Mielenkiintoista. Avovaimoni mukaan olen luvannut kirjoittaa mielipiteeni tuosta kantorepunhötäkästä joka meille on pölähtänyt tuossa viikkoa takaperin. Tulako se oli?

Totta puhuakseni, onhan tuota ”reppua” tullut muutaman kerran käytettyä. Ihan hauska tekele. Tänäänkin tuli taas, jokseenkin pakon alla, vehjettä testattua kun lähdettiin Verkkokaupassa pyörähtämään.

Metromatka itsessään ei nyt mennyt ihan nappiin, tuli sitten seistyä reilu parikytä minuuttia Vuokista keskustaan kun ei istua viittinyt ettei vauva liiskannu mun ruhon alle, niin jäin vaan kiltisti seisomaan ja tarraamaan tolpasta kiinni kahden hengen edestä kun metrokuski tapansa mukaisesti iski vuorotellen kaasun pohjaan ja liinat kiinni.

Sen jälkeinen Kampissa pyöriminen ja sporan paikantaminen taas oli huomattavasti mukavampi kokemus. Ei tarvinnut saatana hissiin jonottaa, hullua luksusta! Sporassakin neiti auttoi ja otti omatoimisesti takavasemmallani sijaitsevasta tolpasta kiinni. Oli vissiin ollut senverta hutera metrokyyti. Ja tapansa mukaisesti yksi paikallisista kukkahattutädeistä näytti työntäneen jotain liian syvälle jonnekkin, siihen malliin tuijotti minua ja Tiaraa. Tai sitten mun housut oli taas valahtanu jonnekki perstuntuman alapuolelle, tiedä häntä, #YOLO.

Jätkäsaaren päässä taas, näköalatasanteella, hyvin ahtaan hissireissun jälkeen totesi neiti isin mieliksi että nyt riitti. Lapsi maahan pyörimään ja isin selkä ansaitulle lepotauolle.

Kyllä mä näen tollaselle käyttöä, varsinkinkin jos on pienempi lapsi matkassa. Ei sillä että Tiaraa olisi vaikea siinä kantaa. Tuo ipana nyt vaan on vähän tollanen että se kovasti haluaisi hytkyä ja tutkia jokapaikkaa, ja mun selkä taas on vuosien urheilun jäljiltä vähän sellanen että se ei hirveesti rasitusta kestä. Mutta sekin on käyttäjä-, ei tuotevika. Reppu itsessään näyttää tarpeeksi miehekkäältä että kehtaa siinä notkua. Ja on se ihan kätevää kun on kädet vapaana.

– Otto

 Mun ihanat♥ Ja nyt siis äänessä taas minä, Iina, kuten normaalistikin! Mä olen iloinen että Ottokin antoi oman panoksensa kantokiertueelle ja vaikka se tuossa tekstissään miehekkäästi koittaa väittää olleensa pakotettuna reppuilemaan niin ihan tyytyväisenä se neitiä kanniskeli ja on auttanut mua koko viikon pohtimaan missä niitä kantokokemuksia voisi hankkia. Ihana mies tuo Otto!

Mua naurattaa kauheesti tää vasemmanpuolimmainen kuva, ihan kun molemmat nukkuisivat mutta oikeasti niillä oli silmät kiinni vain koska tuolla ylhäällä oli niin kirkasta eikä meillä sattunut aurinkolaseja mukaan kun kotoa lähtiessä oli hullu rankkasade! Siellä ne tutkiskeli Jätkäsaaren Verkkokaupan hienolla näköalatasanteella Helsingin maisemia.

 Meidän aamu alkoi koko perheen yhteisellä jättiaamiaisella bageleineen, hedelmineen ja jugurtteineen, on vaan niin paljon parempi fiilis uuteen päivään kun aamulla kiskaisee tuhdit eväät!

