Aprillipäivän ulkoilut ja pieni Tipavideo

01.04.2013

IMG_7706x IMG_7714 IMG_7718x IMG_7732x IMG_7734 IMG_7740 IMG_7759 IMG_7761x IMG_7763x IMG_7765 IMG_7773Tänään on ollut niiiiin ihana päivä! Aurinko ei ihan paistanut täydeltä taivaalta mutta se ei menoa hidastanut, me nimittäin suunnattiin läheiselle rantabulevardille ja puistoon keinumaan. Puistoreissusta huolimatta mulla on tänään ollut melkein kivuttomia supistuksia (vaikkakin säännöllisiä edelleen) ja oon jopa pärjännyt ilman Panadolia, aika huikeaa! Enhän mä kauaa jaksanut ulkoilla ennenkuin väsy tuli, mutta sain kuitenkin punaiset posket ja hyvän mielen sekä itselleni että Tiaralle (ja varmaan Otollekin)! Tiara käveli koko menomatkan ihan itse joten vauhtikin oli tälläiselle mummojen jälkeen jäävälle jättipötsille ihan sopiva. Ulkona on nyt paljon helpompi liikkua kun lumet ovat suurimmaksi osaksi sulaneet kävelyteiltä ja voi kävellä normaalisti eikä tarvitse jännittää kokoajan että liukastuu!

Tää loma on tehnyt todella hyvää, mulla on paljon positiivisempi mieli nyt ja tuntuu että kyllä mä sittenkin selviän näistä viimeisistä viikoista. Oon saanut nukkua paljon, olla mun rakkaiden kanssa, syödä, löhöillä ja levätä. Mutta sitä en käsitä miten mulla on taas niin kova unentarve, eilenkin nukahdin jo reippaasti ennen kahtatoista, nukuin tänään melkein yhdeksään ja silti mun piti nukkua kahden tunnin päikkäritkin samalla kun Tiara nukkui. Mua nukuttaa melkein yhtä paljon kuin alkuraskaudessa, vaikka mun raskaussovellukset väittävät nukkumisen vaikeutuvan ja unettomuuden olevan yleistä näillä viikoilla. Mulla ainakin nukkuminen on oikein helppoa mihin aikaan päivästä tahansa, taattu resepti on koittaa keskittyä johonkin esim. leffaan/kirjaan/lehteen niin silmät painuvat kiinni viimeistään viiden minuutin kuluttua!

Mä facebookissa kertoilinkin että sain tänään viimeinkin Instagramin toimimaan ja alankin taas jatkossa päivittää sitä ahkerasti kun kuvien lisääminen, tägääminen ja kommentointi onnistuu. Ihan huikea määrä teitä seuraajia oli tullut lisää sillä aikaa kun mä loistin poissaolollani, ihanaa että jaksatte seurailla ja jatkossa siis seurattavaakin tarjolla! Ja teille jotka ette vielä ole mua Instagramista löytäneet niin meitä voi seurata siellä nimellä @iinalaura.

instagrammmmmJoku kyselikin eilisen postauksen kommenttiboksissa että saisiko sitä Tiaran ruotsiksi laskemista nähdä ihan videollakin ja saahan sitä! Kuvasin videon tuossa pari tuntia sitten jossa neiti laskee ensin suomeksi ja sitten ruotsiksi mun kanssa. Suomeksi laskiessa jäi vissiin nelonen välistä, mutta sepä ei maailmaa kaada onneksi. Kysyin viimeksi omalla neuvolakäynnilläni että missä iässä lapsen oletetaan osaavan laskea kymmeneen ja vastaus oli että 5-vuotiaana, joten siihen nähden tää taitaa olla ihan mukava suoritus! 30:n sekunnin mittaista minivdeota pääset siis katsomaan *TÄSTÄ!* EDIT//: Eli nyt pitäisi videon toimia, äsken olin vahingossa laittanut linkin vanhaan videoon kun youtube ei näyttänyt koneella tota oikeaa videota!

