But I'm a human not a sandwich kaksi vuotta!

08.05.2013

Tänään blogi-ikää tuli mittariin jo kaksi vuotta, uskomatonta! Mä muistan oikeasti kuin eilisen kun tasan vuosi sitten blogin 1v-postausta kirjoittelin, tuntuu että sehän oli ihan äsken. Ja mitä kaikkea sen jälkeen onkaan tapahtunut, vain muutamia mainitakseniTiaran 1v-synttärit, muutto niin meillä kuin blogillakin sekä tietysti se kaikkein tärkein: meidän toisen pikkuneidin syntymä! Mä oon ottanut jo monta vuotta sitten tavoitteeksi ja uudenvuoden ainoaksi lupaukseksi sen että jokaisen vuoden tulee olla edellistä parempi ja se on mulla tavoitteena myös blogivuosissa. Mun mielestä se on ihan loistava tavoite ja tähän asti se on toiminut joka kerta.

Kuluneen blogivuoden aikana blogi on kasvanut ihan huikean paljon suurempiin mittasuhteisiin kuin koskaan olisin voinut uneksiakaan! Vuosi sitten blogilla ei ollut edes Facebook -sivuja, tällä hetkellä taas teitä seuraajia on sitä kautta jo 1250! Mahtavaa! Suurin muutos viimevuoteen nähden on tämä blogin uusi koti, KIDEblogit, joka on ainakin mun mielestä tuonut ihan uusia ulottuvuuksia bloggailuun, juuri kuten toivoinkin. KIDEblogien kautta olen tutustunut ihaniin ihmisiin, kehittynyt kirjoittajana ja bloggaajana ja saanut mahdollisuuden tehdä yhteistyötä upeiden tahojen kanssa. Ihan mielettömiä juttuja on takana ja vielä mielettömämpiä on edessä, siitä olen varma.

Kiitos teille kaikille upeille tyypeille jotka meidän juttuja seuraatte täällä, Facebookissa ja Instagramissa, kiitos kaikista upeista sanoista, jakamistanne kokemuksista ja kertomistanne loistavista vinkeistä. Kiitos myös asiallisesta kritiikistä jonka avulla olen voinut kehittää blogia paremmaksi. Kiitos siitä että inspiroitte ja ilahdutatte mua joka päivä! Mulla on parhaat lukijat koko blogimaailmassa! Kiitosten jälkeen voisin mennä siihen aiheeseen, joka oli siis kokoelmapostaus blogivuoden parhaimmistosta ja kohuista, samaan tapaan kuin viime vuonnakin.

VIISI LEMPPARIA VUODEN AJALTA

Kesän kivoin päivä

collagefestMä valitsin tämän ekaksi lemppariksi koska tuo päivä on vieläkin mun mielessäni ihanana, täydellisenä kesäpäivänä! Se oli yksi niitä ainoita viime kesän helteisiä päiviä ja me oltiin yhdessä koko perhe ulkona aamusta iltaan. Käytiin festareilla, ravintolassa ja rannalla kastamassa varpaat meriveteen. Ihana, aurinkoinen ja rakkaudentäyteinen päivä, jonka haluaisin elää uudelleen koska tahansa!

Tirbula 11kk kertoo itse itsestään

collage333Läpikäydessäni postauksia viime vuodelta mä löysin tämän ja hihittelin! Kuinka pieni Tiara silloin olikaan vaikka sekä hän itse että minä ylpeä äiti kuviteltiin että hän on jo tosi iso! Ihana Tipa.. Täytyy antaa neidin lukea tuo kyseinen postaus itse sitten kun hän oppii lukemaan, jos hän vaikka ”muistaisi” sitten että osuiko se äiti yhtään oikeaan hänen aivoituksia arvuutellessaan. Ja tiedän kyllä ettei Tiara voi muistaa oikeasti aikaa jolloin hän oli alle vuoden ikäinen!

