Moni teistä on toivonut että mä kirjottaisin imetyksestä ja siitä miten se on sujunut ja millaisilla fiiliksellä imetyksestä olen näin toisen lapsen kohdalla, joten saamanne pitää!

Tiaraa odottaessani mulla oli korkeat tavoitteet, mä halusin ehdottomasti että imetys onnistuu. Vanhat lukijat ainakin varmaan muistavat miten kaikki kuitenkin Tiaran kohdalla meni (ja uudet voivat lukea koko tarinan Tiaran imetyksestä TÄÄLTÄ!). Vaikka imetys ei viimeksi sujunutkaan niinkuin Strömsössä, mulla oli tällä kertaa aivan toinen lähestymistapa koko juttuun. Itseluottamus oli nyt toisella kertaa jo sairaalassaoloaikana aivan eri luokkaa, viimeksi kun sairaalassa olin tosi epävarma omista kyvyistäni niin äitinä kuin imettäjänäkin mikä on varmaan ensisynnyttäjälle ihan luonnollista.

Mä luulen että sen lisäksi että mulla oli jo vuoden ja seitsemän kuukauden kokemus äitinä olosta, mun itseluottamusta ja hyvää fiilistä imetyksestä lisäsi kaikkein eniten se että mä sain rauhassa heti synnytyssalissa antaa vauvan olla rinnalla niin kauan kuin hän vain jaksoi olla eikä häntä riistetty heti multa pestäväksi ja mitattavaksi. Vauva tajusi heti koko homman jujun, mä löysin heti mukavan imetysasennon ja kaikki tuntui sujuvan kuin tanssi ja näin on ollut siitä asti. Vaikka viimeksi kätilöt kehuivat Tiaran imuotetta (vaikkei se selkeästikään ollut oikea kun ei sitä ruokaa mennyt sinne pieneen masuun yhtään) mä olin tosi tosi epävarma ja pyysin varmaan jokaiselle imetyskerralle kätilön tarkistamaan että vauva söi hyvin.

Tällä kertaa mä huomasin ihan itsekin että vauvalla on oikea ote ja kuulin kuinka vauva nieleskeli kuuluvasti maitoa ja söi hyvällä halulla ja osasin imetyksen sujuvuudesta kertoa että se sujuu oikein mainiosti. Lisäluottamusta omaan riittävyyteeni antoi toki myös kotiinlähtöpunnitus jossa vauvan paino ei ollut laskenut kuin ihan pikkuisen ja kontrollikäynnin punnitus neljä vuorokautta synnytyksen jälkeen jolloin paino oli jo lähtenyt takaisin nousuun. Se tunne kun tietää että on itse kykenevä ruokkimaan oman lapsensa omilla antimillaan on ihan mahtava, kyllä siitä tulee uskomattoman hyvä fiilis!

Mä oon silti edelleen sitä mieltä että imetys on jokaisen äidin oma asia eikä mulla ole korvikkeista mitään pahaa sanottavaa. Tiara kasvoi korvikkeilla hienosti ja on ollut terve ja allergiaton paria harmitonta pikkuflunssaa lukuunottamatta (kop kop!). Korvikevauvakin saa läheisyyttä ihan samalla tavalla, me ainakin pidettiin Tiaraa aina lähellä sylissä ja siliteltiin sen hiuksia ja tuijoteltiin sitä silmiin. Ja korviketta annettaessa myös isän on helppo osallistua syöttämiseen eikä se jää yksin äidin harteille.

Mutta kyllä imetyksessä ehdottomasti on omat hyvät puolensa! Se on helppoa, ilmaista ja rintamaito kulkee aina mukana tarjoiluvalmiina vauvalle. Mua ei hävetä imettää julkisilla paikoilla, olen imettänyt mm. Itiksessä shoppailun lomassa, eikä hävetä kavereiden tai sukulaistenkaan edessä. Ymmärrän kyllä hyvin jos joku kokee imetyksen liian intiimiksi eikä halua sitä julkisesti tehdä, mutta mä itse en oo koskaan osannut ”hävetä” mun kroppaani ja koen imettämisen yhtä luonnolliseksi kuin vaikkapa bikineissä rannalla hengailun. Ja jos nyt on paljon tuijottavia silmäpareja niin ainahan voin kiskaista harson siihen suojaksi niin ei kukaan näe mitään!

”Ei se tuntunu yhtään sen läheisemmältä kun pulloruokintakaan, oikeastaan päinvastoin. Imettäessä oli vaikeampaa löytää hyvää asentoa ja siihen itse ruokinnan onnistumiseen piti keskittyä paljon enemmän. Toki oli varmasti kyse myös tottumattomuudesta. ” Tämän lauseen lainasin tuolta mun aiemmasta imetystä koskevasta postauksesta, koska mua nauratti se. Jo tuosta lauseesta huomaa että mun ja Tiaran yhteinen juttu se imetys ei ollut ollenkaan kun pelkkä asennon löytäminen oli noin vaikeaa! Nyt mä nimittäin voin imettää suunnilleen missä asennossa vaan ja se on silti helppoa ja onnistuu takuuvarmasti. Molemmat tiedetään vauvan kanssa mitä tehdään.

Siihen mä en usko että imetys voi aina onnistua oli tilanne mikä hyvänsä, itse olen kokenut sekä korvikevauvan että tämän hyvin sujuvan imetyksen ja edelleen voin rehellisesti sanoa että Tiaran kanssa imetys ei vain onnistunut mutta sen myönnän että jos olisin itsepintaisesti jatkanut, jatkanut ja jatkanut pumppaamista niin ehkä olisin kyennyt jatkamaan pumpatun maidon antamista korvikkeen seassa hieman pidempään.

Imetys on mun mielestä ihanaa, ja mua harmittais ihan älyttömästi jos se nyt loppuisi yhtäkkiä! Vaikka en kyllä keksi yhtään syytä miksi sen täytyisi loppua kun se näin kivasti sujuu. Ainoa mitä pelkään jatkuvasti on se pirun rintatulehdus, koitan ulkonakin kietoutua lämpimään villahuiviin ja pitää takin visusti kiinni mutta silti aina kuumottaa että jostain se tuuli pääsee tuivertamaan ja mä jotenkin saan sen tulehduksen sitten napattua itselleni. Mutta pidetään peukkuja että se pysyy kaukana musta ja mun rintavarustuksesta! Ja onneksi ensi viikolle on ainakin luvattu lämpimämpiä kelejä, täytyy toivoa että ne tulisivat jäädäkseen.

Sellaiset fiilikset mulla on imetyksestä tällä hetkellä, vauvelikin tuntuu olevan ihan tyytyväinen! Millaisia kokemuksia teillä on imetyksestä? Onko muita joilla ei ensimmäisen kanssa sujunut mutta tokalla kerralla kyllä?