Uutta tytöille

26.04.2014

Instagramissa hehkutinkin jo meidän eilistä shoppailureissua, ja nyt ajattelin jakaa osan ostoksista teidän kanssa, eli ne jutut mitä tytöille tarttui mukaan. Molemmat tytöt kasvavat juuri vanhasta koosta ulos, ja uutta kokoa ei ole ostettu vielä kovinkaan paljoa, eli vaatehuone ammottaa tyhjyyttään, tai siis ammottaisi jos ehtisin siivota pieneksi jääneet kamppeet pois. Eilen olin valmistautunut hamstraamaan tytöille paitoja, housuja, hameita ja huppareita, mutta lopulta en löytänytkään paljoa mitään!

Katsoin etukäteen netistä valmiiksi Zaraan ostoslistan, mutta Itiksen Zarasta löytyi ainoastaan kaksi juttua ostoslistalta, eli täytyy tehdä keskustareissu. Muutama juttu me kuitenkin löydettiin tytöillekin onneksi, ja nappailin neideistä kuvia uusissa vaatteissaan söpöinä äsken.

IMG_1375 IMG_1407 IMG_1424 IMG_1436Tiaran piti laittaa Zeldallekin panta päähän kun hänellä itsellään oli, ja Zelda innostui vaikka ei kauan halunnutkaan pitää pantaa. Sen aikaa panta pysyi päässä kun Tipa jaksoi hokea että ”oooi, kaaaunis Zelda, oletpa sinä söpö!”, sitten piti kiskaista se heti pois. Voi meidän höpsöjä!

IMG_1471 IMG_1481 IMG_1508Tipan uudet kisuleggingsit H&M:ltä ja Zeldan jätskitoppi Zarasta, toinen niistä ainoista vaatekappaleista jotka löytyivät niinkuin piti, eikö olekin suloinen! Tytöt leikkivät niin nätisti tänään yhdessä sillä aikaa kun mä siivoilin, oli ihanaa katsella kun molemmat kikattivat. Mä löysin Tipalle myös H&M:ltä ihanat neonoranssit farkut, jotka taitavat olla vielä hieman isot vaikka ovatkin kokoa 92, sekä Zeldalle valkoisen rusetti t-paidan Zarasta myöskin. Neidit käyttävät nyt jo osaksi samoja vaatteita, Zelda kokoja 80/86 ja Tipa 86/92. Aika hauskaa miten vuodessa Zelda otti noin hurjasti isosiskoaan kiinni!

IMG_1545xMä ihastuin jo viime vuonna espanjalaisiin Cienta-kangaskenkiin, mutta en löytänyt silloin enää Tipalle kokoa haluamassani värissä, kun olin niin myöhään liikkeellä. Nyt törmäsin näihin ihanuuksiin Stockalla ja nappasin heti molemmille tytöille omat mukaan, Tiara sai valita värit. Cientan kengät ovat helpot ja mukavat, Tiara saa ne itse jalkaan ja tykkää kovasti. Meillä on aika hyvä kokoelma nyt kevääksi kenkiä tytöille, mutta kesäsandaaleja pitäisi vielä ostaa parit.

IMG_1581 IMG_1594 IMG_1600Eilen suurimman shoppailupotin taisi ensimmäistä kertaa meidän seurustelun aikana kerätä Otto, joka innostui yhtäkkiä etsimään itselleen vaikka ja mitä uutta. Yleensä Otto ei ole mikään kovin innokas shoppailija joten olin kyllä eilen niin tyytyväistä vaimoa että. Mäkin löysin muutaman kivan jutun itselleni joita esittelen tarkemmin omassa postauksessaan, mutta tässä on pientä sneak peekiä jo nän etukäteen.