Huomenna meillä on Tiaran 1,5v-neuvolakäynti ja neuvolalääkäri, jännittävää nähdä mitä neidin mitat ovat ja ihan kiva päästä käymään neuvolassa muutenkin kuin mittaamassa omaa verenpainetta tai sf-mittaa. Luultavasti siis Tiaran neuvolakuulumisia ja 1,5v-kuulumisia muutenkin luvassa tässä lähiaikoina. Mä vastailen nyt teidän kommentteihin ja sen jälkeen käperryn sohvan nurkkaan murun kanssa katsomaan jakson Game of Thronesia. Saa nähdä kerkeänkö nähdä jaksosta enemmän kuin ekat viisi minuuttia kun mua tosiaan alkaa nukuttaa heti jos koitan johonkin keskittyä. Kannustimena hereillä pysymiseen toimivat onneksi tortillasipsit ja itsetehty herkku-guacamole!

Ihanaa viikkoa kaikille ja hauskaa aprillipäivää myös! Miten teidän pääsiäisloma on sujunut? Onnistuttiinko teitä huijaamaan tänään jotenkin?


67 Responses to “Aprillipäivän ulkoilut ja pieni Tipavideo”

  1. Nimetön sanoo:

    Oonko ihan hölmö mut en huomannu että oisitte laskenu ruotsiks ? 😀

  2. hääh sanoo:

    Mitämitämitä?? Tuo video on se vanha video! 😀

    • Iina sanoo:

      Jep, koneella ei näkyny ollenkaan tuota uutta videota eikä edes eilisiä videopostauksia mulle ennen kuin latasin videon uudestaan youtubeen, niin katoin aluksi vahingossa että se vanha video oli se uusi kun oli melkein sama otsikko 😀

  3. Anne B sanoo:

    Täällä ihan sama LA kuin sinulla ja tunnistan myös itseni 100% noista väsymys jutuista! 🙂 mä en oikeasti tiedä enkä ymmärrä miten voi nukutta näin paljon!? Ihan sama olenko nukunut 14-8h väsymys iskee siinä viim.23.00 .
    Mula on ollu tähän asti mahtava uni rytmi, jonka ansiosta heräsin siinä 7.00-7.30 pirteenä.

    Nyt seiskan aamut on kaukainen muisto ja herään n.10.00 ja päikkärit pitää ottaa silti viim.klo 12.00.

    • Iina sanoo:

      Mistähän tämä väsymys oikein johtuu! Kai se kroppa tarvitsee unta nyt niin jaksaa sitten paremmin valvoa vauvan kanssa 😀 Vaikka niinhän sitä sanotaan ettei voi nukkua varastoon 😀

  4. Nimetön sanoo:

    Ihana päivä teillä ollut! 🙂 Mutta linkki vei kyllä Tiaran vanhaan videoon minkä julkaisit jo aiemmin 😮

  5. petruu sanoo:

    voi hellanduudeli tota tiaraa kun se on niin soma!! ihana 🙂

    äitillä oli joku nauhotettu äänikasetti jossa mä oon vajaa kolme vuotias ja laulan ja hölisen siinä kaikkea, ja sit mä kans yritän laskee kymmeneen 😀 mä pääsen ihan hyvin äitin avustuksella seiskaan asti ja kohta kokeillaan uusiks niin mä alan hokea ”ykki kakki ykki kakki ykki kakki” 😀 en kyllä vieläkään osaa laskea ton paremmin, että ehkä jotain meni jo tuolloin pieleen..

    hehs, okei mutta hirmu kivaa pääsiäisen vikoja tunteja teille <3

    • Iina sanoo:

      Hihi, seon kyllä ihana pieni höpöttäjä<3

      Ja voi tollaset videot on ihania! Musta ei oo kun vissiin yksi video ihan lapsuusvuosilta ja mua harmittaa se kauheesti, siksi oon koittanut nyt itse kuvata tosi tosi paljon videoita Tiarasta niin se voi sitten isompana katsella :)! Ihanaa viikkoa sulle<3

  6. Maria sanoo:

    Mitä eri raskaussovelluksia sulla on käytössä? 🙂 Vasta plussasin ja kauhee hinku saaha jotai tollasia puhelimeen. Play storesta latasin jonku mutta se oli tosi omituinen. 😀

    • Iina sanoo:

      Haha mulla on ”Babycenter pregnancy”- ja ”I’m expecting” -nimiset sovellukset, noi on ihan kivat! Toi babycenter mulla oli kans Tiaran odotusaikana ja siel on kivoja videoitakin yms! 🙂

  7. Annika sanoo:

    Aivan ihana toi teijän Tiara!<3 ja on kyllä ihan huippusuoritus toi kymmeneen laskeminen noin pieneltä ja vielä KAHDELLA kielellä. Tipasta taitaa tulla lapsinero 😉

    Oi, että miekin ootan teijän pikkukakkosta innolla. Tiaran kehitystä seuranneena on jännä nähdä millainen persoona hänestä tulee 🙂

    • Iina sanoo:

      Se on maailman ihanin pikkuneiti<3 En tiiä tuleeko lapsinero mut ei se kyllä mikään ihan dille ole ;D!