 Kuten Otto jo kertoikin niin me suunnattiin Jätkäsaaren Verkkokauppaan ostamaan toista Wii -ohjainta kun ajateltiin tänään pitää yhdessä peli-ilta ja käväistiin sitten tuolla Verkkokaupan katolle rakennetulla näköalatasanteella ihailemassa maisemia ja hienoa hävittäjä-lentokonetta. Löydettiin samalla Tiaralle synttärilahja, josta lisää sitten siinä synttäripostaus pt. ykkösessä jonka ensi viikolla ennen varsinaisia pirskeitä ajattelin toteuttaa. Lahja on kyllä kovin epätavallinen Verkkokaupan kaltaisesta nörttikaupasta ostettavaksi, mutta aivan passeli meidän neidille ja täysin vauvaystävällinen siis!

Tiaran piti repun kyydistä päästä tutkailemaan maisemiakin ja se polleana käveleskeli eteenpäin isin kädestä kiinni pitäen. Välillä piti saada myös vähän konttaillakin, ettei ollut kenessäkään kiinni vaan sai mennä mihin itse halusi!

Mä en voi käsittää miten voin olla näin väsynyt, tai siis voin mutta en tajua miksi viime yönä nukuin niin huonosti! Tiara nukahti jo 19.30 ja nukkui ilman heräämisiä melkein kahdeksaan asti aamulla ja mäkin menin jo reilusti ennen kahtatoista peiton alle, mutta heräilin ihan koko yön varmaan kymmenen minuutin välein ihan itse! Aamulla väsytti niin vietävästi, sitten päätin että nukun silloin kun Tiara nukkuu päikkäreitään mutta kun ne neidin päikkärit kestää sen 40-60min kerrallaan niin enhän mä kerkeä nukahtaa niin ”lyhyessä” ajassa kun ajattelen vain kokoajan että kohta pitääkin jo herätä. No mutta toivotaan että mun viime yön heräilyongelmat jäisi viimeöisiksi eivätkä jatkuisi tänään. Saisi suunnilleen olla tulitikut pitämässä silmiä auki kun tätä kirjoittelen, älkää naurako (kovin paljoa) jos tulee kirjoitusvirheitä!

             Jotain piristystä päivään sentään toi vihdoinkin saapunut H&M:n paketti, jonka sisältöön olen enemmän kuin tyytyväinen! Mä pistin Tirriskän reppuun ja kipittelin hakemaan pakettia, se täytyy kyllä vaunujen eduksi todeta että on se vain niin paljon mukavaa työnnellä sitä tavaraa eteenpäin vaunuissa kuin kantaa! Toikaan paketti ei ihan kevyt ollut ja siihen vielä kauppakassi ja Tirriskä niin kyllä oli pian vuoden vaunutellut äiti hukassa olemattomien hauistensa kanssa. Mutta tietysti se oli vain omaa tyhmyyttäni, olisinhan voinut ottaa vaunut mukaan vain tavaroita varten mutta kun se ei käynyt mielessäkään johtuen varmaan tästä mun ihanasta väsymyksestä. Sekin jäi harmittamaan että en saanut reppuilukuvia kun ei ollut kuvaajaa ja peilin kautta saan aina vain surkeita töhryisiä kuvia aikaiseksi (pitäisi varmaan pestä peili? :D)

               Kunhan huomenna alkaa viikonloppu niin me lähdetään yhdessä koko perhe lenkille ilman vaunuja ja sitten Otto saa kirjoittaa isi testaa kantamista -postauksensa! Mä olen kokenut kantokiertueviikon todella antoisaksi ja ennenkaikkia silmiä avaavaksi. Tuntuu että oon ihan uudella tavalla saanut näyttää maailmaa Tiarallekin ja onhan se nyt maailman ihaninta kun toinen on ihan siinä lähellä kiinni! Sen verran vakuuttunut mä olen että luultavasti klikkailen oman Tulan meille kotiinkin, uskoisin että sille todella tulee olemaan tarvetta! Alkukankeuden hälvettyä löysin kuin löysinkin itsestäni kantajan (tulee mieleen joku taudinkantaja mutta siis ihan sitä lapsen kantamista meinasin), mutta kantoliinat taitavat olla meille kumminkin vielä vähän liian hoocee juttu, onneksi siis on Tula! Mutta tässäpä vähän ostoksia ja neidin kuvia:

 Äidin ihana pieni hymytyttö, miten kukaan voikaan olla noin suloinen, kultainen ja aurinkoinen?