R niinkuin

IMG_7712x800R niinkuin raskaus on mun lemppareissa koska mulle tulee siitä se sama odottavan kutkuttava fiilis joka silloin oli kun masunkasvatus oli vasta ihan alkuvaiheilla! Ja siksi myös koska mua nauratti postauksessa ollut lause ”But I’m a human not a sandwich ei tule muuttumaan raskausblogiksi” koska kyllähän mä aika reippaasti raskaudesta päivittelin! Se johtunee kuitenkin suureksi osaksi myös siitä miten paljon raskaus vaikutti meidän koko perheen kevääseen kun jouduinkin vuodelepoon ja raskaus rajoitti kaikkia mun tekemisiä. Tuota postausta kirjoittaessani olin vielä onneksi autuaan tietämätön edessä olevista vaikeuksista!

KIDEblogien lanseerausjuhlat

lanseeraustilaisuus-tampere-138KIDEblogien lanseerausjuhlissa mä sain tavata teitä ihania lukijoita! Sain myös tavata uudet blogikollegani (ja myös vanhoja tuttuja ihanuuksia) ja vietin ihanan päivän upeassa miljöössä Tampereella. Tarjolla oli herkullista ruokaa ja mahtavaa seuraa, ja ilmassa kihisi jännittynyt tunnelma uuden sivuston julkaisun ansiosta. Mä muistan tuon päivän mahtavana, iloisena uuden lehden kääntymisenä mun blogiuralla, tuosta hetkestä se mun blogiura vasta kunnolla alkoi!

Synnytyskertomus

IMG_8513Synnytyskertomus on itseoikeutetusti tuoreudestaan huolimatta se kaikista lempparein lemppari. Täytyy myöntää että nyt kun luin sen muutaman viikon tauon jälkeen niin tulihan se tippa taas linssiin! Ihan mieletön kokemus, mulla on suorastaan aivan järkyttävä synnytysikävä. Raskautta ei ole ikävä, ei masua eikä niitä vaivoja, mutta oi jos vaan saisin synnyttää!

VIISI KOHUA VUODEN AJALTA

Ei millään pahalla

Kirjoitin tämän mielipidepostauksen kun kyllästyin siihen että ikäviä juttuja naamioitiin mukapositiivisen kommentin rivien väliin ja näinollen oikeutettiin minkä tahansa ilkeyksien sanominen. Edelleen olen samalla linjalla, ei millään pahalla ei oikeuta yhtään mitään enkä noiden sanojen tarkoitusta edes ymmärrä tai halua ymmärtää. Tuon postauksen ansiota tai ei, tuon kaltaiset kommentit ovat vähentyneet viime aikoina todella reippaasti mun blogissa, ihanaa!

Kun joulupukki ei enää riittänyt

Kun joulupukki ei enää riittänyt oli se vihaisen raskaanaolevan äidin avautuminen vihaisten lintujen tunkeutumisesta rakkaalle, nostalgiselle joulukulkueelle. Sittemmin se vihainen lintu, tuttavallisemmin ”pööts” kuten Tiara sanoo, on tunkeutunut meidänkin kotiin vappuilmapallon muodossa. Edelleen pidän silti kiinni siitä että vihaisissa linnuissa ei ole mitään jouluista, mutta täytyy sanoa että se hymy jonka Pööts toi vappuna Tiaran kasvoille oli sen linnún arvoinen todellakin!

Minä kasvattajana

IMG_5209Kasvatusaiheista postausta mä mietin pitkään että uskallanko kirjoittaa, mutta oon tosi iloinen että sen tein. Se postaus sai aikaan mukavaa kuhinaa kommenttiboksissa ja sain kirjoittaa itselleni tärkeästä aiheesta. Ja kuhinasta huolimatta myös eriävät mielipiteet tuotiin esille erittäin asialliseen sävyyn mikä ilahdutti mua suuresti! Jos vain aika riittäisi niin kirjottaisin mielipidepostauksia mielellään vaikka joka viikko (valitettavasti ei vain riitä).