      Mä odotan kans niin paljon sitä että saa seurata toisenkin ihanuuden kasvua ja sitä millainen persoona hänestä kehittyy<3 🙂

  8. Lilli sanoo:

    Hieno suoritus kyllä, mutta ei siis mitenkään tavatonta. Usein lapset tuossa iässä oppivat luettelemaan loruja, numerosarjoja ja osaavat ulkoa lauluja ja runoja, jopa pitkiä kirjoja tai tarinoita. Siinä, että pystyy toistamaan jotain rimpsuja ei niin hirveästi ole ihmeellistä, vaikka hieno juttu toki sekin. Jos Tipa siis osaa niin laskea, että tunnistaa yhteyden numeron ja merkityksen välillä (esimerkiksi viisi on aina viisi, oli ne sitten vuosia tai omenoita) niin se on toki jo erikoisen hieno suoritus. Wau! Ja jos lapsella on taipumus helposti muistaa ja toistaa kuulemansa niin kannattaa varoa. ;0)
    Nimim. Kokemusta on
    Tsemppiä raskauteen!

    • Vinski sanoo:

      Opiskelen varhaiskasvatusta ja valmistun piakkoin lastentarhanopettajaksi. Just käytiin matikan orientaatiossa läpi sitä miten lapsen on tosi tärkeä oppia ensiksi laskemaan juurikin lorumaisesti ja luettelemaan numerot järjestyksessä. Sen jälkeen sitten myöhemmin on paljon helpompi oppia numeroiden symbolinen merkitys. Taitava tuo Tiara kyllä on kun alle 2-vuotiaana osaa luetella numerot 1-10 kahdella kielellä! Muutenkin olen ihastellut Tiaran puheen kehitystä videoilta, fiksu tyttö:) Puheen kehityksessä ensisijaisen tärkeää on juurikin vanhempien panostus eli lukeminen, loruilu ja juttelu lapsilleen, mikä näyttää teillä olevan erinomaisesti mallillaan 🙂

      Tsemppiä loppuraskauteen ja kaikkea hyvää teidän perheelle!

      • Iina sanoo:

        Vinski: Kiitoksia hurjasti!<3 🙂 Mukava kuulla ihan ammattikasvattajankin mielipidettä, kiitos että jaksoit kommentoida :)!

        Eilen just käytiin neuvolalääkärissä ja siellä juteltiin asiasta ja neuvolalääkäri kehui kovasti Tiaran taitoja! Ensin kyseli vain että tuleeko vielä sanoja mutta sitten kun Tiara avasi suunsa niin ei ollut epäilystäkään 😀 Kuulemma normaalisti tässä iässä kuuluisi osata muutama sana ja sitten juurikin tuo kävelytaito ja yksinkertaisen palikkatornin rakentaminen 😀

        Me jatketaan höpöttelyä, loruilua ja lukemista kyllä ja aiotaan jatkaa samalla linjalla myös pienemmänkin neidin kanssa sitten kun hän syntyy :)! Kiitoksia vielä ja ihanaa kevättä sekä kaikkea hyvää sulle! <3

    • Iina sanoo:

      Miille perustat tämän mielipiteesi siitä että 1,5-vuotiaana on tavallista muistaa pitkiä kirjoja tai numerosarjoja ulkoa? Mä nimittäin eilen juuri juttelin neuvolassa puheenkehityksestä ja muistista ja oon aiemminkin aiheesta lukenut paljon, ja missään en vielä tähän asti ole törmännyt oletukseen että tuossa iässä olisi tavallista vielä muistaa niin paljoa. Lähempänä kolmea ikävuotta alkaa olla tavanomaisempaa muistaa ulkoa pidempiä juttuja, mutta 1,5-vuotiaana se ei ole millään mittapuulla tavallista, varsinkaan kahdella kielellä. Jotenkin tuntuu pahalta että toisen taitoja tullaan vähättelemään ilman syytä, varsinkin kun en itse ole Tiaraa mitenkään erityislahjakkaaksi täällä kehuskellut tms. vaan ainoastaan kertonut mitä hän osaa ja ollut ylpeä niinkuin vanhemman kuuluukin olla omasta lapsestaan. :/ mutta kiitos siitä että kuitenkin kommentoit asiallisesti, eikä kommenttisi vaikuttanut siltä että olisit tarkoittanut pahaa 🙂

