Passeli naistenpäivä

08.03.2014

Tänään on ollut ihanan tavallinen päivä. Otto oli töissä, ja me perheen naiset vietettiin naistenpäivää rennosti kotosalla. Ihan kuin Tiara ja Zeldakin olisivat olleet naistenpäiväfiiliksellä, kun antoivat mun tehdä aivan rauhassa juuri sitä mistä olin haaveillut jo monta päivää: siivota rauhassa. Zelda vetäisi huimat kolmen tunnin päiväunet parvekkeen auringossa ja Tiara kehitteli niin kivat barbieleikit että sai ajan kulumaan, vaikka välillä auttoikin mua sukkien järjestelyssä ja pyykkien kuivumaan laittelussa.

Järjestelin kaikki kaapit ja vaatehuoneen ja lipaston laatikot kevätkuntoon ja ai että nyt on paljon rennompi ja seesteisempi fiilis. Se on oikeasti totta mitä sanotaan, että kun kaapit on järjestyksessä, on elämäkin paremmin hallinnassa. Vaikka kalenteri on täynnä, niin kaikki tuntuu kuitenkin olevan ihan reilassa, eikä tekemättömät asiat ahdista vaan on innostunut fiilis kaikesta mitä on tulossa. Siivosin pois kaikki vaatteet mitä en ole puoleen vuoteen käyttänyt, ja laitoin tyttöjen pieniä vaatteita pois. Pian on vihdoin aika siivota myös talvivaatteet pois kaapeista, en malta odottaa että saadaan sonnustautua kevätvermeisiin paksujen toppavaatteiden sijaan.

IMG_6679 IMG_6690 IMG_6700 IMG_6705 IMG_6716Me ollaan vaihdettu olkkarissa järjestystä kun kyllästyttiin vanhaan, ja nyt tuntuu että meidän koti näyttää paremmalta kuin koskaan. Ikea-reissu pitäisi silti tehdä tässä keväämmällä, kun on tarvetta parille laatikostolle, hyllylle ja vaaterekille. Mulla on kauhea sisustuskuume ja tulen kirjoittamaan sisustusjutuista lisää sitä mukaa kun saadaan kotia uuteen uskoon. Ei me varmasti mitään radikaalia muutosta tehdä, mutta uudet tekstiilit piristävät ilmettä helposti ja nopeasti ja niihin onkin tarkoitus panostaa tässä keväämmällä kunhan keksin mitä haluan.

Aurinko on hellinyt viime päivinä ja me ollaan nähty kavereita puistossa, käyty potkulautailemassa ja eilen oltiin sitten siellä studiokuvauksissa. Kuvaukset sujuivat tosi hyvin, ja odotankin innolla milloin saan nähdä kaikki kuvat! Tiaralla kului aika rennosti Kaapoa katsellen silloin kun otettiin musta yksityiskuvia, ja Zelda nukkui päiväunia makoisasti. Kirjoitan kuvauksista lisää sitten kun saan kuvia näytettäväksi!

IMG_6623x IMG_6636 IMG_6643 IMG_6655x IMG_6657 IMG_6668xNaistenpäivän kunniaksi sain Otolta uuden Trendin ja fanipalapussin, kyllä se tietää mistä mä tykkään. Mä unohdin siivousvimmassani koko Radio Novan haastattelun, joka kuulemma tuli joskus kahden maissa tänään. Täytyy katsoa jos voisin jossain vaiheessa kuunnella sen jälkikäteen, olisi hauska kuulla miltä mun eka radiohaastis kuulosti! Napattiin kauppareissulla Oton kanssa ilta-auringossa vielä kuvat päivän rentoiluasusta.

IMG_6748x IMG_6762x IMG_6766xTakki Sheinside* / Neule Cubus* / Housut River Island / Laukku Michael Kors / Kengät Dinsko   * = saatu blogiyhteistyön kautta

Ihanaa naistenpäivää kaikille!♥


40 Responses to “Passeli naistenpäivä”

  1. Jenna sanoo:

    Ihania kuvia tytöistä ja myös sinusta! 🙂 Hyvää naistenpäivää sinnekkin 🙂

  2. Nora sanoo:

    Ite olin just sopivasti töissä tauolla kun se haastis tuli ja meillä soi töissä aina Nova. En ees muistanu että se haastis tulee tänään, mutta tunnistin heti sun äänen ja oli pakko jäädä kuuntelemaan 😀 hyvin se meni! Olit tosi sulonen siinä haastattelussa.

  3. Frida sanoo:

    Voi miten suloisia kuvia tytöistä ♥:) Zeldakaan ei enää näytä vauvalta vaan isolta tytölltä jo.

  4. Laura sanoo:

    Ihan älyttömän kiva asu!! 🙂

  5. Nelli sanoo:

    Voi miten kauniita kuvia, näytät niin ihanan onnelliselta! 🙂

  6. ida sanoo:

    Ihana asu! Jotenkin raikkaan erilainen ja keväinen 🙂 haluisin just ite keksiä vaihtelua ainaisille farkuille, joka päivä ei jaksais vetää jotain kiristävää jalkoihin. Tuli hyvä mieli tästä postauksesta, tavalliset päivät on parasta!

