Eka aamu uudessa kodissa

30.10.2016

Helou pienen blogitauon jälkeen! Muutto alkaa vihdoinkin olla paketissa vanhan kämpän osalta, ja tänään on siivottu ja laitettu vanha kämppä kuntoon ja kannettu viimeinenkin tavara sisään tänne. Yksi yö ollaan jo nukuttu täällä uudessa osoitteessa, mutta aamun jälkeen ei täällä yhdessä olla vielä montaakaan tuntia vietetty kun vanhassa kodissa oli vielä niin paljon tehtävää. Koko uusi koti on aivan pommin jäljiltä, tuo sohvan nurkka on ainoa kohta missä näyttää edes etäisesti ok:lta lastenhuoneiden lisäksi.

Otto on tehnyt ihan järjettömän työn tässä muutossa, samoin kuin meidän ihanat ystävät. Mä en voi sanoin kuvailla miten kiitollinen olen jokaiselle joka on meitä tässä hullussa rumbassa auttanut, ei oltaisi ikinä selvitty ilman teitä, tai jos oltaisiinkin niin ei varmaan ilman yhtä hippusen liian aikaisin käynnistynyttä synnytystä, nytkin oli nimittäin jo tiukalla.

Mä olen supistellut eilen ja tänään aika paljonkin ja kärsinyt kovista alaselkäkivuista mutta supistukset on aina levossa hellittäneet. Mutta tällä hetkellä tilanne on se että heti kun nousen edes vessaan niin supistelen siihen asti että olen taas maannut hetken paikallani. Ja selkäsärky jatkuu kokoajan. Mutta ainakaan ei ole säännöllisiä supistuksia ja ne vielä hellittävät levolla. Täytyy nyt toivoa että kun vihdoinkin kaikki tavarat on täällä ja voin oikeasti olla paikoillaan, tämä menisi vielä ohi ja supistukset ja kivut hellittäisivät. Kyllä mä jaksan kovasti uskoa siihen, kun eivät ne ole vielä säännöllisinä alkaneet niinkuin viimeksi viikolla 25+1.

Lapset ovat aivan megainnoissaan uudesta kodista, ja he ovat olleet niin kärsivällisiä tämän muuttorumbaviikon kanssa että en tiedä mitä mä keksin heille palkinnoksi. Molemmat ovat sopeutuneet uuteen kotiin loistavasti ja rakastavat omia huoneitaan. Leikitkin on hienosti jo laitettu pystyyn niin ylä- kuin alakerrassakin. Myös eilinen päivä ystävien luona ja halloween-juhlissa oli mennyt heillä hienosti.

Tämän viikonlopun jälkeen fiilis on väsynyt mutta onnellinen. Me selvittiin, ah! Ja nyt saadaan olla täällä ihanassa kodissa, ja vaikka se toistaiseksi ei näytä yhtään ihanalta jäätävien tavaravuorten kanssa, niin kyllä tästä vielä ihana koti saadaan. Alakerrassa on uusi lattia jo paikoillaan, joskin ilman listoja vielä hetken, ja kunhan tämä härdelli helpottaa niin pääsen vihdoin kertomaan siitäkin enemmän. Yläkerta on vielä jäljellä, mutta näiden supistusten ja kaiken tämän purettavan tavaran ja muiden kanssa mä en uskalla edes vielä haaveilla millon me pystytään tekemään se loppuun. Ehkä tämän vuoden puolella, tai ensi keväänä. Stressiä en aio ottaa, se ei auta mitään.

Nyt mä jatkan pötköttelyä ja lepäämistä tässä uudella ihanalla sohvalla, ja otan tuon rakkaan mieheni kainaloon kun vihdoinkin ollaan samassa osoitteessa samaan aikaan eka kertaa viikkoon. Unohdan nuo kaikki tavarat tuossa ympärillä, ja keskityn vain tähän hetkeen. Kiitos vielä ihan mielettömän paljon jokaiselle joka on meitä auttanut tämän muuton aikana, myös teille kaikille tsemppikommenteista <3

Hyvää yötä ihanat <3


No Responses to “Eka aamu uudessa kodissa”

  1. Mari sanoo:

    Oikein paljon onnea uuteen kotiin! Paljon tsemppiä tavaroiden purkamisessa!

  2. Kitty sanoo:

    Tsemppiä supistusten kanssa, lepäile mahd paljon 🙂 Uusi lattia ja sohva näyttää ihan mielettömän raikkailta ja ihanilta, onnea uuteen kotiin!

  3. Annukka sanoo:

    Onnea uuteen, ihanaan kotiin!!

  4. Nimetön sanoo:

    Onnea uuteen kotiin! Mikä tuo ihana sohva on?! Onko väri vaaleanpunainen, vai hämääkö kuva? Kun näyttää IKEAn Söderhamnilta, mutta en ole tiennyt, että sitä olisi saatavilla tuossa sävyssä… Vai oletteko teettäneet siihen päälliset? Teethän sohvasta tarkemman postauksen!