Menneen talven lumia

ottomuruliniOtto pääsi meidän 9.2. olleen vuosipäivän kunniaksi kertomaan oman versionsa meidän tapaamisesta ja hupaisalla tyylillään sai ilmeisesti aika monet naurut aikaiseksi (ainakin kommenteista päätellen)! Kyllä nauratti muakin, mutta edelleen tahdon täsmentää että en kyllä ainakaan tunkenut kieltä kurkkuun vaan korkeintaan sivistyneesti vähän pussasin, niin kerta! Voi niitä villejä aikoja, onneksi silloin olin rohkea ja sain tuon ihanan pönttöpään napattua itselleni.

Koti vauvavalmiiksi osa 2 | Mountain Buggy Duet

IMG_6485Viimeisen kohu oli tämä vaunupostaus, kohu siitä että meille ei tule vaunukoppaa. Tämä naurattaa mua edelleen suuresti! Lähiaikoina teen postausta siitä miten vaunut ovat toimineet käytännössä mutta voin jo etukäteen sanoa että viime viikkojen päivittäisen käytön perusteella  oikein hienosti ollaan pärjätty ilman sitä koppaa ja vauvakin on ihan tyytyväisenä nukkunut joka ikisen vaunureissun turvallisesti valjaisiin kiinnitetyn makuupussin suojissa makuuasennossa.

Siinäpä kymmenen mun mieleen jäänyttä postausta! Muistatteko te näitä kirjoituksia? Onko teillä jäänyt jokin muu postaus mieleen joka on herättänyt tunteita? Onko blogi mielestänne kehittynyt parempaan vai huonompaan suuntaan kuluneen vuoden aikana? Risuja, ruusuja? Ihanaa keskiviikkoiltaa ja huomista helatorstaita kaikille♥


50 Responses to “But I'm a human not a sandwich kaksi vuotta!”

  1. hihiii sanoo:

    onko sulla tatuointi jalassa 😮 toisiksi viimisessä kuvassa näyttää ku olis!

  2. Neea sanoo:

    Voi Iina<3 Ihana postaus ja onnea taaperoikäiselle blogille! 🙂 Kohta on pois vaipoistakin, hehe.
    Harmittaa kun niin hirveesti jääny juttuja välistä tai pikalukuna pitäny töissä tauoilla vilkasta ettei oo teijän kuulumisiin ehtiny kunnolla paneutua :/ Kamalan ressaavaa ja hektistä aikaa elellään, plaah. Jospa se tästä! Olis niin ihana nähäkkin, toivottavasti päästään kesällä käymään teilläkin päin!! 🙂
    Pusuja sinne teille<3

    • Iina sanoo:

      Hahah ihana Neea!!♥ Voi miten ihana olis kyl nähdä, me tullaan taas juhannukseksi Ouluun et jos vaikka törmäiltäis ;)? Ja saa tännepäinkin tulla enemmän kuin mielellään!! KAuhesti kuulumisia vaihdeltavana puolin ja toisin! Tsemppiä kiireisiin ja ollaan yhteyksissä, ja pusuja teillekki!<3

  3. A sanoo:

    Voi ihania kuvia vuoden varrelta ❤ Ja hellanlettas kun Tiara on ollut niin pieni vielä viime syksynä/loppu kesästä ❤

  4. Ina sanoo:

    En oo ikinä kommentoinu tänne vaikka blogias oon lukennennu melkein alusta asti 🙂 sun postaukset on ehdottomasti mun lemppareita ja aina innolla odotan uutta postausta! sulla on ihana perhe ja vaikka en sua tunne niin oot ihan mahtava äiti!
    Terveisin: kaimasi :)<3

  5. Inga sanoo:

    Sun blogis on ihan huippu, annan risujen sijasta ehdottomasti ruusut! 😉 Teidän kakkosen (ja kyllä Tiarankin) synnytyskertomus, kaikki ihanat videot ja paljon muuta on jäänyt mulle mieleen, unohtamatta sitä postausta, kun sun ”ripsienpidennyshuolto” meni aivan metsään. Se oli kyllä käsittämätöntä toimintaa firmalta, puhisen vieläkin kiukusta!!!

