Marraskuun viimeinen

30.11.2013

Moi! Me ollaan vietetty perheen ensimmäistä yhteistä vapaata lauantaita seitsemään viikkoon tänään, ja eipä olla selvitty tästä(kään) päivästä ilman kommelluksia. Me suunnattiin Tiaran kummitätsyn Nonan syntymäpäiville tänään ja yksinkertainen puolen tunnin bussimatka yhdellä vaihdolla muuttuikin seikkailuksi ympäri Helsinkiä, mutta lopulta päästiin kauhean mutkan kautta viimein perille! Nonalla oli pöytä täynnä herkkuja ja ihana Romeo -villakoira joka varasti meidän tyttöjen sydämen valloittavalla punaisella rusetillaan.

Valaistus oli yllättäen aika surkea siinä vaiheessa kun oltiin perille kun alunperin sovitun kello 13:n sijaan me oltiin perillä puoli neljän maissa, joten kuvasaldo jäi järin tärähtäneeksi ja suoraansanoen surkeaksi, mutta onneksi tämä postaus ei silti jää kuvattomaksi sillä mulla on ostoksia ja ulkoilukuvia näytettäväksi! Kuten kerroinkin torstai-iltana, niin me vietettiin silloin oikein turboshoppailupäivä ja saatiin varmaan kolmasosa joululahjoista jo ostettua, ihanaa! Ostettiin me vähän sellaistakin jota ei tarvitse kääriä pakettiin, ja osan niistä esittelen tässä postauksessa, mutta ensin niitä ulkoilukuvia!

IMG_0538 IMG_0540 IMG_0552 IMG_0558Eilen vietettiin ihan tavallista perjantaipäivää kotosalla ja suunnattiin superkylmästä tuulesta huolimatta pihalle leikkimään. Tiara oli onnessaan päästessään hiekkalaatikolle kaivelemaan ja järjestelemään kiviä ja lehtiä kasoihin. Zelda taas hihkui riemusta päästessään keinumaan ja nukahti sen jälkeen salamana päiväunille vaunuihin. Ei tehty eilen mitään sen erikoisempaa kun ollaan muuten oltu koko viikko menossa ja se teki kyllä tosi hyvää. Illalla katsottiin Oton kanssa jopa kolme jaksoa Breaking Badia ja täytyy sanoa että teki ihan hitsin hyvää vaan makoilla peiton alla sohvalla, mussuttaa itsetehtyä päärynäpiirakkaa ja heittää aivot narikkaan.

asuuuu2IMG_0662x IMG_0673xIMG_0666xRIP DIET college Sheinside / Kaulakoru Gina Tricot / Farkut Dr Denim / Kengät ZARA

asuuuuuTakki Sheinside / Paita BIKBOK / Hame Gina Tricot / Sukkahousut H&M / Kengät ZARA

Blogini uusi yhteistyökumppani Sheinside lähetti minulle tuon collegen ja takin jotka sain valita itse heidän valikoimistaan. Mä ihastuin tuohon RIP DIET -collegeen nähtyäni sen Ellie Gouldingin päällä jossain kuvassa ja en epäröinyt hetkeäkään valitsisinko tuota vai en! Se on luonnossa vielä ihanampi kuin kuvissa ja cupcaket näyttävät tosi herkuilta oikeastikin. Lisäksi valitsin tuon ihanan tikatun mustan tekonahkabomberin, joka on oikeasti jopa suht lämmin! Käytin sitä tänään matkatessamme Nonan synttäreille ja yllätyin siitä miten paljon tavallista lyhyttä nahkatakkia lämpimämpi se oli, vaikka ei siinä kuitenkaan käsittääkseni ole ainakaan mitään kunnon toppausta.

Mä vähän etukäteen jännitin että milloinkohan nuo Sheinsiden vaatteet saapuvat perille vai saapuvatko ollenkaan, mutta varauduttuani kuukauden toimitusaikaan olin positiivisesti yllättynyt kun paketti oli vajaassa kolmessa viikossa haettavissa lähipostista. Eli ainakin tällä kokemuksella uskaltaisin tilata sieltä vaatteita! Alimman kuvan musta hame on myös uusi, ostin sen torstaina Gina Tricotista ja se on tosi ihana, sellainen vähän kiiltäväpintainen.

