Mulle on nyt tässä pitkin syksyä, aina silloin tällöin tiputellen tullut kommenttia siitä että blogi on muuttunut. Suurin osa muutosta kommentoineista ovat olleet tyytyväisiä mutta toki aina muutoksen tiellä tulee niitä soraääniäkin, kaikkia kun ei voi miellyttää. Mä ajattelin ottaa kantaa nyt näissä kommenteissa puhututtaneisiin asioihin ja tarkastella ihan sellaista faktapohjaista tietoa siitä että miten mun blogi ja blogit ovatkaan muuttuneet tässä kahden ja puolen vuoden aikana.

Yksi eniten kommentoituja asioita on postaustahti. Mulla näkyy tuossa sivupalkissa jokaisen arkistokuukauden perässä suluissa kuukauden aikana kirjoitettujen postausten määrä ja kuten siitä voi katsoa, on postauksia enimmillään ilmestynyt jopa 25 yhden kuukauden aikana (lokakuussa 2011), kun taas vähimmillään niitä olen kirjoittanut vain 9 viime vuoden lokakuussa. Viime vuoden lokakuussa mä kärsin alkuraskauden pahoinvoinneista ja olin keskellä kauheaa muuttohärdelliä, muistan ikuisesti kuinka raskaalta edes blogin ajattelu tuntui silloin niillä tonnin painoisilla silmäpusseilla ja jatkuvalla kuvotuksen tunteella jota säesti mukava sahalaitakuvio silmäkulmassa migreenipäänsäryn kera. Ei ollut kivaa se, mutta onneksi en kadottanut teitä kaikkia lukijoita vaikka niin harvasanainen silloin olinkin.

Yleisesti ottaen postaustahti on pysynyt aika samana näiden vuosien aikana, yleensä hiukan yli tai hiukan alle 20:ssä postauksessa per kuukausi. Heinäkuussa aloin kuitenkin kirjoittaa hääblogia, jonne olen kirjoitellut nyt myös joka kuukausi, tosin harvakseltaan mutta kirjoitellut kuitenkin! Jos hääblogin ja normiblogin postaukset lasketaan yhteen, olen viime kuukausien aikana kirjoitellut keskimäärin n. 25 postausta kuukaudessa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Eli koen petranneeni hurjasti, sensijaan että hääblogin postaukset olisivat syöneet postaustahtia täältä on postauksia ilmestynyt useammin kuin koskaan ennen, kuukaudessa on ollut ainoastaan muutama postaamaton päivä.

Toinen kommentoitu asia, on ollut se että kirjoitan nykyään vähemmän sellaisia höpötyspostauksia vailla punaista lankaa, kuin ennen. Mä koen portaalibloggaajana ja lukijakuntaa reilusti kuluneen vuoden aikana kasvattaneena bloggaajana, että olen vastuussa siitä että tuotan tasaisen laadukasta sisältöä blogissani. Satunnaiset höpötyspostaukset ovat mun mielestä erittäin ok ja mukavia toteuttaa, mutta fakta on kuitenkin se että niitä kommentoidaan paljon vähemmän kuin esimerkiksi mielipide- tai ostospostauksia.

Tästä olen päätellyt (kuten varmaan on loogista) että niitä ei niin usein kaivata, sillä teidän antamanne palaute on mulle se mittari mistä mun jutuissa tykätään ja mistä ei. Eli nyt hyvät ihmiset: Kun blogissa on jotain sellaista, mikä kolahtaa ja mitä haluatte lisää: KERTOKAA siitä! Miten muuten me bloggaajat voisimme tietää mistä te tykkäätte? Osasyy sellaisen päättömän löpinän vähenemiseen löytyy myös muusta sosiaalisesta mediasta, ja sen käytön lisääntymisestä.