    Itse näin lukijana näen blogisi olevan ihana, monille ajankohtaisista aiheista/postauksista koostuva ja kaikin puolin tämä huokuu onnellisuutta ja rakkautta, IHANAA! <3

    • Iina sanoo:

      Voieii mikä ihana kommentti! Kiitos ihan mielettömän paljon, ihanaa että näet mun blogin noin ihanana ja kivaa että sulle on jäänyt postauksia mieleen! ♥ Ne synnytyskertomukset on mulle ne kaikkein rakkaimmat postaukset ehdottomasti! 🙂 Ja hyi tuo ripsipidennysjupakka, oon tässä vauvainnostuksissani ehtinyt unohtamaan koko homman!

      Kiitos kiitos ja ihanaa viikonloppua♥

  6. r sanoo:

    Moi Iina. Oon seurannut sun blogia nyt jostain Tiara-raskausajoista asti ja täytyy sanoa että on ollut tosi mukavaa seurata sun kasvua äidiksi 🙂 Tarkoitan tätä siis nimenomaan positiivisena kommenttina. Tulee hyvä mieli tänne blogiin surffaillessa, kun sun postauksista ja teidän kuvista huokuu yhteinen ilo ja onni. Jännityksellä odotan minkä pienimmäinen saa nimekseen! Jatka samaan malliin 🙂

    • Iina sanoo:

      Heippa! Kiitos ihan hurjan paljon, ihana saada tuollaista palautetta ja se mulla on nimenomaan tarkoituksena että lukijoille tulis hyvä fiilis mun höpinöistä joten kiva jos oon onnistunut! :)) Ihanaa kesää sulle!

  7. Helluw sanoo:

    Aivan ihana postaus ja yksinkertaisesti maailman paras blogi! ♥ En tiiä mitä oikeesti tekisin jos tätä sun blogia ei olisi, enkä saisi teidän ihanien kuulumisia täältä lukea. Lempparipostausta sulta en osaa sanoa, koska jokaikinen postaus on aina yhtä ihana!♥ 🙂

  8. Emppu sanoo:

    Muistan hyvin nää kaikki postaukset. Oot kyllä ihan huippu, blogi-maailma ei olisi mitään ilman sua!!! 🙂 Kiitos tästä kuluneesta kahdesta vuodesta, jatka samaan malliin! Sun tekstit vaan paranee päivä päivältä!

    • Iina sanoo:

      IIk mulla tulee oikeesti tippa linssiin näistä teidän kommenteista, miten mulla voikaan olla noin ihania tyyppejä lukijoina?!♥ Kiitos ihan ylipaljon sinulle ihana, ja mahtavaa kesää!

  9. Julia sanoo:

    Tosi kiva tää postaus, ja blogi muutenkin ! 🙂 Tykkään sun tavasta kirjoittaa tänne, helppo lukea.
    Mun blogissa ois arvonta käynnissä 😉
    http://nothingbutahuman1.blogspot.fi/2013/05/arvonta.html

  10. Sannij sanoo:

    Hei miten siinä ripsijutussa kävi? 😮 Saitko mitään hyvityksiä tms? Kerro kaikki!

    • laura sanoo:

      Tätä samaa mäki oon kysynyt jo kerran mutta en vieläkään oo saanut vastausta..

    • Iina sanoo:

      Mulla jäi koko taistelu kesken kun tuo pienempi neiti tupsahti maailmaan ja sen jälkeen ei oo oikeen pyörinyt tämä ripsiasia mielen vieressäkään 😀 Mä luulen että saavutin jo tarpeeksi sillä mun postauksella kun toin asian ihmisten tietoisuuteen, enkä jaksa parin kympin perään pillittää enää vaikka edelleenkin olen sitä mieltä että ihan törkeän huonosti mua asiakkaana kohdeltiin!