  9. siiri sanoo:

    Aivan ihana video 😀 ja kiva postaus muutenkin! Pääsiäisloma mennyt ihanasti kiitos kysymästä, poikaystävän kanssa kylpylähotellissa jyväskylässä, ja koko aprillipäivän unohin kokonaan, sain vasta äsken tietää että semmonen on ollu tänään! mitä ihmettä? että en sitten tiiä onko mua huijattu…:(

  10. scorpion sanoo:

    Miten ihana video! Vähäkö teille tuloo fiksu lapsi, ku alle 2v osaa jo noin hyvin. 😉

  11. kiki sanoo:

    Ihanaa Tiara! Kuinka viksu tyttö ♡
    Tsempit ja halaukset loppu rutistukseen! 🙂

  12. piia sanoo:

    On hän vaan niin valloittava! 🙂 Meillä toukokuussa 3v täyttävä isosisko laskee myös milloin mitäkin, vastaan tulevia autoja, katulamppuja, kiviä, sormia yms.. Yhteentoista lasketaan sujuvasti, siitä eteenpäin kaikki loput numerot ovat ”ykkitoista” kunnes tulee ”kakkikymmentä”. Ihania nämä pienet niin hellyyttävää kun toinen niin tosissaa laskee ja opettelee! 🙂

    • Iina sanoo:

      Lapset on kyllä niin suloisia kun ne opettelee asioita! Ja se miten sen huomaa lapsesta itsestäänkin miten hyvä mieli hänelle tulee kun oppii uutta ja oivaltaa! :))

  13. nisan sanoo:

    voi miten sulonen ku toinen laskee noin hienosti kahella kielellä <3

  14. M sanoo:

    Aivan huippu tuo video! 🙂

  15. Annilia sanoo:

    On kyl tosi taitava ja ihana neiti teillä 🙂 Meil on neiti 1v7kk ja en kyl vois kuvitella et osais laskea noin vaik sanoja tuleekin paljon 🙂 Niin yksilöllistä tuo pienten kehitys nyt selkeästi Tipa on lahjakas tyttö! Tsemppiä loppuraskauteen 🙂 sun blogi on tosi kiva!!

    • Iina sanoo:

      Kiitoksia paljon, kiva että tykkäät! :))<3 Se on kyllä hassua miten yksilöllisesti lapset kehittyy, mä esim en taas vois kuvitellakaan että Tiara vaikka kiipeäisi itse syöttötuolin/rattaisiin/ruokapöydälle ja monet mun kavereiden lapset on tehneet sitä jo paljon nuorempanakin kuin Tiara 😀 Vaikka Tiarakin osaa kyllä sohvalle kiivetä ja kävellä hyvin ja juostakin jo vähän niin neiti on silti liikkeissään aika arka 🙂 Mut sit taas puhuu enemmän! Lahjakas tyttö on varmasti teilläkin :)!

  16. No onpas Suomessa kamalan paljon vielä lunta! Täällä etelä-ruotsissa on vähän lunta metsissä jossa aurinko ei pääse sulattamaan oikein kunnolla, sekä teiden vierressä mihin aura-auto talvella aurasi lumet.

    Ihana toi Tipan laskemis-video! Duktig flicka ni har 😉

    • Iina sanoo:

      Hahah joo täällä on kyllä ihan liikaa lunta, sais kevät tulla jo nopeammin! Mäkin haluan Ruotsiiiiiin :)!

      Ja tack,tack<3 ;D! Varmasti teidänkin pikkuruisesta tytöstä kasvaa ihana, fiksu neiti :)!

  17. M sanoo:

    Ihana Tiara! Puhuuko Tiara paljon ruotsiksi?:-)

    • Iina sanoo:

      No suomen kieli on edelleen reippaasti vahvempi, mutta kokoajan enemmän ja enemmän puhuu myös ruotsiksi ja nappailee jatkuvasti ruotsinkielisiä sanoja lisää puheeseensa :)!