IMG_0685Torstain shoppailureissulla mukaan tarttui myös tonttulakit neideille ja tämä maailman söpöin mekko Tiaralle Lindexistä! Mä ihastuin tuohon heti kun näin sen ja Tiara ilmeisesti myös, sillä hän haluaisi pitää sitä kokoajan päällään. Mä ostin lisäksi vähän jouluisia sisustusjuttuja kotiin, joulukoristeita sekä tosiaan muutaman kassillisen niitä joululahjoja, mutta niitä tulen sitten esittelemään blogissa hieman myöhemmin. Mulla on huomenna teille pikkuinen ylläri, ja maanantaina me vastaillaan Oton kanssa näillä näkymin seuraavaan erään kysymyksistä videolla.

Huomenna käynnistyy muuten Love Me Do -häätapahtuman Wedding Blog Awards -äänestys jossa mun hääblogini But I’m a BRIDE not a sandwich on ehdolla! Tulen kirjoittamaan aiheesta vielä oman postauksensa hääblogin puolelle mutta tahdon jo nyt kiittää teitä hurjasti siitä että olette ehdottaneet mun vaatimatonta blogiani tuonne ehdolle ihan huippu hääblogien joukkoon, kiitos paljon! TÄSTÄ linkistä pääsette lukemaan lisää, ja siis myös äänestämään 1.12. alkaen, jos haluatte.

Ihanaa lauantai-iltaa ja joulukuun alkua! Huomenna luvassa siis ylläri, joten pysykää kuulolla! ♥


24 Responses to “Marraskuun viimeinen”

  1. Mira sanoo:

    Näinpä teijät sillon torstaina stockkalla ja teki mieli tulla repäsemään hihasta, mutta en sitten uskaltanutkaan 😀 plah

  2. jemmi sanoo:

    Oh, paitsi että ihanan freesi sinä noissa parvekefotoissa (!!♥) niin meillä Olivia rakastui pa-ka-vas-ti tuohon samaan mekkoon! Nyt kolttu roikkuu meillä kaapissa oottamassa pikkusiskon saapumista tai joulua – kumpi nyt vaan ehtii ensin! ^^

  3. minävain. sanoo:

    Tuo huppari on ihana, mutta vielä enemmän kiinnitin huomiota sun kampaukseen samaisissa kuvissa sillä se on aivan mahtava! Tosi kaunis ja sopii sulle tosi hyvin! 🙂

  4. millamainen sanoo:

    Onpa sulla kauniisti hiukset kuvissa! 🙂 Sopii tosi hyvin! Ja toi tikattu bomber-takki on jumalainen…….

  5. Petra sanoo:

    Ompa noi hiukset ihanasti,korostaa sun siroja kasvoa kivasti 🙂 ainakin mun mielestä 🙂 ja toi Tiaran hame on aivan ihana :)<3 pitänee munkin lähteä joulushoppaamaan ;D tytöt näyttää söpöiltä niinkuin aina 🙂 ja äiti kaunis niinkun aina 🙂 mukavaa joulun odotusta koko perheelle 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia tosi paljon♥♥ Mä rakastan tota Tiaran mekkoa, se on nii söpö! 😀 Joulushoppailu on parasta, suosittelen!! 😀 Mukavaa joulunodotusta sinnekin♥♥

  6. Emppu sanoo:

    onko Tiara taas vienyt sun pipon? 😉

  7. Nimetön sanoo:

    näytät tosi nuorelta noissa kuvissa! tai hassua, kun mun mielestä oot aikuistunu ulkonäöllisesti niin kuin yleensäkin (ja kaunistunu), mut ehkä toi huppari tekee sen viban että näytät niin nuorelta 😀 vaikka herkullinen onkin

  8. kotitonttu sanoo:

    Kuinka kauniina oletkaan jälleen kerran. 🙂

  9. Laura sanoo:

    Ihania kuvia! Tykkään sun asuista tosi paljon 🙂 toi hame näyttää kivalta!! 🙂

  10. Siiri sanoo:

    Mitä ihmettä sillä bussimatkalla kävi? 😀

  11. Santsu sanoo:

    Toi Tiaran haalari on ihana! 🙂 söpöjä tyttöjä <3

  12. Kiksteri sanoo:

    Et oo ehkä kuullut mut mielettömät sääret sulla.. Terveisin yksi persjalkainen 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.