 Bleiseri ja toppi – H&M

 Kaulus-koru, neule ja toppi – H&M

Tää kaulus-kaulakoru on ehkä suloisin asuste mitä oon koskaan nähnyt ja se kyllä virkistää virttyneemmänkin villapaidan ihan uudennäköiseksi! Mä oon enemmän kuin tyytyväinen, ihana räiskyvän makea statement-koru jollaista oon mun garderobiini kaivannutkin. Ainut paha juttu vaan että oon nyt aivan lääpällään kaulus-koruihin ja kaupat on niitä pullollaan, mikä on todella huono yhdistelmä, koska kohta mun korulaatikot varmaan pursuaa noita eri väreissä ja malleissa!

Joku tuntui ainakin StatCounterin mukaan käyvän kiihkeää negatiivissävytteistä keskustelua mun tyylistä itsensä kanssa tuon mun edellisen postauksen kommenttiboxissa. Täytyy kyllä todeta että tällä hetkellä oon mun tyyliini tyytyväisempi kuin koskaan! Oon onnistunut karsimaan turhuuksia pois ja keskittymään enemmän ajattoman tyylikkäisiin vaatekappaleisiin virttyneiden trikooviritelmien sijaan. Toki niitäkin vielä löytyy, mutta harvenevassa määrin. Oon huomannut sen että ihmisiä ärsyttää jos joku on itseensä tyytyväinen, Suomessa kun se ei todellakaan ole sallittua mutta silläkin uhalla että saan seuraavaksi julistavia kommentteja mun hirveän kauhean kamalasta ulkomuodostani, mä totean että rakastan mun vaatekaapin sisältöä, mun hiuksia, mun vartaloa ja oon tällä hetkellä ulkomuotooni tyytyväisempi kuin koskaan! KYLLÄ, itsestään saa ja pitää tykätä! Koskaan en ole tuntenut oloani niin itsevarmaksi kuin nyt, äitinä! Ja toivon että tämä tunne kantaa läpi loppuelämän ja saan sen saman itsevarmuuden tunteen välitettyä niin Tiaralle kuin mahdollisille pienemmillekin sisaruksille. Ihanaa torstai-iltaa kaikille♥

Ilmat oli sittenkin meidän reppureissun puolella ja tänään aamulla mittari näytti +26 astetta, auringossa tietysti mutta eipä se varjossa vallinnut 18 asteen lämpötilakaan eilisen hyytävän sateen jälkeen kovin epämukavalta tuntunut! Me ollaan oltu oikein ahkeria tänään Tiaran kanssa ja ennen Saran ja Eliaksen kanssa kävely-/puistoretkelle suuntaamista kerettiin pestä pyykkiä, siivoilla ja mä tein itselleni naminami savulohibageleita! Kantoreppuharjoittelut todella tuottivat tulosta ja tämänpäiväinen kävelyreissu reppuillen ei tuntunut suoraansanottuna missään! Tiarakin nautti olostaan Tulan kyydissä aivan eri tavalla kun jopa sai kuikuiltua äidin olkapäiden yli vähän maisemiakin. Riemunkiljahdukset raikasivat koko kävelyreissun ajan ja ensimmäistä kertaa mä todella ymmärsin kuinka hieno keksintö kantovälineet ovatkaan. 

