttia, eli kalafileiden paistoaika. Ei paha, vai mitä? Lapset voivat auttaa paahtamaan leipiä, pesemään ja pilkkomaan vihanneksia, repimään salaattia ja tietenkin kattamaan pöytää ja kokoamaan hamppareita. Kaikille löytyy ikätasoon sopivaa tekemistä ja yhdessä ruuan valmistaminen käy nopeasti ja helposti. Ainiin ja parastahan on se, että tämä resepti on tosi edullinen. Kalafileet ja fileekalapuikot maksavat alle 3 euroa paketti, eivätkä muutkaan ainesosat ole sieltä kalleimmasta päästä.

Mikä on teidän arjen lemppari-kalaruoka? Syödäänkö teillä kalaa kolme kertaa viikossa?


11 Responses to “Helpoin arjen kalaruoka, joka maistuu lapsille”

  1. Avatar Nimetön sanoo:

    Perinteisen suomalaisen ruuan puolestapuhujana ehdotan maukasta kasvisruokaa kaalilaatikosta, jossa jauheliha on korvattu soijarouheella. Esivalmistelujen jälkeen on tunnin tai puolitoista uunissa ja sitten herkku voikin syödä vaikka useamman päivän putkeen.
    Itse pyrin tällaiset ruuat aina valmistelemaan aamupalan perään, ennen kuin siivoan keittiön. Sitten uuniin ja vaikka paiston jälkeen säilytyksen siellä uunissa jälkilämmössä kannen alla siihen saakka, kun on aika syödä lounasta.
    Samoin uunissa, kuin itsestään, valmistuu isompi erä lohikiusausta. Siihen voi lisätä joukkoon vaikka mitä kasviksia myös. Tai tehdä kasviskiusauksen erikseen.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Kaalilaatikko on kyllä super hyvää, meidän mummo aina teki sitä <3 Ja lohikiusaus on kyllä kans tosi hyvää, mun blogissa on ohje siihen, missä just porkkanaa, sipulia ja muita vihanneksia! :) Kiitos vinkeistä <3

  2. Avatar ida ihana sanoo:

    Kalapuikkohampurilaiset on myös yksi meidän nopeista lemppreista!:) Me tykätään laittaa kastikkeeksi kermaviili/jogurttikastiketta, johon sekoitetaan jotain sinappista suolakurkkupikkelssiä. Sopii hyvin!
    Mun blogi oli valitettavasti pimennä pari päivää, mutta nyt sen pitäisi toimia taas normaalisti, jos meidän muut arkireseptit siellä kiinnostaa:
    https://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa/arkiruoka-kasvis-reseptit/

    Ihanaa alkavaa viikonloppua teille!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Oi nam kuulostaa ihan megahyvältä, pakko testata! <3 Kiva että sun blogi taas toimii, pitää käydä tsekkaamassa sun arkireseptit sieltä! Kivaa viikonloppua sinne myös <3

  3. Avatar Mari sanoo:

    Kyllä sitä muuallakin Suomessa ollaan nykyään ihan yhtä tietoisia ruuan kuluttajia kuin Helsingissä. Kauramaitoa ja lihan välttelyä harrastetaan ihan asuinpaikasta riippumatta. Tämä on sukupolveen eikä asuinpaikkaan liittyvä asia, ja sama tieto on kaikkien saatavilla.

    Ehkä sitä on välillä vaikea sieltä Helsingistä käsin ymmärtää, että kehä kolmosen ulkopuolella ei eletä missään pellossa ja pimennossa. Vai mihin tämä väite perustuu, että ”muualla Suomessa syödään yhä lihaa ja juodaan maitoa, jollei enemmänkin kuin ennen?”

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka Mari, tämä mun kokemus (josta puhuin nimenomaan kokemuksena, omina tunteinani) perustuu ihan siihen kun juuri käytiin pari viikkoa sitten Oulussa. Kasvisruuan osuus ja tarjonta kasvaa mahtavasti koko ajan, eikä tällä huomautuksella ollut tarkoitus väittää, että missään muualla Suomessa ei olisi yhtään tietoisia ruuan kuluttajia. Sen tarkoitus oli vaan kuvailla sitä eroa, minkä huomaa ihan vaikka kaupassa käydessä siitä, mitä kassajonokaverit lappavat kassahihnalle samassa kassajonossa vaikka Helsingin keskustassa ja mitä esim. juuri Oulussa. Sitähän on tutkittu ihan kauppojenkin kesken, että mitä omia erityispiirteitä eri asuinalueiden välillä on ostoksissa. Ja esimerkiksi viime vuonna lihan kulutus kasvoi Suomessa entisestään vielä, sekin on tutkittua tietoa (tsekkaa TNS Kantarin tutkimus). Toivottavasti lihan kulutus on kääntynyt laskuun tämän vuoden aikana. Missään en väittänyt, että tiedostavia kuluttajia ei olisi muualla päin Suomea, tai että Helsingissä kaikki olisivat vegesyöjiä, en ole itsekään. Kokemus siitä, mitkä syyt ja tekijät esimerkiksi omaan ruokavalioon vaikuttavat on tietysti subjektiivinen.

