Mä lopetin imetyksen tiistaina, päätöksen lopetuksesta tosin tein vasta tänään. Alunperin mulla ei ollut mitään tavoitteita imetyksen suhteen, olin vain onnellinen siitä että Zeldan kanssa se sujui niin helposti. Muutaman kuukauden imetettyäni mä aloin ajatella että haluan imettää niin lähelle yhden vuoden ikää kuin mahdollista, ja siinä mä myös koen onnistuneeni. Kaikilla imettävillä äideillä ja myös niillä jotka eivät imetä on varmasti omat mielipiteensä siitä, minkä ikäiseksi asti imetystä on hyvä jatkaa.

Mulle henkilökohtaisesti se ajatus että imetän vuoden ikään tuntui sopivalta, ja etenkin nyt tässä viimeisen parin kuukauden aikana kun imetys on muuttunut Zeldan kasvaessa, on se ajatus vahvistunut. Viimeaikoina ainoastaan illan viimeiset imetykset ovat sujuneet rauhallisesti, ja päivisin imetys on ollut yhtä kiipeilyä, tukasta repimistä, läpsimistä ja vapaanaolevan rinnan nipistelyä, ei niin mukavaa siis.

Aamuyön imetyksistä luovun myös oikein mielelläni, ne kun eivät enää pitkiin aikoihin ole olleet varsinaista imetystä vaan pelkkää huvitutteilua, ja unen pätkimistä. Aina (ne hurjat kolme kertaa) kun olen ollut yön pois kotoa, on Zelda nukkunut kokonaisen 12h yön, mutta mun ollessa kotona typy herää aina tismalleen kello 4.30 ja tulee viereen nukkumaan, syömään, nukkumaan, syömään, vartin välein vaihtaen. Frankfurtissa ollessani Zelda oli tehnyt taas oman uniennätyksensä, siinä missä itse heräilin Suomen aikaa 4.30 (Saksan aikaa 3.30) eteenpäin kello seitsemän herätykseeni asti vartin välein.

Mä järkeilin tämän lopetuksen ajankohdan tänään itselleni niin, että on reilumpaa Zeldaa kohtaan lopettaa kerralla, kun hän kerran on ollut jo kaksi päivää ilman, kuin että olisin tänään imettänyt ja sitten ollut taas huomenna ja lauantaina blogigaaloissa. Kaksi päivää ilman imetystä olivat jo sujuneet hienosti, eikä Zelda ollut kaivannut maitoa nukahtaessaan tai muutenkaan. Tämä päivä sujui myös yllättävän helposti, eikä Zelda kertaakaan hapuillut rintaa tai tehnyt elettäkään siihen suuntaan että kaipaisi maitoa.

Tällä hetkellä neiti nukkuu omassa sängyssään, lastenhuoneessa, jo kolmatta tuntia, jännittävää nähdä kuinka tämä yö sujuu, kun hän tietää että olen kotona ja on tottunut tulemaan viereen rinnalle nukkumaan. En kuitenkaan aio enää pyörtää päätöstäni, kävi miten kävi, koska se vasta hämmentäisikin Zeldaa. Toivotaan siis että yö sujuu nätisti kuten kaksi edellistäkin, ja me saataisin jatkossa nauttia suurimmaksi osaksi kokonaisista yöunista katkonaisten sijaan.

Zelda on n. 10 kuukauden iästä syönyt hapanmaitotuotteita, ja nyt ollaan tosiaan n. reilun viikon ajan annettu pieniä määriä tavallista maitoa, eikä oireita ole tullut. Zelda syö mielellään jugurttia, viiliä, rahkaa, juustoa ja monia muita maitotuotteita joten kalsiumin saannista en ole huolissani. Tiaran kanssa aikoinaan tavalliseen maitoon siirtyminen oli haasteellista, eikä Tipa vieläkään oikein välitä maidosta muuten kuin smoothiessa tai myslin kanssa, mutta onneksi niissä se sentään menee.

Tänään olen miettinyt paljon kulunutta vuotta ja etenkin imetystä, enkä voi sanoin kuvailla miten hyvä fiilis mulla on! Mä oon ylpeä siitä että onnistuin, vaikka taustalla oli Tiaran kanssa koetut imetysvaikeudet. Imetys oli aivan ihanaa, helppoa, parasta, läheistä ja luonnollista. Ajoittain imetys oli myös rajoittavaa, kipeää, ja vaikeaa, mutta päällimmäisinä tunteina silti on vain se, miten ihanaa se oli, ja miten haikeaa on lopettaa. Kaikki tunteet laidasta laitaan tuli kyllä käytyä läpi imetyksen aikana, ainakin kertaalleen, mutta suurimmaksi osaksi mä nautin imetyksestä. Ja ennenkaikkea nautin siitä, että näin kuinka tärkeää se oli Zeldalle.

Neljän päivän kuluttua Zelda täyttää vuoden ja nyt on aika hyväksyä se että vauvasta on tullut taapero. Tänäänkin on seisottu ilman tukea jatkuvasti ja otettu pari haparoivaa askelta. Äitikään ei ole enää ättä vaan ihan selkeä äiti. Ja mun on aika suunnata katse lopullisesti kauemmas imetysvaatteista, kohti vaikka korsetteja jos mieli tekee, ja nauttia pitkästä aikaa siitä että isi on 100% kaikkeen yhtä sopiva vaihtoehto kuin äiti.

Olen aloittanut ja pyyhkinyt pois tämän viimeisen kappaleen valehtelematta kymmenen kertaa, sillä ainakin mulla imetykseen liittyy niin vahvoja tunteita, että on vaikea lopettaa tätä postausta ja koettaa mahduttaa tähän kaikki mitä haluaa kertoa. Ehkä tyydyn vain sanomaan, että imetys on ihanaa, ja mulle tulee sitä kova ikävä, mutta aika aikansa kutakin.

Millaisia imetyskokemuksia teillä on? Miten lopetus sujui ja missä vaiheessa lopetitte imetyksen?