Kuten kirjoittelinkin jo vähän aikaa sitten rustaamassani artikkelissa bloggaamisesta, on sosiaalinen media nykyään tärkeä osa blogikuvioita ja levittäytyminen eri medioihin tärkeä väline bloggaajalle nostaa itseään esille ja saada jalansijaa blogimaailmassa. Suuri osa meidän ihan tavallisesta arjesta löytyy nykyään Instagramista hupsuina tilannekuvina ja Tipan parhaat letkautukset jaan tuoreeltaan blogin FB-sivuilla. FB-sivu on myös keino teille lukijoille vaikuttaa, siellä voin kysyä reaaliajassa mielipidettä postausideasta, hääkutsun värisävystä tai vaikka lauantaiaamun leivontavinkkejä.

Blogin FB-sivut ovat kasvaneet hurjaa tahtia, kuten Instagramin seuraajamäärätkin ja tästä olen todella iloinen! Mä oikeasti suosittelen teitä jotka sillisalaattia ikävöitte tutustumaan näihin kahteen palveluun meidän osaltamme, niin huomaatte että ei se sillisalaatti ole mihinkään kadonnut, se vain on muuttanut muotoaan ja tulee nykyään normaalien postausten bonuksena pienissä osissa pitkin päivää: Herätyksenä loistavan graafisen suunnittelijan etsintäkuulutus, aamupäivällä kuva Zeldasta nukkumassa lattialla tyytyväisenä, lounasaikaan Tiaran järjestämät teekutsut Angry Birdin kanssa – illalla #selfie hissin peilistä napattuna kauppareissulla ja ennen nukkumaanmenoa Tiaran heittämä huvittava sutkautus nukusista.

Muutos ei ole paha mörkö jota pitää inhota, vaan uusi mahdollisuus johon kannattaa tarttua. Omasta mielestäni blogi on nyt selkeämpi ja helppolukuisempi kuin aiemmin. Postauksilla on selkeät aiheet, lukuunottamatta juurikin niitä osan kaipaamia kuulumispostauksia. Pystyn myös tarjoamaan teille lukijoille enemmän upeita juttuja kuin koskaan ennen. Se toinen paha mörkö joka joitakin kiukuttaa muutoksen lisäksi ovat ne yhteistyöt. Yhteistyöt jotka ovat niin raivostuttavia, mutta jotka ilahduttavat kovasti silloin kun blogiin sattuu arvonta tai kilpailu.

Mun mielestä on aivan ihanaa, että nykyään saan mahdollisuuksia järjestää mitä erilaisempia ja huikeampia arvontoja teille. Mun lukijoiden joukossa on niiiin mahtavia ihmisiä että soisin teidän kaikkien voittavan jotain ihanaa! Mun mielestä se on kuitenkin epäreilu ajatus, että bloggaajan tekemät yhteistyöt ovat hyväksyttyjä vain jos ne sisältävät lukijoille mahdollisuuden voittaa jotakin. Mun blogi on kuitenkin ensisijaisesti paikka kirjoituksille, paikka jossa jaan meidän elämän lisäksi myös tietoa uutuuksista, eikä mikään arvonta-automaatti. Tietoa jakaakseni saan usein testiin tavaraa, jonka tuon blogissa tietoa pohjustaakseni esille, ja se ei mun mielestä ole mitenkään väärin vaan tärkeää nimenomaan sen kannalta että voin kertoa uutuustuotteista niitä omakohtaisia kokemuksia.

Kaikkia eivät varmasti kiinnosta lastenvaatteet, mutta sanokaapa aivan rehellisesti että jos teillä olisi mahdollisuus testata ja esitellä lempi vaatemerkkinne vaatteita niin jättäisittekö sen käyttämättä? Niinpä. Toisia ei kiinnosta hääjutut ollenkaan, siksi perustin häitä varten oman bloginsa, koska häät poikkeavat blogin normaaleista totutuista aihepiireistä jo niin paljon että ajattelin erillisen hääblogin olevan paras vaihtoehto. Kolmas kaipaa blogiini meikkijuttuja ja neljättä harmittaa kun kirjoitan lapsista niin vähän nykyisin. Blogissani on selkeästikin jokaiselle jotain, mutta jokainen myös kaipaa jotain – koska kaikki me olemme erilaisia ja tykkäämme erilaisista jutuista. Siksi tulenkin jatkamaan edelleen juuri sillä omalla linjallani.