  11. Jelena sanoo:

    Ihana postaus! Kiitos tästä 🙂 mieleen jäi eniten se kun kerroit pikkukakkosen odottelusta,iski silloin paha vauvakuume ja edelleen on 😀 ja kideblogien lanseerausjuhlat,oli mahtavaa päästä mukaan ja uskalsin tulla moikkaamaan vielä parkkipaikalla sen jälkeen 😀 luonnossa olet yhtä mukava ja positiivinen kuin mitä postauksista saa käsityksen 🙂 lukijana kyllä pysyn niin kauan kun kirjoitat! 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos, kiva että tykkäsit :)! Ja musta oli ihanaa että uskalsit tulla moikkaan mua vielä siinä parkkipaikalla, muistan sut kyllä! Siellä parkkiksella oli vaan ihan pirun kylmä! 😀 Kiitos ihan hurjan paljon ja mukavalta ja ihanalta tyypiltä vaikutit sinäkin :)!! Ihanaa kesää sulle<3

  12. Teekuppi sanoo:

    Olen kyllä samaa mieltä muiden kommentoineiden kanssa. Olet tuonut niin paljon iloa meidän lukijoiden päivään jakamalla omaa iloa ja onneasi.
    Tästä blogista oikein hehkuu se positiivisuus ja onnellisuus, joka on teillä on siellä läsnä.

    Ihanaisia ja aurinkoisia päiviä teidän koko perheelle! 🙂

  13. Petra sanoo:

    tykkään aina hirmusesti lukea kaikkia synnytyskertomuksia, mutta pakko sanoa, että tuo oton tekemä kertomus teidän ensitapaamisesta oli ihan huippu! 😀 Ja voi miten kauniisti hän sinusta siinä kertoikaan :’)

  14. Umpsit sanoo:

    Onnea kahdenvuoden iästä!! 🙂 Mukava seurata teidän elämää täältä. 🙂

  15. st. brigitten sanoo:

    Oon ollut koko blogivuoden mukana lukijakaartissa! 🙂 Itseasiassa luin jonkin verran blogiasi jo Tiaran odotusaikana, mutta en kokenut sitä silloin omakseni. Kun myöhemmin tulin mukaan, olit muuttunut positiivisella tavalla (tai ainakin blogissa näkyi muutos) ja jäin aivan koukkuun 🙂 Sellaista mun on pitänyt kysyä, että oon lukenut monia kommentteja kuinka porukka on seuraillut sua aikoinaan galleriassa, niin olitko ns. galleriajulkkis (oi niitä aikoja:D) vai mistä sut tiedettiin? 🙂

    • Iina sanoo:

      Kiva kuulla että nykyään blogi kolahtaa enemmän ja muutoksen huomaa, mä kovasti toivonkin kehittyneeni blogin alkuajoista :D! Kiitos ihan hurjan paljon!♥

      Ja tuosta Irc-galleriasta, tuntuisi tosi tyhmältä sanoa itse olleensa galleriajulkkis :D! Mut kyllä mä ilmeisesti jonkinverran tunnettu olin siellä kun moni mut niiltä ajoilta muistaa 😀

      Aurinkoisia päiviä sulle!

  16. Saara sanoo:

    Sun blogi on kaikista blogeista mun lemppareista lempparein! 🙂 Ja koko ajan vaan paranee!
    On jotenkin ihanan lohdullista kaikkien päivittäisten pelottavien ja surullisten uutisten keskellä lukea teidän ihanasta, onnellisesta elämästä. Tulee sellainen olo, että tälläkin yhteiskunnalla on vielä toivoa, jos on yhtään niin ihania ihmisiä, kuin sinä, kasvattamassa tämän maan lapsia. <3 Kiitos siitä! Juuri tällaista haluaisin omankin elämäni olevan sitten joskus, kun vauva- ja pikkulapsiaika koittaa!

    Jatka samaa rataa Iina!