         Mä oon kuvitellut ettei meillä ole ollut minkäänlaista tarvetta kantovälineille, siksi lähdinkin tälle kiertueelle mukaan että halusin testata olinko väärässä ja olinhan minä. Kyllä niille vain on ja olisi ollut tarvetta, ja voin kertoa että nyt harmittaa kovasti etten ole nauttinut pienen tuhinavauvan läheisyydestä kantaen silloin kun Tiara oli vielä pienenpieni muutaman kilon möllikkä ja hirvitti aina laittaa se kauas itsestä vaunuihin vaikka se hyvin siellä viihtyikin. Mitään en kadu, mutta sitten kun meille joskus toinen lapsi toivottavasti siunaantuu niin ostoslistan numero unona komeilee kyllä Tula! Vaikka Tiarakin on ollut aika perustyytyväinen vauva ja mun on yleensä aina ollut helppoa suorittaa esimerkiksi kotiaskareita ihan kädet vapaana kun neiti on viihtynyt itsekseen lattialla leikkien jo pienestä asti niin voisin kuvitella että vaativamman vauvan kanssa Tula olisi vastaus – jos ei kaikkiin – niin ainakin aika moneen juttuun!

 Joko nyt näyttää molempien asento vähän paremmalta? Mä en roiku eteenpäin eikä Tirriäinen taaksepäin. Tästä voitte siis päätellä että yksinkertaisten vinkkien avulla Tula on sovitettavissa myös (siis mun) bimboaivoille sopivaksi, eli se on oikeasti todella helppikäyttöinen!

 Sovittaisko me Tiaran kanssa johonkin kantoreppumainokseen? Missihymyt ja prinsessavilkutukset ainakin onnistuu molemmilta ”todella” tyylikkäästi! Nyt kun vielä muistan niin täytyy tehdä täysin asiaankuulumaton välihuomautus; eikös olekin mun hiukset nyt taas vaalentuneet parin viikon takaisesta värjäyksestä? Ja mitään en ole tehnyt niille!

 Iloinen keinuja-Tirriskä! Tiara aina taputtaa ja vilkuttaa keinussa ja kujertelee minkä kerkeää. Kikatukset ja ”kakka!” -huudot säestävät myös keinuttelua. On sillä vain ihana pieni kuusihampainen hymy!

Kotona tietysti piti meidän neiti kenkäfriikin taas kerran saada sovittaa omia vielä auttamattomasti liian suuria juhlakenkiään. Tiara aina kaivaa ne jostain vaikka veisin ne minne tahansa ja sitten se raahaa ja retuuttaa niitä perässään niin kauan että laitan ne sille jalkaan. Sitten kun neiti saa kengät jalkaan niin se ihailee niitä ja hymyilee tyytyväisenä selittäen omia ihania höpinöitään!

Vaatteista puheenollen, toivon kovasti että mun H&M -paketti vihdoin jo huomenna saapuisi niin pääsisin päivittämään mun syystyyliä. Voisin vaikka reippailla Tirriäisen kanssa hakemaan sitä jo aamulla jos on kaunis ilma (ja jos saisin sen ihanan Sinulle on paketti! -viestin vihdoin puhelimeeni)! Ja lisää vaateasiaa, reilusti yli puolet olen saanut myytyä vaatteista joista päätin luopua (ja ihan parissa päivässä!, kiitos teille ihanuuksille jotka niitä olette käyneet hakemassa!) mutta vielä on muutama pussillinen jäljellä, joten jos kiinnostaa niin nyt pikapikaa viestiä couturecouture@windowslive.com! Huonekaluistakin on osa mennyt jo, mutta niitäkin voi tiedustella samasta osoitteesta. Ihanaa iltaa kaikille ja mahtavaa huomista keskiviikkopäivää!♥

Millaisia kantovälineitä teillä on kotona? Mikä on osoittautunut parhaaksi? Missä tilanteissa kantovälineistä on ollut eniten apua? Millaisissa tilanteissa valitsisitte vaunut kantoreppua/ -liinaa mieluummin?

