Vauvan ensimmäinen viikko kotona

15.02.2017

Tänään tuli viikko siitä kun tultiin vauvan kanssa kotiin. Vauvan ensimmäinen viikko kotona on ollut jotenkin niin ihana, itkettää että se on jo ohi. Toisaalta ihanaa kun kokoajan arki ja elämä normalisoituu tästä, vaikka edelleen vauvakuplassa ollaankin. Lapset ovat olleet edelleen kotona päiväkodista, ja ovat ainakin ensi viikon vielä. He itse kaipailisivat jo kavereiden seuraa mutta päiväkodissa on ollut vatsatautia niin me ollaan pidetty heidät kotona ettei vaan tule ikäviä pöpöjä kotiin. Onneksi täälläkin on ollut tekemistä kun on käynyt vieraita ja on ollut niin kaunis ilma että he ovat viihtyneet paljon ulkona leikkimässä omalla pihalla.

Eilen vietettiin ystävänpäivää askarteluiden ja herkuttelun merkeissä ja tänään ollaan vaan oltu ja öllötelty. Mä kerkesin tehdä kotona vähän lisämuutoksia juuri synnytyspäivänä ja pitäisi keittiön uudesta ilmeestäkin päästä postaamaan kun siellä vilahtaneista uusista verhoista on tullut kyselyä! Lisäksi tulossa on myös toivottua postausta mun palautumisesta näin kolmannella kerralla. Olen kuitenkin iloinen siitä että olen osannut ottaa rennosti bloginkin suhteen, nämä ensimmäiset päivät ja viikot vauvan kanssa ovat niin arvokkaita että en halua missata sekuntiakaan.

Vauvalla oli maanantaina ensimmäinen neuvola, joka oli neuvolan kotikäynti. Neiti oli ylittänyt syntymäpainonsa kuudessa ja puolessa päivässä jo komeasti 60 grammalla. Hän kasvaa siis oikein hyvin mun rintamaidolla, täytyy olla tyytyväinen ja helpottunut. Ei kyllä ole kertaakaan tuntunutkaan vielä siltä että maito ei riittäisi, vauva on syönyt säännöllisesti ja vaikuttanut oikein tyytyväiseltä. Ihanaa kun imetys on sujunut niin luonnollisesti ja hyvin eikä ole tarvinnut miettiä sitä sen enempää.

Ollaan saatu nukuttua hyvin ja en ole herätellyt vauvaa öisin syömään vaan hän on itse herännyt aina kerran tai kaksi yössä syömään ja nukahtanut sitten heti uudelleen. Viime yönä vauvan pisin unipätkä oli klo 1.00-7.45 eli aika huikean hulppeat yöunet saatiin nauttia! Päivisin hän syö aika säntillisesti kahden tai kolmen tunnin välein, ja viettää aina suunnilleen tunteroisen syönnin jälkeen hereillä ainakin aamulla ja illalla, päivällä vähän lyhyempiä hetkiä. Täytyy toivoa että unenlahjat säilyvät yhtä hyvinä jatkossakin, mutta vaikka eivät säilyisikään niin ainakin voidaan olla onnellisia jokaisesta näistä yöstä jotka ollaan saatu nukkua hyvin. Olo on levännyt ja virkeä ja mahdolliset tulevat huonot yötkin jaksaa paremmin kun on saanut toipua synnytyksestä ja loppuraskauden unettomuudesta kunnolla.

Otolla on vielä tämä ja ensi viikko isyyslomaa jäljellä ja me otetaan niistä kaikki irti. Vietetään aikaa yhdessä perheenä, ja ensi viikolla viimein päästään sitten kaikki yhdessä ulkoilemaankin ellei tule jotain megapakkasia. En malta odottaa!

Ihanaa päivää kaikille <3


19 Responses to “Vauvan ensimmäinen viikko kotona”

  1. Avatar Saga sanoo:

    Voi että, ihania kuvia! Mä ymmärrän kyl et tosiaan blogi jää taka-alalle ja on ihana viettää aikaa vaavin ja muun perheen kanssa. Näitä ihan perusarkipostauksia on tosi kivaa lukea <3

  2. Avatar Kerttu sanoo:

    Paljon onnea vielä pienestä ihmeestä! Ensi viikot ovat niin taianomaisia. ❤ pakko kysyä missä päin Helsinkiä saa kotikäynnin neuvolasta? Oon kuullut, että sen saa vain esikoisesta, mutta huippua, jos saa seuraavistakin!