      • Avatar Mari sanoo:

        Lihan kulutus kyllä valitettavasti tosiaan kasvaa, mutta siinä kasvussa on Helsinkikin mukana siinä missä muu Suomi.

        Hyvätuloiset ja nuoret syövät terveellisemmin ja enemmän hedelmiä, kasviksia ym (tästä on paljon dataa, mm. Finravinto 2017, THL) . Näet kuvaamasi ilmiön siellä Helsingissäkin, jos vertaat vaikka Stockan herkun kassalinjaa ja pienempituloisella lähiöalueella kaupassa asioivien ostoksia. Sama Oulun sisällä.

        Kassalinjaa muutamalla kauppareissulla eri kaupungissa katsomalla ei tosin oikein päätelmiä voi vetää. Mainitsit itsekin some-kuplasi, meillä kaikilla on taipumus pitää omaan ympäristöön eli omaan ”kuplaan” liittyviä asioita normina ja sen ulkopuolella olevia asioita tästä poikkeavina, vaikka eroa ei todellisuudessa olisikaan tai ero on hyvin pieni.

        • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

          Tekstissä puhuin nimenomaan mun omasta somekuplasta ja omista tunteistani ja Oulussa käyminen rikkoi sen mun kuplan. Tämä on minun subjektiivinen kokemukseni ja tuntuu hassulta väitellä siitä, että onko mahdollista, että minun kuplani rikkoutui kun kävin Oulussa. Olen kyllä tietoinen siitä, että hyvätuloiset ja nuoret syövät terveellisemmin ja enemmän hedelmiä ja kyllä, ilmiön huomaa myös Helsingissä eri asuinalueiden välillä, eihän siitä ollut alkuunkaan kyse tässä. En missään kohdassa väittänyt, että Helsingissä asiat ovat näin ja muualla näin, Puhuin ainoastaan siitä, että minun henkilökohtainen Helsinki-somekuplani rikkoutui käydessäni Oulussa. Sillä voi hyvin olla tekemistä sen kanssa, miten erilaisissa kaupoissa käyn esimerkiksi täällä, kuin missä Oulussa käyn. Ehkä kyse on siitä, että Oulussa huomaan koko Suomen tilanteen paremmin, koska Helsingissä olen keskittynyt käyttämään erilaisia kauppoja, jotka vahvistavat omaa kuplaani. :)

  4. Avatar E sanoo:

    ”Sama on vähän asuinpaikan mukaan: täällä mun omassa Helsinki-somevaikuttajakuplassa tuntuu, että jokatoinen ei syö enää punaista lihaa ja käyttää vain kauramaitoa, muualle Suomeen matkustaessa taas huomaa, että suurin osa juo maitoa ja ostaa lihaa tällä hetkellä ihan yhtä paljon kuin 10 vuotta sittenkin, ellei jopa enemmän.”

    Hyvä että kupla puhkesi. Ihan yhtälailla Helsingissä kulutetaan lihaa, ja samallalailla ”maallakin” juodaan kauramaitoa. Sulla on ollut aika stereotyyppinen stadilaisen ajattelutapa.

    Olen töissä kaupassa (Helsingissä! Olen tosin työskennellyt kaupassa myös itä-suomessa, eli ”maalla”), ja lihankulutus on kyllä täälläkin aika valtavaa. Muutosta on tosin tapahtunut viimeisen parin vuoden aikana meidän liha-osastollamme; sikanautajauhelihojen, marinoitujen possujen ja kanojen myynti on selvässä laskussa, mutta marinoimattomien kanojen, naudanjauhelihan ja naudanlihan myynnit kasvaa jatkuvasti. Tavallaan vain siirrytään kalliimpien tuotteiden pariin.

  5. Avatar Maarit sanoo:

    Hyvä postaus jälleen. Välillä on kyllä vaikea keksiä hyviä, nopeita ja terveellisiä ruokia arkeen. Ja mun mielestä tekstistä kävi kyllä hyvin selväksi mitä tarkoitit :)

  6. Avatar Jensku sanoo:

    Ah mun äiti teki näitä mulle lapsena ja nykyään me tehdään omien lasten kanssa, he ei ikinä ota missään mäkkärissä tai hesessä yms hamppareita kun ei tykkää vaan ottaa aina nugetit mutta kotona tehdyt kalapuikkohampparit menee, mutta myöskään ite tehdyt hampparit ihan jauhelihapihveillä ei heille uppoa, toedä sitten miksi :D

Kommentoi