Paluu arkeen

12.05.2014

Synttäriviikko on ohitse, ja edessä on paluu arkeen blogin puolella, ja muutenkin. Tästä viikosta on tulossa erityisen rankka, mutta varmasti sitäkin antoisampi! Mulla on menoa kolmena iltana (joista kaksi valmennuskurssia, yksi blogijuttuja), ja lauantaipäivä kuluu Tampereella kirppistellen, joten hirveästi ei ole aikaa tällä viikolla rentoutua, mutta ei se mitään. Oton kuuden viikon kesäloma, ja siinä sivussa vähän rennompi aikataulu mullekin, siintää jo muutaman viikon päässä, ja sen ajatuksen voimalla aion tsempata jäljellä olevat kiireet tyylipuhtaasti läpi.

En ole oikeastaan vielä miettinyt omaa ”kesälomaani”, toki sellaista olisi hauska viettää. Viikkoa jolloin en avaisi kertaakaan sähköpostia, tai kirjoittaisi mitään. Ehkä toteutan sen, jos saan tsempattua ja kirjoitettua ajastettuja postauksia tarpeeksi viikon ajalle! Mutta siihen on tosiaan vielä aikaa, ei sitä tarvitse nyt miettiä. Luulen etten ehkä tule viettämään lomaa, sillä ajatus siitä että hommat seisoisivat viikon on jotenkin äärimmäisen ahdistava, se ahdistaa mua paljon enemmän kuin ajatus rauhassa kesähelteellä kuvailusta, tai lämpimästä kesäillasta parvekkeella kylmän limun kanssa, postausta tabletilla naputellen.

IMG_3029 IMG_3064 IMG_3071 IMG_3117 Mutta nyt kuitenkin vuorossa kuulumisia, kun viime viikolla ei niitä pahemmin tullut kerrottua fb-sivun ulkopuolella synttäriviikon vuoksi. Viime viikko oli kiireinen, mutta ihana. Tiara yllätti mut todella positiivisesti useampana päivänä, kun oltiin kaupungilla blogijutuissa ja tapaamisissa, uusilla rattailla ilman seisomalautaa, joka saapui vasta perjantaina postissa. Neiti käveli täysin mukisematta, mua kädestä pitäen, pitkiä matkoja keskustassa, vesisateessa, ja käyttäytyi niin hyvin kokoajan että melkein sai ylpeyden kyyneleitä nieleskellä.

Ei sillä ettenkö tietäisi että Tiara on hyväkäytöksinen tyttö, mutta kaksivuotias on kuitenkin kaksivuotias, enkä olisi ajatellut että meillä voi sujua niin sutjakasti, olin oikeastaan vähän paniikissa kun tiesin että tulee pitkä reissu ilman seisomalautaa. Mutta nyt meillä kuitenkin on se, ja se helpottaa tietysti tosi paljon kun saan paahtaa normaalivauhdilla eteenpäin, ja Tipa saa levätä jos ei halua kävellä. Uusista rattaista, ja meillä testissä olleista Stokke Xploryista on tulossa juttua heti kunhan tämä viimeinen superkiire viikko hellittää.

IMG_3005x IMG_3016 IMG_2956Viikonloppuna me otettiin rennosti kiireiden jälkeen. Perjantaina kävin laittamassa uudet, lyhyemmät kynnet Jemmillä, minkä jälkeen tehtiin pieni shoppailureissu keskustaan. Lauantaina käytiin moikkaamassa maailman suloisinta uutta tulokasta naapurissa, kaksiviikkoista pientä neitiä joka oli niin mini että mä en kestä! Kyllä taas kasvoi omat muksut kilometrin verran kun pääsi pitelemään vastasyntynyttä sylissä. Allerginen nuhakin on helpottanut jo sen verran että sain jopa vähän nuuskittua ihanaa vauvantuoksua, haha.

Lauantai-iltana Kaisla ja Simo tulivat meille Euroviisukisastudioon, mitä ennen katsottiin yhdessä meidän reilun tunnin mittainen häävideo. Häävideosta senverran, että kaikki muu oli tunteitaherättävää, ihanaa, nostalgista ja vaaleanpunaista, paitsi yllättäen videon loppupuolella, lyhyt pätkä, jossa harrastan häpeällistä, leffojen nolojen vanhempien muuveja muistuttavaa tanssikävelyä eteenpäin, en voi uskoa että olen tehnyt niin! Meinasin tukehtua nauruun kun näin itseni, mitähän on päässä oikein liikkunut, voivoi. No mutta, oli ainakin hyvät juhlat, ja tästä lähtien muistan kiinnittää huomiota siihen, että vaikka tanssittaa niin edes yritän kävellä normaalisti.

 Euroviisut olivat ihan mahtavat tänä vuonna, ja meillä oli tosi hauska ilta. Syötiin sipsejä ja jäätelöä, ja katsottiin kaikki esitykset läpi. Mun mielestä Suomi oli todella hyvä tänä vuonna, mutta kyllä se neiti Wurst todellakin ansaitsi voiton, ihan mieletön persoona. Joku vuosi me vielä lähdetään Kaislan kanssa paikanpäälle viisuihin, se on varma!