    • Iina sanoo:

      Voi ei miten upea, ihana ja kannustava kommentti! Kiitos niin paljon♥ Mä en kyllä voi käsittää että oon saanut noin ihania lukijoita mun blogille, te teette bloggaamisesta ihan parasta :)! Miten kauniisti sanoitkaan! Mä toivon sulle kaikkea hyvää ja hurjasti onnea elämään, kiitos vielä ja ihanan aurinkoista kesää sinulle! 🙂

  17. odottaja sanoo:

    tää ei nyt tähän liity, mut mitä vaatekokoo käytätte pikkusella? ootteko joutunu jo vaihtaan isompaan vai vieläkö menee ne samat kun syntyessä? mä en oo ostanu kun yhden 50cm vaatteen ja loput 56cm ja sit satunnaisesti jotain isompia, jos on ollu älysöpöjä ja ei oo ollu pienempää:D oon ajatellu, että kyllä se kasvaa! mietin vaan, että pitäiskö niitä 50cm (ja jopa pienempiäkin) ostella vähän enemmän..

    • Iina sanoo:

      Vielä menee 50cm vaatteet kun tuo neiti on niin ruipelo<3 😀 Mut 56cm vaatteetkaan ei oo enää yli-isoja eli niitäkin voi jo käyttää 🙂 Mä suosittelen hankkimaan muutaman 50cm vaatteen kyllä, koska normikokoinen vastasyntynyt kyllä hukkuu noihin 56-koon vaatteisiin! Paitsi jos sulla on tiedossa et on tulossa isompikokoinen vauva 😀 Mä oon nii hamsteri et mulla on joka koossa kunnon varasto, mut oikeesti silläkin pärjää et on ees 3 bodya/3 housut/3 yökkäriä/3 paria minisukkia koossa 50 niin on yhdet päällä/yhdet pesussa/ yhdet kuivumassa :)! Ihanaa odotusaikaa sulle!

  18. Veronika sanoo:

    Onnea blogista! Itse olen seurannut sua siitä asti kun Tiaraa odotit ja tein ensimmäisiä postauksia ja joka ikisen postaksen oon lukenut ja videot katsonut, vieläpä moneen kertaan. Vuosi vuodelta blogisi muuttuu vaan paremmaksi ja on aivan ehdoton ykkönen blogilistalla, muita en juuri luekaan! 😀 Kiva että postaat nykyään usein, sun juttuja on niin kiva lukea!

    ps. Joskus näin sun äidin ja Mörkön Oulussa kun asuttiin vielä silloin aika lähekkäin (siis en tiedä tarkalleen missä kohti hän asuu mutta alueen joo 🙂 ) ja sun äiti näyttää tosi ihanalta ja kiltiltä 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon, ihanaa että olet pysynyt matkassa noin pitkään ja pidät siitä suunnasta johon blogi on kehittynyt! ♥♥ 🙂

      Mun äiti on kyllä aivan ihana, hauska että oot häneen törmännyt :)! Ihanaa kesänodotusta sinne Pohjoiseen :)!

  19. Veronika sanoo:

    Siis teit* pieni kirjoitusvirhe eksyi 😀

  20. karo sanoo:

    noi ei toimi noi kaikki linkit jos niiden olis tarkotus postauksiin mennä? 😮 menee noihin kuviin!
    mutta ootte kyllä niin ihania kaikki:) ja videot on huippuja!
    oon näyttäny mm. äitilleni ja vaikka kelle sen videon missä tipa laskee suomeks ja ruotsiks ku se on niin söpö!:DD

    • Iina sanoo:

      Kiitos kun sanoit, täytyy korjata asia! Mä en tiedä miten tää wordpress on taas onnistunut sössimään mun hienot jutut :DD Kiitos ihan hirmuisen paljon ja ihanaa että sä tykkäät! Mukavaa kesän odotusta!♥

  21. minnis sanoo:

    Toi Tipa on kyllä niin ihanan suloinen 😀 Ihana naurava pieni<3 en malta odottaa sitä kuinka suloiselta teidän pienempi neiti tulee näyttämään<3 Vielä kun hän on niin vauvan näköinen, mutta myös niin suloinen 😀

    Muistan kun löysin tän blogin ja aloin heti seurailemaan tätä, vaikka et montaa postausta ollut ehtinyt kirjoittaakkaan! Nyt siitä on jo 2 VUOTTA! Kylläpäs aika menee nopeesti 😀

    • Iina sanoo:

      Ne on molemmat kyllä niin ihania lapsia että en voi uskoa ees miten onnekkaita ollaan kun ollaan heidät saatu<3 Ja mäkin odotan innolla että minkä näköinen pienemmästä neidistä tuleekaan kun vauvamaisuus vähenee (vaikka samaan aikaan en tahdo että hän koskaan kasvaa isoksi) :DD

      Ihanaa että oot noin kauan jaksanut jo seurailla mun höpinöitä, kiitos että oot pysynyt mukana :)!! Ja joo, aika menee ihan liian nopsaa! Mukavaa kesää sulle♥

  22. Linkku sanoo:

    Muistan nuo kaikki postaukset! Voi että 🙂 ja tuo Oton kertomus jaksaa viihdyttää vieläkin 😀 ”tunkea kieli kurkkuun” XD

  23. Nimetön sanoo:

    MIten multa on jäänyt kokonaan tuo synnytyskertomus väliin, vaikka ihan säännöllisesti olen lukenut mahtavaa blogiasi! Mitämitämitä, mistä sen löytää? 😮

  24. Minka sanoo:

    Minäkin muistan kaikki nuo postaukset. Muistan vieläkin, ku vuosi sitten talvella eksyin sun blogiin ja postaus oli tämä: http://kideblogi.fi/butimahumannotasandwich/2012/01/22/viikonlopun-kuulumisia-ja-vaalijannaysta/ Siis ensin pisti silmään Otto, kun on ulkonäöltään ihan mun serkun näköinen. Sitten ku rupesin lukemaan tekstiä, niin rupesi mielenkiinto heräämään. Aluksi olin pari viikkoa vain satunnainen vierailija, mutta kyllä sitten pomppasit mun lukulistalle, kun jaksoit niin mukavasti vastata kommentteihinkin. Ja vielä niin, että tuntui, kuin erikseen henkilökohtaisesti vastaisit juuri minulle. Harva blogin pitäjä osaa niin mukavasti kirjoittaa ja blogisi henkikin parani vaan koko ajan . Ehkäpä myös sekin kiinnosti, kun Tiara ja Ariel on syntynyt samana vuonna. Todella mukava, että jaksat kiireittesi keskellä kirjoitella pitkiä ja mukavia turinoita ja tulet samalla pitäneeksi myös itsellesi pienimuotoista päiväkirjaa tai niin ainakin on omalla kohdalla 🙂
    Olemme niin eri maailmoista, mutta kuitenkin molemmat kahden lapsen äitejä, joilla on hyvä mies eli saan seurata täältä ruudun toiselta puolelta ”Suurkaupunkilaisen” perhe-elämää.
    Myös mieheni on sen verta mukana, että kertoilen aina välillä:”Se sandwichblogi-tyyppi oli tehnyt sitä ja tätä” Kun kerta Henri ei muista sitä Iina-nimeä.
    Onnea 3 blogivuoden alkuun 🙂

    • Iina sanoo:

      Kiva että muistat ja oikeasti tosi ihana että muistat ensimmäisen postauksenkin jonka luit mun blogista, aww! Kiitos ihan mielettömän paljon! Nyt kun mainitsit tuosta serkkusi yhdennäköisyydestä Oton kanssa niin mäkin muistan sen sun kommentin ihan elävästi! 🙂

      Mulle te lukijat ootte oikeasti tän bloggaamisen suola ja sokeri, siksi mä haluan ehdottomasti vastata jokaiselle erikseen :)! Ja onhan se tosiaan myös kivaa että tässä samalla tulee pitäneeksi itselleen päiväkirjaa, täältä blogista löytää kaiken mikä muuten saattaisi lasten ensimmäisiltä vuosilta unohtua!

      Musta on tosi kiva että jaksat aina tulla kommentoimaan ja kertomaan näkemyksiä, ja tosiaan vaikka ollaankin erilaisia niin myös tosi samanlaisia ja onhan se tullut ilmi että monissa asioissa ollaan samaa mieltäkin :)! Ihana että sun mieskin on hengessä mukana :D!

      Mahtavaa viikonloppua teille ja kiitos kiitos ihanasta kommentista!♥

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.