  18. jenni sanoo:

    Voi että, en voi ymmärtää että miten tuon ikäinen tytsy osaa laskea kymmeneen kahdella eri kielellä! Taitaa tulla todellinen nero teidän tipasta 😛

  19. sara sanoo:

    oikeesti miten tiara osaa noin hyvin? 😀 aivan ihana tyttö! 🙂

  20. laura sanoo:

    Wow , kun oot iha tosi nätti nois kuvissa ulkona 🙂 ooon samaa mieltä mitä muutkin tyypit täällä ,että on toi teijän Tiara tosi taitava !!
    ps. Missä Oton hanskat , eiks sille tuu kylmä 😀 novitsivitsi

  21. Linkku sanoo:

    Ei jumankekka et sulin taas ihan vahalammikoks lattialle! On teillä vaan niin sulonen ja vielä taitavakin taapero! 😀

  22. Kajsa sanoo:

    Hassua miten sun masu näyttää näissä kuvissa niin paljon pienemmältä kuin edellisessä postauksessa! vaatteet kyllä tekee paljon :–D

  23. Noora sanoo:

    Apua kuin ihania noi Tiaran kaksi keinukuvaa, toinen istuu niin iloisena tattina siellä hurjissa vauhdeissa. 😀

    Muakin nukuttaa koko ajan, mutta silti herään aina aamulla klo 7 enkä saa enää unta. 😐 Noh, onneksi päikkärit on keksitty, niitä sitten kiskotaan joka päivä pari tuntia mutta ne taas pistää vähän pään sekaisin ja koko päivä tuntuu menevän ohi siinä koomaillessa.

    • Iina sanoo:

      Hhaha oli kyllä ihana nähdä miten ilonen toinen oli kun sai keinua<3 😀

      Ja siis mullekin käy välillä tolleen etten saa vaan enää unta, vaikka nukuttaisikin! Se on niin ärsyttävää! 😀 Ja päikkärit kyllä sekottaa pään, hmph! Tsemppiä meille molemmille loppurutistukseen!

  24. Inga sanoo:

    Ihana Tiara!!! <3 Tipalta sujuu molemmilla kielillä laskeminen ihan huikeesti ikäänsä nähden, vautsi! 🙂

  25. milena sanoo:

    Voi, aivan ihana Tipa! Ja säkin tosi kauniina. 🙂 Tsemppiä loppuraskauteen ja onnea lähenevään synnytykseen! <3

  26. Minka sanoo:

    Sanotaan aina, että lapset kehittyy omaan tahtiin, mutta kyllä nyt rupeaa jo ärsyttämään, ku Tiara on noin nuori ja noin taitava ja Ariel n.2v3kk ei sano vieläkään muuta, ku EI, Eikä, kakka ja teetä. No toisaalta pari kk nuorempi naapurin tyttö murisee ja juo tuttipullosta, että ehkä se lienventää 😀
    Olette hienosti jutelleet ja höpötelleet kaikkea, siitähän ne lapset parhaiten oppii.

    Eikös raikastakin edes pieni pyörähdys ulkona.. Ja tuo aurinko lupailee ihanasti kevättä ja lämmintä kesää 🙂

    Jännittää ens maanantain rakenneultra! Miten se aika rientääkään. Odotan jo hääpäivääkin, jotta saisi blogissa paljastaa asian 🙂

    Mukavaa arkeen paluuta teille!

    • Iina sanoo:

      No Ariel osaa ne tärkeimmät sanat jotka kokee tarpeellisiksi, ja varmaan osaa paaaaaljon enemmänkin mutta ei vaan sano ääneen 😀 Mun äiti kertoi tuttunsa pojasta joka ei puhunut eikä pukahtanut mitään ja joutui jo puheterapiaankin kun ei vielä 4-5 -vuotiaanakaa puhunut ja siellä sittten vaan yhtäkkiä kertoi selvällä suomenkielellä syyksi puhumattomuudelleen että ”ei vaan ollut mitään asiaa” :DD

      Tiara ei edes osaa murista, mut välillä hän sanoo ”räyh!” 😀

      Ja ulkoilu piristää mieltä ja raikastaa oloa kyllä niin paljon!! HUikeaa että aika on kulunut näin äkkiä, kevätkin on jo pitkällä ja voi teillä on rakenneultrakin jo!! Onnea rakenneultraan :)!

      Mukavaa arkeen paluuta teillekin vaikka kohtahan se jo häämöttää taas viikonloppu parin päivän päässä onneksi :)!!