Kirjoitan aiheista jotka itsestäni tuntuvat hyvältä, teitä kuunnellen ja toiveitanne toteuttaen, mutta kuitenkin omaa visiotani noudattaen. Aina kun kumartaa yhteen suuntaan niin tulee pyllistettyä toiseen, mutta onneksi suurinosa teistä taitaa kuitenkin edelleen tykätä näistä meidän löpinöistä vai olenko väärässä?

Loppuun haluan vielä korostaa, että puhukaa, kommentoikaa, tykätkää, seuratkaa, osallistukaa. Mitä enemmän te olette aktiivisia, sitä lukijaystävällisempää blogia mulla on mahdollisuus pitää!

Nyt me suunnataan shoppailemaan koko perhe ja katsomaan jos saatais metsästettyä edes sukat tytöille Popin Cirkus-mallistosta jos muut on jo menneet kun ollaan näin myöhään liikkeellä. Mahtavaa  lauantaipäivää kaikille♥

Lukijoiden toiveesta Otto kuvasi videolle kun Ellen Jokikunnas haastatteli mua I Love Me -messuilla Lumoavan messuosastolla. Mua jännitti kauheasti vaikka Ellen olikin tosi mukava (kuten myös koko Lumoavan porukka, oli ihana nähdä!) mutta mun mielestä haastattelu sujui silti yllättävänkin kivasti. Ääni ei edes tärissyt enkä tainnut punastuakaan vaikka ylä-asteella yleisön edessä puhuminen ilman punastumista olisi ollut täysi mahdottomuus! Vähän on tainnut blogiura ja satojen uusien ihmisten kohtaaminen tuoda lisää itsevarmuutta, ihanaa.

Videolla kerron meidän häistä, tästä blogista sekä vähän meidän tulevista sormuksistakin. Messuilla pääsin itseasiassa juttelemaan meidän tulevien sormusten suunnittelijan Heikki Hartikaisen kanssa, sekä hääblogissani arvottujen Paratiisi -korujen suunnittelijan Carina Blomqvistin kanssa. Oli ihan mieletöntä jutella ja saada nimille korujen takana kasvot. Upeaa suunnittelutyötä, en voi muuta kuin kehua!

Kiitos vielä Lumoavalle mahdollisuudesta haastatteluun, mä oon vieläkin ihan pyörällä päästäni että sain oikeasti olla haastateltavana ja mun lukijoita oli jopa katsomassa sitä!

Tämä postaus on hengannut pari viikkoa mulla luonnoksissa kun yhtenä yönä kerkesin tekemään jotain todella harvinaista eli kirjoittamaan kaksi postausta putkeen ja sitten tietenkin unohdin koko postauksen olemassaolon, tyypillistä! Mutta tässä tämä nyt on, meikkipostaus jota on useaan otteeseen toivottukin ja päätin sen tehdä nyt kun sitä tosiaan on niin usein pyydetty, vaikka toivepostausjonossa on muitakin paljon toivottuja postauksia jotka ovat olleet siellä jo pidemmän aikaa. Mä selasin vanhoja postauksiani ja oon viimeksi tehnyt arkimeikkipostauksen kevättalvella, joten nyt ajattelin tehdä vaihtelun vuoksi juhlameikkipostauksen. Mun juhlameikkityyli on muuttunut aika reippaasti teinivuosilta ja nykyään se on aika hillitty, vaikka silmiin panostan edelleen.

