Joulupöytä: perinteistä vai jotain ihan uutta?

30.11.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa.

Jokainen blogiani joulun aikaan lukeva on varmasti jo törmännyt siihen, että mulle on ihan sydämen asia valmistaa edelleen joulupöytään perinteisiä herkkuja mun mummun resepteillä. Valmistan edelleen monet perinteiset joulun ajan herkut mummun resepteillä, jotka hän antoi mulle silloin kun järjestin ensimmäistä joulua meidän omassa kodissa vuonna 2012. Varsinkin nykyisin, kun mummusta on jo aika jättänyt, on ihan älyttömän ihana ajatus, että hänen kädenjälkensä on edelleen läsnä meidän joulupöydässä.

Olen kuitenkin ruuanlaittajana ollut aina itse sellainen vähän kokeilijatyyppi, ja mun mielestä parasta onkin sekoittaa vanhaa ja uutta, perinteistä ja modernia. Mummun rakkaiden joulureseptien rinnalla tykkään kokeilla myös joka joulu jotain ihan uutta ja monesti tulen samalla vahingossa luoneeksi meille aivan omia perinneherkkuja. Yksi sellainen on alunperin K-ruoan reseptillä pari vuotta sitten ekan kerran valmistettu savuporoterriini, jonka perään Otto haikailee yleensä viimeistään jo lokakuun lopussa, niin tänäkin vuonna.

Mummun reseptillä valmistetaan kinkku ja kinkun kastike, imelletty perunalaatikko sekä joitakin joulun leivonnaisia. Tärkein mummun resepti on kuitenkin hernerokka, joka on myös ainakin meidän keskimmäisen kaikkein lempparein jouluruoka. Hernerokka tai hernetuuvinki kuten sitä yleisemmin kutsutaan on siis sellainen kuivatuista herneistä keitetty paksu mössö. Ihan parasta!

Tässä K-Supermarketin joulun ajan kamppiksessa lähdin tutkimaan K-Supermarketin tämän joulun joulureseptejä, ja testasin sieltä ihan ensimmäisenä aivan älyttömän herkullisen kuuloista Päärynäpiirakkaa Kanelimascarponella. Tämä herkullinen tarte tatin -tyyppinen piirakka vilahtikin jo mun instagramissa samalla kun kyselin teiltä, millaisia jouluruuanlaittajia te olette. Te tunnuitte olevan samoilla linjoilla jouluruuissa, että on kiva pitää perinteistä kiinni, mutta tuoda myös niiden rinnalle jotain aivan uutta.

Keikautettava päärynäpiirakka oli helppo valmistaa, vaikka meillä ei uuninkestävää paistinpannua ollutkaan. Mä valmistin sen valurautapadassa, ja se toimi ihan älyttömän hyvin. Me syötiin se yhdeltä istumalta ihanan täyteläisen kanelimascarponen kanssa. Totesin, että tässäpä oikein kelpo ehdokas mukana vietäväksi jouluaaton jälkkäriksi tälle joululle.

Lisäksi testasin K-ruoka -sovelluksesta löytyvää Siika Crudo -reseptiä. Siika Crudo oli aivan uusi tuttavuus itselleni, mutta kalaruokien rakastajana mä ihastuin siihen heti. Yleensä kalapöydässä on aina ollut mätiä ja graavilohta, mutta ehkä tänä vuonna testaankin tätä siika crudoa graavilohen sijaan, sillä tämä oli ihan älyttömän raikasta. Raakakypsennettyä sitruksista kalaa ja raikasta granaattiomenaa, NAM! Voin kuvitella, että tämä olisi aivan ihana keveä ja raikkaan hedelmäinen tuulahdus muuten niin suolaiseen joulupöytään.

Kävin ostamassa siikafileitä K-Supermarketista, ja tiskin kala oli edellispäivänä pyydettyä. Mahtavaa, että näin tuoretta kalaa on myös lähimarketissa, eikä vain kauppahallissa tai torilla. Kysyin vielä ostaessani kalatiskin kalamestarilta vinkit Siika Crudon valmistukseen, ja sain loistavia ammattitaitoisia neuvoja, ja rohkaisua ihan uuden kalaruoan kokeiluun. Musta on ihanaa kokeilla uutta, mutta kaipaan joskus vähän rohkaisua aivan uusien ruoka-aineiden käsittelyyn. K-Supermarketin hevi-osastolta löytyivät myös tuoreet sitrukset ja hehkuvan pinkit granaattiomenat.

K-Supermarket haluaa haastaa ihmiset laajentamaan ruokareviiriään myös joulupöydässä. K-Supermarketin sivuilta tai esimerkiksi K-Ruoka -sovelluksesta (joka on muuten todella kätevä myös kauppalistan tekemiseen) löytää runsaasti jännittäviä reseptejä joulpupöytään, mutta toki myös ne loistavat ohjeet niihin joulun perinteisiin herkkuihin. Miltä kuulostaisi vaikkapa joulun Mäti-pizza tai kuusigraavattu lohi? Kannattaa kurkkia ruokainspiraatiota K-Supermarketin sivuilta, tai kysäistä kauppareissulla vaikka palvelutiskin asiantuntijoilta, heillä on usein mahtavia kikkakolmosia ja reseptejä takataskussa.

Musta olisi ihanaa kuulla teidän joulupöydistä! Mikä teillä on perinteistä, mitä kokeilette uutena? Tykkäättekö perinteisistä jouluruuista, vai syöttekö jouluna jotain ihan muuta? Mikä jouluruoka ei tule koskaan löytymään teidän joulupöydästä? (Itselleni se oli maksalaatikko, kunnes tapasin Oton).