IMG_1616xTänään Otto on ollut koko päivän duunissa, ja mä suuntaan Kaislan kanssa valokuvaaja Natali K.n näyttelyn avajaisissa piipahtamaan pikaisesti, mutta huomenna meillä on koko perheen yhteinen vapaapäivä ja tarkoituksena on ulkoilla ja nauttia säästä jos se sattuu suosimaan meitä. Ihanaa viikonloppua kaikille!♥


29 Responses to “Uutta tytöille”

  1. Saara sanoo:

    Voi että onpas ihania kenkiä ja noi vaatteet on todella suloisia!:) Varsinkin tuo valkoinen t-paita missä on rusetti!

  2. Mimi sanoo:

    Voi apua kun suloiset tytöt:D Ja niin ne miehet osaa silloin tällöin yllättää!

  3. Linda sanoo:

    Moikka! Ihania ostoksia löysitte (: Olin kanssa eilen äitini kanssa Itiksessä ja nähtiin teidät, mutta en viittiny tulla häiritsemään shoppailureissua. Ihanaa kevään jatkoa koko perheelle! (:

  4. Jonna sanoo:

    Ihanannäköiset kyllä nuo Cientan kengät! Näyttää tosi mukavilta. Pitääpä heti käydä täältä Stockmannilta katsomasta, olisiko sielläkin. Meillä on vielä ihan onneton tilanne kevät- ja kesäkengistä: ensikengät nyt käytössä ja kesäksi yhdet sandaalit. 🙂

  5. titti sanoo:

    Voi mitä kenkiä, vau! 🙂

  6. Hahah, mekin ostettiin just tällä viikolla cientan kengät A:lle ja meinasin ottaa tuosta teidän mallista myös E:lle, mutta en sitten viitsinyt, kun aloin epäröidä, että viitsiikö sellaisia pitää juuri kävelemään oppineella? Mutta sä olet ainakin uskaltautunut, vai onko ne söpöstelyyn? 😀 Onko tytöillä paljon kokoeroa kengissä? Oliskin kätevää, jos lapset voisi käyttää edes osittain samoja vaatteita! Ootte onnekkaita 😀

    • Iina sanoo:

      Noi on niin ihania noi Cientan kengät! 🙂 Kyllä mä ainakin uskalsin, kun ei ne vielä ole jatkuvasti jalassa, vaan vaihdellaan paljon kenkiä! Söpöstelyyn ja pihakengiksi nämä on ihan hyvät, Zelda muutenkin vielä pääosin konttaa niin ei ole kengillä niin väliä 😀 Zeldalla on kokoa 20 ja Tipalla 23! Toi on kyllä kätevää kun vaatteita voi käyttää molemmilla, ainakin paitoja ja mekkoja 😀

      • Voi eiii miten suloisen pienet jalat Tipalla on! A sirtyi jo vuoden ikäisenä 23:sen kenkiin ja nyt kevääksi ostetut kengät on 28 😀 Tosin isällä on joku 44-45 koko ja mullakin lasten jälkeen tosi naisellinen 41… 😀 Pitääpä harkita, jos hakisi cientat kauppa/kyläilykengiksi 🙂 E kuitenkin kävelee jo enimmäkseen ulkonakin, niin siellä on kyllä pakko olla jotkut tukevat popot..

  7. Ellu sanoo:

    Noi kisulegginssit on aivan ihanat! Olisiko niitä aikuisillekin? 😀 Kotona tuollaisia voisi hyvinkin pitää. 😉 Oma lapsi kun on poika, niin en tiedä viitsisinkö sille tuollaisiä söpöilypöksyjä laittaa, haha. Kyllä keväässä on selkeästi jotain, mikä saa shoppailuvaiheen päälle jos mieskin noin innostui. Itsekin on tullut osteltua kevään aikana ihan liikaa kaikkea. Mutta kun tuntuu koko ajan löytyvän juttuja mitä ”tarvitsee”. Oikein hyvää viikonloppua myös teille! 🙂

    • Iina sanoo:

      Haha mä en tiedä löytyiskö aikuisillekin, noin on kyllä tosi hauskat 😀 Kevät on ihanaa tyylin päivitysaikaa, onihanaa uudistaa vaatekaappia :)! Ihanaa viikonloppua teillekin♥

  8. L sanoo:

    Joko Zelda kävelee? Ainakin tomerasti seisoo ja vieläpä tyynyn päällä. Tiara vaikuttaa ihanalta isosiskolta 🙂 täytyy sanoa, että poikaystävänikin on jäänyt koukkuun blogiisi! Kauniit tytöt ja kauniit vanhemmat!