Tänään on kyllä ollut tämän vuoden ehdottomasti syksyisin päivä! Mun kantoreppu-kauppareissu jäi vain aikeeksi kun salamat en kirjoittanut ensin vahingossa salamit vilistivät taivaalla ja rankkasateen ropinaa säesti tasainen ukkosen pauke, mutta korvasin sen harjoittelemalla repun oikeaa asentoa/asennustapaa/jotain useampaan otteeseen päivän aikana teidän edelliseen postaukseen antamianne vinkkejä hyödyntäen ja nyt voin sanoa että reppu tuntuu selässä (ja käytössä) jos mahdollista, vieläkin käytännöllisemmältä ja mukavammalta. Mun asentoni oli aivan liian kumara, ja vaikkei se lyhyessä kokeilukäytössä mitään vaurioita saanut mun selälle aikaiseksi niin jatkoa ajatellen asentoa oli hyvä korjata. Tirriskä myöskin viihtyy nyt repussa varmaankin paremmin kunhan päästään taas testailemaan kun neiti näkeekin jotain eikä ole piilossa äidin lapaluita vasten! Huomenna saa luvan olla kauniimpi ja aurinkoisempi päivä jos päästäisiin vaikka tekemään neidin kanssa reppuretki meidän tulevaa ihanaa kotitaloa katselemaan (n. miljoonatta kertaa).

              Tänään on meillä sisällä möllöttelystä huolimatta ollut oikein tapahtumarikas päivä, aamulla oli muuttotarkistusta ja iltapäivällä kämpän esittelyä mahdollisille uusille asukkaille. Otto ihana toi Tiaralle mun himoitsemani Lindexin neonpinkin sydänpipon ja mulle syyskuun Kaksplussan jota se päätyikin itse selailemaan meidän olkkarin lattialle todella epämukavan näköisessä asennossa. Kuvasaldokin on päivän harmaasta värityksestä johtuen erittäin niukka, mutta muutaman kuvan koitin keltaisessa energiansäästölamppuvalaistuksessa saada napatuksi ihanasta piposta ja mun ylisöpöstä taustakuvasta!

 Sää ei oikein houkuttanut ulkoilemaan, vaikka salaa mielessäni haaveilin keltaisista Rukan kurahousuista ja maailman isoimmasta lätäköstä johon saisin mun pinkeillä hai-saappailla mennä läiskyttelemään ja pyydystää sadepisaroita kielellä. Se vaan oli maailman parasta pienenä!

 Tirriskän uusi semilämmin (ei talvipipo eikä oikein syksypipokaan) neonpinkki pipo – Lindex

Otto♥Kaksplus

Mun jarrupohjaiset ihanat tupsuvillasukat♥ 

Tirriskä ja ikisuosikki BRIOn palikkalaatikko♥ 

Mun ihan paras taustakuva, toi on sopivan pönttö ja pinkki mulle♥

Salkkarit♥, Suomen huippumallihaussa♥ ja BB♥

Huomenna sitten ihan oikeaa kantoreppuasiaa jota keksin sitten vaikka tikusta jos sää ei (taaskaan) ole Tulan ja meidän puolella. Mä muuten ajattelin tähän loppukevennykseksi laittaa tälläisen tismalleen vuosi sitten otetun kuvan ihan hauskana muistona, muistuttaen itseäni siitä että enää 2,5 viikkoa siihen että Tirriskän syntymästä on vuosi! MÄ. EN. EHKÄ. KESTÄ. 