Tämä ei ole meikkitutoriaali, enkä kehoita ketään meikkaamaan juuri näin. Tämä on vain postaus siitä miten minä meikkaan itseni. Mä oon  22 vuoden ikään mennessä käynyt aika monta meikkityyliä läpi ja nykyään olen tismalleen tasan tyytyväinen juuri näin, joten neuvoja en kaipaa (tämän ilmoitan siksi että näihin meikkipostauksiin yleensä tuppaa tulemaan niitä ystävällisiä vinkkejä miten kannattaisi tehdä sitä, tätä ja tuota) kun teen kuitenkin sillä tavalla kuin itse tykkään. Makuja on monia, tämä on mun!

Lähtötilanne naama peruslukemilla, silmäjätesäkit roikkuvat leuassa asti ja ihon sävy on epätasainen. Huomaatteko muuten mitä niinkin yksinkertainen asia kuin hymy tekee kasvoille, siinä hammasharja-postauksessa mä hymyilen meikittömillä kasvoilla ja ainakin omaan silmääni näytän ihan suhteellisen ok:lta, mutta sitten taas tässä kuvassa jossa yritän olla mahdollisimman neutraali koen näyttäväni samoissa varusteissa tosi väsähtäneeltä, harmaalta ja tylsältä. Hymy oikeasti kaunistaa!

Meikkipohjaan käytän vaihtelevia tuotteita kausittain, mutta tuo keskimmäisenä näkyvä Lorealin True Match Minerals -meikkipuuteri on ja pysyy. Se on mun kestosuosikki jo vuodesta 2007 asti ja se ei petä koskaan. Riittoisaa, sopivan hintaista ja aina hyvännäköisenä pysyvää, eikä tuki ihohuokosia. Silmänalusten ja muiden ihon pienten virheiden häivytykseen käytän tarpeen vaatiessa joko Vichyn BB-voidetta jota mulla on kahdessa eri sävyssä tai sitten Diorin uudistunutta Forever -meikkivoidetta, joka peittää ja pysyy huippuhyvin. Kuvassa mulla on Vichyn BB-voidetta silmänalusissa ja siinä päällä Lorealin mineraalimeikkipuuteria.

Lumenen poskipuna-aurinkopuuterikombo on kätevä kun meikkipussissa on vähän tilaa ja tykkään sen sävyistä. Mä oon vaalentanut kulmakarvojani todella todella paljon teinivuosilta ja niiltä ajoilta kun mun hiukset olivat vielä tummat, mutta edelleen vahvat kulmat miellyttää mua. Nykyisin kuitenkin pyrin lähinnä täyttämään hassut aukot ja korostamaan kulmien muotoa kynällä, mun omat kulmakarvat on saaneet pysyvästi tummemman värin ja ne erottuvat nykyisin myös ilman meikkiä, toisin kuin vielä muutama vuosi sitten. Kulmakynänä toimii mahtava H&M:n kulmakynä, sekin pitkäaikainen suosikki!

Silmämeikki on se joka tuo kasvoille ilmeen ja siihen tykkään panostaa. Mulla ei ole enää ripsienpidennyksiä ja omat ripseni ovat niin ohuet ja suorat, että tekoripset ovat oiva valinta näyttävään katseeseen. Mä oon kokeillut vaikka mitä tekoripsiä kalliista superhalpohin mutta aina vaan palaan toteamaan että H&M:n ripset ovat mulle parhaat ja niitä osaan käyttää parhaiten, ne vaan sopivat mun silmille. Tekoripsien lisäksi käytän Lorealin Smoky Eyes -luomivärejä ja Rimmelin ripsaria.

Tässä vielä valmis meikki ja hiuksetkin ojennuksessa, eivätkä sotkuisella hätäponnarilla! Tällaisessa lookissa tunnen oloni kaikkein kotoisimmaksi koska tämä ei pahemmin poikkea arkimeikistäni, muutenkuin että luomiväriä on ehkä himpun verran enemmän. Tekoripset ovat maailman helpoin tapa tuoda näyttävyyttä katseeseen ja mä oon niin tottunut niiden käyttöön että siinä ei mene kuin pari minuuttia kun lisään ne. Nuo aiemmin mainitsemani H&M:n ripset ovat juuri sopivan näyttävät, mutta kuitenkin tarpeeksi luonnolliset ja ne saa hyvin sulautumaan katseeseen ripsarin avulla.