IMG_3182IMG_3201

Eilinen äitienpäivä näkyikin jo aika kattavasti videoilla. Oli ihana äitienpäivä, parasta oli se että sain viettää kokonaisen päivän perheen kesken! Toki Michael Korsin Eliza -laukkukin oli ihan mukava, ja tietysti Oton loihtimat herkkuruuat. Eilisestä sai virtaa tähän viikkoon, sekä ihanasta seurasta, että puhelusta mun mummun kanssa, kun mummu tsemppasi mua vielä, kun sanoin että jännittää miten selviän pääsykokeisiin valmistautumisesta tämän kaiken hässäkän keskellä. Mummu on ihana, kuten myös mun oma rakas äiti<3

Tästäpäs tuli nyt superpitkä megapläjäys kuulumisia, ekstra-postausten jälkeen todellinen paluu arkeen. Mutta toivottavasti ei haittaa! Yritän postailla tällä viikolla niin usein kuin mahdollista, ja monipuolisia juttuja. Vaateasiaa on tulossa, uuden laukun esittelyä, muutama ruokaohje, sekä kosmetiikasta juttua ja vaikka ja mitä muutakin. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja hyvää yötä<3


22 Responses to “Paluu arkeen”

  1. tiiiin sanoo:

    mitä itseruskettavaa käytät?:)

  2. Emilia sanoo:

    Mihin pääsykokeisiin oot siis menossa? Ajattelitko alottaa jossain jo ensi syksynä siis? Miten mulla on nyt jotenkin mennyt ihan ohi tälläinen juttu!? 😮

  3. Demi sanoo:

    Hei haluaisin tsempata sua niiden pääsykokeiden suhteen!! Mä pääsin TAMKiin viime vuonna lukemaan liiketaloutta, ja vaikka sinne oli yli tuhat hakijaa, pääsin helposti sisään, vaikka en osannut kuin 1/10 matikan tehtävästä ja monivalinnat ei varmasti mennyt kaikki oikein. Koska mun vahvuuksiin ei kuulu matikka, opettelin vaan hulluna sitä vuosikertomusta mitä meidän piti lukea ja englannin kielistä tekstiä. Hyvät lähtöpisteetkin mulla oli, mutta ei täydet. En siis väitä että sulla olis sama tilanne ja olisit huono matikassa, mutta sitä vaan että luota itseesi, kyllä sinne lukemalla pääsee! Paljon onnea !!

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon tsempistä!! 🙂 Ihana kuulla! Ei se matikka kovin hankalalta ees vielä oo vaikuttanut onneksi, pitää tosiaan opiskella kaikki ennakkomatskut kunnolla, ja toivoa että pääsen sisään:D Kaikkea hyvää sulle!

  4. Kaisla sanoo:

    Joo mennään! <3 Jos tulee johonki lähelle. : D p.s. kiva ilme mulla : D tukka näyttää kyl ihan hyvältä : D

  5. Jempsuli sanoo:

    Hei mistä noi Zeldan ihanat pallohousut on? Aivan mahtavat, haluan samanlaiset mun pojalle!! :))

  6. lilu sanoo:

    Olet sanonut että blogissa et ruodi lasten pissikakka juttuja, mutts pakko kysyä, onko Tipa jo ilman vaippaa päivät? Onko vaipattomuus mennyt ”kivuttomasti”? Toivottavasti vastaat.. 🙂

    • Iina sanoo:

      Oon vastannut tähän kysymykseen muutaman kerran nyt että ollaan oltu kokonaan ilman vaippaa tammikuusta asti, eli ei öisinkään ole ollut käytössä ja kivuttomasti meni 🙂

  7. Laura sanoo:

    Tiaran hymy on jotain niin uskomattoman söpöä! Ja hymy todellakin tarttuu 🙂

  8. Veera sanoo:

    Moi, mistä toi sun musta toppi on? Tosi hieno 🙂

  9. Elisabet sanoo:

    Miten sun postaukset voi aina saada näin iloiselle tuulelle, oikeasti? Ei mulla muuta. (Ihana muuten, kun tytöt niin selvästi tulee hyvin toimeen koko ajan enemmän vain. 🙂 Söpöt siskokset<3)

    • Iina sanoo:

      Voi ihana olet, kiva kuulla että tulee aina hyvä mieli kun täällä vierailet, kiitos paljon<3 Ja ihan totta, on mahtavaa seurata miten paljon tytöistä on iloa toisilleen :)!

  10. Katri sanoo:

    Voi että, miten isolta tytöltä teidän Zelduska näyttääkään vastasyntyneen rinnalla <3 Hassua, itekin täältä ruudun takaa aina sun ottamia kuvia katsellessa ajattelee, että miten ihana vauva teillä on mutta tosiaan, taaperohan siellä jo alkaa olla 🙂

    Sun kuvat on saanu mut vakuuttumaan, että mun on pakko yrittää kokeilla elämässäni ekaa kertaa itseruskettavaa. Näytän koko ajan niin kuolleelta ja aina sillon kerran vuodessa kun mulla on miniminiminirusketus, saan hetkellisesti kamalan hyviä kommentteja kuinka TERVEELTÄ näytän 😀 Et kiva, kiitos kaverit hahaha. Eli toivoisin vinksuja hyväksi havaituista itseruskettavista ja vaikka ihan käytännön vinkkejäkin, koskaan kun en ole tosiaan kokeillut 🙂

    • Iina sanoo:

      No sanoppa muuta, ihan uskomatonta miten Zeldakin on jo niin iso tyttö!! 😀

      Haha, mä suosittelen lämpimästi itseruskettavaa jos tykkää rusketuksesta, oon tekemässä pian postausta mulla testissä olleista itseruskettavista, joista tykkään tosi paljon ja ne on helppokäyttöisiäkin! 🙂 Eli vinkkejä luvassa!

  11. yenda sanoo:

    Tykkään sikana sun blogista :)hyvä oma ns . Hieno muttei liian hieno tyyliv! Tota ootko ihan kotikonstein saanu nuin jenkkihampaat ? Vai jollai kotikonstilla ? Kerro köyhälle 😉

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.