Siellä se mun masussa hengaili, pieni Tirriäinen♥ Masuikävä on valtava, samoin kuin ylpeys meidän taitavasta ja maailman rakkaimmasta ihanasta tyttärestä. Ylpeä olen myös Otosta, meillä nimittäin vihdoin on tullut ruotsinkieli mukaan normaaliin arkeen. Otto puhuu ruotsia ja mä puhun suomea ja näin on jatkunut jo sen verran kauan että nyt uskallan hehkuttaakin enkä pelkää tämän olevan vain ohimenevää hetken huumaa. Isoin kiitos kuuluu Oton parhaalle kaverille, joka miehekkään yksinkertaisesti totesi ruotsinkielen opettamisen jo pienestä pitäen olevan enemmän kuin fiksu ratkaisu. (Kiitos, enhän MÄ hokenutkaan tuota kuin 1,5 vuotta Otolle!!) No ei mutta ihan mahtavaa, mä oon niin tyytyväinen. Ja Tiarakin tykkää selkeästi ruotsinkielestä, eikä ainakaan toistaiseksi ole vaikuttanut ollenkaan hämmentyneeltä yhtäkkisestä isin kielenvaihdoksesta. Mutta nyt loppuu jaarittelu ja mä siirryn murun viereen katsomaan BB:tä kuuman kaakaon kanssa ja sytytän pari ihanaa tuoksukynttilää palamaan. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille♥ 🙂

Tänään oli meidän kauan odotettu Oton työpaikan järkkäämä Lintsireissu ja säät tietysti osuivat taas kerran kohdalleen ja vettä tuli koko päivän kuin esterin tiedätte-kyllä-mistä höystettynä tuolla ah-niin-ihanalla syystuulella! Mutta mepäs ei onneksi säästä lannistuttu ja mä uskaltauduin jopa Oton kanssa Lintsin Rakettiin viiden vuoden tauon jälkeen ja teki mieli kiljua mutten kehdannut kun alakouluikäiset pikkupojat mun vieressäkin ottivat ihan rennosti. Tiara ihmetteli Lintsin menoa ja meininkiä ja odotteli nätisti meidän perhetutun Jaanan kanssa kun käytiin juuri tuossa mainitsemassani Raketissa ja parissa muussa Lintsin klassikkolaitteessa murun kanssa. Laitesaldo jäi sään (ja mun panikoinnin) takia aika vähäiseksi (Raketti, Viking -laiva ja Vekkula), mutta eniten me odotettiinkin Ravintola Caruzellon perhebuffettia joka ei todellakaan ollut pettymys.

                Lintsireissu sattui mahtavasti juuri kantokiertueen ensimmäiselle päivälle, niin päästiin kantorepun kanssa heti oikein tositoimiin. Ensimmäisenä voin todeta että vaunuja oli huomattavasti mukavampaa työntää Lintsin eteläportin mäkeä ylös ilman tuota (ainakin) 10-kiloista pikkuneitiä kun Otto kantoi Tirriskää Tulassa. Niin uhkarohkeiksi me ei täysinä kantountuvikkoina heittäydytty että oltaisiin lähdetty täysin ilman vaunuja matkaan, ovathan ne kätevät myös tavaroiden kuljetukseen, mutta repusta mulla itselläni ei ole toistaiseksi kuin pelkkää hyvää sanottavaa. Kuosi on tyylikäs, eikä muuten tunnu selässä yhtään pahalta (varsinkaan siihen mainitsemaani Baby Björnin rintareppuun verrattuna)! Tänään tosiaan Otto pääasiassa kantoi Tiaraa ja mä huolehdin niistä tyhjistä tavarakärryistä, mutta varmasti tulen vielä itsekin reppuun tutustumaan viikon aikana vielä eilistä varaslähtö-ensitestiä paljon perusteellisemminkin. Otto on myös luvannut kirjoittaa sen Isi testaa kantamista -postauksen omista kantokokemuksistaan, tänään tosin tuolla kaksilahkeisella paras kaveri + Wii -pelikonsoli veivät voiton Bloggerista 6-0 joten saatte tyytyä mun referaattiin Oton sanomisista, mutta toivottavasti se kelpaa!