Mulla kestää tällaisen meikin tekemisessä ehkä 10-15 minuuttia, riippuen siitä saanko meikata rauhassa vai en. Yleensä meikkaan silloin kun Zelda on nukkumassa ja Tiara ”meikkaa mun kanssa eli huiskii meikkisudilla itseään ja ihailee omia ”meikkejään” eli tyhjiä meikkipurkkeja joita olen hänelle lahjoittanut. Meikkaamisesta tulee mulle hyvä fiilis ja meikkaan melkein joka päivä riippumatta siitä liikunko kotoa mihinkään vai en, se vaan on mun juttu!

Millaisia meikkaajia te olette? Mikä on teidän luottomeikkituotteenne?

Eilen me päätettiin Oton kanssa nauttia kerrankin ”kahden kesken” ulkoilmasta, pakattiin neidit toppapuvuissaan päikkäriaikaan vaunuihin ja tehtiin melkein kymmenen kilsan lenkki lähimaastossa. Kierrettiin ensin koko lähimetsä ympäri ja sitten käveltiin rantabulevardia pitkin ja kierrettiin vielä kaupan kautta kotiin. Pisin lenkki mitä hetkeen on tullut tehtyä, mutta teki kyllä niin hyvää. Eilen oli vielä niin mielettömän upea päiväkin että ei olisi parempaa ulkoilusäätä voinut toivoa. Tytöt nukkuivat koko lenkin ajan ja Tiara heräsi parisataa metriä ennen kotia kävelemään.

On onni asua näin ihanassa paikassa, missä ihana metsä luontopolkuineen ja moderni ranta bulevardeineen ovat ihan vieri vieressä ja kumpaankin on alle viiden minuutin kävelymatka. Metsässä on helppo unohtaa olevansa Helsingissä ja metsäreitin kruunaa ihana maatila jonka hevosia meidän on pakko viedä tytötkin katsomaan, Tipa varmaan ratkeaisi liitoksistaan kun näkisi ihanat, uljaat hevoset.

Illalla pidettiin tyttöjen kanssa leikkimaratoni lastenhuoneen lattialla ja rakennettiin legoilla oikein iso prinsessalinna. Zelda viihtyi duplo-kirahvia imeskellen ja Tiaralla oli hauskaa kun tehtiin korkeita torneja linnaan. Duploleikit vaihtuivat jossain vaiheessa junarataleikeiksi ja täytyy kyllä sanoa että ollaan oltu Brion junarataan enemmän kuin tyytyväisiä, se oli ihan loistava synttärilahja! Tiara on oppinut hienosti itsekin rakentamaan mitä mielikuvituksellisempia ratoja ja tykkää kovasti junastaan joka kulkee patterilla itsestään.

Mulla ei koskaan ollut pienenä junarataa niin nautin kovasti kun nyt pääsen rakentelemaan niitä ja on ihanaa kun voi kartuttaa junakokoelmaa ja ostaa erilaisia hauskoja lisäosia. Duploja mulla sen sijaan oli paljonkin ja kunhan mennään Ouluun taas joku kaunis päivä niin mun täytyy kyllä etsiä äidin varasto läpi ja kaivaa omat Duplot sieltä ja tuoda ne tytöille! Lelujutuista mulla tuli mieleen että minkä ikäiselle te olette ostaneet barbeja/muita barbien tyylisiä nukkeja? Tiara on jonkinverran osoittanut kiinnostusta barbeihin kauppareissuilla mutta mietin että saako tuon ikäinen niistä vielä iloa? Pukinkonttiin olen siis barbeja miettinyt.  Vai leikkivätkö nykyajan lapset enää barbeilla? Itse ainakin mieluummin ostaisin barbeja kuin jotain Bratzeja tai muita isopäisiä pissisnukkeja, toivottavasti Tiara ei koskaan halua niitä (mutta toiveajatteluksi varmaan jää).

