Kuukauden ikäinen pikkukaveri

14.05.2013

Perinteiset ”eiaikaoikeestivoikuluanäinnopeesti” -kliseepäivittelyt tähän alkuun, taas kerran sitä oikeasti sai aamulla kalenteria vilkaistessa järkyttyä siitä miten äkkiä ne päivät ja viikot kuluvat ja vastasyntynyt onkin yhtäkkiä kuukauden ikäinen. Kuukauden ikäinen on pieni, suorastaan minimaalisen pieni, mutta silti jo ihan eri juttu kun se pieni ruttunaama jonka synnytyssalissa sain syliini. Kuukauden ikäinen osaa jo tuijottaa suoraan silmiin niin ihanasti että meinaa itku tulla ja tekisi mieli vain rutistaa toista sylissä eikä päästää ikinä pois.

Kuukauden ikäinen on jo tuonut esiin omaa luonnettaan. Meidän tyyppi on rauhallinen, pohdiskeleva neiti joka hereillä ollessaan katselee suurilla tummilla silmillään mielellään äidin, isin tai siskon kasvoja tai mieluusti myös olkkarin mustavalkoisia Vallilan Kamera-verhoja. Meidän pikkuinen on kova ääntelemään, hän ähisee ja tuhisee tosi paljon – mutta itkee hyvin harvoin. Joskus ähinän seassa kuuluu jo pientä kujerrusta tai jokellusta, sellaista että sen kuuluessa vilkaistaan Oton kanssa toisiamme ”mä en kestä miten meillä voi olla noin ihana lapsi” -katseella. Ensimmäistä tarkoituksellista hymyä mä vielä odottelen, Otto on sellaisen jo saanut osakseen! Tahattomia ylisöpöjä hymyjä taas saa todistaa ihan jatkuvasti.

Vauva on kova syömään ja kova nukkumaan, hereilläolo on vielä aika harvassa. Vauva herää aamuisin seitsemän aikoihin syömään, jonka jälkeen hän jatkaa uniaan yhdeksään tai kymmeneen jolloin taas syödään. Sitten hän yleensä nukkuu vaunuissa kolmen-neljän tunnin päiväunet kun ollaan ulkoilemassa Tiaran kanssa puistossa ja puistoreissun jälkeen vauva taas syö. Iltapäivisin vauva viihtyy hereillä syönnin jälkeen yleensä puolesta tunnista tuntiin jonka jälkeen hän taas nukkuu pari tuntia – syö ja nukkuu sen aikaa että käväistään kaupassa. Kauppareissun jälkeen vauva syö ja nukkuu n. tunnin pikku-unet ja sitten illalla hän viihtyykin rinnalla vähän tiheämmin, yleensä syö 20.00-23.00 välillä montakin kertaa ja tykkää nukkua mun masun päällä aina syöntien välissä. Yhdeltätoista hän syö vielä kunnolla kerran ja sitten onkin aika mennä nukkumaan. Yöllä hän herää vaihtelevasti yleensä 04.00-05.00 syömään ja sitten seuraavan kerran taas aamuseitsemän aikoihin.

Vauva ei pienistä hermostu vaan ottaa aika lungisti niin vaipan- kuin vaatteidenkin vaihdot, asennon vaihdot imettäessä ja oikeastaan kaiken mitä kuvitella saattaa. Silmien putsauksesta hän ei tykkää, mutta kukapa tykkäisi kun silmää pyyhitään yhtäkkiä jollain märällä? Niin ja se kaikkein tärkein sanottava, vauva on ihana, kultainen, rakas ja niin meidän kuin olla ja voi. IMG_2438 IMG_2453x kaksivauvaa