                  Tulalla kantaminen ei kuulemma tuntunut sen kummemmalta kuin että kantaisi hyvää ja tukevaa selkäreppua ja Ottoakin miellytti Tulan yksinkertainen ulkoasu. Buffetissa oli kätevää pitää neitiä repussa niin saatiin kerrankin hakea koko perhe kaikki yhdessä ruokaa eikä toinen joutunut istumaan pöydässä odottelemassa. Se mitä meidän pitää kovasti harjoitella, on neidin reppuun asettelu (selkäpuolelle) yksin, se kun ei meiltä vielä onnistunut paketissa mukana olleista yksinkertaisista ohjeista huolimatta. Lisäksi täytyy ottaa varmaankin taapero-jatkopala käyttöön, koska Tiara ei enää ole mikään ihan pieni vauva. Tiara itse viihtyi repussa ainakin aluksi aika hyvin, mutta aina viimeistään n. puolen tunnin kanniskelun jälkeen neiti heittäytyi veteläksi ja roikotteli päätään taaksepäin, alkoi nimittäin olla jo kova kiire päästä tutkimaan Lintsiä jalkaisin eikä repusta käsin. Välillä annettiin neidin siis tutkimusmatkailla, välillä nukahtaa pienet päikkärit vaunuissa ja välillä tuijotella maailmaa aikuisen korkeudelta kantorepussa. Vaunut + kantoreppu -combolle ensimmäisenä testauspäivänä arvosanaksi täysi 10!

 Ihana, ihana Tula! Jos tilaan Tulan itsellenikin vielä joku päivä niin toi kuosi on kyllä mun suosikki, ksinkertaisen tyylikäs musta-valko-harmaa. Sisällä eka kertaa reppua testatessa Tiara keksi heti ”mukavan” jutun: ”Hei mähän voin nyt tosi helposti repiä äidin ponnaria täällä ollessani, jee!!!” Äidistä se ei ollut ihan yhtä mukavaa, mutta onneksi me käytetäänkin tuota varmaan enemmän ulkona jolloin on neidillä tumput käsissä niin ei ehkä saa niin helposti tukasta otetta.

 Vasemmalla veltto-Tiara joka halusi maahan tepastelemaan ja oikealla vastaherännyt Tiara juuri ennen kuin lähdettiin kiipeämään Lintsin jättimäkeä ylöspäin.

Äidin ihana pieni tutkimusmatkailija onnesta soikeana! Tirriäinen näyttää ihan hurjan pieneltä näissä kuvissa kun se on mun vieressä, paljon pienemmältä kuin miltä oikeasti tuntuu että se on! Ihana ilopilleri♥

Tiara seisoo jo niin tomerasti ilman tukea että! Askelia tulee hienosti jos neiti saa pitää äitiä tai isiä yhdestä sormesta kiinni (lähinnä muodon vuoksi, eihän se siitä kauheasti tukea saa) mutta jos päästää irti niin Tiara ei liiku milliäkään mihinkään suuntaan. Eli taidot alkaisivat pikkuhiljaa riittää, mutta uskallus ei vielä. Ei meillä tässä mikään kiire ole mihinkään, mutta onhan se jännittävää nähdä lähteekö Tirriäinen kävelemään ennen synttäreitä, vielä on päälle pari viikkoa aikaa! Mä pistän sen kunniaksi nyt arvaus-gallupin pystyyn tuonne blogin oikeaan laitaan niin saatte käydä arvailemassa milloin Tirriskä ottaa ensiaskeleensa, katsotaan kuka osuu oikeaan!

Oli aika hauskaa ottaa Tiarallekin ruokaa buffetista eikä tyytyä vain siihen perus purkkivaihtoehtoon vain siksi ettei olla kotona. Tiara söi minilihapullia, kurkkua, tomaattia, pari valkosipuliperunaa, muutaman makaronin mun pastasalaatista ja osan karjalanpiirakasta munavoilla. Ruoka näytti maistuvan oikein hyvin ja jälkkäriksi nappasin buffetista Tiaralle ihanaa hunajamelonia ja sekin vaikutti olevan neidin mielestä oikein herkullista, vaikkakin Tiaralla tuntui olevan vaikeuksia hiffata ettei sen kuorta voi syödä. Mutta pääasia että masu tuli täyteen!