  5. Danilla sanoo:

    Onnea uuteen kotiin ja jaksamisia vielä tavaroiden purkuun! ☺
    Ihana teidän uusi sohva, ihan pakko kysyä mistä se on?

  6. Ihanalta näyttää tuo nurkkaus ja tytöt. 🙂 Tsemppiä muuttoon, se on ihan hullun hommaa, mutta palkitsevaa! Olen iloinen puolestanne. Me muutimme elokuussa ok-taloon. Mun blogissa postauksia muutosta kesäkuulta ja elokuulta. Nyt yritän saada kaiken viimeisteltyä, että voisi tehdä huonepostauksia. 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos hurjasti <3 🙂 Muutto on kyllä oikeasti ihan hullun hommaa, onneksi ei tarvitse taas hetkeen muuttaa mihinkään 😀 Omakotitalossa varmasti riittää puuhaa vielä paljon rivitaloakin enemmän, tsemppiä sinnekin! 🙂

  7. A sanoo:

    Paljon onnea uuteen kotiin 🙂 Todella kaunis tuo lattia ja aivan ihanan näköinen sohva! Kauniin, valoisan kodin olette löytäneet.

  8. Rosa sanoo:

    Paljon onnea uudesta kodista! Ja nyt vain lepäilet, tavarat kyllä löytävät paikkansa pikkuhiljaa 🙂 aivan ihana tuo teidän lattia! Juuri tuollaista olen itsekin halunnut, muutettiin vuosi sitten paritaloon ja siinä on lattia joka ei omaa silmät miellytä yhtään eikä myöskään miestä mutta juuri nyt ei vaihdeta. Varmaan joskus. Paljon muutakin tekemättä näin vuoden jälkeen mutta kesällä oltiin vain pihalla ja nyt näin syksyllä on huomannut että ai niin tämäkin juttu … Oli vain niin huippua laittaa omaa pihaa kun sellainen oli ekaa kertaa.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitoksia hurjasti <3 🙂 Tuo lattia on kyllä ihana ja raikas, ja tiedän kyllä niin tuon tunteen kun on lattia jota ei voi vaihtaa ja joka ei miellytä silmää. Meilläkin oli sellainen neljä vuotta 😀 Ehkä teillä vaihtuu vähän nopeammin kuin meillä! 😀

      Meillä on taas just toisinpäin kuin teillä, piha on sellainen murheenkryyni varmasti vielä pitkään että ihan hävettää 😀 Tulis edes lunta niin näyttäisi kivemmalta! 😀 Mutta jos vaikka ennen kesää siihen saisi edes jotain istutuksia ja kalusteita laitettua, talvella riittäisi lyhdyt jos tulisi sitä lunta kaveriksi 😀

  9. Onnea uuteen kotiin! Kyllä se uusi alku ja koti palkitsee aina sen kaamean rumban jälkeen. <3 Toivottavasti supistukset hellittävät. Ota nyt iisisti ja hyödynnä vielä niitä ihania ystäviä. He auttavat varmasti kaiken kuntoon saamisessakin. ^^ Keksit jotain kivaa kiitokseksi tai ryntäät sitten itse muuttoavuksi, kunhan olet sitten kahtena kappaleena.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos hurjasti <3 🙂 Onneksi on hellittäneet nyt levolla! Ja heti kunhan olen keväällä palautunut synnytyksestä niin pitää olla sitten apuna ystäville heidänkin jutuissaan paremmin!! 🙂

  10. Vilma sanoo:

    Kannattaa suhtautua vakavasti tohon supisteluun ja oikeasti levätä. Kokemuksesta tiedän, että se on tosi hajottavaa elää muuttolaatikkokaaoksen keskellä, mut silti kaikista tärkeintä on että vauva pysyy vielä turvallisesti matkassa. Ja helpompi se on vielä omaan tahtiin ottaa rauhallisesti kuin että sulla paikat kypsyy ja joudut kokonaan vuodelepoon. Maltti on nyt valttia. <3

    • Maria sanoo:

      Samaa mieltä, äkkiä voi käydä niin että olet jo matkalla synnärille jne 🙁 Nyt vain LEPOA. Mäkään en malta odottaa meidän muuttoa! Minä, mies ja 4 marsua, voi tulla suhteellisen mielenkiintoista.

    • Mariaaaa sanoo:

      Samaa mieltä, äkkiä voi käydä niin että olet jo matkalla synnärille jne 🙁 Nyt vain LEPOA. Mäkään en malta odottaa meidän muuttoa! Minä, mies ja 4 marsua, voi tulla suhteellisen mielenkiintoista.