Hempeää ja vauvantuoksuista

21.12.2012
Mä eilen vielä joulusiivousten lomassa intouduin sotkemaankin, oli nimittäin pakko kaivella kätköistään kaikki Tiaran miniminivaatteet ja tehdä pientä inventaariota. Vaatteita meille on kyllä kertynyt enemmän kuin tarpeeksi, vaikka osan olenkin myynyt jo pois niin kaikki ihanimmat ja käytännöllisimmät lempparit olen säästänyt tulevan varallle. Tuli kyllä niin haikea fiilis kun niitä katselin, ei kukaan ole voinut olla niin pieni! Mutta kyllä se vain oli, kuvatkin todistavat 44-kokoisten vaatteiden olleen Tiaralle vähintäänkin reiluja ensimmäisinä viikkoina. Tänään kävin viimein ostamassa ensimmäiset jutut tulevalle vauvalle. Vauvasta puheenollen, mun on jotenkin hirvittävän vaikea koittaa keksiä jotain nimeä jolla kutsua vauvaa blogissa!  Meillä oli työnimikin vauvalle, mutta jotenkin se on ensinnäkin jäänyt pois käytöstä ja toiseksi se tuntuu liian henkilökohtaiselta jaettavaksi täällä. Lisäksi meillä on tietenkin vauvan tuleva nimi, jolla kutsummekin häntä jo keskenämme ollessamme, mutta eihän sitäkään voi täällä paljastaa. Vauva tuntuu liian tylsältä ja persoonattomalta, pikkuneiti taas oli Tiaralla käytössä ja pikkusiskosta puhuessani moni luulee lukiessaan (mukaanlukien minä kun luin edellistä omaa postaustani) minun tarkoittavan omaa pikkusiskoani (jota minulla ei siis ole). Pikkukakkonen on ehkä yleisimpiä toisesta lapsesta käytettyjä nimityksiä ja mulla se tursuaa korvista jo ulos enkä halua käyttää sitäkään! Mun täytyy nyt koittaa mahdollisimman pian keksiä jokin selkeä, suloinen, hauska ja osuva kutsumanimi pikkukakkos-prinsessa-neiti-vauva-siskolle siihen asti että tyypin oikeaa nimeä saa käyttää ihan virallisestikin. Ehdotuksia otetaan vastaan!
Mutta nyt niihin vaatteisiin! Mä kuvailin teille Tiaran 44-50 -kokoisista vaatteista mun ehdottomat lempparit samalla kun kävin niitä läpi. Voi noita söpöjä pieniä piposia ja neuletakkeja ja pöksyjä!
 Mun kaikista lemppareimmat lempparit noista minivaatteista on ehkä tuo Lindexin lila-pinkki-puna-valkoraidallinen body jossa on tasku, newbien valkoiset pökät joissa edessä kaksi nappia, sekä tuo maailman hurmaavin newbie -kietaisuneuletakki jossa on ihana rusettikoriste. Niiden kanssa vielä Lundmyr of Swedenin ihana tähtipipo ja avot! Värikkäitä vaatteita mä haluan lisää ja kuviollisia myös, mutta jotenkin tajusin niiden hienouden Tiaran vauva-aikana vasta paljon myöhemmin kuin ensimmäisten parin kuukauden aikana. Silloin kaiken piti olla mielellään hempeää, vaaleaa ja söpöä. Mutta ajattelin nyt korjata tilanteen ja ostella enemmän kirkkaanvärisiä vaatteita ja asusteita tulevalle pikkutyypille.Tänään tosin ostoksillani päädyin vielä aika neutraaleihin valintoihin, ihan vain siksi että satuin löytämään pari niin söpöä juttua! Mutta ne esittelenkin sitten vasta muiden joululahjojen seurana. Vai haluatteko te ollenkaan joululahjapostausta, olisiko sellainen kivaa vaihtelua vaiko aivan tylsä lisä?
Mä oon aivan poikki, tänään sain hoidettua loppuun viimeinkin kaikki jouluostokset ja huomenna alkaakin armoton kokkaaminen. Kinkku on sulamassa jääkaapissa ja vihanneslaatikot täynnä bataattia, lanttua, porkkanaa ja perunaa. Mä koitan keretä vielä ennen jouluaattoa kertoilemaan kuulumisia jos vain kokkailuiltani kerkeän, mullakun ei ole aiempaa kokemusta joulumenun valmistamisesta niin en osaa oikein suhteuttaa kauanko mulla kaiken tekemisessä kestää. Mutta toivottavasti kerkeän jossain vaiheessa myös istahtamaan koneelle! Ihanaa joulunalusviikonloppua kaikille, nauttikaa lomasta!