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos hurjasti!♥ Ja siis joo mäkin kyllä käytän ihan liikaa farkkuja, vaihtelu virkistää 😀 Ihanaa että tuli hyvä mieli, mukavaa viikonloppua sinulle!

  7. cici sanoo:

    Voi luoja että olet kaunis! 🙂 Ja haha, ihana miten Tiara romuaa tuolla maassa, muistan sen postauksen missä hän seisoi ja lapioi (?) hiekkaa seisaaltaan 😀

  8. Anna sanoo:

    onpa kiva asu! ja aivan ihanat tytöt sulla 🙂

  9. Nimetön sanoo:

    Iina oot niin kaunis että se on melkein epäreilua! D: ♥

  10. Umpsit sanoo:

    Ihania kuvia teistä! 🙂 Olin päivällä autossa muissa ajatuksissa, kun yhdenäkin kuuntelin että sinun ääni kuuluu radiossa. 😀 Sitten muistin että olitkin kertonut jossain aiemmassa postauksessa haastattelusta, en muistanut yhtään sen tulevan juuri silloin. Sopivalla hetkellä olinkin kuulosalla. 🙂

  11. Elisabet sanoo:

    Ääh, olispa ollu kiva kuulla se haastattelu! Mä unohdin sen täysin, vaikka ajattelin, et olisin yrittänyt kuuluvilla olla. Tuli mieleen tuosta Zelda ja bambi kirja kuvasta, et osaako hän nätisti ’lukea’ kirjoja? Meinaan meidän neitokainen tykkää niinkin paljon kirjoista, että järsii kulmat niistä. 😀 Pitää siis säilyttää kirjat vähän ylempänä, ettei yksin mene niitä lueskelemaan. Ne, tai osa niistä ainakin on usein sen jälkeen tuhon omia.

    • Iina sanoo:

      No sanopa muuta, mäkään en ole kuullut sitä! 😀 Zelda osaa kyllä lukea suht nätisti, vielä ei ainakaan ole mennyt kirjoja rikki, mutta kyllä meilläkin joskus niitä kulmia maistellaan 😀

  12. Enni sanoo:

    Höh multa on mennyt tuollainen haastis ihan ohi! Oispa kiva kuulla se jostain vielä… 😮

  13. Lotta sanoo:

    Sä oot tilannu tuolta sheinsideltä, niin onko kokemusta nuista one size tuotteista? Mitähän kokoa se vastaa, osaatko sanoa? 🙂

    • Iina sanoo:

      Mä oon itse kokoa XS ja mulle onesizet on poikkeuksetta kyllä liian isoja, oiskohan ne jotain S-M kokoisia suunnilleen, varmaksi en osaa valitettavasti sanoa! Mut siellä sivuilla on kyllä yleensä tarkat cm-mitat vaatteesta aina 🙂

  14. anna sanoo:

    Ihanan keväistä!! Ootko tuolla asustuksella lasten kanssa puistossa vai oliko kyseessä toinen reissu? Sillä kysyn koska on kunnioitettavaa jos jaksat näyttää noin hyvältä puistoilun merkeissä nim. Tuulipuku 😉

    • Iina sanoo:

      Kauppareissu oli kyseessä, mutta kyllä mä puistoonkin meikkaan ja laitan tukan ja voisin lähteä noissa vaatteissa, jos olisi tarpeeksi lämmin ilma! Mutta hei tuulipuku on se mikä oikeesti kannattaa ollakin puistossa päällä, mulla on sellanen vielä hakusessa! 😀

  15. jenna sanoo:

    eikö sulla ookki klipsipidennykset? 🙂 jos on nii laitatko ne joka päivä? meinasin vaa jos olit tonakin päivänä pitäny rennon päivän 😀

  16. K sanoo:

    Mistä toi vaaleanpunainen auto, mikä Zeldalla on noissa ylemmissä kuvissa on? Mulla oli pienenä samanlainen pinkki ja ostaisin pojalle noita jos vielä myydään 🙂

    • Anne sanoo:

      Vaaleanpunainen volkkari on ostettu vuonna 1991 Oulunkylän ostarin halpis-kaupasta, sitä ei taida enää olla. Se oli Iinalle pienenä tosi rakas lelu ja on kulkenu aina mukana, nyt Iinan lapsilla. <3 T. Iinan äiti

    • Iina sanoo:

      Äiti vastasikin jo, eli kyseessä on mun lapsuuden rakas lelu♥ ois kyllä kiva jos noita sais vielä jostain!

  17. Kaisla sanoo:

    Hyvää myöhästynyttä naistenpäivää, ihana <3

  18. Yotimix sanoo:

    Heippa, katselin että teiltä löytyy Ikean Expedit hyllyihin jalat. Onko ne ostettu Ikeasta? Ei osunut silmään, mutta tulisi tarpeen kun helpottaa siivoamista. 🙂

  19. miisa sanoo:

    tuli mieleen että teetätättekö siis teidän hääkuvista jonkun sellasen hienon kirjan? 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.