    • Moi sanoo:

      Samaa mieltä! Miksi pitää ottaa tietentahtoen riskiä, kun ennenaikaisen synnytyksen vaara on tiedossa edellisestä raskaudesta? 🙁

      • Iina Hyttinen sanoo:

        Käyttäjälle Moi: Mitä riskiä? Kirjoitin postauksessa nimenomaan että nyt vaan lepään. Tulee aika todella ikävä fiilis tuollaisesta kommentista, kun nimenomaan sitä rasitusta yrittää välttää ja oon mahdollisimman vähän tehnyt tässä muutenkin. Sille en voi mitään että siitä huolimatta olo on nyt tämä, muuta kuin levätä ja ottaa rauhassa. Jos muutenkin on stressiä ja huono olo niin ei varmaan tuollainen syyllistys ole se paras mahdollinen lääke siihen, vai mitä luulet?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ehdottomasti lepään ja otan rauhassa 🙂 Kiitos tsempistä <3

  11. Essi sanoo:

    Apua miten ihana sohva!! Miten en oo ikinä osannut ajatella että sohva vois olla vaaleanpunainen, niin täydellinen! Ja hei toi lattia näyttää superhyvältä! 🙂

    Nyt otat vaan ihan rauhakseltaan, pikkuhiljaa hyvä tulee 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hahah en mäkään heti ekana ajatellut että ostettais vaaleanpunainen sohva mutta nyt kun se on tuossa ollut muutaman päivän niin en enää ottaisi muuta!! :DD Kiitos ihan hurjan paljon <3

  12. Elina sanoo:

    Onnea uuteen kotiin! Ihana kun pystyt ottaa rennosti asioiden suhteen, kyllä kaikki tavarat yms ajan kanssa järsjestyy paikoilleen 🙂
    Ja täällä kanssa yksi joka haluaa kuulla tuosta sohvasta enemmän!! Aivan ihana ltä näyttää!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitoksia hurjasti <3 🙂 Söderhamn-sohva vaaleanpunaisilla Samsta-päällisillä Ikeasta! Mutta kirjoitan lisää kunhan mahdun tosiaan sen paremmin kuvaamaan ja esittelemään 😀

  13. Jonnalee sanoo:

    Ihana sohva! En kestä, taidan olla vähän kade

  14. Julia sanoo:

    Huh! On teillä ollut aikamoinen homma. Nyt muistat sitten vaan lepäillä että pienellä masuasukilla on kaikki hyvin! Onnea vielä uudesta kodista (:

  15. Alli sanoo:

    Olen seurannut blogiasi vuosia, mutta viime aikoina yleisesti blogimaailma on jäänyt vähemmälle, mutta tänään eksyin blogiisi taas pitkästä aikaa ja tuli hirveä tarve kommentoida. 😀 Onnittelut tulevat siis kovin myöhässä, mutta hirmuisesti onnea tulevasta vauvasta ja uudesta kodista <3
    Eksyinkin lueskelemaan rästiin jääneitä postauksia kuukausien varrelta tuntikausiksi, eikä voi muuta sanoa kuin että blogisi lukemisesta tulee vaan aina yhtä hyvälle tuulelle! Teidän perheen rakkaus välittyy ruudun tällekin puolelle, ja lapsenne ovat kyllä saaneet varmaan parhaat vanhemmat, mitä maa päällään kantaa.
    Kaikkea hyvää teidän perheen loppuvuoteen. <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ihanaa kun kommentoit ja tulit takaisin, kiitos hurjan paljon kauniista sanoista <3 IHana kuulla että täältä tulee hyvälle tuulelle, ja sun sanat kyllä todellakin lämmittää mieltä 🙂 Ihanaa joulun odotusta sinne ja kiitos vielä hurjasti <3

  16. Jenna sanoo:

    Nyt täytyy sanoa, että sytyin tuolle sohvalle! En ole tosin uskaltanut edes haaveilla tuon värisestä sohvasta koirien takia, mutta toisaalta näkyyhän tuossa tummanharmaassakin ihanasti karvat (vaikkeivat edes saa olla sohvalla..) :’D
    Millaista värimaailmaa ajattelit rakentaa sohvan ympärille, ja tietysti mahdollisiin sohvatyynyihin? Vai jätätkö sohvan katseenvangitsijaksi? 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hahah sama täällä, en mäkään ollut koskaan ajatellut että sohva voisi olla vaaleanpunainen lapsiperheessä! 😀 Mä kirjoitan paremman postauksen sohvasta mahdollisimman pian ja kerron siinä vähän sen ominaisuuksista ja suunnitelmista sen suhteen. 🙂 Kiitos!

  17. mymmeli sanoo:

    voisitko tehdä postausta lastenhuoneista kun jossain vaiheessa ehdit? meidän vauva muuttaa pian omaan huoneeseensa ja kaipailisin lisää ideoita omien visioideni lisäksi 🙂

  18. muumaa sanoo:

    Kamala vaal.pun. sohva, en ikinä ottaisi, sain kaksi tuolia ja sohvan, uudet, ilmaiseksi.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.