Voitteko uskoa että meidän esikoinen täyttää tänään viisi vuotta? Niin, en mäkään! Miettikääpä, että moni teistäkin on seurannut täällä meidän tarinaa, meidän pienen perheen kasvua jo siitä asti kun vasta odotimme esikoista saapuvaksi. Puoli vuosikymmentä sitten iltapäivällä mä kävin neuvolalääkärissä Oton kanssa kurkkimassa ultralla meidän pientä tyttöä, ja olin autuaan tietämätön siitä että vielä samana iltana saisin pitää häntä sylissäni, meidän esikoistytärtä. Tiara muutti meidän elämän syntyessään, hän teki siitä niin paljon parempaa ja rikkaampaa.

Meidän esikoinen on syntymästään asti ollut sellainen tyyppi joka tuo valoa jokaiseen päivään. Hän on fiksu, empaattinen ja oivaltava, ja siitä asti kun hän sanoi ensimmäisen sanansa, on hän joka ikinen päivä opettanut mulle jotain uutta. Toki jo ennen sitäkin hän opetti meille paljon, mutta se puhumisen taito häneltä on kyllä pienestä asti löytynyt. Pienestä asti hänellä on ollut ihan uskomaton huumorintaju, ja välillä hän heittää sellaista läppää että isilläkin menee jauhot suuhun. Sarkasmi on oma taiteenlajinsa jonka hän hallitsee jo viisivuotiaana ihan kevyesti. Hän on oikeasti ihan huippu tyyppi, sellainen jonka mä haluaisin mun kaveriksi vaikka en olisikaan hänen äitinsä.

Viisivuotiaat rakastavat salaisuuksia ja omia pieniä juttuja. On ihan parasta jos saa tehdä jotain ihan kahdestaan vain äidin tai vain isin kanssa, ja päiväkirja on tärkeä juttu minne liimataan tärkeitä tarroja, kirjoitetaan omia muistoja ja muita hauskoja juttuja. Meidän viisivuotias voisi käyttää kaiken aikansa kirjoittamiseen ja lukemiseen, ja hänellä onkin jo komea kokoelma tehtäväkirjoja, aapisia, matikkavihkoja ja muita oppimisen välineitä. Toki välillä hän haluaa myös leikkiä legoilla tai poneilla, ja katsoa hauskoja videoita.

Hänellä on oma vahva luonteensa ja tahtonsa, mutta hän on myös herkkä. Viisivuotiaasta voi huomata jo ihan uudenlaisia luonteenpiirteitä ja tapoja osoittaa omaa tahtoaan välillä vahvastikin. Hänelle säännöt ovat todella tärkeitä, ja leikeissä saattaa olla monimutkaisiakin juonikuvioita. Hän puhuu sujuvasti kahta kieltä, ja ruotsia jo muakin sujuvammin, tai ainakin luontevammin.  Välillä, tai aika useinkin tuntuu uskomattomalta että me ollaan voitu luoda tuo fiksu ihminen joka tuossa puuhailee omiaan ja osaa jo niin paljon kaikkea. Missä välissä siitä iloisena kikattelevasta ja joka paikkaan sosetta levittävästä pallerovauvasta kasvoi tuo pitkänhuiskea mahtityyppi joka syö haarukalla ja veitsellä?

Esikoisemme rakastaa akrobatiaa ja on sirkuskoulun innokas oppilas. Hän tekee hurjia temppuja jotka saavat äidille hien pintaan ja isille hymyn kasvoille. Missä vaiheessa meidän pienestä hiekkaakin inhonneesta hienohelmasta tuli tuollainen hurjapää? Lasten kasvua on mieletöntä seurata, ja parasta on huomata se miten lapsi itse muovaa itsestään juuri sellaisen tyypin kuin hänen kuuluukin olla. Usein saa huomata että oma lapsi kasvoikin jossain asiassa ihan toisenlaiseksi kuin alunperin itse ajatteli, ja se on just vaan hyvä. Koskaan ei voi tietää etukäteen, voi vaan seurata ja ihastella, ja tehdä kasvattajana parhaansa tukeakseen lasta kaikissa mahdollisissa elämänvaiheissa ja tilanteissa.

