Toivepostaus: Mun ja Oton videovastaukset

26.08.2012
Noniin! Me kuvattiin Oton kanssa yhteensä kolme kertaa noi videovastaukset kun ollaan tälläsiä kämmäreitä ettei ikinä ekalla kerralla onnistu. Mun piti tosiaan tulla julkaisemaan torstaina kuvatut vastaukset mutta koska en saanut mitenkään fiksusti videoita pätkittyä sopivan mittaisiksi youtubeen niin päädyttiin sitten siihen ratkaisuun että kuvattiin ne vielä kerran. Mun piti vain odottaa siksi tähän päivään koska Otto oli perjantain ja eilisen aamun mökillä ja eilen oltiin koko päivä menossa niin ei voitu sitä siksi vielä silloin toteuttaa. Mut hei aika hatunnosto Otolle että se oikeesti suostu tekemään nää näin monta kertaa, eikä mun tarvinnut edes pahemmin suostutella, on se kiltti rakas! Videoissa on surkea äänenlaatu koska mun web-kamera ei ole mikään paras mahdollinen, mutta toivottavasti saatte edes jotain selkoa!
Mä tein nyt sellaisen päätöksen että blogin suhteen en enää lupaa mitään, koska oon huomannut että aina kun lupaan tehdä jonkin tietyn postauksen johonkin tiettyyn aikaan niin siitä ei vain tule mitään (aina tulee jotain muuta tekemistä, videot ei onnistu tai kamera unohtuu kotiin ym). Joten tästä  lähtien mä vain postaan silloin kun kaikki on kohdillaan. Me lähdetään nyt ulkoilemaan kun tuolla on ihan mieletön ilma ja jossain vaiheessa mulla olis ainakin ostoksia ja mun uutta tukkaa esiteltävänä! Videolla uudet hiukset jo näkyy ehkä jotenkuten mutta kuvista kumminkin varmaan näkee selkeämmin. Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille♥

43 Responses to “Toivepostaus: Mun ja Oton videovastaukset”

  1. Hulabaloo sanoo:

    Iinaa olit kodinkuvalehdessä ihan alussa, semmonen pikkukuva ja juttu jossa kerroit mikä nauratti viimeks !

  2. Anonymous sanoo:

    aaws ootte ihania 🙂 teist näkee että ootte ku luodut toisillenne !! <3 ja otolla on nyt kivat hiukset! sulla myös 🙂

  3. Anonymous sanoo:

    repesin tolle: ”töis tai sit meillä voi olla kesälomaki” XDDDD ja tolle 7-07 kohdalle tos tokas videos ”EI” XDDDDD miten voitte olla noin hauskoja :D:D:D:D ! ootte ihan parhaita ja supersöpöjä yhessä :–) te kuulutte toisillenne!

  4. Anonymous sanoo:

    Voi kun oli piristävä video! 😀 Ootte nii hassuja molemmat..siis tarkotan että hauskoja 😀

    -Nina

  5. Anonymous sanoo:

    otto ois voinu pikkusen keskittyä ja edes yhden hymyn vilauttaa eikä kokoaja olla nii ärtyny 🙁

  6. jenna sanoo:

    voi te ootte ihania, niin söpöjä! kaikkea hyvää teille kolmelle, ootte ehottomasti söpöin pikkuperhe♥ ja molemmat videot oli kivoja 🙂

  7. Kaisla sanoo:

    HEI MITÄ! XD ilkeetä.

  8. Anonymous sanoo:

    ”puhukaa ihmiset, puhukaa!” xDDD

  9. Anonymous sanoo:

    ottoa näytti väsyttävän, mutta söpöt videot!:DD

  10. Linkku sanoo:

    Hyvä video ja vastaukset! Ei teille voi ku vaa toivoo kaikkee hyvää <3

  11. Ilona Juuli sanoo:

    voi että sulla on aina niin ihania juttuja täällä! tää banneri on ihan mieletön ja nää videot on tosi söpöjä :)!

    http://ilonajuliafashion.blogspot.fi/

  12. Emilia sanoo:

    Ihana video! Ja olipas mukava kun Ottokin oli videolla! 🙂

  13. Anonymous sanoo:

    Hih, päivän piristys! ootte ihanan söpö pikku perhe<3

  14. Mira nda sanoo:

    Tosi kivoja videoita. 🙂

  15. Anonymous sanoo:

    Ootko raskaana?

  16. Anonymous sanoo:

    En voi muuta ku nauraa noille Oton vastauksille:’D on ne sitte vastauspostauksissa kirjoitettuna tai videolla! on sulla iina helvetin hauska ja viihdyttävä mies:D:D hyvä etten tuolilt pudonnu taas kun katoin tätä!

    Mut kaikkee hyvää teille, teijän perheen elämä on hirveen kiva seurata. pakko käydä joka päivä kattoos!:) Täst on tullu ehottomast mun suosikkiblogi!

    ps. pakko kattoo noi videot uusiks, hiton hyvii oli! tehkää lisää!

  17. miila sanoo:

    <3 te ootte niin ihania!! otto sulla on tosi hienot hiukset, sopii sulle paremmin kuin hyvin!:-) ja niin myös sulla iina!! ne ihmiset, joilla on kunnia kutsua itseään teijän ystäviksi on kyllä aika onnekkaita!:)

  18. Tyyne sanoo:

    Heräsi kysymys… Onko teillä sormukset oikeassa kädessä uskonnollisesta yms syystä? Ihanaa kun jaksatte olla aina iloisia ja onnelisen oloisia.:)

  19. Anonymous sanoo:

    HOBITTI :DDDD Otto oot hauska

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.