    • Iina sanoo:

      Zeldan ennätys on kahdeksan askelta ilman tukea, mutta konttaamalla ja tukea vasten kulkee vielä pääosin :)! Hahah hei huippua että sun poikaystäväkin on jäänyt tähän koukkuun! Kiitos paljon ja ihanaa kevättä teille molemmille!!♥

  9. Ninni sanoo:

    Aivan ihanat noi cienta kengät ! Katoin kanssa niitä tytölleni mutta ikäväkseni kenkiä ei löydy tästä paikkakunnasta missä asun joten joutuisin tilaamaan. Osaisitko suositella mitä kokoa kannattaa ottaa lapselle, jos jalan koko on tällä hetkellä 13,7 cm ? Kun ei tiedä onko koot pieniä, normaaleja vai isoja ja kengän koko taulukkoa ei ollut. 🙁

  10. Siiri sanoo:

    Ehtiikö oikeasti noin monia kenkiä käyttää?? Mä oon luullu että muutama pari riittää, mutta oma lapsi ei vielä kävelekään 😛

    • Iina sanoo:

      Ehtiihän niitä, voihan kenkiä vaihtaa vaikka monta kertaa päivässä jos haluaa, ja vaikka ei vaihtaisikaan niin kyllä näitä päiviä tässä riittää! 🙂

  11. Nimetön sanoo:

    Tuli tuossa mieleen, kun Otto tekee ilmeisesti melkeinpä aina 6-päiväistä työviikkoa, niin valittaako hän koskaan väsyä?! 😀 Tuntuu, että jaksatte silti aina ulkoilla yhdessä ja tehdä kaikkea mukavaa. Oma mies ihan normaalisti töissä arkipäivät eli 5 päivää viikossa ja valittaa väsyä jatkuvasti, aina pitäisi saada nukkua aamulla pitkälle päivään asti ja päiväunia vinkumassa jatkuvasti 🙁

    • Iina sanoo:

      Kyllä meitä molempia joskus väsyttää, mutta kummatkin tiedostavat sen että jos ei niitä vapaahetkiä hyödynnä yhteisen perheen hyväksi niin sitten se yhteinen aika jää aika nolliin, eikä se olisi kivaa ollenkaan :/ Mä oon itse aamuvirkku ja kuuden päivän viikkoina annan Oton nukkua ihan mielellään, jos taas on normi viiden päivän viikko niin kummatkin saavat yhtenä aamuna nukkua pidempään (ehkä 10 asti nukutaan siis) 😀 Tsemppiä, koita saada miehesi ymmärtämään että säkin tarvitset lepoa ja teidän perhe yhteistä aikaa!

  12. AnneK sanoo:

    Söpöt tytöt, ihanat kuvat! Reilusti kenkiä, on ainakin vara mistä valita 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia!♥ Mä oon vähän tällänen kenkähamsteri, ja tytöt taitavat olla kans, meillä on nimittäin aina kengät ympäri kämppää kun tytöt leikkii niillä 😀

  13. Suvi sanoo:

    MOIKKA! Luin tossa sun synnytyskertomuksen Tipan synnytyksestä 🙂 olisi kiva kuulla sun tuntemuksia siitä kumpi oli helpompi, Tiaran vai Zeldan synnytys? 🙂

  14. Milla sanoo:

    Voi miten nättejä ostoksia.. 🙂 Ihanat noi cientat. Tommoset ois pojallekin ehkä ihan jees?

    Hurja läjä teillä kyllä kenkiä.. 😛 Luulis, että noilla pärjää. : D

    • Iina sanoo:

      Kiitos paljon!♥ Cientalla on noita monessa eri värissä ja mun mielestä toi malli sopii ihan kummalle vain tosi hyvin :)! Kyllä näillä pärjää, haha 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.