Me ollaan kyllä niin ylpeitä vanhempia, ylpeitä meidän molemmista maailman ihanimmista ja rakkaimmista tytöistä. Paljon paljon onnea rakas Tiara viisi vuotta, olet meidän maailman rakkain esikoinen <3

Meidän esikoinen täyttää pian viisi vuotta. Melkein viisi vuotta sitten hän syntyi täydellisenä pienenä rimpulana, 46 senttiä pitkänä pötkönä, väärinpäin ja vähän liian aikaisin. Se väärinpäin ja vähän liian aikaisin on kuin täydellinen määritelmä hänen elämänkulustaan, hän kun tuntuu tekevän kaiken vähän liian aikaisin ja rakastaa olla väärinpäin ihan kirjaimellisesti. Kohta viisivuotias aloittaa viikon päästä sirkuskoulun josta niin pitkään on haaveillut, ja pääsee ihan ohjattuna roikkumaan väärinpäin ja temppuilemaan.

Hänestä on kasvanut juuri sellainen neiti miltä hän jo pienenä vaikuttikin, ajatteleva ja herkkä, ja kova höpöttämään. Hän on varmasti meidän perheestä eniten perillä asioista, hän ei nimittäin koskaan unohda yhtään mitään. Se on siunaus ja kirous näin vanhemman kannalta. Siinä missä itse kirjoitan kaiken kalenteriin ylös ja laitan muistutuksia, hän muistaa pyytämättä neuvola- ja hammaslääkäriajat, kavereiden ovikoodit, leikkitreffit ja päiväkodin metsäretket, eikä koskaan unohda jotain mikä hänelle on joskus luvattu. Hän hoputtaa mua aamuisin, ”äiti kello on jo melkein bussin verran”, nyt kengät jalkaan!

Hän huolehtii pikkusiskostaan enemmän kuin tarvitsisi, toki kyykyttää tätä myös. Kai se on niitä esikoisen juttuja mistä itse en ainoana lapsena ole perillä, näin olen ainakin kuullut.

*Tiaran paita saatu blogin kautta.

Viisivuotiaana säännöt ovat kovin tärkeitä, ja niitä kehitellään kaiken aikaa. Leikkeihin, pukemiseen ja oikeastaan ihan mihin tahansa. Joskus sukset menevät siskoilla ristiin, kun toinen kehittää sääntöjä ja toinen ei ymmärrä tai ainakaan noudata niitä. Toisinaan esikoinenkin heittää säännöt silti romukoppaan ja leikkii niin että pikkusiskokin ymmärtää, silloin ei naurusta ole tulla loppua kummallakaan. Satunnaisesta eripurasta huolimatta he ovat parhaita ystäviä keskenään, ja sitä on ihana seurata.

Viisivuotiaan kanssa voi keskustella jo ihan eri tasolla, kuin vaikkapa kolmivuotiaan. Hänellä on paljon ajatuksia ja kysymyksiä, ja hän huomaa paljon sellaisia asioita joita ei itse ajattelisi että lapset huomaavat. Toisaalta hämmästelen tätä samaa asiaa joka vuosi, miten paljon enemmän yksi vuosi tekee keskustelutaidoille. En koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, koska mun mielestä tässä maailmassa ei ole mitään mielenkiintoisempaa kuin mun lasten ajatukset, vaikka kovin kiinnostunut maailmasta ja maailman tapahtumista olenkin.

Tänä aamuna heräsin esikoisen kanssa kahdestaan jo reilusti ennen kuopusta. Me tehtiin yhdessä aamupalaa, tai siis kumpikin teki omat ruisleipänsä, häntä kun ei saa auttaa missään minkä hän osaa itsekin. Sen jälkeen istuttiin pöydän ääressä ja juteltiin kavereista, dagiksesta, synttäreistä ja kaikesta mahdollisesta mitä maanantaisena aamuna päässä voi pyöriä. Kun leivät oli syöty, hän totesi: ”Olipa meillä äiti kivat aamutreffit ihan tyttöjen kesken kahdestaan.” Ja niin meillä kyllä oli, ihan parasta.

Ihanaa maanantaipäivää kaikille <3