  3. Avatar Jenni S. / big mamas baby sanoo:

    Näitä teidän juttuja on siis niin ihana lukea ja tuo teidän nuorimmainenkin on niin suloinen tapaus. ❤ Nauttikaa ihmeessä näistä päivistä. Kyllä me lukijat jaksetaan odottaa hetki.

  4. Avatar Annina sanoo:

    Vau Iina, näytät tosi upeelta!
    Harvemmin kommentoin tänne mitään (vaikka ihan jokaisen postauksen luenkin), mutta nyt haluan onnitella teidän koko perhettä aivan ihanasta pienestä tytöstä ja toivottaa kaikkea parasta vauvakuplaan ❤

  5. Avatar Annukka sanoo:

    Niin ihania kuvia! Teidän onni välittyy tänne asti, ja pakostikin tulee vaan niin hyvä mieli teidän puolesta❤

  6. Avatar Tuija sanoo:

    Näytätte ihanan onnellisilta :)

  7. Ihana postaus taas. Hän on niin suloinen. Odotan innolla nimipostausta.

  8. Avatar AnnaMaria sanoo:

    Ihania, aitoja ja rakkaudentäyteisiä kuvia <3

    Pakko tunnustaa, että luen näitä teidän vauvakuulumisia aina ihan roska silmässä- meiningillä. :) Ehkä syynä lähinnä se, että luen näitä postauksia yleensä samalla kun oma 4kk minimies on illan tankkausmaratoonilla, koska imetyshormonit ;) Mutta kaikenkaikkiaan oon niin fiiliksissä, kun mun suosikkibloggari elää vauva-arkeaan samaan aikaan (jälleen, sillä meidän esikoinen on teidän Zeldaa 6 päivää nuorempi) <3

    Oon niin onnellinen teidän puolesta ja kuinka ihana kuulla, että vauva nukkuu ja on tyytyväinen! :) Paljon keväisiä halauksia sinne! <3

  9. Avatar Katri sanoo:

    Aivan uskomattoman upea tuo imetyskuva! :) muistan ko kerroit että Zeldan imetyksestä sulla oli vaan pari kuvaa ja niitäki arkailit laittaa nettiin. Ihana ko nyt laitoit! Upea kuva täynnä rakkautta <3 itsellä ensimmäinen lapsi 1v3kk ja enää imetän pari kertaa vuorokaudessa, haikeus iskee <3

  10. Avatar Laura sanoo:

    Ihania kuvia! Nauttikaa maagisista ensihetkistä <3

  11. Avatar Riina sanoo:

    Komppaan edellisiä kommentoijia. Postaat just niin paljon tai vähän kun hyvältä tuntuu. se on kaikille parasta, myös muille äideille koska viestität omalla toiminnallasi miten on ihan ok vaan olla ekat viikot.

  12. Avatar Jenna sanoo:

    Mä oon sua vähän vanhempi ja meijän elämäntilanteet on tosi erilaiset, mut pakko sanoa että sä oot Iina kyl ihan uskomaton mimmi! Pyörität arkea kolmen lapsen kanssa ja päivität blogiakin tosi usein ja vielä tosi pitkiä (ja ihania!) postauksia. En voi käsittää miten sulla riittää energiaa ja aikaa, ihailen tätä sussa tosi paljon :) Inspiroit myös mua olemaan enemmän aikaansaava heh! Paljon onnea uudesta vauvasta ja kiitos ihanasta blogista! :)))

  13. Avatar emilia sanoo:

    Ihanaa lukea teidän vauva-arjesta! Vauvat on kyllä kaikki niin erilaisia, esim. Mun reilu 1v tyttö ei ole vieläkään nukkunut kertaakaan noin pitkää pätkää putkeen :D ehkä miekin saan joskus vielä nukkua. Kyllä sitä unta oppii arvostamaan ihan erilailla kun on lapsia :D

  14. Avatar Komen pojan äiti sanoo:

    Voihan wau mikä hehku sulla, en halua sanoa tökerösti mutta raskauden myötä saamasi pari lisäkiloa saa näyttämään sinut entistä upeammalta Pidä kiinni niistä.
    Onnea ja iloa ja myös jaksamista pienen kanssa.

  15. Avatar Katariina sanoo:

    Mä olen niin kade! Meidän vauva on 2,5kk ja on laitokselta asti syöny öisin 2-3h välein ja uudelleen nukahtamiseen menee vartti-puoli tuntia. Kerran nukkui 4,5h pätkän. Mä vaan haaveilen 5-6 h yhtäjaksoisesta unesta…

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.