  27. Sanno sanoo:

    Kui joku voi olla noin sulone !

  28. meeri sanoo:

    Voi ihana Tiara ! Ja muutenkin tosi kivoja kuvia 🙂 Ootte söpö perhe!
    Missä iässä Tiara oppi puhumaan? Entä kävelemään? Minkälainen teidän vauva-aika oli? 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia :)! Tiara sanoi ekan sanansa n. 8kk iässä, se oli ”äiti” ja ilman tukea Tiara käveli sujuvasti 13kk iässä 🙂 Vauva-ajasta ja Tiaran kehityksestä löytyy hurjasti postauksia, jokaiselle vauvavuoden kuukaudelle on esim. mat kehitys&kasvu -postauksensa jotka löytyvät tuolta katergorioista sivupalkista ”Tiara 1kk” ”Tiara 2kk” etc. nimillä :)!

      • meeri sanoo:

        Voi, niin justiin! 🙂 Eikö se mene yleensä niin, että jompi kumpi tulee sitten vähän myöhemmin; kävely tai puhe, mutta teidän Tipa on kyllä oppinut nopsaa molemmat taidot ! 🙂
        Joo, oonkin suhteellisen uusi lukija, pitääpä tsekkailla ne sieltä 🙂 Kiinnostaa nyt vaan kyseinen aihe ku oma vauveli on täällä kahden päivän päästä 2kk 🙂 Nykyään aina kun tuo oma vauva nukkuu ja jos itse laiskottaa niin selailen noita sun postauksia koko ajan myöhempään vaiheeseen ;D Oon päässy jopa jo tonne marraskuu2012 :’)
        Innolla oottelen täällä teidän uutta tulevaakin perheenjäsentä, onnea synnytykseen sitten kun sen aika koittaa ! 🙂

  29. ac sanoo:

    Tulee itellekin niin hyvä mieli kun oot selvinnyt noin pitkälle tässä raskaudessa 🙂 Niin hienoa! Tsempit loppuun ja synnytykseen ♥

  30. Nimetön sanoo:

    Voi kuinka ihana Tiara on!<3 Ois kiva jos jossain vaiheessa taas voisit tehdä sellaisen postauksen miten Tiaran ruotsinkieli on kehittynyt ja silleen:)

  31. Johanna sanoo:

    Voi, ihana Tiara. ♥

  32. empampa sanoo:

    Olipa hauska klippi, Tiara aina piristää mun päivää nuissa videoissa ja kun kertoilet sen hupsuiluista ! (: hurmaava tytsy! Ja hienot plehat sulla 😀

    Ihanaa kevään jatkoa teille (:

  33. vilma sanoo:

    Ää voisin melkein itkee kun tiara on niin ihana ja fiksu ja sulonen ja valloittava <3 tää on jotenkin hassua miten aina ootan sun postauksia ja jossain arkitilanteissa saattaa ihan yhtäkkiä tulla mieleen teidän perhe jos oot jotenkin puhunut kyseisestä asiasta jotain, ja musta on myös aika käsittämätöntä et vaikka en tunne teitä enkä tiedä susta mitään muuta kuin mitä blogissas kerrot, niin silti tunnen ihan valtavaa iloa ja onnea teitä kohtaan jos teille tapahtuu jotakin hyvää, just vaikka tää et pääsit nauttimaan ulkoilmasta. Vaikka oon melko lailla täysin eri elämöntilanteessa kuin sä, vasta 17 vuotias lukiolainen, niin toivon että jatkat bloggaamista vielä piiiiiitkään, koska tää on ihan mielettömän postiivinen blogi, sulla on (kohta) 2 ihanaa tyttöä, kirjotat mielenkiintoisesti ja monista eri aihealueista ja tää on rehellisesti sanottuna mun lemppariblogi. sitten joskus jos tuun äidiks, niin otan sulta kyllä paljon menetelmiä käyttöön, ja muutenkin ottaa susta mallia, oot nimittäin ihan huippu mama !
    toivottavasti tää ei kuullosta ihan järkyttävältä perseennuolemiselta, mut sä jos kuka ansaitsee kehuja 🙂

  34. maria sanoo:

    Voi ei, niin hellyyttävä toi video!!<3
    Eksyin ekaa kertaa blogiasi lukemaan Karon blogin kautta, ja
    olen nyt lukenut blogin alusta loppuun yhtäsoittoa läpi.
    Sait uuden lukijan! 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.