Sellaista löpinää tällä kertaa! Sain vihdoin arvottua Oral B-arvonnan voittajat ja voittajiksi valikoituivat tällaiset kommentit:

Onnea voittajille! Laitan teille UV ja Pilvi sähköpostia pian niin saadaan harjat oikeaan osoitteeseen. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, teitä oli ihan huikean jättisuuri määrä, 552 ”hyväksyttyä” kommenttia jotka laitettiin ennen arvonnan päättymistä, wau! Ja kiitos kaikille jotka kehuitte mun meikitöntä aamunaamaa, tulipa kyllä hyvä mieli teidän sanoista♥

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja jos ei Oral B-arvonnassa arpaonni suosinut niin käykää osallistumassa Lamaze-arvontaan joka on käynnissä tälläkin hetkellä!

Toissa viikon lauantaina osallistuttiin siis Stilissiman järjestämään upeaan Suomen ensimmäiseen hääjuoksuun Oton kanssa ja ihan ensimmäisenä täytyy sanoa että oli aivan huikean hauska kokemus! Mä olenkin täällä useampaan otteeseen hääjuoksusta jo kertoillut eli kilpailun eukonkantoteema  on varmasti kaikille tuttu. Kilpailu sujui meiltä paremmin kuin osasin ikinä odottaa, tai no rehellisesti sanottuna en odottanut mitään. Meillä ei ole eukonkannosta pienintäkään kokemusta ja vastassa oli jopa ammattijuoksijoita! Mutta ilmeisesti meidän tekniikka oli ihan tarpeeksi kunnossa, olimme nimittäin oman juoksuerämme nopeimmat mikä oli mun mielestä aivan mahtavaa!

Me ei lähdetty tavoittelemaan edes kilpailun voittoa, haluttiin vaan olla mukana tässä tapahtumassa ja tehdä jotain hauskaa yhdessä että saadaan hääalbumiin jotain vähän erilaistakin muisteltavaa kuin yleensä. Kilpailu oli juuri sitä! Me naurettiin ihan kippurassa kun suunniteltiin kilpailutekniikkaa ja meidän asuja ja lopulta päädyttiin hankkimaan mulle kirppikseltä ystäväni Parisin avustuksella mahdollisimman pottamainen lasten laskettelukypärä ja siihen kaveriksi mulla oli omat ikivanhat keijusiivet ja taikasauva jonka lainasin Tiaralta.

Kuva: Janne Miettinen

Saatiin ihan hyvät tyylipisteetkin, vaikka monella parilla oli kyllä tyyli vielä reippaasti paremmin hallussa kuin meillä! Tosi mahtavia kisakumppaneita olimme saaneet eikä ollenkaan hävettänyt hävitä ammattijuoksijoille nopeudessa ja sirkustaiteilijoille tyylipisteissä. Vitsit, harmi kun ollaan tuleva aviopari vain kerran, muuten voitaisiin osallistua hääjuoksulle vaikka joka vuosi!

Palkinnot arvottiin ja onnetar oli oikein suopealla tuulella meitä kohtaan tällä kertaa, me voitettiin nimittäin Junior Suite Bestwestern Hotelli Katajanokalta eli Katajanokan vankilahotellista meille hääyöksi. Ihan huippupalkinto, meillä ei nimittäin vielä ollutkaan hääyöksi hotellia varattuna! Nyt on siis hääyön suunnitelmat kunnossa ja skumppa-aamiainen vielä kirsikaksi kakun päälle, taas yksi rasti to do -listaan!

Oli ihan mahtavaa että teitä lukijoitakin oli meitä katsomassa ja kannustamassa, upeaa että pääsitte paikalle ja näitte meidän juoksun! Kiitos vielä kaikille kilpakumppaneille, paikallaolleille ja erityiskiitos Stilissiman ihanalle Hannalle♥